IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 01.11.2008 01:09

jeemo, ei tuu ääntä.

[Ei aihetta]Perjantai 31.10.2008 16:59

PENIS DANCE !

[Ei aihetta]Perjantai 31.10.2008 00:45

Joo ja vittu munhan _OLI_ tarkoitus mennä aikasin nukkuu. X<<

[Ei aihetta]Torstai 30.10.2008 20:02

Ruotsalaista The Hives -yhtyettä syytetään plagioinnista.

Yhdysvaltalainen lauluntekijä väittää yhtyeen varastaneen elementtejä hänen tekemästä kappaleestaan, kertoo Gigwise.
Varastetut osa löytyvät lauluntekijän mukaan The Hivesin kappaleesta "Tic Tick Boom".

Lauluntekijä Jason Shapiro väittää, että hänen tekemästään "Why You?"-kappaleesta olisi varastettu riffi ja laulumelodiat. "Why You?" -kappaleen ovat levyttäneet The Roofies vuonna 2007, ja Thee Way vuonna 2002.

Shapiro oli pyytänyt musiikkitieteilijää vertailemaan kappaleita, jonka mielestä The Hivesin kappaleessa oli samankaltaisuuksia.

"Tick Tick Boon" oli The Hives -yhtyeen pääsingle heidän vuonna 2007 julkaistulta albumilta "The Black And White Album". The Hives ei vielä ole vastannut syytöksiin.

The Hives tuli suosituksi 2000-luvun alussa. Läpimurtonsa he tekivät "Your New Favourite Band" -kokoelma-albumillaan, jossa oli heidän siihen asti parhaimpia kappaleitaan, kuten "Hate to Say I Told You So". The Hives tunnetaan humoristisesta itsensä kehuskelusta. He kaikki esiintyvät samanlaisissa smokeissa, jotka vaihtuvat aina uuden albumin jälkeen, mutta ovat aina mustavalkoisia.

[Ei aihetta]Maanantai 27.10.2008 20:38

Huomenna yritän leikkiä. :D

[Ei aihetta]Lauantai 25.10.2008 23:47

PS. Tajusin just et mun ajatukset hiusten kanssa tekee sellasta kivaa aaltoliikettä. 8D

[Ei aihetta]Lauantai 25.10.2008 01:29

Huomenna mahtaa olla mielenkiintoista.

[Ei aihetta]Perjantai 24.10.2008 20:11

Olen huolissani. XD

[Ei aihetta]Perjantai 24.10.2008 00:53

Huomenna voisin leikkiä.

[Ei aihetta]Perjantai 24.10.2008 00:33

joo mo.