IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Aikuistumisen merkkejäTiistai 28.02.2006 11:34

Aikuistumisen merkkejä

1. Huonekasvisi ovat elossa. Et myöskään polttele niiden lehtiä.

2. Seksi 60 cm leveässä sängyssä ei tule kysymykseenkään.

3. Jääkaapissasi on enemmän ruokaa kuin olutta.

4. 06.00 on heräämisaikasi, ei nukkumaanmenoaikasi.

5. Kuulet lempikappaleesi hississä tai kaupassa.

6. Kannat mukanasi sateenvarjoa ja seuraat säätiedotuksia.

7. Ystäväsi menevät naimisiin ja eroavat kimpassaolon ja bänksien sijasta.

8. Sinulla on lomaa 30 päivää entisen 3 kk sijaan.

9. "Pukeutuminen" ei enää tarkoita farkkuja ja t-paitaa.

10. Soitat poliisille naapurin penskoista jotka soittavat musiikkia liian kovaa.

11. Vanhemmat sukulaisesi kertovat sinulle seksiaiheisia vitsejä.

12. Et enää tiedä mihin aikaan McDonald's menee kiinni.

13. Autosi vakuutusmaksu pienenee samaan aikaan kuin sen osamaksuerä kasvaa.

14. Syötät koirallesi Pedigreetä lihapiirakoiden sijaan.

15. Sohvalla nukkumisesta tulee selkä kipeäksi.

16. Et enää nuku päiväunia puolesta päivästä iltakuuteen.

17. Treffien määritelmä on illallinen ja elokuva sen sijaan että niillä vain aloitellaan.

18. Kananugetit kolmelta aamulla pikemminkin sekoittavat vatsasi kuin rauhoittavat sen.

19. Ostat apteekista Buranaa ja närästyslääkettä kondomien ja raskaustestien sijaan.

20. Viiden euron viinipullo ei enää ole "hyvää kamaa".

21. Syöt aamiaisruokia aamiasaikaan.

22. Toteamus "Nykyään ei enää pysty ryyppäämään niin kuin ennen" korvaa kliseesi "En enää
koskaan juo noin paljoa"

23. Yli 90% tietokoneen ääressä viettämästäsi ajasta kuluu oikeasti työasioihin.

24. Et enää ota pohjia kotona ennen baariin lähtöä.

25. Luit kaikki ylläolevat etsien kohtaa joka ei pitäisi paikaansa.


I can't wait to grow up! :P

joku tällänenLauantai 25.02.2006 14:02

Olen
[x]Suudellut miestä
[x]Suudellut naista
[x]Käynyt huussissa
[x]Ratsastanut kamelilla
[x]Harjannut kissaa
[ ]Ollut jälki-istunnossa
[ ]Lyönyt kaveria
[x]Halannut naapuria
[x]Juonut samppanjaa
[ ]Heittänyt televisiota ikkunasta
[x]Yöpynyt hotellissa
[ ]Käynyt Amerikassa
[x]Puhdistanut wc-pönttöä
[x]Käynyt Puuhamaassa
[ ]Polskutellut Serenassa
[x]Valehdellut äidilleni
[ ]Ollut musiikkivideossa
[x]Omistanut syyliä
[x]Tanssinut napatanssia (joskus pienen meil oli systerin kaa oikee mummin tekemät puvutki ja kaikki x))
[x]Varastanut
[ ]Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x]Valvonut koko yön
[ ]Rikkonut ikkunaa
[x]Sanonut "rakastan sinua"
[ ]Stripannut
[x]Ollut rippileirillä
[x]Nukkunut villasukat jalassa
[ ]Pissinyt yli 8 vuotiaana housuun
[x]Syönyt kuivattuja banaanilastuja
[ ]Mokannut kotitalouden tunnilla
[x]Tehnyt yli 80e kännykkälaskun
[x]Leikannut koiran kynsiä
[x]Pessyt vauvan pyllyä
[x]Ollut päivän syömättä mitään
[ ]Ajanut traktorilla
[x]Tilannut taksia
[ ]Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
[ ]Ajanut viiksiä
[x]Syönyt kynsiä
[x]Soittanut pilapuhelua
[ ]Ollut Ankkarockissa
[ ]Käyttänyt mikroshortseja
[x]Rikkonut lupaustasi
[x]Ollut moottoripyörän kyydissä
[x]Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[x]Soittanut seksilinjalle
[x]Haukkunut hoppareita
[x]Soittanut bassoa
[ ]Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x]Uinut vaatteet päällä
[x]Kuunnellut klassista musiikkia
[ ]Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[x]Röyhtäissyt ruokapöydässä
[x]Koskenut sähkölankaan eli paimenpoikaan
[ ]Nielaissut jääpalaa
[x]Tippunut ponin selästä
[x]Haukkunut hevareita (hihi <3)
[ ]Ollut vaahtobileissä
[x]Lähettänyt viestiä mtv3 chattiin
[x]Soittanut väärään numeroon
[ ]Oksentanut ruusupuskaan
[ ]Vilautellut julkisilla paikoilla
[ ]Halannut julkkista
[x]Itkenyt ilman mitään syytä
[x]Ollut alaikäisenä baarissa
[ ]Laskenut pulkalla katolta
[x]Nostanut lippua salkoon
[x]Ollut järjestämässä discoa
[ ]Saanut turpaan tuntemattomalta
[ ]Matkustanut peräkontissa
[x]Siivonnut lattialta oksennusta
[ ]Kävellyt yli 10cm koroilla
[ ]Karannut kotoa
[ ]Tilannut Mix-lehteä
[ ]Saanut 4 kokeesta
[x]Käynyt eduskuntatalossa
[x]Pelannut kännykällä kirkossa
[ ]Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[x]Nähnyt kaupassa julkkista
[x]Pelännyt hämähäkkejä
[ ]Kirjoittanut Reginaan
[ ]Ihaillut gootteja
[x]Hävennyt kilojasi
[ ]Ollut puolukassa
[ ]Ollut rakastunut
[x]Poistanut punkkia
[x]Pitänyt stringejä
[x]Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[ ]Hypännyt 10 metristä pää edellä
[x]Liftannut
[x]Kerännyt mansikoita
[ ]Ajanut mopolla päin seinää
[x]Seisonut hevosen selässä
[x]Käynyt navetassa
[ ]Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ]Esittänyt Güntheria
[ ]Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[x]Tuntenut mielisairaan
[ ]Hypännyt benjihyppyä
[ ]Ollut yksin lentokoneessa
[ ]Eksynyt kaupungille
[x]Hävittänyt laukun Linnanmäellä
[x]Koulussa tiputtanut terveyssiteen lattialle
[x]Laulanut mikrofoniin
[x]Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[x]Astunut lehmän paskaan
[x]Nielaissut purukumia
[x]Ostanut kondomeja
[ ]Laittanut kondomia paikoilleen
[x]Ollut/vieraillut vankilassa (vieraillut!)
[x]Itkenyt itseni uneen
[ ]Ajatellut itsemurhaa
[x]Tykännyt The Rasmuksesta
[x]Täyttänyt 14 vuotta
[x]Käynyt psykiatrilla
[x]Seurustellut yli 23 vuotiaan kanssa
[ ]Ollut alipainoinen
[x]Käyttänyt narubikineitä
[x]Laihduttanut
[ ]Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[x]Juonut Hyla-maitoa
[x]Ollut krapulassa
[ ]Käyttänyt henkseleitä
[ ]Fanittanut RAW:ta
[ ]ostanut e-pilllereitä
[x]Hengittänyt heliumia
[x]Käyttänyt ripsentaivutinta (mut en osannu x))
[x]Koskettanut käärmettä
[ ]Juonut venäläistä valkoviiniä
[ ]Ollut tuhkarokossa (emt..?)
[x]Tehnyt heräteostoksia
[ ]Uinut avannossa
[ ]käynyt Lontoossa
[x]mennyt vahingossa väärään junaan
[x]katsonut samaa leffaa kaksi kertaa peräkkäin
[x]nukkunut veneessä
[x]tehnyt runoa
[x]ollut lempiartistini keikalla
[ ]harrastanut balettia
[x]ollut kirpparilla myymässä
[x]löytänyt kadulta rahaa
[x]värjännyt hiukseni
[x]lintsannut
[x]sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[x]matkustanut pummilla
[x]lukenut Raamattua
[x]tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin (tätä tapahtuu erittäin harvoin)
[x]ollut yksin leffassa
[ ]ollut kielikurssilla
[x]kokeillut nyrkkeilyä (systeriin x))
[x]kierinyt alasti lumikinoksessa
[x]voittanut arvonnassa
[ ]pyörtynyt
[ ]haaveillut näyttelijän urasta
[x]joutunut jonkun epäilyttävän tyypin seuraamaksi
[ ]lukenut dekkaria
[x]menettänyt läheisen ihmisen
[x]ollut isosena jollain leirillä
[x]käyttänyt minihametta
[x]jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] tuntenut itseni yksinäiseksi
[ ]tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[x]ollut katsomassa oopperaa
[ ]harrastanut näyttelemistä
[x]Lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[ ]neulonut lapasia
[ ]katsonut Stand by me-leffaa
[x]eksynyt
[x]keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[ ]järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[ ]syönyt pizzaa aamupalaksi
[ ]saanut paniikkikohtauksen
[ ]ollut ambulanssin kyydissä
[x]ollut poliisiautossa
[x]omistanut lemmikkieläintä
[x]laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[x]soittanut/laulanut bändissä
[x]ajanut autoa
[ ]ajanut mopoa
[x]nukahtanut koulussa tunnille
[x]saanut aivotärähdystä
[x]lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[x]ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen (helposti! :D)
[x]maalannut taulua (jos joku pentuna väsäämä lasketaa :P)
[x]ollut yli kuukauden pois kotoa
[x]ollut kesätöissä
[x]maistanut mustekalaa (nam)
[ ]unohtanut parhaan kaverini syntymäpäivän
[x]ollut festareilla (hell yeah!)
[x]luntannut kokeessa
[ ]saanut ampiaisenpistoa
[ ]Saanut murtumaa
[ ]antanut rahaa katusoittajalle
[ ]ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykkäämään siitä
[ ]käynyt Irlannissa
[ ]käynyt Ukrainassa
[x]käynyt Ruotsissa
[x]irkannut
[x]pelannut twisteriä
[x]katsonut Kauniita ja Rohkeita kokonaisen jakson verran
[x]hukannut kirjastonkirjan
[x]kulkenut alasti kotona
[ ]ollut galleriassa päivän kuvana
[x]opetellut elvyttämistä
[x]pelannut golfia
[x]ollut liikenneonnettomuudessa
[ ]Tilannut jotain ostos-tv:stä
[x]polttanut tupakkaa
[ ]Ollut sairaalassa yötä
[ ]vuokrannut asunnon
[x]ollut Lapissa
[x]esiintynyt oikeassa teatterissa
[x]saanut jonkun jäsenen menemään sijoiltaan
[ ]pelannut cs:ää
[ ]ollut lehdessä
[x]tilannut jotain netistä
[ ]ollut tappelussa
[x]lukenut kirjan ruotsiksi
[x]käynyt ulkomailla elokuvissa
[ ]ollut lastenkodissa
[x]käyttänyt heijastinta
[x]leikkinyt pikkuautoilla
[ ]syönyt viimeisen tunnin sisällä
[ ]valvonut yli 48 tuntia putkeen
[x]ollut onkimassa
[ ]kuvitellut olevani kala
[ ]soittanut kirkon kelloja
[ ]kerännyt kolehtia
[x]teipannut suuni kiinni
[ ]palauttanut kokeen tyhjänä
[ ]ollut nälkäpäivä-kerääjänä
[ ]pessyt hampaani joka ilta
[x]saanut kuhmun viimeisen vuoden aikana
[x]saanut mustelman viimeisen vuoden aikana
[ ]olen tippunut portaat alas viimeisen vuoden aikana
[ ]olen saanut aivotärähdyksen viimeisen vuoden aikana
[ ]tippunut puusta viimeisen vuoden aikana
[ ]ollut sairaalassa viimeisen vuoden aikana
[x]käynyt lääkärissä viimeisen vuoden aikana
[ ]saanut silmätulehduksen viimeisen vuoden aikana
[ ]käynyt kampaajalla viimeisen vuoden aikana
[ ]rakastunut
1) New York City has 11 letters

2) Afghanistan has 11 letters.

3) Ramsin Yuseb (The terrorist who threatened to destroy the Twin Towers in
1993)has 11letters.

4) George W Bush has 11 letters.

This could be a mere coincidence, but this gets more interesting:

1) New York is the 11th state.

2) The first plane crashing against the Twin Towers was flight number 11.

3) Flight 11 was carrying 92 passengers. 9 + 2 = 11

4) Flight 77 which also hit Twin Towers, was carrying 65
passengers. 6+5 = 11

5) The tragedy was on September 11, or 9/11 as it is now known. 9 + 1+ 1 = 11

6) The date is equal to the US emergency services telephone number 911. 9 + 1 + 1 = 11

Sheer coincidence..?! Read on and make up your own mind:

1) The total number of victims inside all the hi-jacked planes was 254. 2 + 5 + 4 = 11.

2) September 11 is day number 254 of the calendar year. Again 2 + 5 + 4 = 11.

3) The Madrid bombing took place on 3/11/2004. 3 + 1 + 1 + 2 + 4 = 11.

4) The tragedy of Madrid happened 911 days after the Twin Towers incident.

Now this is where things get totally eerie:

The most recognised symbol for the US, after the Stars & Stripes, is the Eagle. The following verse is taken from the Quran, the Islamic holy book: "For it is written that a son of Arabia would awaken a fearsome Eagle. The wrath of the Eagle would be felt throughout the lands of Allah while some of the people trembled in despair still more rejoiced: for the wrath of the Eagle cleansed the lands of Allah and there was peace."

That verse is number 9.11 of the Quran.

uncovinced about all of this Still ..?! Try this and see how you feel
afterwards, it made my hair stand on end:

Open Microsoft Word and do the following:

1. Type in capitals Q33 NY. This is the flight number of the first plane to hit one of theTwin Towers.
*
2. Highlight the Q33 NY.

3. Change the font size to 48.

4. Change the actual font to the WINGDINGS

What do you think now?!!

Älä lue ellet halua nukahtaa...Keskiviikko 15.02.2006 16:51

1. minkä värisellä tuolilla istut nyt?
sinisellä

2. minkä värinen paita sinulla on päällä?
valkonen printillä

3. millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässä?
pizzun kuva

4. mikä on kännykässäsi soittoäänenä?
eri ryhmille eri äänet..: gunnareiden november rain kitarasoolo, soad-hypnotize, stam1na-kadonneet kolme sanaa, in flames-the quiet place, toto-africa, u2-vertigo

5. ketä mietit juuri nyt (mainitse henkilö nimeltä)?
kristaa

6. montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit?
11h

7. tuorekurkku vai suolakurkku?
tuore

8. joululoma vai kesäloma
kesä

9. mikä on toinen nimesi?
danger

10. mikä on viimeisin sana jonka sanoit?
joojoo

11. kenelle sen sanoit?
mamalle

12. mitä odotat tällä hetkellä eniten?
kesälomaa ja australiaan lähtöä

13. millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit? (auto, linja-auto, pyörä jne.)
sporal

14. mitä pelkäät tällä hetkellä eniten?
etten jaksa lukee tarpeeks ylppäreihin (mm. reaali bilsa ja kemma, kääk..)

15. mitä söit viimeksi?
en muista

16. Mitä joit viimeksi?
aplari-spriteä

17. voisitko kuvitella olevasi opettaja?
en helvetissä

18. Kuinka pitkä olet?
171,5cm

19. mitä kuuntelet juuri nyt?
korn: see you on the other side: souvenir

20. montako lävistystä sinulla on?
6

21. missä lävistykset ovat? (nenässä, huulessa, korvissa jne.)
korvissa ja kulmassa

22. mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto?
kylpyvaahto

23. minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
tais olla inferno eile illal

24. minkä merkkistä huulirasvaa käytät?
en omista. huuliin lancômen juicy tubes kiilto

25. onko tylsää juuri nyt?
not a lot baby gurl just a little bit

26. keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi?
jaanilta

27. minkä väriset hiukset sinulla on?
eos. oranssit? (tein just värinpoiston...)

28. mitä kappaletta inhoat? (laita myös esittäjä)
kyl niit löytyy, mut en nyt halua muistaa

29. kampaatko hiuksesi joka päivä?
kyllä varmaan

30. kuinka usein käyt saunassa?
viikoittain

31. minkä merkkinen polkupyörä sinulla on (jos on)?
eeeeei tu mielee (eli joku nevari)

32. minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät?
rexonan joku. tai sit diorin j'adore jos oon menos juhlii x)

33. minkä värinen hiusharjasi on?
musta-neonvihreä? :D

32. mitä kanavaa katsot eniten?
ehkä nelost, sit subii ja sit tulee mtv ja kolmone

35. Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
hmm..ehk syskä

36. Minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi?
10- bilsast ;D

37. Oletko ikinä jäänyt luokallesi:
en

38. Oletko ihastunut johonkin:
ofkoors en mä iha täysin kylmä oo

39. Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi:
hmm..en?

40. Lempieläin:
koira ja hevonen sekä Jaan ^.^

41. Kuka on paras ystäväsi:
no se olis varmaankin ksisse

42. Oletko koskaan hakannut ketään:
syskää ja broidia ja oon mä timoakin joskus kalauttanut :D (puolivahingossa tosin)

43. Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa:
ksissen. tykkään kyllä enempi naputella viestei

44. Vietätkö paljon aikaa internetissä:
kyllä.

45. Vihaatko koulua:
pretty much

46. Onko sinulla sosiaalista elämää:
fuck no.

47. Pidätkö matkustamisesta:
ehtodottomasti

48. Oletko hemmoteltu:
en (?)

49. Juotko paljon vettä:
bissessäkin on vettä? eli joo!

50. Mitä hammastahnaa käytät:
pepsodent

51. Onko sinulla kännykkää:
on

52. Jos on, niin minkä merkkinen:
siemens m65

53. Onko sinulla rusketusta:
never

54. Ärsyynnytkö helposti:
todellakin

55. Miten purat vihaasi:
kiroilen ja höyryän, joskus paiskon tavaroita tai sisaruksia... :D

56. Oletko koskaan saanut potkuja töistä:
en

57. Oletko töissä:
en

58. Haaveiletko paljon:
en jaksa

59. Millaisen tatuoinnin haluaisit:
tribaalin

60. Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus:
"Kosketuksesi polttaa edelleen ihollani. Nyt janoan vain lisää seuraasi, tahdon kauneutesi häikäisevän minut<3" Hahahhaha:D

61. Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa:
been there done that. mut en minkään vanhuksen kaa kumminkaa :o

62. Milloin oksensit viimeksi:
pekkisen bibojen jälkeisenä päivän tequila finally got me x)

63. Kengännumerosi:
40

64 Millainen olo sinulla on tällä hetkellä:
kipee ja paskanen

65. Mainitse yksi huono puolesi:
ei mulla ole

66. Menisitkö naimisiin rahan takia:
hmm..en pelkän rahan takii

67 Oletko enemmän äidin vai isän poika/tyttö:
isin tyttö ^.^

68. KIRJOITTAVATKO IHMISET NIMESI VÄÄRIN?
no ainaki ne aina kuulee sen väärin...

69. JÄTTÄISITKÖ SUKUNIMESI, JOS SINUSTA TULISI KUULUISA?
joo kait

70. HENKINEN IKÄSI?
sikiötasolla

71.KUINKA VANHA HALUAISIT OLLA?
ei haittaa olla tän ikänen

72. OIKEA/VASEN/MOLEMMAT KÄDET?
oikea, niin en voi olla väärässä

73. PUHUTKO MUITA KIELIÄ?
enklantia ainaski, ruotsii lite ja ranskaa un peu aussi. satunnaisia sanoja kaikenmaaliman kielistä

74. ELÄTKÖ ELÄMÄÄSI JUURI NYT?
näää..alotan huomenna

75. VIHAATKO ITSEÄSI?
joskus, mutta muita viel useemmin ;)

77. ONKO SINULLA PAHOJA TAPOJA?
laiskottelu, lintsaaminen, syöpäkääryleiden imuttelu, toisten tunteilla leikkiminen

78. JOS ELÄMÄSTÄSI TEHTÄISI ELOKUVA, MIKÄ SEN NIMI OLISI?
matti

79. OSAATKO LAULAA?
juu

80. TYKKÄÄTKÖ VIETTÄÄ AIKAA YKSIN?
todellaki

81.ONKO ELÄMÄSI OLLUT HIENOA TÄHÄN MENNESSÄ
no jaa, paskoja hetkiäkin löytyy

82. OLETKO ITSEVARMA?
usein

83. TAJUAVATKO MUUT SINUT AINA VÄÄRIN?
no systeri ainaki, mut se tekee sen tahallaan kiusatakseen mua :'(

84. POLTATKO?
juu..

85. LUETKO SANOMALEHTIÄ?
joo, hesaria ja metroa

86. KÄVELETKÖ SATEESSA?
eiku juoksen jos jaksan (eli joo)

87. OLETKO SATUTTANUT ITSEÄSI?
jepp

88. OLLUT RAKASTUNUT?
en

88. UINUT ALASTI?
olen

89. OLLUT LEIKKAUKSESSA?
en

90. NUKKUNUT ULKONA?
lasketaaks teltas? eiku oon mä joskus taivasallaki nukkunu..

91. OLLUT SYÖMÄTTÄ YHTENÄ PÄIVÄNÄ?
juu

92. NUKKUNUT VASTAKKAISEN SUKUPUOLEN EDUSTAJAN KANSSA SAMASSA SÄNGYSSÄ
HARRASTAMATTA SEKSIÄ?
ofkoors

93. NUKKUNUT KOKO PÄIVÄÄ?
aina sillon ku oon valvonu koko yön

94. OLLUT TV:SSÄ TAI RADIOSSA?
en

95. ONKO SINULLA YHTÄÄN HOMOSEKSUAALISTA YSTÄVÄÄ?
muutama + kummisetä o homo<3

96. PARAS INSIDE-VITSINNE?
no niit kyl löytyy...meiga maaa beiga baaaa, en jaksa kirjottaa tähä

97. KENEN LUONA OLIT VIIMEKSI?
siis hä. no pekkisen vissiin

98. NAUROIT VIIMEKSI?
eilen

99. NAUROI VIIMEKSI SINULLE?
systeri?

100. JOKA SAI SINUT KUUMAKSI?
en ymmärrä kysymystä

101. VIIMEKSI AJATTELIT?
en mitään

102. KENEN KANSSA VIIMEKSI KATOIT ELOKUVAA?
annin kans brokeback mountain ^.^

VALITSE KOLME KETÄ HAASTAT:

en jaksa kiusata ketään tällä..tai no jaksan mut ne ei o gallerias..damn.

galoppi..Keskiviikko 15.02.2006 15:57

[x] saanut kympin kokeesta
[ ] saanut nelosen kokeesta
[ ] uinut avannossa
[ ] käynyt Lontoossa
[x] mennyt vahingossa väärään junaan
[x] katsonut saman leffaa kaksi kertaa peräkkäin
[x] diggaillut Spice Girlsiä
[x] tehnyt runon
[x] lyönyt jotakuta
[x] ollut lempiartistisi keikalla (mike '97<33)
[ ] harrastanut balettia
[x] varastanut jotakin
[x] ollut kirpparilla myymässä
[x] löytänyt kadulta rahaa
[x] ollut vähällä jäädä auton alle (monta kertaa :D)
[x] värjännyt hiuksiasi
[x] lintsannut
[ ] saanut jälki-istuntoa
[ ] sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[x] matkustanut pummilla
[x] rukoillut Jumalaa
[x] lukenut Raamattua
[ ] tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[x] ollut yksin leffassa
[ ] ollut kielikurssilla
[x] soittanut pilapuhelua
[ ] kokeillut nyrkkeilyä
[x] kierinyt alasti lumikinoksessa
[ ] voittanut arvonnassa
[ ] pyörtynyt
[ ] haaveillut näyttelijän urasta
[x] joutunut jonkun epäilyttävän tyypin seuraamaksi
[ ] lukenut dekkaria
[x] menettänyt läheistä ihmistä
[x] ollut isosena jollain leirillä
[ ] jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[ ] tuntenut itseäsi yksinäiseksi
[ ] tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[x] ollut katsomassa oopperaa
[ ] harrastanut näyttelemistä
[x] lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[ ] neulonut lapasia
[ ] katsonut Stand by me-leffaa
[x] eksynyt
[x] keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[ ] järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[ ] syönyt pizzaa aamupalaksi
[ ] ollut ambulanssin kyydissä
[ ] ollut poliisiautossa
[x] omistanut lemmikkieläintä
[x] laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[x] soittanut/laulanut bändissä
[x] ajanut autoa
[ ] ajanut mopoa
[x] nukahtanut koulussa tunnille
[ ] saanut aivotärähdystä
[x] lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[x] ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[ ] maalannut taulua
[ ] ollut yli kuukautta pois kotoa
[x] ollut kesätöissä
[x] maistanut mustekalaa
[ ] unohtanut parhaan kaverisi syntymäpäivää
[x] ollut festareilla
[ ] karannut kotoa
[x] luntannut kokeessa
[ ] saanut ampiaisenpistoa
[ ] saanut murtumaa
[ ] antanut rahaa katusoittajalle
[ ] ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykkäämään siitä
[x] toivonut että tämä gallup loppuisi jo

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!Sunnuntai 01.01.2006 03:08

Lähenki täst Saariselälle. Morooo!

Mikä juttu tää ny on?Torstai 24.11.2005 01:13

Saaks tän kans poistettuu jotenki?
- Vanhemmat »