IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

HyVäÄ uUtTaVuOtTa 2009 KaIkIlLe <33 :)Keskiviikko 31.12.2008 20:54

<33 <33 <33 JEEJEE!! <33 <33 <33Tiistai 08.04.2008 11:38

SM-liigan maalivahdeista kautta aikojen eniten nollapelejä (36 kpl) pelannut Mika Lehto on pelannut Tapparassa jo kuusi kautta ja jatkaa joukkueessa ainakin seuraavat kaksi kautta. Kuluneella kaudella Lehto torjui ykkösvahtina 45 runkosarjaottelussa ja kaikissa 11 playoff- ottelussa.


JA
ELÄMÄ
HYMYILEE! ;) <33 <33 <33 <33
Mika Lehto kaatoi JYPin

Tappara oli jälleen rautaa, kun pelattiin tärkeistä sarjapisteistä taistelussa kuuden parhaan joukkoon pääsystä. JYP pisti kovasti kampoihin ja oli pelillisesti hieman niskan päälläkin, mutta vain Tappara osasi maalinteon – sekin tosin vain kerran, mutta se riitti. Lopputulos Hakametsässä kirvesrinnoille 1-0.

Jos välillä alkukaudesta ilmassa on ollut negatiivisia ajatuksia siitä, että Tappara menetti paljon pisteitä otteluiden viime hetkillä, niin nyt kannattaa jakaa kiitosta siitä, että joukkue on viimeisen parin kuukauden aikana kohdannut sarjataulukossa lähimmillä sijoilla olevia joukkueita yhdeksän kertaa ja voittanut niistä peleistä kahdeksan. Ilmankos sijoitus viidentenä on tukevoitunut mukavasti koko ajan.

Tämän illan Tappara-sankari oli maalivahti Mika Lehto, joka torjui peräti 41 laukausta päästämättä yhtäkään kiekkoa taakseen. Nollapeli oli Lehdolle kauden seitsemäs, mikä on eniten liigavahdeista. Miehen SM-liigauralla nollapeli oli jo 36:s, mikä sekin on eniten kaikista liigassa pelanneista maalivahdeista kautta aikojen.
Lehdolle 0+1 <33 <33 <33 <33 <33
Ja torju 37 kertaa ;) <33 <33 <33 <3


"On meillä hauska Janne, tuo Janne Ojanen.
kun hän menee kentälle on näky komea.
kas näin heiluu verkko ja verkko heiluu näin,
kas näin heiluu verkko ja verkko heiluu näin."

^^Ehkä ens kerralla onnistuu hyvin? :DD
Kiitos LEHTO <33 <33 <33 <33 <33 <33 <33 <33
Ja koko Tapparan joukkue <33 <33 <33 <33 <33 <33



Ottelu sai ikävän jälkimaun kuusi minuuttia ennen loppua pelin jo käytännössä ratkettua. Ilves-ikoni Raimo Helmisellä pimeni vintti aivan totaalisesti ja konkari poisti Teemu Aallon pelistä aivan käsittämättömällä ryntäyksellä selän takaa suoraan päähän. Kyseessä oli täydellisesti vahingoittamisyritys, jossa ei ollut ripaustakaan vahinkoa. <<-- eise raipe vaan osaa.. xDD

Helmisen kuumeneminen alkoi jo muutamaa minuuttia aikaisemmin, kun siviilipuolen kohujen takia suurennuslasin alla pelannut Anssi Salmela taklasi Ilves-kapteenin komeasti kumoon keskialueella. Salmela itse pelasi jälleen mallikkaan pelin ja piti loistavasti hermonsa kurissa, vaikka Ilves pyrki tarkoituksella ärsyttämäänkin. Varsinkin jättimäisen Marko Anttilan ajojahti ja taklausyritykset pelin lopussa olivat jo vähän huvittavaakin seurattavaa, kun Salmela otti iskut vastaan ja jatkoi tyynesti pelaamista. <-- huoh. ilv£släiset.. xDD
Gabriella
I gotta say what's in my mind
Something about us
doesn't seem right these days
life keeps getting in the way
Whenever we try, somehow the plan
is always rearranged
It's so hard to say
But I've gotta do what's best for me
You'll be ok..
I've got to move on and be who I am
I just don't belong here
I hope you understand
We might find our place in this
world someday
But at least for now
I gotta go my own away
Don't wanna leave it all behind
But I get my hopes up
and I watch them fall everytime
Another colour turns to grey
and it's just too hard to watch it all
slowly fade away
I'm leaving today 'cause I've
gotta do what's best for me
you'll be ok..
I've got to move on and be who I am
I just don't belong here
I hope you understand
We might find our place in this
world someday
But at least for now
I gotta go my own away

Troy
What about us?
What about everything we've been through?

Gabriella
What about trust?

Troy
you know I never wanted to hurt you

Gabriella
and what about me?

Troy
What am I supposed to do?

Gabriella
I gotta leave but I'll miss you

Troy
I'll miss you

Gabriella
so
I've got to move on and be who I am

Troy
Why do you have to go?

Gabriella
I just don't belong here
I hope you understand

Troy:
I'm trying to understand

Gabriella
We might find our place in this
world someday
but at least for now

Troy
I want you to stay

Gabriella
I wanna go my own way
I've got to move on and be who I am

Troy
What about us?

Gabriella
I just don't belong here
I hope you understand

Troy
I'm trying to understand

Gabriella
We might find our place in this
world someday
but at least for now
I gotta go my own away
I gotta go my own away
I gotta go my own away
« Uudemmat -