IRC-Galleria

Mä etsin sitä enkä löydä. Mä etsin ja kun löydän, mä päästän sen menemään. Mä suojelen sydäntäni niin hurjan peloissani, etten ymmärrä vain satuttavani itseäni. Mä pidän monta kerta särkynyttä, repaleista sydäntäni rautahäkissä, ettei se vaan pääsisi satuttamaan itseään enää uudestaan, mutta voi, enemmän siihen sattuu se, etten anna sen mennä. Lentää maailman tuuliin, etsiä itselleen paria. Etsiä saavuttamatonta.

Joka kerta saavuttamattoman nähtyään voin kuulla sisälläni siipien lepatusta, kun sydämeni sateenkaarisiivet hakkaavat vasten kaltereita. Ja mä suljen korvani, hyräilen pehmeästi päälle, ei sydämellä mitään hätää ole. Ja se kuihtuu, se kuihtuu pois. Ei sydän käytöstä kulu, se vaatii kolhuja tullakseen vahvemmaksi. Luulisi näiden kolhujen jo riittäneen särkymättömään, mutta yhä edelleen sydäntäni joudun kuljettamaan "särkyvää"- tarran kanssa. Eikä se siitä koskaan kai katoa.

Särkyä uudestaan ja rakentaa uudeksi, joka kerta vahvemmaksi. Antaa mennä rikki, antaa koetella rajojaan.. Ja sitten taas hellin käsin ottaa takaisin, puhdistaa haavat ja parsia taas kappaleet yhteen, saaden ehjän mutta viisaamman sydämen, kerta kerralta entistä vahvemman, voimakkaamman.

Mutta ei, siellä yhä sateenkaarisiivissään metallihäkissä. Mun kalleimpani, ehkä vielä jonain päivänä löydän sisältäni sen avaimen, joka antaa mun elää.