IRC-Galleria

noee

noee

on vellu the raksaguy
KUTSU
Tervetuloa pikkujouluun Messilään kaikki nai-
set ja herrat, Messilän Kartano hotelliin tapaa-
maan tuttuja ja tuntemattomia, ja siinä sivussa myös
talossa työskenteleviä henkilöitä: portsareita,
hovimestareita, tarjoilijoita ja siivoojia.
Raimo, Tarja, Arja - siinä muutama nimi.
He tulevat antamaan Teille parastaan ja huo-
lettoman virkistäytymiselämyksen. Kenenkään nar-
raamisesta tuskin on kysymys, sillä tästä ilosta
ja täysipainoisesta ja rehevästä ohjelmasta
on 350 mk nykyisin ehdottomasti aivan naurettava hinta.
tässä vaiheessa voidaan vielä lisätä:
Meitä on kaiken kaikkiaan 26 henkeä,
ja ennakkovaraukset on tehty. Tulkaa ajoissa,
pidetään hauskaa porukalla. Siispä ka-
dunmittaaminen sikseen taikka kotiaskarte-
lut kuntoon ja sitten kohti Messilää.
Ps.
Yleisö voi luonnollisesti makunsa mukaan panna
päälle vaikka kirkkovaatteet. Asu vapaa. Paras sopia
vaikka keskenään niin ei pety. Aluksi henkilökunta
viilettää pitkin parkettia. Sitten illemmalla lava
on kuitenkin meidän käytössä.

jeeeKeskiviikko 10.01.2007 23:21

Verna syntyi uudelleen maailmaan eräänä hiostavana iltana. Hetken päästä näki että hänestä tuli mies.. Perhe oli pahan hajuinen ja he elivät kurjuudessa. Koulussa hän ei osannut mitään, siellä häntä kiusattiin rumista isovanhemmista.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan peräpukamat, niinpä ajankuluksi tuli auttaminen.

Verna kehittyi toisellakymmenellä varsin enkelimäiseksi. Päähänsä hän sai liilat hiukset, sekä ruskeat silmät.
Humanoideista huolimatta hän oli todella kikattelevainen. Lempiruokaansa hernekeittoa hän sai työskennellen risukasojen korjaajana.

Verna tupakoi ja käyttää nuuskaa joka päivä. Alkoholia hän juo lentokoneessa.

Hän sai itselleen puolison jonka kanssa ei päästetty naimisiin.

Sen pituinen se.
1. tytöt saa muuttaa mieltä

2. tytöt saa viedä poikaystävien aikaa niin paljon kun haluaa

3. tytöt saa päättää mitä tehdään

4. tytöt saa käskyttää esim. ostamaan karkkia

5. tyttöjä pitää hemmotella

6. tytöillä on oikeus saada karkkia millon ne haluaa

7. tytöt määrää että poikien pitää totella

8. tytöt määrää mitä pojat tekee

9. tytöille pitää ostaa tuliaisia aina kun käy jossain

10. tyttöjen laukut pitää kantaa

11. tytöille pitää ostaa pizzaa kun ne haluaa

12. tyttöjä ei saa sääliä

13. tyttöjen käskyä pitää noudattaa

14. tyttöjä pitää silittää niinkuin kissoja

15. tytöille pitää tuoda aamiainen sänkyyn

16. tyttöjä pitää kehua kauniiksi yms.

17. tyttöjä pitää kyydittää pyörän tarakalla

18. tyttöjen hameiden alle ei saa kurkkia

19. tytöille pitää ostaa ihania joululahjoja

20. tyttöjä pitää sanoa söpöiksi

21. tytöt pitää kantaa kynnyksen yli

22. tyttöjen mielipiteitä täytyy kuunnella

23. tyttöjen kanssa pitää mennä ulkoilemaan ja talvisin pulkkamäkeen

24. tytöille pitää puhua sopivalla kielellä eikä saa kysellä sopimattomia

25. tytöt saa siis tehdä mitä haluaa

26. tyttöjä ei saa nipistää pepusta ellei ne itse käske

27.tyttöjen sänkyä ei saa vallata

28. tyttöjä ei saa kiusata

29. tytöille ei saa puhua irstaita juttuja

30. tyttöjä pitää palvoa

31. tyttöjä ei saa nimitellä

32. tyttöjä saa kutsua ainoastaan hellittely nimillä

33. jos tyttö sanoo miau, sitä pitää pussata (kissakeskustelut on erikseen)

34. tyttöä pitää lohduttaa ja ostaa sille suklaata

35. tyttöjen tärkeitä päiviä esim synttäreitä tai nimipäivää ei saa unohtaa, silloinkin pitää ostaa ainakin suklaata

36. tyttöjen puolesta pitää pelata pelottavia pleikkari pelejä esim. silent hill, jos ne ei ite uskalla

37. tyttöjä täytyy viedä romanttisille kuutamo kävelyille

38. tyttöjä pitää silittää jos ne meinaa nukkua päiväunet, että ne saa paremmin unta

39. tyttöjä pitää pussailla

40. tytöille pitää ostaa paljon namia, ja ruokkia niitä

41. tyttöjä täytyy kutittaa hellästi, ei liikaa ettei ne suutu

42. tyttöjä ei saa suututtaa

43. tytöt pitää aina ensin ottaa huomioon

44. tytöille pitää laulaa unilaulu. ainaki puhelimessa.

45. ja poikien täytyy pleikkaripeleissä mennä myös vaikeet kohat jos tytöt ei pääse niitä.

46. poikien pitää tuoda tytöille ruokaa kun ne tahtoo, ainakin sohvalle

47. tyttöjen kanssa pitää kävellä käsi kädessä jos ne tahtoo

48. tytöille pitää tuoda mehua jos ne herää painajaisiin keskellä yötä

49. tyttöjä täytyy pitää kainalossa ja lämmittää kun katsotaan elokuvaa

50. tyttöjen kanssa pitää makoilla sängyllä kynttilän valossa iltaisin

51. kaikki säännöt ovat sovellettavissa jos tyttö niin tahtoo

52. eikä sääntöjä saa koskaan käyttää tyttöjä vastaan

53. tytöille täytyy selvästi osoittaa se että välittää

54. tytöille pitää ostaa sydänsuklaarasia ja ruusuja, vähintäänkin

55. tytöt saa suuttua ilman syytä jos ne haluaa (oikeesti tytöillä on aina syy jota pojat ei hoksaa)

56. tyttöjä pitää lepytellä

57. tyttöjä täytyy lämmittää kylmässä ilmassa

58. tyttöjen kanssa täytyy mennä vaatekauppoihin eikä saa hikeentyä

59. tytöille täytyy olla lempeä ja hellä

60. tytöille ei saa vitsailla sopimattomia

61. tyttöjen kanssa täytyy vaihtaa järjestystä

62. ja joulun alla leipoa pipareita ja torttuja

63. tyttöjen masuja täytyy silittää jos masuihin koskee

64. talvella tytöt täytyy heti laittaa huovan sisään kun tullaan ulkoa ja tuoda kuumaa kaakauta

65. tyttöjä täytyy pitää kädestä pelottavissa elokuvissa ja muissakin jutuissa

66. tyttöjä ei saa pelotella, ainakaan hämähäkeillä

67. talvella poikien pitää kävellä eellä lumihangessa ettei tyttöjen kenkii mee lunta

68. tyttöjä tulee rakastaa koko sydämestä

69. tyttöjä ei saa vetää letistä

70. tyttöjen pitää saada valita nukkuuko seinän vieressä vai reunapaikalla sängyssä

71. pitää myös pyyhkiä tyttöjen kengistä lumet.

72. tytöille pitää antaa tarpeeksi peittoa jos nukkuu saman peiton alla

73. jos tyttö pitää käsiään pojan rinnalla kuin tassuja, sitä pitää kutsua kisuks, ja muutenkin

74. kun saunotaan, ei saa heittää niin kovia löylyjä että tyttöä polttaa

75. tyttöjä pitää pusuttaa aina kun tavataan, niin ne ilostuu

76. kun nukkuu tytön kanssa, ei saa kuorsata niin kovaa että tytöltä menee yöunet
Juhannus horoskooppi 2007


> OINAS vetää pään täyteen tunnissa, hoippuu sitten kokon ympärillä,
> kourii muita juhlijoita, lopulta keksii lähteä soutelemaan tai uimaan
> ja hänet on pakko tainnuttaa omaksi parhaakseen.
>
> HÄRKÄ makoilee nuotion äärellä koko illan toisessa kädessään olutpullo
> ja toisessa makkaratikku. Ahtaa koko illan makkaraa ja olutta
> sisuuksiinsa,sitten polttaa itsensä nuotiossa ja sammuu.
>
> KAKSONEN vetää kuplivaa, hilluu ympäriinsä, vonkaa ihmisiä kanssaan
> heinälatoon pyörimään, oksentaa ja jatkaa hillumista paidanhelmat
> oksennuksessa. Ei sammu koskaan.
>
> RAPU juo juo ja juo, itkee, juo juo ja juo, muistelee menneitä ja
> itkee,juo, juo ja juo, nukahtaa keskelle pihaa. Seuraavana aamuna taas
> itkee koska ei muista nähneensä kokkoa.
>
> LEIJONA meuhaa ilman paitaa, rakentaa kylän suurimman kokon, polttaa
> ympäristönsä ja joutuu lopulta tilaamaan palokunnan apuun.
> Kaljapöhnässä sitten yrittää flirttailla palokunnan ja muiden
> juhlijoiden kanssa.
> >
> NEITSYT juo alkuillan sivistyneesti, neuvoo muita kokon sytytyksessä
> ja grillauksessa, lopulta meinaa saada kuonoonsa jatkuvan neuvomisensa
> takia,sitten ratkeaa ryyppäämään ja seuraavana aamuna häpeää
> heikkouttaan.
>
> VAAKA juoruaa ja juo, sitten tekee paljastuksia ja pyytelee
> anteeksi,loppuillasta rakastaa koko maailmaa ja hoippuu holtittomasti
> viinapullo kainalossaan.
>
> SKORPIONI aloittaa jo aamulla, skorpioni on jo puolenpäivän aikaan
> ihan kaatokännissä, sitä ei vain hänestä huomaa. Jutut vain muuttuvat
> ronskimmiksi. Juhannusyö menee rivoja ehdotellessa ja vastakkaista
> sukupuolta ahdistellessa.
>
> JOUSIMIES juo nopeasti itsensä kaatokänniin, sitten kaatuu kokkoon,
> polttaa itsensä saunan kiukaaseen, tökkää itseään grillitikulla
> silmään ja sammuu nokkospuskaan. Aamulla soittaa taksin ja ajaa lääkäriin.
>
> KAURIS juo hiljaa totisena, tullessaan yhä enemmän känniin alkaa
> puhumaan,lopulta riehaantuu ja ehdottaa yhteislaulua kokon ympärillä.
> Aamulla kärsii morkkista kun kouri kaverin kumppania.
>
> VESIMIES vääntää saunavitsat ja -vastat, grillaa herkkuaterian,
> huolehtii muiden hyvinvoinnista ja kun muut ovat sammuneet vetää hän
> koko yön kestävän humalan.
>
> KALAT on aamusta asti humalassa, hän runoilee ja laulaa, itkee ja nauraa.
> Sitten loukkaantuu muiden vitseistä ja menee yksin saunaan kaljapullo
> kainalossa. Ja kun viimein joku saa raahattua murjottavan kalan ulos
> löylystä hän oksentaa kokkoon.

jeejeejeeSunnuntai 07.01.2007 02:19

Nimi: - Verna
Pituus: - joku 158-159 :D
Kengännumero: - 38
Sisarukset: - Meeri, Riku & Mira

VIIMEISIN
Kappale, jonka kuuntelit: - Noo nyt kuuntelen Le Tigre - Eau d'Bedroom Dancing
Kappale, joka on juuttunut päähäsi: - Noo ei nyt juuttunu oo mikään
Henkilö, jolle soitit: - Hannalle
Henkilö, joka soitti sinulle: - Isä
Tv-show, jonka katsoit: - Ööö
Henkilö, jota ajattelit: - Larssoni :P<3

VASTAAN VAI PUOLESTA
Kaukosuhteet: - Puolesta.
Hyväksikäyttö: - Vastaan.
Itsemurha: - Vastaan.
Ihmisten tappaminen: - Vastaan.
Homo- ja lesbosuhteet: - Puolesta.

KUINKA MONTA
Kertaa olet ollut rakastunut? - Noo kerran kunnolla. :)
Kertaa sydämesi on särkynyt? - Pari.
Sydäntä olet särkenyt? - En varmaan kenenkää, luulisin. :D
Tyttöä olet suudellut ? - nöööllä
Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? - Muutaman.
Asiaa kadut menneisyydessäsi? - Paria..

AJATTELETKO OLEVASI
Hauska? - Mä TIEDÄN olevan hauska ;)
Ystävällinen? - Joo kyl, tottakai
Huolehtiva? - Jooo
Suloinen? - En ajattele

SUOSIKKI :
Karkki: - SUKLAA<3
piirros/sarjakuva/elokuva: - Aku Ankka. :D
Väri(t): - Punaane
Viikonpäivä: - Ehkä pe tai la
Inhokkipäiväsi: - Ehkä su tai ma. Tai torstaiki on ylihikine!
Kukka: - Joku kiva. :D
Koru: - Joku yksinkertaane kaulakoru. Rannekorut.
Kesä/talvi: - Kesä

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
Nukkui sängyssäsi: - Minä
Näki sinun itkevän: - Varmaan joku Meeri, luulisin
Sai sinut itkemään: - No papan takia kyynelehdin..
Oli kanssasi elokuvissa: - Siru ja Meeri. :D
Huusi sinulle: - Meeri?
Lähetti sinulle sähköpostia: - En tiä.

OLETKO KOSKAAN...
Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä: - Kyl :)
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa: - Jeb.
Pitänyt jonkun salaisuuden: - Aina. Ainakin oikiat salaisuudet!
Itkenyt elokuvan aikana: - Hoho, tottakai.
Suunnitellut viikkosi tv-ohjelman perusteella: - No en välttis viikkoa mutta päivän :D :D
Ollut esiintymislavalla: - Joo
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta: - En

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? - En osaa vastata
Haluaisitko tulevaisuudessa lapsia? - Joo joskus
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? - Luottamus ja rehellisyys.

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri? - Eeeei.
Mitä kieliä osaat? - Suomi,Enkku, Ruotsi, Ranska (tai no osaan ja osaan..)
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: - Sänky, peili. :D
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: - Iho.
Kamalin tunne maailmassa: - No jonku menetys ja pelko että tulee hylätyksi.
Ketä rakastat: - Lassia. Perhettä. Sukua. Ystäviä.
Ketä kaipaat: - Hmm, Lassia taas jo vähän ikävä, vaik justiin tulin niiltä. Ehkä vähän isosiskoa ja -veljeä. :P

SINÄ
Lempinimet: -
Nimesi alkukirjaimet: - V.V.R-A
Kuinka vanhalta näytät?: - En tiedä. Murrosikääseltä. :D
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? - En tiä.
Silmälasit/piilolinssit: - Ei olee
Onko sinulla lemmikkejä? - Jeb
Mikä saa sinut noloksi: - Joku toooosi nolo juttu. Ei pienistä vielä mitään. ;)
Mikä saa sinut onnelliseksi: - Rakkaus.
Mikä huolestuttaa sinua? - No tällä hetkellä pappa.

Joku tällääneTorstai 04.01.2007 19:23

Vuonna 2006 olen...

[x] saanut uusia kavereita
[ ] muuttanut
[ ] vaihtanut koulua
[x] viettänyt synttäreitä
[x] viettänyt jonkun kaverin synttäreitä
[x] juhlinut jotain muuta asiaa
[/] käynyt suosikkiartistini keikalla
[] uinut meressä
[x] uinut järvessä
[x] uinut uimahallissa
[] uinut vesipuistossa
[x] matkustanut Suomen sisällä
[] matkustanut ulkomailla
[] lasketellut Etelä-Suomessa
[] lasketellut Lapissa
[] soittanut kitaraa
[] soittanut pianoa
[] soittanut jotain muuta soitinta
[x] ollut kaverilla yökylässä
[x] pelannut tennistä
[x] pelannut lentistä
[ ] pelannut golfia
[x] pelannut tietokoneella
[x] pelannut netissä
[x] pelannut korista
[x] pelannut lautapeliä
[x] pelannut korttipeliä
[/] katsonut monta hyvää elokuvaa
[x] katsonut jonkun huonon elokuvan
[x] lukenut muitakin kirjoja kuin koulukirjoja
[x] parantanut todistustani viime vuoteen nähden
[x] riidellyt perheenjäsenen kanssa
[x] riidellyt kaverin kanssa
[] hankkinut lemmikin
[] saanut yli 15 synttärilahjaa
[x] saanut joululahjaksi rahaa
[x] saanut joululahjaksi karkkia
[x] laittanut kuvia galleriaan
[] poistanut kuvani galleriasta
[x] ihastunut
[x] rakastunut
[] aloittanut uuden harrastuksen
[x] siivonnut oman huoneeni ainakin 30 kertaa
[] syönyt multaa
[x] ollut mukana pullonpyörityksessä
[] mennyt suihkuun vaatteet päällä
[x] juossut pyjamassa kotini ympäri, ulkoa (kai :D)
[] kerännyt puiden lehtiä
[x] nähnyt kastemadon
[x] viettänyt yhden kokonaisen päivän pyjamassa
[] ollut flunssassa yli viikon putkeen
[x] ostanut vähintään 4 uudet housut
[x] ostanut vähintään 8 uutta paitaa
[x]ostanut yhteensä yli 9 kiloa karkkia
[x] ostanut joululahjoja
[] tehnyt uuden nimimerkin demi.fi:in
[] saanut ruotsin kokeesta kympin
[] käynyt Helsingin Stockmannilla
[] käynyt Helsingissä ostoskeskus Kampissa
[x] viettänyt vuoden 2006 onnellisesti

Hyvää uutta vuotta kaikille<3Maanantai 01.01.2007 18:23

Se on sitten 2006 vuosi takanapäin.

Ja vuos raksun kanssa täynnä<33

MIKSI? Torstai 28.12.2006 18:31

MIKSI ostamme hot
dog-makkaroita 10:n
pakkauksissa ja leipiä 8:n
pakkauksissa?

MIKSI naiset laittavat
ripsiväriä aina suu auki?

MIKSI sana "lyhenne" ei ole
lyhyempi?

MIKSI täytyy klikata
"käynnistä"- painiketta, kun
haluaa sulkea Windowsin?

MIKSI kissanruokaa ei ole
hiiren makuisena?

MIKSI koiranruoka tölkissä
lukee: "entistä parempi
maku" - kuka on testannut
sen?

Kaikkihan tuntevat
lentokoneiden mustat
laatikot, jotka pysyvät aina
ehjänä. - MIKSI lentokoneita
ei valmisteta tästä
materiaalista?

MIKSI painat kaukosäätimen
nappuloita lujempaa, kun
patterit ovat lopussa?

MIKSI pesemme
käsipyyhkeitämme: eikö
kätemme ole puhtaat, kun
kuivaamme ne
pyyhkeeseen?

MIKSI Kamikaze-lentäjät
käyttävät kypärää?

MITEN kyltti "nurmikolle
astuminen kielletty" on
saatu keskelle nurmikkoa?

Kun sanakirjassa on yksi
sana väärin... mistä sen
tietää?

Saavatko Liptonin
työntekijät pitää
kahvitauon?

MIKSI emme koskaan näe
puluja, kun ne ovat pieniä?

MIKSI alat puhua lujempaa ja
selvemmin puhelimeen kun
vastapuoli valittelee huonoa
kuuluvuutta?

Jeejee tosi hauskaa.Torstai 28.12.2006 18:29

V: Anna mun tulla
M: No ihan justiin oon antamas!
V: Hyi
M: Hihi




No vittu jeeee

[Ei aihetta]Torstai 28.12.2006 15:04

Etkai omista vaaleanpunaista Dakinen reppua?
- EN

Seuraatko BB:tä?
- E. Turhista turhin ohjelma.

Oletko koskaan lainannut jonkun huulirasvaa?
- Jep

Milloin viimeksi olet ollut metrossa?
- En ikäään

Onko äitisi koskaan käskenyt sinua pukeutumaan normaalimmin?
- Öm ei

The voice on huono vai hyvä?
- Noh

Mikä biisi soi nyt päässäsi?
- Ei mikään

Mitä tekisit 1000e:lla jos ne pitäisi nyt heti käyttää?
- Hmmm. Vaatteita ja huoneeseen jotain sälää. :P

Oletko koskaan ostanut karkkia yli 5e:lla?
- Joo

Minkä ruuan hajulle meinaat oksentaa?
- Hernekeitto. Tai kaali.

Haluaisitko että olisi jo kesä?
- Jep

Haluaisitko asua aikuisena maalla?
- Riippuu.

Mitä kirjoja olet lukenut enemmän kuin kaksi kertaa?
- En tiä

Sano joku hyvin kaunis ihminen?
- Gh

Katsotko joka päivä peiliin?
- Kyl

Haluaisitko näyttelijäksi?
- En

Oletko mielestäsi ikäistäsi kypsempi?
- Epäkypsempi

Onko huoneesi sekainen?
- No ei kovin ainakaa tällä hetkellä

Ulkona on hieno sää, miksi istut koneella?
- En jaksa tehä muutakaan

Mitä joit viimeksi?
- Pepsiä

Oletko koskaan lyönyt ketään?
- Liian usein

Oletko laulanut karaokea? Missä?
- E

Voisitko osallistua idolsiin?
-E

Käveletkö unissasi?
- En

Asutko korvessa?
- Enhän ny toki

Oletko kiivennyt kotisi katolle?
- En

Mikä sinusta ei ainakaan tule isona?
- Autokorjaaja

Osaatko tehdä sudokuja?
-En

Oletko koskaan lukenut kenenkään viestejä ilman lupaa?
- Kyl

Pidätkö puhelinta öisin kiinni?
- No varmaan. :D

Haluatko miljonääriksi?
- Jo

Katsotko lastenohjelmia?
- Joskus

Oletko uinut alastomana?
- Of course

Mikä puhelu on jäänyt eniten mieleesi?
- Ygs kesäl

Oletko väsynyt?
- En

Tykkäätkö salmiakista?
- Kyl

Oletko hyvä uimaan?
- Nooh

Juotko kahvia?
- En

Harrastatko jalkapalloa?
- En

Onko sinulla karkkivarasto?
- Eih

Onko sinulla tummat käsi/jalkakarvat?
- Eikai. Kovin.

Pidätkö puuroista?
- Joo.

Onko sinulla jotain Antti Tuiskua vastaan?
-Todellakin.

Olisitko valmis äidiksi/isäksi?
-En

Syötkö nyt purkkaa?
-En

Mitä luulet äitisi ajattelevan sinusta?
-No ei voi tietää.

Mitä luulet sen joka istuu takanasi äidinkielentunnilla ajattelevan sinusta?
- Ai Kormako? Ei se osaa ajatella. Nojoo, en tiä.