IRC-Galleria

The Xmas Crazy Bileet Of The Winyls FamilySunnuntai 19.12.2010 13:50

Erään läskibändin keikka tuntui
vieläkin ruumiissani mutta lähdin
silti Sörkän laitakaupunkia kohti.
Hapen Nutalla juhlittaisiin The Winyls-bändin
Street Teamin Pikkujouluja.

Metromatka sujui sangen mukavasti ja koin
joulun ihmeen; NOORA JÄI POIS METROSTA!
Halattiin ja panikoitiin. "Mä luulin et sä tuu!"

Satu ystäviensä kanssa oli laittanut tortut ja
piparit esille ja glögin kuumaksi. Winyylejäkin
juoksenteli nurkissa. Riisuimme tundravaatteemme
ja läsähdimme fatboylle.

CrazyBileet alkoivat itsensä esittelyllä niinkuin AA-
kerhossa. Hanhiemomme kertoi myös illan ohjelmasta.
Saimme myös kiitoksia ämpärikaupalla kun olemme
olleet niin aktiivisia Winyylien suhteen. `Cause u r worth it!

Joulunäytelmä tänä vuonna olikin The Winyls plays Tiernapojat.
Katsokaa näytelmä YouTubesta lähipäivinä -->petujawanni.
Tiernapoitsujen jälkeen pelattiin erä CrazyAliasta.
Piti siis selittään sanat juu mutta samalla piti tehdä jtn;
vaikka kertoa miksi pitää banaaneista.

Tietokilpailu sai itsensä tuntemaan todella tyhmäksi
mutta minähän se pölöhö olenkin. Mut siis en mää
tyhjää paprua jättänyt. Mikä on kuopiolaisen
Olli Hermanin rockbändin nimi?

Hanhiemon tarkistaessa pistokokeita saimme kuulla
infoa The Winyls "You Remind Me" Dance Competitioniin.
Jako kahtia ja mulla kävi tuuri; Nooralla oli visio!
Mietimme piisin sanoja keksimme niihin sopivia liikkeitä.
Oh sock of eye, (käsi laajassa kaaressa pään taakse, suu auki)
I couldn´t sleep last night (rutista silmäpussejasi) JNE.
Kisa oli tasari mutta Satu suoritti arvonnan seksilasit
päässään. Voitto meni niille hyväkroppaisille viettelijöille.

Joululaulutkin laulettiin. Isiä porsaiden oomme kaikki.
Joulumaasta ajatellaan paljon kaikenlaista. Niin joulumaista!

Juhlien loppu läheni. Nyt sai shopata olan takaa Winylstuotteita.
Pojat kirjoittivat julisteisiin ja kasseihin kaikkea jännää.
"Ihanaa nyt mä saan uuden jullarin sen ngt-jullarin tilalle
vessan oveen!" "OIKEA ASENNE HEI!" "Se juliste on jostai syystä
revenny muistaakseni Jonnen haaroista." "Mä en halua tietää miksi."
Yhteiskuvissakin oltiin ja mä halusin kaikki ja sain onneksi mitä
mä halusin. Hevoset karkas ja Petu sai hengenahdistuksen.
Carla ihastui läskipoikiin. Saatin biljardiopetusta
Jannelta. "Ota vaan tiukasti kepistä kiinni." "Excatly."
"Juhuuu täälläää!"

Loppu siivous "Fatboyt nurkkaan!" ja kupit siniseen lootaan.
Halit ja joulun toivotukset. Oli täydelliset Xmas CrazyBileet<3
Kesällä uusikz ja tällä kertaa ulkona, pliiiz.
Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.