IRC-Galleria

nukkarotta

nukkarotta

ruutana. olen jatkuvasti yhden promillen humalassa.

jabbaSunnuntai 13.07.2008 22:50

[Ei aihetta]Sunnuntai 13.07.2008 22:27

tuli ihan hyvin vedettyä päätä täyteen tänä viikonloppuna. perjantaina oltiin katan, hattaran ja puolalais tyyppien kanssa puistossa ja sieltä päädyttiin forteen. en ole kyl ihan varma käytiinkö jossain siinä välissä ??
jämähdettiin forten vessaan katan kanssa tunniksi! vissiin kähyttiinkin siellä jonkun kanssa. hattara oli kyllästynyt tällä välin ja lähtenyt kotiin.
valomerkin jälkeen lähdettiin jonnekkin jokirantaan missä tanssitiin ja kuunneltiin kajareil musiikkia :D siel sit sählättiin seitsemään asti aamuun kunnes alkoi väsyttää niin paljon et päätettiin lähteä kotiin. tosin kata ei sitten ollutkaan päässyt kotiin kun herättyäni kännykkääni oli tullut viesti jossa kata kertoo heränneensä juuri soutuveneestä :D

lauantaina sitten lenkitin koiraa krapulaisena ja siivoilin kämppää.
illemmalla kata ja hattarat saapuivat kera ihanien lahjojen. katal oli hieno mekko ja hattaral puku päällä. wii. syötiin patonkia, salaattia, kakkua ja karpalolonkeroa juomaksi. muutkin juhlavieraat alkoivat valua paikalle pikkuhiljaa. juotiin ja höpötettiin kummallisia juttuja mun takapihal yhteen asti yöllä jolloin lähdettiin baaariiiin. ipsun kans mentiin klubin yläkertaan setan pileisiin.
sekin ilta taisi jatkua jonnekkin reippaasti aamuun.
oli aivan mahtavaa, kiitos kaikil ihmisil <3

tänään on paljon asiaa.Perjantai 11.07.2008 02:26

pyäräilin haritust halisiin koiran kans.
käytiin yo-kylän koirapuistos katan kans ja si kävin viel kattomas teinivuosien videoita katalla ja pistettiin juttuja porisemaan.
sit kun viel pyöräilin sieltä takas ni koira oli jo aika naatti.
pyöräilles mul meni kaks kertaa kengännauha polkimen ympäril.
ekal kerral mietin et mitä helvettiä teen ku en tietty päässy pyörän selästä pois enkä ylettyny kädel sinne enkä saanu pyöritettyä jalalla sitä irti.
meinasin jo melkei soittaa katal et tuu pelastamaan.
mut sitten sainkin joten kuten hivutettua kengän jalasta ja pompin siel sit sukkasillani ja irrotin kengän.
toka kerta sujui jo ilman turhaa stressiä.
eksyin myös matkalla ja siinä kohtaa sitten jo soitinkin katalle kunnes hattaran neuvoessa saavuinkin jo tutulle paikalle.
ei käy mulla elämä tylsäksi.

eilen tein muuten ihanan sadereissun koiran kans.
vedin valtavan sadepuvun pääl ja läksin kohti kaarinaa.
menin siel sellai pienel luonnonsuojelualueel sijaitsevalle lammelle.
olin ottanu pitkän narun mukaan et se pystyy uimaan kunnolla.
siel sit oltii jotain varmaan tunti ja koira uiskenteli tyytyväisenä vesisateessa.
missään ei ollut ihmisiä silloin.
käytiin sen jälkeen viel möyrimäs pellolla ja metsässä ja poljettiin pikku lenkki.

huomenna taas elämä jatkuu ja odottelen erään suloisen tyttösen tuloa.
lauantaina juhlin syntymäpäiviäni pienellä kokoonpanolla kotona ja klubilla setan pileissä.
nyt lähen tapaamaan mörköjä uniini.
öitä.

[Ei aihetta]Torstai 10.07.2008 19:41

aaargh melkei tuli jo toinen paniikkikohtaus. perhonen lens mua kohti. ne on ahdistavia. vikkelään kyl liikun jos sil pääl satun näköjään...

tämmöist tänää.Torstai 10.07.2008 19:31

olin tänään magneettikuvas. en kuvitellu et se putki olis niin pieni minne joutuu. yäk.
piti laittaa sairaalavaatteet ja ottaa kaikki rauta jutut pois ku se magneetti vetää tietty niit puoleensa.
mut mul o hampais pieni rauta jota ei tietty voinu ottaa pois ni se tärisi kummallisesti ja aloin miettii siel et koht lähtee hampaat irti.
mul pistettii peitto pääl ja kuulokkeet korviin.
sain valita listalta mitä musiikkia haluan kuunnella. paremman puutteessa valitsin nightwishin. onneks oli sentään vanhaa tuotantoa.
siit laitteest kuulu ihan järkyttävän ahdistava ääni kuvaustilanteessa. semmone tosi kova nakutus ja pumputus ja taustal oli vähän niin kuin jonkin hengityskoneen kuuloinen laite.
olis hyvä kidutusmenetelmä.
käteen annettiin paniikkinappula...
ja kuinkas sitten kävikään.
minttu unohti paniikissa hengittää.
tuntui et sydän olis hakannu miljoonaa, meni ihme aallot ympäri kehoa ja aloin täristä. lopulta kun tuntui et taju lähtee ni painoin sitä paniikkinappulaa. sieltä sitten ystävällisesti kysyttii mikä hätänä. sanoin jotain että sydän hakkaa liikaa ja ne otti mut ulos sieltä.
olin ihan hengästynyt ja tärisin. inhottava kokemus.
rauhoittauduin siinä hetken ja sit onneks saatiin kumminkin otettua loputkin kuvat.
äsken tuli tulokset. selkärankareuma siis. oli kyllä melkein tiedossa jo.
mooooi.

saukkosalvadorKeskiviikko 09.07.2008 19:09

[Ei aihetta]Tiistai 08.07.2008 19:14

wii pääsin tänään ajois töistää. ehdin näkee kataakin. hitto ko rahat o melkei loppu vaa nii mm nii.

[Ei aihetta]Tiistai 08.07.2008 01:59

ei taaaskaaan aikaaa. olin 13 tuntia töissä. salvadoren kans töiden jälkee pyöräl koirapuistos ja nyt nukkumaan O.o
oli häit ja kaikkee kaikkee kaikkee. en oo paljon kotona kerinny olemaan ja kirjoittelemaan tänne.
vkl ruissis ja töiis.
nyt nukkuma.

kehittävät keskustelutMaanantai 30.06.2008 22:47

VON Pop-Korni sanoo:
MÄ KOITAN NAURATTAA SUA
VON Pop-Korni sanoo:
PLÖÖÖ
kalevi korppi sanoo:
plö oon niin väsyny ja pihal ja moljoona promillea tuntuu olevan nukkumattomuudesta et en pysty nautrraa
kalevi korppi sanoo:
aa
VON Pop-Korni sanoo:
mun pitäs mennä suihkuun pesemään pois tän päivän liat. jea jea.
VON Pop-Korni sanoo:
siis ei naurata?
kalevi korppi sanoo:
liat
kalevi korppi sanoo:
naurattaa
VON Pop-Korni sanoo:
liat?
VON Pop-Korni sanoo:
naurattaa muttei pysty nauraa?
VON Pop-Korni sanoo:
tää on ihan paska keskustelu
kalevi korppi sanoo:
eeeeei kai
VON Pop-Korni sanoo:
siis mitä sää teet?
kalevi korppi sanoo:
nytkö
VON Pop-Korni sanoo:
niinku kysyin että naurattako vai ei?
VON Pop-Korni sanoo:
en tajua sun vastauksia¨
kalevi korppi sanoo:
vedän käteen saksil ja nauran
VON Pop-Korni sanoo:
HAHA
VON Pop-Korni sanoo:
mää nauran