IRC-Galleria

noee

noee

on vellu the raksaguy

HuokausLauantai 26.01.2008 16:22

Pitäis lukea. Ei kiinnostais. UGHGHFH

Härkä. Jee tylsää.Maanantai 21.01.2008 19:46



Härän vuodenaika:

Luonnon rytmissä Härkä edustaa kukoistavaa kevättä, jolloin kasvit juurruttavat itsensä sulaneeseen ja elämää pursuavaan maahan. Luonnon rytminsä mukaisesti myös Härkä-ihminen haluaa juurruttaa elämänsä mahdollisimman turvalliseen ja kiinteään kasvuympäristöön. Härkä arvostaa jokaista hankkimaansa tai saamaansa esinettä niin paljon ettei voi edes ajatella minkään pois heittämistä ennen kuin äärimmäisessä tilanteessa. Härkää pidetään usein jääräpäisenä ja hankalana tyyppinä, koska juuri Härkä haluaa tietää mitä hyötyä asiasta voisi hänelle olla. Vasta oivallettuaan että kyseinen asia todella palvelee hänen elämäänsä ja tulevaisuuttaan irrottaa Härkä varovasti käsijarrun ja alkaa suunnittelemaan ykkösvaihteen päälle laittamista. Kyllä siinä on joskus ystävillä ja tuttavilla itkussa pitelemistä kun he yrittävät saada Härän mukaansa vähänkään nopeammalle keikalle.

Hallitseva planeetta:

Kauneuden ja esteettisyyden Jumalatar Venus on Härän hallitseva planeetta. Härkä on tarkka ulkonäöstään eikä epäröi varmistaa tilannetta sopivilla koruilla ja vaatteilla. Enemmän kuin ulkonäöstään Härkä on kuitenkin kiinnostunut kaiken maailman nautinnoista. Suurimmaksi ongelmaksi monille Härille nousee rakkaus hyvään ruokaan ja juomaan. Vastaavanlainen suhde voi tietysti muodostua nojatuoliin, penkkiurheiluun, lomamatkoihin tai vaikkapa moottoripyörään. Jokaisella Härällä on oma heikkoutensa josta hän joutuu ajoittain kärsimään. Ehdottomasti suurin heikkous on kuitenkin omistamisenhalu.

Rakkaus:

Välttyäkseen omistushalunsa ikäviltä seuraamuksilta tulee Härän pystyä luottamaan kumppaniinsa sataprosenttisesti. Ellei luottamusta synny niin silloin omistushalu tulee myrkyttämään kaiken rakkauden Härän elämässä. Härälle täytyy muistaa päivä päivän jälkeen osoittaa omaa rakkauttaan jos haluaa säilyttää keskinäisen suhteen oikeilla raiteilla. Härkä vaistoaa heti kun mielenkiintosi on liiaksi jossain muualla ja silloin alkaa mökötys, jota voi kestää vuosikausia ellei Härän kumppani halua korjata tilannetta. Härkä-tyyppi ei yleensä katkaise suhdetta ilman selvää syytä. Rakkauselämäänsä tyytymätön Härkä osaa tehdä toisenkin elämästä tavattoman tylsää arkielämän rutiineissa kahlaamista.

Seksi:

Seksuaalisesti Härkä on ehdottomasti yksi eroottisimmista merkeistä. Fyysinen kosketus on Härälle lemmenlurituksia tärkeämpi merkki rakkaudesta. Vaikka Härkä ensin tuntuu pidättyväiseltä niin mielipidettä on ajan kuluessa pakko tarkistaa, sillä hyvään ja luottamukselliseen suuntaan kehittyvässä parisuhteessa juuri Härkä-puolisko huolehtii siitä ettei seksuaalinen vire pääse sammumaan. Uudet asennot, esileikit ja kiihottava sanasto pulppuavat kumppaniinsa luottavan Härän ehtymättömästä lähteestä vauhdilla, joka saa kokeneemmankin konkarin punastelemaan. Rakkauteen ja luottamukseen perustuvassa suhteessa Härän kanssa ei tarvitse eikä ehdi vilkuilla aidan toiselle puolelle.

Härän valttikortit:

Härkä on luonnonläheinen, käytännöllinen, tuottava ja realistinen maamerkki. Härkä toimii juurevasti, hitaasti ja varmalta pohjalta. Härkä varmistaa ja kerää aineellisia resursseja ja takaa näin pohjaa kaikelle toiminnalle. Härässä on aimo annos kärsivällisyyttä, säilyttämisen halua ja perinteiden kunnioitusta. Härkä on aistillinen, voimakkaasti seksuaalinen tyyppi, joka osaa loihtia myös kauneutta ja esteettisyyttä ympärilleen, usein jopa taiteen kautta.

Härän heikkoudet:

Härän heikkouksia ovat itsepäisyys, liiallinen turvallisuuden ja ylellisyyden tarve. Härän lähellä olevat ihmiset joutuvat usein tuskailemaan hänen liikkumattomuutensa ja hitautensa kanssa. Sosiaalisuus ja muiden huomioon ottaminen jäävät auttamatta toiselle sijalle mikäli turvallisuus tai omaisuus edes näyttäisi olevan vaarassa. Parisuhdetasolla omistamishalu ja mustasukkaisuusvaikeuttavat harmonisten liittojen syntymistä.

Härän sairaudet:

Terveysrintamalla ovat pahimmin riesana nielu- ja kurkkusairaudet, angiina, astma ja korvatulehdukset. Seksuaalisuuteen ovat rinnastettavissa naisilla hormonihäiriöt ja munasarjan tulehdukset, miehillä eturauhasongelmat alkavat vaivaamaan tavallista helpommin. Jännitystilat heijastuvat niska- ja hartiasärkynä.

papapapdadapaTorstai 17.01.2008 19:51

fiiiliiiiiis. kylmätväreeet.

tikidiKeskiviikko 16.01.2008 20:31

Aina kaikki kyselyt ovat vain itsestäsi. Tuhlatkaamme siis hetki aikaamme epäitsekkääseen ajatteluun ja täytä tämä kysely kumppanistasi/ parhaasta ystävästäsi/ parturistasi/ äidistäsi/ jostain muusta henkilöstä, joka on sinulle hyvin tärkeä ja jonka tunnet hyvin. Kuinka hyvin hänet itse asiassa tunnetkaan?

1. Mikä on hänen nimensä?
Lassi

3. Milloin tutustuitte?
jooskus 3 vuotta sitten

4. Missä?
koulus

5. Oliko se "rakkautta" ensi silmäyksellä?
ei kai : D

6. Mitä hän ajattelee sinusta?
"onko sulla joku ongelma" :((

7. Mitä ajattelet hänestä?
tykkäään hirmuisesti<3

8. Miksi pidätte toisistanne?
koska ollaan niin ihania ja hämyjä

9. Mikä on hänen..

-suosikkibiisinsä?
En tiedä, joku Canada? :D

-suosikkivaatteensa?
jotku rennot ja vihreät/ruskeat :D

-suosikkinäyttelijänsä?
no se joku macgyverin näyttelijä varmaan : DD

-suosikki bändinsä/artistinsa?
Devin Townsend ainaki yks

-suosikkiruokansa?
hmm. en osaa kyllä vastata, rakastaa ruokaa ylipäätänsä :pp

-suosikki alkoholijuomansa?
joku lonkero varmaaan

-suosikkijäätelönsä?
emmmmmttt joku uuniomena tyyliin,veikkaus

-huono tapansa?
piereskely :(

-salainen fetissinsä?
no joku tissifetissi varmaan :D vaan onko se salainen

-suosikki radiokanavansa?
ei mikään, ei kuuntele radiota

-suosikki tv-ohjelmansa?
heroes, house, macgyver


10. Hän INHOAA..

-bändiä?
en tiedä

-ruoka?
en tiedä tätäkään

-julkimoa?
vaikee sanoa ku ei se varmaan tiedäkkään ktn :D

11. Kummasta hän pitää enemmän, auringonlaskusta vai auringonnoususta?
veikataan vaikka auringonlaskua

12. Menestyykö Lordi euroviisuissa?
eeeeh?

13. Jos kysyt häneltä, kumpi tuli ensin, muna vai kana, mitä hän vastaa?
selittäs varmaan jtn höpöä pilipöliä tai sitten joku yksinkertainen tylsä vastaus, riippuu mielentilasta :D

14. Onko lasi hänen mielestään puoliksi tyhjä vai täynnä?
puolillaan?

15. Milloin hän kärsi ensimmäisen kerran sydänsuruista?
jag vet inte :D

16. Mikä on romanttisinta, mitä hänelle on sanottu?
"homo"

17. Milloin hän itki viimeksi kanssasi?
joskus melke vuosi sitten, mutta mä oon kyllä itkeny sitten sen jälkeenki sen nähden :D

18. Milloin nauroitte viimeksi yhdessä?
varmaan koulus tänään

20. Milloin loukkasit häntä viimeksi?
en tiiä, en ihmettelis vaikka oisin tänää ku olin niin hyvällä päällä :D varmaan joka tapauksessa ei oo kovinkaan kauan aikaa :(

21. Milloin hän on loukannut sinua?
No riippuu mikä lasketaan loukkaukseksi, naisen ja miehen ajattelutapa jne :D

22. Kun viimeksi riitelitte, oliko se jostain tyhjänpäiväsestä vai oikea riita?
turhanpäivääsestä

24. Mitä hän inhoaa itsessään?
en tiä, ei se varmaan mtn

25. Mistä hän pitää itsessään?
emt sitäkään : D

26. Onko hänellä hyvät perhesuhteet?
jjooo

27. Mistä asioista hän on riippuvainen?
soittaminen/ruoka/supcom (:D)/MINÄ

28. Mikä on hänen suosikkibiisinsä tällä hetkellä?
een tiä

29. Milloin viimeksi kuulit hänen äänensä?
tänäään

30. Mitä hän arvostaa sinussa?
vaikea tietää :D

31. Onko hän ikinä karannut kotoa?
not, en ainakaa uskoosi :D

32. Juoko hän?
ei toki

33. Polttaako hän?
ei

34. Mistä hän pitää vastakkaisessa sukupuolessa?
emt, ihmettelen sitä ainakin nykyisen olotilan perusteella :D:D

35. Onko hän ikinä pettänyt ketään?
ei

36. Kumman hän valitsee

-kesä vai talvi?
kesä

-pizza vai hampurilainen?
hmmm. riippuu tilanteesta

-koira vai kissa?
varmaan koiran, luulisin

-sähköhammasharja vai perinteinen hammasharja?
varmaan perus

-Kirka vai Danny?
Kirkan :D

-Jessica vai Britney?
jaa'a :D

-musta vai valkoinen?
varmaan riippuu, valkoosen varmaan kumminki ennemmin, musta on silti inhokki :D

-rasavilli vai rauhallinen?
ööm, siltä väliltä, tai rauhallinen?

-tumma vai vaalea?
emt :D

-tietokone vai tv?
tietokone

-seksikäs vai söpö?
varmaan molemmat(?)

-perhe vai ystävät?
varmaan perhe


-tatuoinnit vai lävärit?
ei kumpaakaan

-lyhyet vai pitkät hiukset?
pitkäätt

-Potterit vai Taru sormusten herrasta?
en kyllä osaa sanoa

-kirja vai lehti?
lehti.kirja.lehtikirja

37. Millainen puhelin hänellä on?
Nokia s60 puhelimista joku läppä, en tiiä numeroaa

38. Lähettääkö hän enemmän tekstiviestejä vai soittaako hän?
lähettää viestejä

39. Onko hän koskaan menettänyt jotain tärkeää?
on se

40. Puhuuko hän suoraan vai kierteleekö hän?
rippuuu, välillä pitää patistella, välillä ei :D

41. Onko hän ikinä aikonut kasvissyöjäksi?
no lol ei :D

42. Osako hän soittaa mitään instrumenttia?
osaaa!

43. Voisiko hän seurustella itseään kymmenen vuotta vanhemman kanssa?
no ei ku se on mun kaas!

44. Onko mitään mitä hän ei tekisi rahasta?
ooonnn

46. Minkä värinen hänen sängynpeitteensä on?
tummansininen. kerronko lisää?

48. Omistaako hän messengerin?
joo

49. Lakkaako hän varpaankynsiään?
leikkais ny ees joskus :( ei vaiskaa :D

51. Onko hän liian kiltti?
ei

52. Pystyykö hän hillitsemään itseään?
no pystyykö :D

53. Onko hän hyvä rahankäyttäjä?
hmmmm, vaikea sanoa, siltä väliltä varmaan

54. Mitä sanaa hän käyttää usein/mistä hän puhuu usein?
käyttää: voi jtn epämääräsiä, örinöitä :D joku 'vitsit' tai 'homo'. en kyllä taaskaan tiedä näin yhtäkkiä :D
puhuu: no musiikista tiettyjen tyyppien kaas ja sitten jtn homojuttuja


56. Mikä on hänen erikoistaitonsa?
HYVÄ soittotaito?

57. Seurusteleeko hän tällä hetkellä?
joooooooo<3


58. Jos ei: onko hän ihastunut/rakastunut johonkin tällä hetkellä?
on

59. Mikä oli hänen ensimmäisen ihastuksensa nimi?
en kyllä tiedä :D

61. Onko hän ikinä lyönyt ketään?
tuskin lyönylyöny ketään, vahingos tai leikillään varmasti kyllä

62. Rakastatko häntä?
jjjoooo

prklTiistai 15.01.2008 21:25

vitun ruottin aine, prkrkrkekrlekll. menee järki ku en osaa kirjottaaaaaaa. skriva skriver skrev skrivit. ughh. tulkaa kirjottamaan mulle aine mitt favoritbandista.

tällästä tänäänSunnuntai 13.01.2008 13:24

MIKSI pizza toimitetaan nopeammin asiakkaalle kuin ambulanssi saapuu perille?
MIKSI luisteluhallin edessä on parkkipaikka liikuntavammaisille?
MIKSI naiset laittavat ripsiväriä aina suu auki?
MIKSI sana lyhenne ei ole lyhyempi?
MITEN kyltti "kiellettyä astua nurmikolle" on saatu keskelle nurmikkoa?
MIKSI täytyy käyttää käynnistä-valikkoa, kun haluaa sulkea Windowsin?
MIKSI kissanruokaa ei ole hiiren makuisena?
MIKSI koiranruoka-tölkissä lukee; "entistä parempi maku" - kuka on testannut sen?
MIKSI painat kaukosäätimen nappuloita lujempaa, kun patterit ovat melkein tyhjät?
MIKSI Nooa ei lyönyt hyttysparia kuoliaaksi?
MIKSI laitoksilla ja paikoilla, jotka ovat 24 tuntia vuorokaudessa auki, on ylipäänsä lukot?
MIKSI Jumala on antanut miehille sekä aivot että munat, mutta ei tarpeeksi verta niiden käyttämiseen yhtä aikaa?


Jos lukiessasi hymyilit edes kerran, sinun täytyy kopioida tämä omaan päiväkirjaasi, jos haluat myös muiden hymyilevän.

it's youuu'uuLauantai 12.01.2008 12:45

469 päivää!Keskiviikko 09.01.2008 21:00

noo ei enää kauaa. :D

Varmoja rakkauden merkkejäKeskiviikko 09.01.2008 19:35


Iltapäiväkerhon Martin on varmasti ihastunut minuun. Kun sanon hänelle "LOPETA", niin hän tottelee.
Stine 7 v.

Silloin kun on rakastunut, ei saa maitoa alas viiteen päivään.
Simon 8 v.

Kun on rakastunut, tuntuu siltä kuin sydän pussaisi ruumista.
Tobias 8 v.

Rakastuminen tuntuu siltä kuin yrittäisi nielaista kuulan, joka ei mene kurkusta alas.
Rasmus 8 v.

Rakastuneen korvat muuttuvat punaisiksi, ja koko ruumis alkaa kainostella.
Jesper 8 v.

Rakastuneen tunnistaa siitä, että hänellä on ihan punaiset silmät.
Martin 9 v.

Kun on rakastunut, tuntuu siltä kuin sydän olisi päässä.
Jeanette 9 v.

Rakastuminen tuntuu koko ruumiissa. Vaikka poika ei tykkäisikään takaisin.
Sabrina 6 v.

Kyllä sen huomaa, kun on rakastunut. Sitä vain seisoo ja tuijottaa poikaa, eikä kuule sanaakaan aikuisten puheesta.
Trine 7 v.

Kun kaksi rakastaa toisiaan, sisällä palaa.
Lasse 8 v.

Silloin kun on rakastunut, sydän hakkaa niin että tärisyttää.
Signe 7 v.

Kun juoksee, sydän hakkaa nopeasti ja kovaa. Kun on rakastunut, se hakkaa vain kovaa.
Jimmi 9 v.

Kun on rakastunut, sydämessä kutittaa.
Maria 7 v.

Rakastuminen tuntuu siltä kuin joku kutittaisi koko ajan mahasta.
Jesca 8 v.

Rakastuneena voi istuskella, juoda kahvia ja katsoa vähän elokuvaa. Ja sitten se toinen on siivonnut.
Henrik 6 v.

Kun ihmiset ovat rakastuneita, niitä pidetään kädestä.
Johan 6 v.

Rakastuneena tuntee hurjaa iloa sisällään. Ja on ikävä kouluun.
Louise 7 v.

Jos mahassa tuntuu kummalta, eikä oikein saa untakaan, se johtuu siitä, että on rakastunut.
Johanne 8 v.

Jos alkaa sääliä poikaa, jota torutaan, on rakastunut.
Mette 8 v.

Kun näkee tytön, johon on rakastunut, ruumis alkaa tykyttää nopeammin ja verisuonet nousevat pystyyn.
Nick 8 v.

Kun on rakastunut, päällä on vaikea ajatella.
Peter 8 v.

Kun on rakastunut, sisimmässä tulee ihan hiljaista, jotta sydän kuulisi varmasti, että se on rakastunut.
Thomas 8 v.

Minä tunnen päässä, milloin olen rakastunut. Silloin minä ajattelen: "Oi, kuinka tuo tyttö on söpö."
Marco 8 v.

Rakastuneena naama on ihan punainen, ja sitten sitä ajattelee itsekseen: "Tuon tytön vuoksi minä sytyn palamaan."
Kim 8 v.

Kun pelaa jalkapalloa pihalla, sydän lyö nopeammin. Kun on rakastunut, on vain pihalla.
Allan 8 v.

Jos on rakastunut johonkin poikaan, mahaan sattuu pikkuisen. Eikä siitä oikein uskalla puhua. Eikä voi tietää, rakastaako poika sinua.
Josephine 8 v.

Kun minä olen rakastunut, ääni sisälläni sanoo: "Ei mitään hätää. Okei. Minä vain tykkään tuosta pojasta."
Akinyi 8 v.

Rakastuminen tuntuu sisimmässä, koska silloin tuumiskelee asiaa.
Patrick 7 v.

Rakastuneen sydän lyö lujaa, koska se näkee silloin sen tytön ensimmäistä kertaa.
Kenneth 7 v.

Jos tyttö ja poika seisovat selät vastakkain mutta katsovat silti toisiaan koko ajan, ne tykkäävät toisistaan.
Sofie 8 v.

Jos menee tytön kanssa naimisiin, tietää että tykkää hänestä.
Danny 8 v.

Ruumiista näkee, onko rakastunut. Silloin vain seisoo ihan nolon näköisenä.
Thomas 8 v.

Ajatellessa aivot päättävät, keneen pitää rakastua. Mutta sydän seuraa perässä.
Mia 8 v.

Rakastuminen tuntuu siltä kuin mahassa olisi synttärit.
Mikala 8 v.

Jos sattuu rakastumaan, pojan pää pyörii omassa päässä koko ajan.
Bettina 9 v.

Rakastuneet räväyttävät silmät auki eivätkä sano mitään. Sillä lailla ne seisovat vähän aikaa ja miettivät.
Annika 7 v.

Ihmisistä huomaa, milloin he ovat rakastuneita. He käyvät melkein toistensa kimppuun.
Malene 8 v.

Rakastuneet tunnistaa siitä, että heillä on punaiset posket, ja he katsovat toistensa sisään.
Mads 7 v.

Rakastuneet tuijottavat toisiaan koko ajan. Silloinkin kun he leikkivät.
Sara 7 v.

hohaSunnuntai 06.01.2008 20:51

mentiin kriimin kaas mettään rämpimään niin eksyttiin vähän. tainno eksyttiin ja eksyttiin mutta päätin seurata sellasia mettäkoneen jälkiä, lopulta olin vähän ulapalla että kuinkahan kaukana ollaan tiestä, no sit löydettiin tiemme hakkuuaukealle ja siitä löydettiin se yks reitti mitä ollaan menty aiemminki. vilma oli messis kans. hm mä taisin kyllä olla ainut kuka ei ollu varma missä koti on..
kriimi oli kyllä välillä vähän sen oloone että vie nyt helevetti mut pois täältä risukosta rämpimästä.