IRC-Galleria

:'D :'DPerjantai 07.07.2006 19:56

"Olin kolmevuotiaan tyttäreni kanssa eräänä syksynä metsässä samoilemassa. Tyttäreni kysyi, miksi emme kerää koskaan sieniä. Vastasin, että äiti ei tunne kuin kärpässienen, joten ei voida kerätä niitä syötäväksi. Tytär tokaisi siihen, että eihän se haittaa kun meillä ei muut syö sieniä kuin isä. Muutaman päivän päästä menimme neuvolaan ja neuvolatäti näytti kirjasta sienen kuvaa ja kysyi tyttäreltäni mikä se on. Siihen tyttö vastasi että kärpässieni ja äiti kerää niitä isille ruuaksi."

"Olin 2-vuotiaan Tuulin kanssa kylän kaupassa ostoksilla. Tuuli halusi taas kantaa omaa koria, johon hän yleensä keräsi pikkuveljeään varten vauvansosepurkin ja jotain muuta pientä mihin sai luvan. Tällä kertaa Tuuli touhusi omiaan sillä aikaa kun asioin lihatiskillä. Kun ennätin pikkuneidin perään hän oli juuri sovittamassa olutpulloja koriinsa selittäen vieressä hohottavalle kauppiaalle ja muille naureskeleville asiakkaille, että "isi juo kajjaa!"

"Olimme ruokakaupan kassajonossa. Yllättäen tyttäreni nosti hameeni helmat ylös. Kun kysyin, miksi hän näin, vastasi hän: "Minä vain tarkistin, onko sulla nyt alushousut jalassa!"

"Olimme autoajelulla. Poliisi pysäytti ja pyysi puhaltamaan. Puhallettuani poliisi totesi, että kaikki on OK. Siihen tyttäreni takapenkiltä:
"Niin kyllä nyt, mutta tulepas illalla kotiin puhalluttamaan!"

"Aviomies on oikeastaan samanlainen kuin isä, paitsi vähän kalliimpi.
Nelli 5v."

"Pappi kysyyy tahdotko mennä naimisiin sen kanssa, joka seisoo siinä vieressäsi, vai haluatko mieluummin jonkun muun. Useimmiten siinä ei ole ketään toista, niin että vastataan tahdon.
Emil 7v."

"Enkeleitä on kahta laijia. tavallisia enkeleitä ja suojelusenkeleitä. Suojelusenkelit ammutaan tykistä ja sitten niillä on pörröisempi tukka.
Anni 6v."

"Presidentin pitää pukeutua hyvin ja pitää olla punainen tukka. Presidentin täytyy osata kätellä, että voi aina sanoa: Kiitos että olette valtioni.
Kaisa 8v."

"Jeesus kuoli pitkänäperjantaina. Kun hän eli, hän aina hoputti opetuslapsia, mutta kun hän oli kuollut, ne kävivät pitkälleen. Siksi sitä sanotaan pitkäksiperjantaiksi. He itkivät, mutta kyllä heistä oli mukavaakin lekotella vähän aikaa.
Juuso 8v"

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.