IRC-Galleria

Etsi blogeja

Toiminnot

Uusimmat blogimerkinnät

« Uudemmat -

KummitustalonukkumassaLuonut: KummitustaloSunnuntai 11.05.2025 01:45

kävin vähän aikaa

_Iltsu_Toukokuun kymmenes päiväLuonut: _Iltsu_Sunnuntai 11.05.2025 01:00

Tänään on lauantai ja toukokuun kymmenes päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun kello 20 aikaan. Otin samalla valokuvia itsestäni ja otin myös maisemakuvia. Ulkoilu keväisessä säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 21:30 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kevättalvipäivistä. Sää on keväistä kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kanapastaa ja salaattia. Hyvää lauantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kevät. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä. Huomenna on äitienpäivä.

ennnpapöö, iltaaLuonut: ennnpaLauantai 10.05.2025 21:09

teen naanleipii ruisjauhoilla O,o
miten niin mattikukkaross, kun ei ole jauhoihinkaan varaa?
Oon ihan kipeekin, nuo leipäset tulee kyllä vain omaan energiankulutukseen :D

Jack84XXPohdintojaLuonut: Jack84XXLauantai 10.05.2025 21:03

Tässä vähän koitan piristyä ainaki fyysistä oloa kahvilla ja kuumalla kupilla finrexiniä ne piristää eikä nii mahdoton nuha ole että tuskin kauaa päällä riehuu enkä siitä ole murehtinut ku oli mun vuoro saada tää nii podetaan mut syvällisemmät asiat kaivelee kuten jotenkin oudosti tuntuu että sydän olis valmis aloittamaan toisen kanssa varsinkin kun omia miinuksiani oon hionut mahdollisimman hyvin pois ja kivempi ollakki kun vähän saa muutosta asioihin mut se toinen puolisko onkin sitten kiven alla, kuitenki pitää asioita olla jutussa mukana että toimii ja molempiin suuntiin tunteella tottakai <3

En tiedä voi olla että odotan liikaa vaikken niin tee. . .

ArtvirosHyvää äitienpäivää!Luonut: ArtvirosLauantai 10.05.2025 16:22

Äitit ovat parhaita. Ostin äitille, joka juuri talvella ylennettiin isomummuksi ja on 82-vuotias pantteri legginssit. Hän on nuorekas ja elää varmasti yhtä kauan kuin Aira Samulin. Nummelta hänkin kotoisin.

Menemme parin siskon ja äidin kanssa Seilin saarelle käymään, isosisko varasi mökin jo talvella. Se on ensiviikolla.

Kesä alkaa kolkutella ovia, vaikka toukokuu on kylmempi kuin viime vuonna. Menemme kai kaverini vanhempien mökille kesäkuussa.

Heinäkuussa on salossa Herätysjuhlat, mihin olen menossa ruokaa jakelemaan vapaaehtoiseksi. Saa nähdä saisiko otettua jonkun keikan avustustoiminassa. Elokuussa on Salossa musiikkifestarit, niin sinne tuli liput hommattua kahdeksi päiväksi.

Kummitustalo[Ei aihetta]Luonut: KummitustaloLauantai 10.05.2025 16:04

Pidätkö itsestäsi huolta?Torstai 08.05.2025 20:21, 13 vastaajaa

Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Jack84XXTaas näitäLuonut: Jack84XXLauantai 10.05.2025 14:40

On se surku että oikeita vpäitä on kiusaamassa ihmisiä kuten taas sai huomata, opin viimein ettei yhtä tapausta kannata ajatella yhtään paitsi että jäi velkaa 20€ mut ei kaada sekään maailmaa saati ahdista, on aika pokkaa ensin esittää että voitais lämmitellä vanhaa salajuttua ja olinki sen luona yhden yön taannoin, nyt murjo lopullisesti välit poikki ja terveiset meni sille perille en halua kuulla hänestä enää mitään.

Joskus oli kivaa salapaneskella mutta se aika on kaukana takana ja sillä hyvä plus itse teki aloitteen.

En tässä meuhkaa moisesta ei sillä ei kehtaa tuhlata hyvää energiaa pahaan ja menkööt minne mielii, itse vain puhuin vain totuuden ei muuta :)
Tän nuhanki kans pärjää ja on troppia siihen onneks apteekki oli tänään auki nii ostin finrexin juomaa se auttaa oireiluun ja on hyvää, nyt taputtelen mielipahan maahan ja elämä jatkuu tässä, oon enemmän kuin kiitollinen heistä jotka ei ikimaailmassa tekisi samanlaista kuin toi josta puhuin, tiedättekö: Ootte rakkaita ^^ <3

https://www.youtube.com/watch?v=pIVXHFWUrrs

mira-x[Ei aihetta]Luonut: mira-xLauantai 10.05.2025 11:57

Kulta <3 <3 <3

Mä pelkäsin että sä vierastat mua kun mun ääni oli vielä vähän painunut, mutta
sä vaan kielisuukotit niin että varmasti kaikki pöpöt vaihtu, meillä on nyt yhteisiä pöpöjäkin! Se tuntu tosi rakkaalta <3 <3 <3


Sä sitten ratsastutit mua niin monta kertaa että jopa mun reidet on pikkasen kipeet :D
Poikapaikassakin tuntuu... <3 <3 <3

Toivottavasti pääset taas pian käymään. Sä oot odotettu ja armastettu vierailija täällä <3 <3 <3


rakkaudella mira

Jack84XXHuomentaLuonut: Jack84XXLauantai 10.05.2025 09:17

Suoraan sanottuna kituset on väärinpäin sai eilen niistää aivan urakalla ku paikat nii tukossa ja nyt sitten..ei nii kiva, iski kohdalle nuha tms ja pitää vaan potea eihän näiltä voi aina välttyä mut kohta kuumaa kahvia ja aamupalaa :)

Sekavia unia näin ja vertaki oli unessa mikä on vissiin huono enne mut jos nyt ei sattus ainakaan pahempaa koska unet kertovat todella paljon mut ainaki sai nukuttua kohtuullisesti ja olen tyytyväinen suunnitelmaan jotka laativat eilen et kunhan tän kuun ja seuraavan b peth arvot on ok nii pääsen sit jutusteleen kortista, menee vähän aikaa mut ei se mitään nopeaan se menee ja ku kerra ennen vappua lipsahti ni täs onneks on reilusti aikaa ennen tämän kuun labraa eli ei viitsi stressata ja oon tehny todella paljon asian eteen joten palkkio on ansaittu.

Jos nyt kahvia että herää ja tänään ei ihmeitä ku on tää päällä mikä on enkä halua että pahenee tästä ja vois käydä apteekista jotain helpottavaa hakemassa tänää ku on kerran auki seki ja eikä onneks liian tiukkaa oo ku s-ryhmältä tuli palautuksia ja veikkaus muisti vaikkei tullukkaa miljoonia nii edes jotain :)

Terkkuja ystäville :) <3
Nukuin kunnon yöunet heräsin äsken ja otan kohta aamulääkkeet olo on nyt tuntunut väsyneeltä, mutta ei ole ahdistanut miettinyt että mistä oikeen johtuu koska yleensä mä olen aina iloinen ja pirteä onneksi nyt saa levättyä viikonlopun niin katsoo miten ensi viikko menee. Eilenä oli hyvä päivä nukuin taas päikkäreitä, kävin lenkillä ja näin kaveria sen seura piristi paljon oli hyvät jutut ja nauroimme paljon ihan parasta kun saa nauraa tyhmille jutuille. Ajattelin tänään taas väritellä kun on aikaa saa ajan hyvin kulumaan pitää käydä myös lildissä myöhemmin. Nautin kyllä siitä kun ei ole mikään kiire viikonloppuna voi vaan olla. Ensi viikolla kun arki alkaa niin aloitan salitreenit heti maanantaina menen jo päivällä treenaamaan siitä se taas sitten lähtee ja alkuun varmaan pienillä painoilla ja lisäilen niitä pikkuhiljaa. Mä en ole käynyt nyt salilla treenaamassa vähän yli kuukauteen olen vaan lenkkeillyt ihan hyvää liikuntaa sekin paino ja kunto pysynyt onneksi hyvänä mikä on tärkeää mulle lievittää hyvin ahdistusta ja masennusta eikä joudu aina ottamaan sitä rauhoittavaa lääkettä sen otan vaan siinä kohtaa jos mikään muu keino ei auta huonoon oloon. Aijon varmaan katsoa taas Netflixiä illalla tuota "Samaa sukua" sarjaa missä olen neljänellä kaudella jäänyt koukkuun siihen siinä vaan tapahtuu koko ajan paljon draamaa odotan koska Netflixiin tulee lisää katsottavaa onneksi pystyn hyvin maksamaan sen joka kuukausi ja mä katson sitä melkein joka päivä. Kivaa kun ulkona paistaa aurinko piristää mieltä eilenä oli pilvinen päivä ja aika kylmä. Kyllä nää ilmat alkaa sitten lämmetä pikkuhiljaa onneksi.

KummitustaloUuden pankinLuonut: KummitustaloLauantai 10.05.2025 04:37

Vois laittaa käyttöön tietokoneella

_Iltsu_Toukokuun yhdeksäs päiväLuonut: _Iltsu_Perjantai 09.05.2025 23:47

Tänään on perjantai ja toukokuun yhdeksäs päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun kävelin töihin ja takaisin. Otin samalla valokuvia itsestäni ja otin myös maisemakuvia. Ulkoilu keväisessä säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 21:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kevättalvipäivistä. Sää on keväistä kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi liha-makaronivuokaa, chili con soijaa, keitettyjä kaurajyviä ja salaattia. Hyvää perjantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kevättalvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä.

facefishRaippaa pornospämmereilleLuonut: facefishPerjantai 09.05.2025 18:30

Vihhu ku pistää rasittamaan tää joku jantteri (?), joka tekee tänne näitä typeriä feikkiprofiileja, joiden ainoa tarkoitus on spämmätä/markkinoida jotain onnetonta porno- tai seksitreffisaittia tmv. Idarin linkit eivät yleensä edes toimi, lol, site under construction.

Toi vähänkin arvokkuutensa menettänyt löysäranka tuskin edes on suomalainen, kun luotujen profiilien käyttäjänimet ovat jokseenkin suomalaisehkoksi käsitettäviä, mutta silti niin pielessä, ettei istu savolaiseen eikä härmäläiseen tai muuhunkaan kotoperäiseen muottiin edes puoliksi.

Luuseri käyttää profiilissa jotain netistä pöllittyjä nättien, mutta suht tuntemattomien likkojen kuvia. Tuntuu aina tekevän uuden profiilin, kun vanha saa kirveestä.

Esim nyt Salediva

Itsepäisenä muulina ilmiannan nämä paskeet (puolikuolleelle) ylläpidolle. Armotta. Turhaa hommaa? Ehkä? En tiedä? Kuka tietää?

Mutta luonne ei anna periksi. Tätä ei jätetä kesken.

Jack84XXViikonloppua vuanLuonut: Jack84XXPerjantai 09.05.2025 14:31

Aamulla soitti lääkäri ja juteltiin tilanteesta, kuulin että viimeks mitatut b peth arvot oli mitättömän alhaiset eli hyvä juuri niin ja se kertoo että tullut oltua reilusti tipattomalla linjalla ei se kortti asia vielä ole selvä mut suunnitelma selkeä eli parin viikon sisällä uusiks labraan oon jo varannu ajan ja jos sit on yhä ok nii pääsee päihdelääkärin pakeille toiveissa että saisi jo edes alkuun sen väliaikaisen puoltavan lausunnon, teen ainakin oman osani se on varmaa jos minusta riippuu :)

Tänään sai myös harvinaista herkkua eli paistettuja muikkuja noms! ^^ 8€ annos ei kallista ku ei todellakaa usein voi niitä herkutella ja yhdeltä istumalta söin annokseni, oli kyllä vaihtelua mut nyt teekuppi edessä ku hetkiseen en ole nauttinut sitä vaikka pidän kahvista että teestä ja vihreä tee tekee hyvää&piristää :)

Ulkoilen tänään tietty mutta en ihan vielä, on tässä päivää aikaa siihenkin mut nyt toivotan ihanille hyvää viikonloppua :)

https://www.youtube.com/watch?v=VrQwpn9Qs_E
Koiranruusu ja rabiesvirus ovat ratkaisematon yhtälö, jonka selvittämiseen kuluneet valovuodet voidaan tulkita arpinaamojen ja siloposkien välisen paradoksaalisen yhteyden summaksi. Vihollinen, jota vastaan taistelemme, on vaihtanut lekaharkon lennossa pesäpallomailaan. Rationaalisen ajattelun hautajaiset ovat vastoin kaikkia etikettikäytöstapoja hillittömän hauskat kestit, etten sanoisi!

Kuka kuorsaa vatsassani? Sillä ei ole merkitystä, onko kuuta ulvova susi, Canis lupus hotkinut minut yöpalakseen, vai olenko vaihtoehtoisesti minä saanut kuningasidean popsia susihukan mahalaukkuuni karvoineen päivineen. Tähdellisempää on miettiä, onko lain rikkominen ainut vaihtoehto selvitä hengissä. Mitä helvettiä kiväärin patruunat tekevät leikkauspöydällä? Airot nou, ei voi soutaa. Hedelmäsalaatista meille kelpaavat vain kielletyt hedelmät.

Varikset ja harakat pitävät pitkänokkaisten kokousta kaatopaikan laidalla, harjoittaen nekrofiliaa säälimättä. Lajitovereiden hyväksikäyttö kielii luonnonlakien laittomuudesta, aivan kuten tämä puolivillainen tarinakin. Käytetyt kondomit, injektioneulat, tamponit, vanhat laastarit, tyhjät viinapullot, tupakka-askit ja oluttölkit nostavat kissan pöydälle. Sillä totuushan on, että niin rakkaus, himot ja halut, synnit ja paheet, vahingot ja sattumukset kuin myös ihmisen fysiologiset tosiasiat ovat sen tae, etteivät roskat lopu koskaan.

(c) variksenlaulu

variksenlauluJalkasilsaperhonenLuonut: variksenlauluPerjantai 09.05.2025 07:57

Jalkasilsaperhonen on pimeiden ajatusten valo. Olen keskustellut universumin synnystä, sadomasokistisista seksiorgioista ja Viagran vaikutuksesta kastematoihin tuon ultimaattisen ihmeellisen veijarin kanssa kaksi vuorokautta putkeen. Ravihevoset laukkaavat villihevosia pakoon taukoamatta, sillä onhan tämä viimekesäinen lumivyöry tuhoistaan huolimatta häikäisevän kaunis.

(c) variksenlaulu

variksenlauluPlasmapallo laulaaLuonut: variksenlauluPerjantai 09.05.2025 07:50

Plasmapallo laulaa ja käsiaseet soi, foliohattu päässä tanssiakin voi.
Kaada joulukuusi, työnnä roskikseen viisi varvastasi ja synny uudelleen.

Plasmapallo laulaa ja koira oksentaa, verisuonet huutaa: "lisää tupakkaa!"
Tumppaan röökin korvaan ja poltan tennarit, vessanpönttöön viskaan kaikki stendarit.

Plasmapallo laulaa, mä muutan Jemeniin, koska liskoaivot valehteli niin.
Juokaa kaljaa, ruokapöydän syön, vatsavaivojani parantelen koko yön.

(c) variksenlaulu
Jokseenkin laginen olotila tuntuu pelottavan hyvältä.
Sadistinen äidin pikku enkeli saa luokatonta mielihyvää muiden refloista.
Kädet ovat kiipelissä, jäljet johtavat jätepuristimeen.
Violetista kristallista lumilinnan rakennan.

Rakasta tätä euforiaa, joka nuolee lantiotasi kuin varkain.
Kemialliset kaavat ovat muutakin kuin yskänlääkettä.
Oranssi keijukainen vaanii itseään, syyntakeettomuudella ei väliä.
Kun oksennat sateenkaaren värejä, syttyy elämän liekki.

(c) variksenlaulu
« Uudemmat -