IRC-Galleria

Pakotettiin :CTorstai 30.07.2009 00:18

Paljastan nyt 10 totuutta itsestäni
sen jälkeen haastan 3 ihmistä tekemään saman (jos jaksannn)

1. Pidän kummallisista lempinimistä ja kummallisista nimistä noin muutenkin. Niitä on kiva keksiä ja vielä kivempi käyttää.
2. Tahtoisin muuttaa pois D: Olen kyllästynyt tähän paikkaan hei.
3. Minusta on kiva kirjoittaa masentuineiden hahmojen näkökulmasta ja antaa heidän kieriskellä itsesäälissä ouo Myös hahmon kuolemisen kirjoittaminen on ihan okei.
4. En pysty fanittamaan naishahmoa. En vain kykene siihen :C
5. Antakaa mulle huulikoru tanx. Kissakin kelpais. Ja koira.
6. Tahtoisin saada kummallisen pakkomielteen. Jonkin sellaisen että on pakko kiertää talo viisi kertaa ympäri ennen kuin voi mennä nukkumaan tai että jokaisen julisteen on oltava millilleen suorassa tai jokaisella pehmolelullani on oltava suomenkielinen nimi tai että minun on aina pestävä hampaani joka toinen päivä oikealla ja joka toinen vasemmalla .___.
7. Minulla ei ole suosikkibändiä ja tahdon sellaisen :C
8. Olen surkea keksimään jänniä faktoja itsestäni.
9. Homot on kivoj.
10. OLEN TEHNYT UMBREON-PEHMON JA SEN NIMI ON BANE ENKÄ RAKASTA HÄNTÄ NWWWWWWN JA TEIN MYÖS AATU-PIKATSUN.

RuiChan, ReiChan, RANMA ouo

Niin tosiaanKeskiviikko 29.07.2009 22:16

Tänään musta otettiin myös passikuva. Näytin siltä et olisin murhannu juuri jonkun. Ja hiukset sojotti kummasti.
Tuskin se kelpaa, oli silmälasitkin päässä.

Suomenlinna ja urkuharmooniKeskiviikko 29.07.2009 20:34

Oltiin tänään iskän kanssa Suomenlinnassa 8D Eka käytiin Kalliossa kattomassa miten pääsen koululle (ihan ku en tietäs D8) ja sitte Suomenlinnaan.
Siellä kierreltiin ihan kybäl melkein kaikki mestat ouo Ja jalkoihin alkoi sattua ouo Luolissa vai mitä käytäviä olikaan oli kivaa, mutta sääli kun ei tullut mukaan taskulamppua :C Pitää joskus käydä siellä kavereiden kanssa ryömimässä niissä tunneleissa taskulamppujen kera. Tuleepahan VIISIKKO-MEININKIÄ!!11
Iskä käski istua kanuunan päälle, joten istuin. Oli vaikea ettiä kanuuna, jonka päälle pääsin ja tarttin vielä työntöapuakin :C Sitten kun istuin siinä, niin otettiin koko reissun ainoat kaksi valokuvaa. Kyllä me osataan olla turisteja :
D
Jännintä oli kyllä, kun yksi pikkupoika ampui mua semmosella kauniilla leikkipyssyllä, jonka se oli ostanut matkamuistopuodista ouo Kaipa olin pelottavan näkönen, ku kaikki muutkin pikkulapset tuijotti X
D
PÄÄSIN ILMAISEKSI KATSOMAAN SUKELLUSVENEEN SISÄLLE. Oikeasti se maksaa lapsista 2 e, mutta se tyyppi sääti jotain sen kuittisysteemin kanssa ja oli vain 'joo menkää vain sisään mä säädän tätä' :
D
Ätläjosdras kun oltiin odottamassa sitä takaisintulolaivaa, nii sen laivan ohjaajat (tai mitkä lie miekkoset olivatkaan, jotka roikkuivat laivan mukana) saivat pehmikset :C Joku mies toi ne :C Olisin tahtonut semmoisen :C Teki mieli pyytää niiltä, mutta ehkä ne eivät olisi antaneet omista pehmiksistään :C Iskä osti sitten rannassa pehmiksen ja se oli pahaa :C
Ja nähtiin yksi ja sama mies kolme kertaa. Se oli laivassa kun mentiin, siellä Suomenlinnassa penkillä istumassa ja Espalla ouo
Sitten alkoi sataa Karakallion kohdalla, kun oltiin tulossa kotiin :C Piti kävellä pitkä matka kivassa rankkasateessa ja sitten se loppui juuri kun päästiin ovelle :C

Nyt kun tultiin kotiin, niin melkein heti lähdettiin hakemaan kirpparilta urkuharmoonia, joka oli varattu sieltä. En tehnyt loppujen lopuksi yhtään mitään, mitä nyt vähän pidin sitä ilmassa uwu Henkinen tuki = minä uwub
Mutta nyt meidän kotona on piano ja urkuharmooni. En malta odottaa niitä aikoja kun ne soivat samaan aikaan ja niitä säestää kitara, viulu (jollain veikan kaverilla on sellainen) ja laulu :
D

Päivän saldo:
+ Aika ruma laiva lasipullossa, jonka korokkeessa lukee 'Finland' (tuliainen, iskä osti 8D)
+ Pinssi, jossa näkyy jotain epämääräistä, kaipa se on joku osaa Hesaa (tuliainen, iskä osti 8D)
+ Kolme mangaa, Fruits Basketit 3-5 ouo
+ Urkuharmooni.

RANNNDOMKeskiviikko 29.07.2009 01:16

Kuka Fruits basket hahmo olet?
Tohru Honda
[] Siivoaminen on hauskaa..
[x] ...samoin muiden auttaminen. (joskus uwu)
[/] Olen aika itkupilli.
[] Voi Kisa on niin suloinen!
[x] Haluaisin olla horoskoopiltani kissa, jos voisin.
[] Minun äitini on kuollut ja asun yksin.
Yhteensä: 2½/5

Yuki Sooma
[] Minä vihaan tuota kattia!
[] Olen rotta.
[] Pidän vihannesten viljelystä.
[] Olen kouluni prinssi...
[] ...ja tyttöjen suosikki.
[/] Veljeni on oikea typerys. (riippuu tilanteesta ouo)
Yhteensä: ½/5

Kyo Sooma
[] Minä kyllä voitan tuon rotan!
[] Pidän kamppailulajeista paljon.
[/] Olen kilpailuhenkinen.
[x] Hyi, ruohosipulia!
[x] En uskalla näyttää tunteitani kunnolla...
[] ...mutta jos Yukista puhutaan niin kyllä.
Yhteensä: 2½/5

Shigure Sooma
[/] Olen kirjailija. (yritän olla BDDDD)
[x] Kutsutaampas Aaya tänne. (8DD)
[x] Pidän lukiolais tytöistä. (ei niissä mitään vikaa ole XD)
[x] Olen mielestäni hauska
[] Tykkään urkkia Kyon lempeilyä.
[] Olen koira.
Yhteensä: 3½/5

Kagura Sooma
[] Voi Kyo-kun, Love lovee <3
[] Olen villisika.
[/] Tykkään treffeistä...
[] ...varsinkin Kyon kanssa.
[] Älä ole hölmö Kyo, olemmehan rakastavaisia.
Yhteensä: ½/5

Momiji Sooma
[] Osaan puhua saksaa.
[] Äitini kieltää minut kokonaan.
[] Minulla on pikkusisko.
[x] Haluan halia Tohrua päivät pitkät!
[] Olen puoliksi Saksalainen.
[] Olen jänis.
Yhteensä: 1/5

Hatori Sooma
[] Toinen silmäni on puoliksi sokea.
[] Olen lohikäärme eli "merihevonen".
[] Minulla on lyhyet mustat hiukset.
[] Minulla oli naisystävä.
[x] Pidän lukemisesta.
Yhteensä: 1/5

Ayame Sooma
[] Olen käärme.
[x] Voi kunniotan veljeäni...
[] ...vaikka hän ei kunniota minua paljoa.
[] Minulla on pitkät vaalean harmaat hiukset...
[] ...ja keltaiset silmät.
[/] Veljeni on kaikkeni :) (ei ehkä kaikki mutta aika paljon hei ouo)
Yhteensä: 1½/5

Hiro Sooma
[] Tykkään Kisasta...
[] ...vaikka en osaa näyttääkkään sitä kunnolla.
[] Olen lammas.
[] Olen muiden mielestä oikea viisastelija.
[] Olen muiden mielestä aika ärsyttävä, miksiköhän ?
[x] Yritän olla vanhempi mitä olen. (BDD)
Yhteensä: 1/5

Kisa Sooma
[] Olen tiikeri.
[x] Olen aika ujo.
[x] Tykkään Tohrusta.
[] Kun olen tiikeri niin näykin muita...
[/] ...vaikka oikeasti olen lempeä.
[] Pidän myös Hirosta.
Yhteensä: 2½/5

Ritsu Sooma
[x] Pyydän anteeksi tätä vastaustani.
[] Olen apina.
[x] Esitän naista.. (näin on näppylät ouo)
[] ...vaikka olen oikeasti mies.
[/] Pyydän ystäviltäni anteeksi usein. (jotain soria heitän aina joskus ’D)
[] Nolostun ja itken herkästi.
Yhteensä: 2½/5

Kureno Sooma
[] Olen Akiton lellikki.
[x] Olen kukko.
[] Arisa on ihastunut minuun.
[] Teen mitä vain Akito sanookin...
[x] ... ilman mukinoita. (ilman mukinoita on random uwwwwwwwwwwwwwu)
Yhteensä: 2/5

Hatsuharu Sooma
[] Olen puhveli/härkä.
[] Minulla on valkoiset/hyvin vaaleat hiukset...
[] ... jotka muuttuvat välillä mustiksi kiroukseni takia.
[] Olen kiintynyt Kisaan..
[x] ...muuten tiedä miksi. (en tiedä miksi hohoohoo ouo)
Yhteensä: 1/5

Olen Shigure ouo/

ei sit vissiinMaanantai 27.07.2009 20:01

spore ei toimi, ei voi pelata sitä. vittu.

RÖBBIS!11Sunnuntai 26.07.2009 23:14

Saan hirveitä kiksej siitä ohjelmasta D: Guy on ihana ja GuyAllan ja joku AllanWillkin kiva ja Much rakastaa Robinia D: Ja maailmassa on kauheita pikkulapsipahseja, jotka suostuvat mihin vain kun pahsiäiti käskee ouo Sheriffi on kovsi.

Hooh ouoPerjantai 24.07.2009 22:10

Oravekin on aika nasta, vaikka siinä onkin yksi hyvin paha vika ouo

Potterin poika numero yksiPerjantai 24.07.2009 20:42

Joo aloin katsomaan niitä leffoja alusta eteenpäin 8D Ykkösleffassa on hieno tunnelma ja kyllä siinä vain on kaikkea ouo En vielä ole lopussa, mutta ei se loppu nyt niin erikoinen ole.
Ykkösen Dumbledore on kyllä mahti; ei sillä, se kolmosesta eteenpäinkin oleva on aaevan loistava nwn/
Mutta tidättekö mitä? Paras on OLIVER WOOD NWWWN <3<33

Potter kutonenPerjantai 24.07.2009 02:10

Ei se mitenkään erityisen hyvä ollu :C Lupinin ja Tonksin romanssi on hämy.