IRC-Galleria

nelivarvas

nelivarvas

why don't we all wake up, and realize. Like the birds in the sky we are flying so high, without making any kind of sacrifice

[Ei aihetta]Perjantai 21.11.2008 09:53



Horoskoopit humalassa

OINAS
Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai olutta.
Päällepäin ei huomaa vaikka olisi kuinka perse olalla, paitsi siinä vaiheessa
kun oinas vetää tyylikkäät ilmalennot baarin portaissa ja hukkaa kännykkänsä.

HÄRKÄ
Vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät lupsamaan ja
härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy, sitten pari paukkua
lisää ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden mukana. Yleensä löytää
kotiin, mutta saattaa toisinaan herätä mukavan lämpöiseltä vessan lattialta.

KAKSONEN
Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy ihan yhtä paljon kuin
selvänä, ainoa poikkeus on, että puhe sammaltaa. No, kädet käy sitten sitäkin
enemmän, ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä...

RAPU
Rapu ryyppää kalsarit kotona, toisinaan lähtee baariin, mutta siellä yleensä
muistaa olla siivosti. Joskus menee vähän yli, mutta tiettävästi siitä ei
riitä puhuttavaa yhtä viikkoa pidempään. Ravut ovat taipuvaisia tissutteluun.

LEIJONA
Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos
leijonalle on normaalia hyppiä pöydillä ja pussata baarimikkoja, tuskin
kattorakenteetkaan jää huomaamatta. Kunhan vain kaikki huomaa!

NEITSYT
Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä säästeliäästi
aina kahteen paukkuun asti. Sen jälkeen lasissa alkaa olla enemmän
viinaa kuin lantrinkia. Ja sen kyllä huomaa, estyneestä neitsyestä tulee seksipeto ja
vähintään naisten/miesten naurattaja.

VAAKA
Vaaka on yhtä hilpeä kännissä kuin selvinkinpäin, lisäksi meno alkaa yltymään
ainakin flirttailun suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain hienosta lasista
pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten vieraassa asunnossa alushousuja
etsien.

SKORPIONI
Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä.
Kaikkialla hän näkee mahdollisen seksikumppanin, eikä unohda tehdä sitä
selväksi olipa kyseessä varattu tai vapaa saalis.Loppuillasta hän
saattaa jopa laittaa rähinän pystyyn, mikäli samaa tyyppiä onkin saapunut iskemään
kilpailija...

JOUSIMIES
Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa sotketaan joukkoon, alkaa
meno mennä melkoiseksi tohinaksi. Ajan-ja paikantaju katoaa (usein myös
tavaroita tai ainakin rahaa.) Jos on hyvä päivä, illasta tulee mitä
onnistunein, jos on huono päivä, saa sen kanssaryyppäritkin kokea nahoissaan.
Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa voikin sitten tulla, kun jousimies luulee
ettei kukaan näe. Vasta sitten hän havahtuu,että on nukkunut yönsä
jatkopaikan sohvalla koira kainalossa.

KAURIS
Tylsääkin tylsempi kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen
sävyyn ja jakelee auliisti neuvoja alkuillasta. Sitten jutut
alkavat saada kaksimielisen sävytteen. Kännissä kauris vapautuu ja
todennäköisesti saa iskettyä itselleen seuraa. Kauris on kuitenkin
harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien päälle, uusia
ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten aamun valjetessa
jäävät unholaan ja kauris palaa taas ylhäiseen yksinäsyyteensä.

VESIMIES (mun)
Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi. Ja jopa
useita päiviä putkeen, kunhan draivi saadaan päälle. Flirttailu on myös
veskarin lempipuuhaa ja saattaapa vesimies eksyä baaritiskille tilailemaan
sitä vettäkin illan viimeisten hitaiden aikaan.

KALAT
Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu, sekä omat, että muiden.
Ilo on irti alkuillasta ja loppuillasta on vieraana
rähinä,itku tai naapurin varattu tyyppi.
Käykää allekirjoittamassa tää vetoomus...Pistäkää viestii eteenpäin kaikille


Ei voida kaikkii eläimii pelastaa mut voidaan ainaki yks eläin tulevaisuudessa säästää tältä kauheelta tuomiolta

KOPIOIKAA JOKA IKINEN JA KÄYKÄÄ ALLEKIRJOITTAMASSA! LAITTAKAA ETEENPÄIN!

Vuonna 2007 "taiteilija" Guillermo Vargas Habacuc otti kadulta kulkukoiran, sitoi koiran taidegalleriaan ja antoi sen nääntyä kuoliaaksi.
Useita päiviä "taiteilija" ja galleriavieraat katsoivat tunteetta tätä "mestariteosta", jonka koiran kuolinkamppailu muodosti. Lopulta koira menehtyi.

Näyttävätkö oheiset kuvat sinusta taiteelta?
http://www.youtube.com/watch?v=0cBBudN0_-E&feature=re
http://www.youtube.com/watch?v=3-jIP8i1djg&feature=re

Mutta tässä ei vielä ole kaikki: arvostettu taidebiennaali Visual Arts Biennial of the Central American on nyt kutsunut taiteilijan tekemään saman julman performanssin uudelleen tämän vuoden biennaaliin.
Auta pysäyttämään tämä taiteen nimissä tehtävä eläinrääkkäys!

Mene jommalle kummalle seuraavista sivuista:
http://www.petitiononline.com/ea6gk/petition-sign.html tai
http://www.petitiononline.com/ea6gk/petition.html
ja allekirjoita vetoomus "taideteoksen" pysäyttämiseksi. Lähetä tämä kirje kaikille tuntemillesi eläinihmisille. Ole kiltti. Allekirjoitus ei luonnollisestikaan maksa mitään ja aikaa siihen kuluu noin 30 sekuntia.


lisätkää tämä itsellenne ja allekirjoittakaa ehkä hyötyä ehkä ei

SEKSIN JÄLKEEN:Keskiviikko 19.11.2008 03:14




OINAS: Uudestaan!
HÄRKÄ: Ruokaa...
KAKSONEN: Missä kaukosäädin on?
RAPU: Milloin pidetään häät?
LEIJONA: Enkö ollutkin fantastinen?
NEITSYT: Ylös, lakanat on vaihdettava!
VAAKA: Pidin äskeisestä, jos sinäkin pidit ?!
SKORPIONI: Hetki, etsin avaimen ja avaan käsirautasi.
JOUSIMIES: Soitellaan!
KAURIS: Oiskos sulla käyntikorttia?
VESIMIES: Uusiks, mut nyt ilman vaatteita..!
KALAT: Mikä sun nimes olikaa?

Aivan pakkoSunnuntai 16.11.2008 15:41



………………….._,,-~’’’¯¯¯’’~-,,…………………………………………………………
………………..,-‘’ ; ; ;_,,---,,_ ; ;’’-,……………………………………….._,,,---,,_………………
……………….,’ ; ; ;,-‘ , , , , , ‘-, ; ;’-,,,,---~~’’’’’’~--,,,_…..,,-~’’ ; ; ; ;__;’-,……………
……………….| ; ; ;,’ , , , _,,-~’’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ¯’’~’-,,_ ,,-~’’ , , ‘, ;’, …………
……………….’, ; ; ‘-, ,-~’’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’’-, , , , , ,’ ; |…………
…………………’, ; ;,’’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’-, , ,-‘ ;,-‘…………
………………….,’-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’’-‘ ;,,-‘…………..
………………..,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;__ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘-,’……………..
………………,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘’¯: : ’’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; _ ; ; ; ; ;’,……………..
……………..,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;| : : : : : | ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,-‘’¯: ¯’’-, ; ; ;’,…………….
…………….,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘-,_: : _,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; | : : : : : | ; ; ; |……………
……………,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ¯¯ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’-,,_ : :,-‘ ; ; ; ;|……………
…………..,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,,-~’’ , , , , ,,,-~~-, , , , _ ; ; ;¯¯ ; ; ; ; ;|……
…………,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,’ , , , , , , ,( : : : : ) , , , ,’’-, ; ; ; ; ; ; ; ;|……………
……….,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’, , , , , , , , ,’~---~’’ , , , , , ,’ ; ; ; ; ; ; ; ;’,…………..
…….,-‘’ ; _, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘’~-,,,,--~~’’’¯’’’~-,,_ , ,_,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘,………….
….,-‘’-~’’,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; . . . . . . . ,’; ,’’¯ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,_ ; ‘-,………..
……….,’ ; ;,-, ; ;, ; ; ;, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘, ; ;’, . . . . .,’ ;,’ ; ; ; ;, ; ; ;,’-, ; ;,’ ‘’~--‘’’………
………,’-~’ ,-‘-~’’ ‘, ,-‘ ‘, ,,- ; ; ; ; ; ; ; ; ‘, ; ; ‘~-,,,-‘’ ; ,’ ; ; ; ; ‘, ;,-‘’ ; ‘, ,-‘,……………..
……….,-‘’ ; ; ; ; ; ‘’ ; ; ;’’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘’-,,_ ; ; ; _,-‘ ; ; ; ; ; ;’-‘’ ; ; ; ‘’ ; ;’-,…………..
……..,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;¯¯’’¯ ; ; ; ; ; ; ; ; , ; ; ; ; ; ; ; ; ;’’-,……….
……,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ,, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; |, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘-,…….
…..,’ ; ; ; ; ; ; ; ;,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;|..’-,_ ; ; ; , ; ; ; ; ; ‘,…..
Â….,Â’ ; ; ; ; ; ; ; ; | ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,Â’Â…Â….Â’Â’Â’,-~Â’ ; ; ; ; ; ,Â’Â…..
…,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ;’~-,,,,,--~~’’’’’’~-,, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,’…..,-~’’ ; ; ; ; ; ; ,-‘……
…| ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,’…,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘……..
…’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,’….’, ; ; ; ; _,,-‘’…………
….’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,-‘’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,’…….’’~~’’¯………………
…..’’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;_,,-‘’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,-‘…………………………….
………’’~-,,_ ; ; ; ; _,,,-~’’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘……………………………..
………..| ; ; ;¯¯’’’’¯ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,,-‘……………………………….
………..’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘…………………………………
Â…Â…Â…Â…| ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;|Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…..
Â…Â…Â…Â…Â’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ~-,,___ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;Â’,Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â….
………….’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘….’’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘,…………………………………
………..,’ ‘- ; ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘’……….’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘,………………………………..
……….,’ ; ;’ ; ; ; ; ; ; ,,-‘…………….’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’,……………………………….
………,’ ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘’…………………’’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; |……………………………….
……..,’ ; ; ; ; ; ; ;,,-‘………………………’’, ; ; ; ; ; ; ; ; |………………………………
Â…Â…..| ; ; ; ; ; ; ;,Â’Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…,Â’ ; ; ; ; ; ; ; ;,Â’Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â….
……..| ; ; ; ; ; ; ,’………………………..,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ,’’………………………………..
……..| ; ; ; ; ; ;,’……………………….,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ,-‘………………………………….
……..’,_ , ; , ;,’……………………….,’ ; ; ; ; ; ; ; ,-‘……………………………………
………’,,’,¯,’,’’|……………………….| ; ; ; ; ; ; ; ; ‘--,,………………………………….
………….¯…’’………………………..’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’’~,,…………………………….
Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â’Â’-,, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;Â’Â’~-,,Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â….
Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…..Â’Â’-, ; ; ; ; ; ,,_ ; ;Â’-,Â’Â’-,Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…..
…………………………………………………..’, ; ; ; ; ; ; ‘-,__,\\--\\...........................
Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â’-, ; ; ;,,-~Â’Â’Â’ \\ , ,|, |Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…
………………………………………………………’’~-‘’_ , , ,,’,_/--‘……………………
Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â….Â’Â’~-~Â’Â…Â….............Â…Â….

Lisää tämä päiväkirjaasi niin sinulle tapahtuu huomenna jotain hyvää. <3

Vuodet 1978 ja 2008 vertailussaTiistai 11.11.2008 00:36

TILANNE: JUHANI PARKKEERAA AUTON KOULUN PIHALLE. TAKAPENKILLÄ ON KIVÄÄRI
KAUNIISTI KOTELOSSAAN.

1978 - Rehtori tulee paikalle, tutkiskelee Juhanin asetta ja näyttää sitten
omansa.

2008 - Koulussa tapahtuu yleishälytys. Oppilaat lukitaan luokkiinsa.
Rehtori hälyttää paikalle ATARI-ryhmän, joka vie Juhanin pois.
Tunninkuluttua paikalla on Punaisen Ristin, kirkon, lasten- ja nuortenpsykiatrian
kriisiryhmät antamassa kriisiapua järkyttyneille oppilaille ja opettajille.
Loppuviikosta Suomi24 avaa vielä oman kriisichattinsa.


TILANNE: JORMA JA MATTI TAPPELEVAT OIKEIN KUNNOLLA KOULUN JÄLKEEN.

1978 - Porukkaa saapuu paikalle katsomaan. Matti voittaa ja Jorma myöntää
asian. Pojat kättelevät ja ovat tästedes parhaita kavereita. Ketään ei
syytetä, ei tuomita eikä eroteta koulusta.

2008 - Soitetaan poliisille, joka saapuu paikalle koirien kanssa. Molemmat
pidätetään ja erotetaan koulusta määräajaksi. Molemmat saavat syytteen
vaikka Jorma aloitti koko tappelun..


TILANNE: PIKKU VILLE EI PYSY PAIKALLAAN LUOKASSA VAAN HÄIRITSEE KOKO AJAN.

1978 - Ville lähetetään rehtorin kansliaan, missä rehtori soittaa
vanhemmille. Isä hakee Villen kotiin ja antaa Villelle selkäsaunan.
Seuraavasta päivästä lähtien Ville istuu kiltisti luokassa eikä häiritse muita.
Villestä tulee isona menestyvä lääkäri.

2008 - Oppilashuolto on huolissaan Villen käyttäytymisestä ja selvittää
asiaa kolme vuotta. Villellä todetaan ADHD ja opettajat ihmettelevät
mikseiVillelle saatu koko peruskoulun aikana henkilökohtaista avustajaa.
Onneksi Ville kuitenkin siirretään erityisopetukseen, joten kunta saa
Villestä enemmän rahaa valtiolta. Villestä tulee isona sosiaalitukien käytön
ammattilainen.


TILANNE: PEKKA RIKKOO TAHALLAAN IKKUNAN. ISÄ ANTAA PEKALLE ISÄN KÄDESTÄ
KAIKKIEN NÄHDEN.

1978 - Pekka oppii olemaan tahallaan rikkomatta ikkunoita. Isona Pekasta
tulee ikkunatehtailija.

2008 - Pekan isä pidätetään ja hän saa rangaistuksen lapseen kohdistuvasta
väkivallasta. Pekka otetaan huostaan. Kuulusteluissa Pekan sisko itkee
hätääntyneenä ja sanoo haluavansa isän takaisin, koska rakastaa tätä.
Kuulustelua suorittava sosiaalityöntekijä tulkitsee tämän hyväksikäytöksi
ja Pekan isä joutuu vankilaan. Pekan siskokin otetaan huostaan. Myöhemmin
Pekan äidillä on suhde naapurin kansanedustajan kanssa, josta
7-päivää-lehti saa hyvät lööpit.


TILANNE: MAIJA KÄRSII PÄÄNSÄRYSTÄ, KANTAA KOULUUN OMAT LÄÄKKEET JA OTTAA NE
VÄLITUNNILLA

1978 - Maija pystyy olemaan koko koulupäivän koulussa ja oppii uusia
asioita.

2008 - Rehtori soittaa paikalle poliisin ja huumekoiran. Maijalle tehdään
huumetesti, jonka tuloksia ei kerrota kenellekään. Maija ja vanhemmat
velvoitetaan käymään huostaanoton uhalla perheterapiassa. Maijan äidin
määräaikainen työsuhde jätetään uusimatta, koska perheneuvolasta saa
aikoja vain sellaiseen aikaan, jolloin Maijan äidin pitäisi olla töissä.


TILANNE: VALDE SAA EHDOT ENGLANNISTA.

1978: Valde lähtee isänsä mukaan Ruotsiin, jossa alkaa kasvattaa
ravihevosia.

2008: Eduskunnan vähemmistöasiamies syyttää koululaitosta vähemmistöjä
syrjiväksi. Englanninopettaja joutuu burnoutlomalle, jolta ei enää koskaan
palaa töihin. Sijainen antaa oppilashuoltotyöryhmän pyynnöstä Valdelle
englannista 6, jotta Valde pääsisi haluamalleen linjalle ammikseen. Kun
ammattikoulua on käyty viikko, Valde lähtee isänsä kanssa Ruotsiin, jossa
alkaa kasvattaa ravihevosia.


TILANNE: PETTERI OSTAA LENTOKONEEN PIENOISMALLIN JA PAPATTIMATTOJA.
KOOTTUAAN KONEEN PETTERI LATAA SEN PAPATEILLA JA HEITTÄÄ KONEEN
RÄISKYVÄNÄ KATOLTA ALAS.

1978 - Kone särkyy, kaverit hurraavat ja menevät tekemään samaa.

2008 - Naapuri ilmoittaa asiasta sosiaalityöntekijälle, joka ilmoittaa
asiasta myös SUPO:lle, joka puolestaan ilmoittaa asiasta Finnairille.
Perheen lomamatka Kalifornian Disneylandiin peruuntuu, sillä Petterin
luokalla ovat myös Ahmed ja Mohammed -nimiset pojat, joiden kanssa Petteri
on lentokoneleikkejään leikkinyt. Niin perheelle kuin heidän muillekaan
sukulaisille ei enää koskaan myönnetä viisumeita USA:han

[Ei aihetta]Tiistai 11.11.2008 00:33

_♥_♥___♥_♥_ Laita tämä
♥___♥_♥___♥ sydän sivullesi
_♥___♥___♥_ jos rakastat
__♥_____♥__ jotakuta tai
___♥___♥___ joitain
____♥_♥____ erittäin
_____♥_____ paljon!

[Ei aihetta]Tiistai 07.10.2008 03:21

Koskaan ei saa olla liian rakastunut, jos rakas katoaa elämästä häntä ei voi unohtaa. Jos et kopio tätä päiväkirjaasi minuutin sisällä, se jota ajattelit lukiessasi tätä unohtaa sinut.

[Ei aihetta]Perjantai 26.09.2008 20:17


Nykyään kun tupakka-askeissa on kaikenlaisia varoituksia, tulisi
myös olutpulloihin lisätä seuraavat varoitustarrat:

VAROITUS:
Alkoholin käyttö saattaa saada sinut ihmettelemään mihin helvettiin
jätit alushoususi.

VAROITUS:
Alkoholin käyttö saattaa saada sinut uskomaan, että kuiskaat,
vaikket niin teekään.

VAROITUS:
Alkoholin käytöllä on suuri merkitys siinä, että näytät idiootilta
tanssiessasi

VAROITUS:
Alkoholin käyttö saattaa saada sinut jankuttamaan kavereillesi
kuinka paljon heistä välität.

VAROITUS:
Alkoholin käyttö saattaa saada sinut ajattelemaan että osaat laulaa.

VAROITUS:
Alkoholin käyttö saattaa saada sinut uskomaan, että ex-rakastettusi
kuolee ellet soita hänelle neljältä aamuyöllä.

VAROITUS:
Alkoholin käyttö saattaa saada sinut luulemaan, että sinulla on
ihmeellisiä Kung Fu-voimia, johtaen siihen, että tulet itse
piestyksi.

VAROITUS:
Alkoholin käyttö saattaa saada sinut pyörähtämään aamulla
herätessäsi ympäri ja näkemään jotain todella kauheaa.

VAROITUS:
Alkoholin käyttö on suurin syy selittämättömiin asvaltti-ihottumiin
otsassa ja polvissa.

VAROITUS:
Alkoholin käyttö saattaa aiheuttaa harhaluulon, että olet kovempi,
fiksumpi, nopempi ja paremman näköinen kuin muut ihmiset.

VAROITUS:
Alkoholin käyttö saattaa saada sinut luulemaan, että olet näkymätön.

VAROITUS:
alkoholin käyttö saattaa saada sinut uskomaan, että ihmiset nauravat kanssasi

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.09.2008 02:41

Kauhajoen koulussa kuolleiden muistolle

Kauhajoen koulussa kuolleiden muistolle

Se hiljainen hetki pidetään myöhemmin, mutta tiedossa on jo kuolleita. Ota osaa suureen suruun, kopioimalla tämä omaan päiväkirjaasi ja lisäämällä mukaan oman nimesi/nimimerkkisi.

Suremme liian aikaista pois menoanne: Kohtamäki,hanna15
sari, safari^^ ,nelivarvas

[Ei aihetta]Tiistai 16.09.2008 17:36

Jos löydyn sinun kännykkäsi nimilistalta,
niin kerro nyt millä nimellä olen siellä!
Sen jälkeen ota tämä blogimerkintä omaan
blogiisi / päiväkirjaasi ja katso millä nimellä
itse löydyt muiden kännyköistä!