IRC-Galleria

pasi74

pasi74

Snapchat erajormah

Selaa blogimerkintöjä

Tämä on erään naisen kertomus jääkiekon ihmeellisestä maailmasta.

Koska olen perehtynyt Jääkiekkoon, haluan jakaa tietoni muiden kanssa. Voit luottaa asiantuntemukseeni, sillä olen perehtynyt aiheeseen varsin laajasti. Kävin 70-luvun lopussa yhdessä Jääkiekko-ottelussa Helsingissä ja heti perään toisessa Tampereella 90-luvun alussa. Lisäksi olen nähnyt Jääkiekkoa useita kertoja Urheiluruudussa sulkiessani televisiota.

Jääkiekko on kamppailu-urheilua. Lajissa kamppaillaan perimmiltään istumapaikoista. Pelissä on kaksi joukkuetta ja paljon numeroituja pelaajia. Heille ei kuitenkaan ole varattu numeroituja paikkoja. Paikkoja on vähemmän kuin pelaajia. Osa pelaajista joutuukin istuimen vapautumista odotellessaan säntäilemään aidatulla kentällä. Aitauksessa olo on tehty mahdollisimman vaikeaksi: kenttä on jäädytetty vaarallisen liukkaaksi ja pelaajien jalkoihin on sidottu metalliterillä varustetut kengät. Lisäksi toisen joukkueen pelaajat tönivät koko ajan.

Istumapaikkoja vartioi kunkin joukkueen Capo di tutti capi. Hän on se huonosti istuvaan ja räikeään pikkutakkiin sonnustautunut yrmy mies, joka jauhaa koko ajan purukumia. Hän häätää muutaman pelaajan kerrallaan aitaukseen tuupittavaksi. Penkeille jääneet eivät haluaisi päästää ketään lähtijöiden tilalle, vaan he hakkaavat aitauksesta tulijoita isoilla hanskoillaan ja käyräpäisillä kepeillä, eli mailoilla.

Pelaajan on mahdollista saada istumapaikka yksityisaitiostakin, mutta siitä joutuu tappelemaan. Yksityisen istumapaikan myöntää yleensä näkövammainen, mustavalko-paitaan sonnustautunut mies, kutsumanimeltään Mulkku. Jos Mulkku ei ole päässyt aitaukseen, häntä saattaa tuurata myös Dorka tai Pelle. Pelaaja saa istua privaattiaitiossa kuitenkin vain pari minuuttia kerrallaan. Sitten hänen on taas lähdettävä takaisin aitaukseen tönittäväksi ja kampitettavaksi.

Pelissä on kaksi pelaajaa, joita ei päästetä ollenkaan istumaan. He seisoskelevat aitauksen eri päissä verkosta rakennettujen laatikoiden eli maalien edessä. Heitä kutsutaan maalivahdeiksi. Aitauksessa vuorollaan olevat pelaajat koettavat osua näihin raukkoihin mustalla kumikiekolla, jota lyödään em. mailoilla.

Jäähallissa soitetaan usein kivaa jumppamusiikkia. Katsojilla on kaksi tärkeää tehtävää. Ensinnäkin katsojien on tarkasti seurattava em. mustaa kiekkoa. Jos aitauksessa oleva pelaaja ei osu kiekolla maalivahtiin, vaan kiekko livahtaa maaliin, on katsomon reagoitava salamannopeasti. Mikäli katsoja kannattaa sitä joukkuetta, jonka maaliin kiekko osuu, hänen on huudettava mahdollisimman kuuluvasti "paitsio". Mikäli katsoja kannattaa toista joukkuetta, hän voi huutaa mitä tahansa, kunhan huutaa kovalla äänellä. Esimerkiksi "Öööh-haa-möää-haa" on suositeltava huuto. Katsojien toinen tehtävä on tunnistaa pelissä mukana olevia vähemmistöjen edustajia. Lajin fanaattisimmat kannattajat ovat tosi päteviä tunnistamaan esimerkiksi joukkueisiin kuuluvia homoseksuaaleja. Pelin edetessä useaa pelaajaa tervehditäänkin katsomosta iloisilla ja reippailla "homoo-o-o" -huudoilla.

Nyt vain seuraamaan Jääkiekkoa! Se on todella mielenkiintoista, kun ymmärtää pelin juonen.

:DKeskiviikko 01.05.2013 13:30

pari vitsiäLauantai 02.03.2013 16:51

Mies oli törttöillyt kutsuilla oikein perusteellisesti, juonut liikaa, puhunut härskejä vitsejä, vokotellut vieraita naisia ja oksentanut lattialle.

Kotimatkalla taksissa vaimo sanoi :
- muistuta minua kotona että laitan raa´an pihvin mustan silmäsi päälle.
- Mutta eihän minulla ole mustaa silmää, mies ihmetteli.
- Ei vielä.



Blondi oli onnellisesti naimisissa, koska hän ja hänen miehensä ymmärsivät täydellisesti toisiaan, eli olivat toisin sanoen henkisesti samalla tasolla. Onni loppui kuitenkin siinä vaiheessa, kun alettiinodottaa iloista perhetapahtumaa ja selvisi, että tulossa onkin kaksoset. Siitä paikasta mies karkasi kiinni vaimonsa kurkkuun ja alkoi huutaa :

- Tunnusta heti kuka perkele on se toinen mies!



- Sinä et kyllä ole koskaan välittänyt perheestäsi pennin vertaa! vaimo huusi riidan ollessa parhaimmillaan.

Mies yritti väittää vastaan, mutta vaimo veti vielä viimeisen valttikorttinsa esiin:
- Sinä et välittänyt edes siittää meidän lapsiamme!

:DDSunnuntai 30.12.2012 17:40

heh :DPerjantai 16.11.2012 01:16

Miksi miehet ovat onnellisempia? Siksi, että autotalli kuuluu yksin heille, suklaa on vain välipala, hääsuunnitelmat hoituvat itsestään ja he saavat pitää sukunimensä. He eivät koskaan tule raskaaksi ja voivat käyttää valkoista T-paitaa huvipuiston Tukkijoessa tai olla vaikka ilman. Autokorjaamolla heille kerrotaan totuus. Maailma on heidän urinaarionsa. Heidän ei koskaan tarvitse ajaa seuraavalle bensa-asemalle, koska tällä asemalla on yököttävä vessa. He eivät koskaan mieti, mihin päin lamppua käännetään sitä vaihdettaessa. He saavat samasta työstä enemmän palkkaa. Rypyt vain lisäävät viehätysvoimaa, frakin lainaaminen maksaa vain murto-osan hääpuvun hinnasta. Ihmiset eivät koskaan keskustellessa tuijota heidän rintojaan. Uudet kengät eivät koskaan hierrä jalkoja. Aina samalla tuulella. Puhelut ovat ohi 30 sekunnissa. Viiden päivän lomalla selvitään yhdellä laukulla. He saavat itse auki purkkinsa. He saavat arvostusta pienimmästäkin huomionosoituksesta. Alusvaatteet maksavat 8.93/3 kpl. Kolme paria kenkiä riittää. He eivät näe ryppyjä vaatteissaan. Sama hiusmalli kelpaa vuosikausia, ehkä kymmeniä vuosia. Ei tarvi ajella kuin kasvot ja kaula. He voivat pukeutua shortseihin, huolimatta siitä miltä sääret näyttävät. Kynnet voi hoitaa linkkuveitsellä. He voivat rauhassa kasvattaa viikset. Jouluostokset 25 sukulaiselle hoituvat puolessa tunnissa jouluaattona. Ei ihme, että miehet ovat onnellisempia!!

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.11.2012 19:07

[Ei aihetta]Lauantai 29.09.2012 16:04

Mitä kustantaa öljynvaihto miehillä ja naisilla?

Naisilla:
1. Annetaan ohjeet huoltomiehelle.
2. Siirrytään huoltamon kahvioon dieettipiirakalle ja kahville.
3. Työn valmistuttua maksetaan kassalle.
4. Lähdetään ajamaan.

Kustannukset:
4 l synteettistä öljyä - 32,80 €
suodatin - 6,40 €
työ - 13,45 €
kahvi ja piiras - 2 €

yht. 54,65 €

Miehillä:
1. Ajetaan Motonetille, ostetaan synteettistä tarjousöljyä 29,25 €/4 l, uusi öljynsuodatin 5 €, sekä uusi Wunderbaum-hajuste 1,35 €.
2. Ajetaan kotitalliin ja aloitetaan öljynvaihto-operaatio. Huomataan, että jäteöljysäiliö on täynnä. Ei ajeta ongelmajätepisteeseen vaan kadetaan jäteöljyastia pihan perällä olevaan kuoppaan.
3. Avataan yksi Karjala-olut. Juodaan.
4. Etsitään tunkkia n. 30 minuuttia. Löydetään se pojan polkuauton alta. Nostetaan tunkilla auton etupää ylös ja asetetaan alle pukit.
5. Avataan yksi Karjala-olut rasitukseen. Juodaan.
6. Asetetaan jäteöljyastia auton alle. Etsitään öljytulppaan sopivaa kiintoavainta. Ei löydy, joten otetaan avuksi jakoavain.
7. Avataan kampikammion öljytulppa.
8. Pudotetaan öljytulppa ja kuparitiiviste sekä jakoavain kuuman öljyn mukana jäteöljyastiaan. Roiskeet sottaavat vaatteet ja kädet.
9. Pyyhitään trasselilla isoimmat roiskeet kasvoilta ja käsistä.
10. Otetaan vitutukseen yksi Karjala-olut. Juodaan ja katsellaan mustan käytetyn moottoriöljyn valumista jäteastiaan.
11. Etsitään suodattimen vaihtoon tarvittavaa ketjuavainta. Ei löydy, joten lyödään suodattimesta ruuvimeisseli läpi, jolloin öljyä roiskuu joka puolelle ja oikean käden rystysiin aukeaa palkeenkielet.
12. Otetaan taas yksi Karjala-olut vitutukseen ja juodaan.
13. Kaveri tulee käymään. Tyhjennetään Karjala-kori ja päätetään, että jatketaan öljynvaihtoa huomenna.
14. Seuraava päivä. Vedetään jäteöljyastia auton alta ja tyhjennetään se pihan perällä olevaan kuoppaan. Peitetään kuoppa huolellisesti mullalla.
15. Siivotaan kohdassa 11 tulleet roiskeet.
16. Otetaan Karjala-olut - ei saatana, nehän juotiin eilen.
17. Käydään ostamassa korillinen Karjala-olutta.
18. Tuhritaan uusi suodatin jäteöljyyn ja kierretään se paikoilleen.
19. Kaadetaan litra öljyä täyttökorkista koneeseen. Sitten muistetaan, ettei tullut kierretyksi öljytulppaa tiivisteineen paikoilleen.
20. Haetaan helvetisti öljytulppaa ja tiivistettä. Muistetaan, että jäteöljy tuli kaadetuksi pihan perälle kuoppaan ja tulppa, tiiviste ja jakoavain putosivat jäteöljyn joukkoon.
21. Armottomaan vitutukseen otetaan kaksi Karjala-olutta.
22. Avataan se perkeleen kuoppa. Tongitaan ja löydetään tulppa, tiiviste ja jakoavain.
23. Viedään auton alle valunut ensimmäinen litra öljyn ja trasselin sekoitusta pihan perällä olevaan kuoppaan.
24. Otetaan yksi Karjala-olut. Juodaan.
25. Pohjatulppaa kiristettäessä lipsautetaan jakoavain. Eilen auenneet rystyset, nyt jo hyvällä ruvella, aukeavat uudelleen.
26. Vaiheen 25 seurauksena lyödään takaraivo betonilattiaan ja otsakulma pohjapellin tukipultin päähän.
27. Kirotaan helvetisti.
28. Heitetään jakoavain autotallin seinään.
29. Kiroillaan vielä 10 minuuttia, koska jakoavain on osunut seinään kiinnitetyn Miss Joulukuun vasempaan meijeriin.
30. Vitutus hellittää, kun otetaan kaksi Karjala-olutta ja juodaan.
31. Puhdistetaan ja desinfioidaan rystyset, otsakulma ja takaraivo. Laastaroidaan ne asianmukaisesti.
32. Otetaan tuskaan yksi Karjala-olut. Juodaan.
33. Kaadetaan loput kolme litraa synteettistä öljyä koneeseen.
34. Otetaan pukit pois auton alta ja hajotetaan samalla tunkin vipuvarsi.
35. Peruutetaan auto tallista, että voidaan siivota kohdan 23 öljyläikkä.
36. Lähdetään koeajolle hakemaan puuttuva litra synteettistä öljyä Motonetistä.
37. Ajetaan tien sivuun ja puhalletaan ystävälliselle konstaapelille.
38. Auto hinataan pois.
39. Käydään oikeudessa. Maksetaan sakot, verikokeet ja hinauspalvelu.

Kustannukset:
4 l synteettistä öljyä - 29,25 €
öljynsuodatin - 5 €
Wunderbaum - 1,35 €
48 pulloa Karjala-olutta - 59,70 €
rattijuopumussakko - 571,80 €
verikoe terveyskeskuksessa - 50,45 €
hinauskulut - 124,45 €

yht. 842,00 €

:DLauantai 22.09.2012 14:27

Kopiotu ja tosi tarina:

"Kelassa on viimein havahduttu sieltä lähtevän niin kapulakielisiä päätöksiä, että asiakas ei ymmärrä mitä niillä on asiaa. Tässä muutama malli selkokielisestä uudistetusta viestinnästä.

Asumistuki: Ei makseta mitään. Mitäs menit sellaiseen kämppään, ettei ole varaa vuokraa maksaa. Mitä tästä tulee, jos ruvetaan jokaisen asumisia makselemaan. Muutat heti, saatana, pienempään ja halvempaan k ämppään tai näin kesällä vaikka telttaan. Mikä järki tässä on, että sinulle maksetaan osa vuokrasta että pääset niillä rahoilla Turkkiin ja karaokeen. Tästä päätöksestä ei sitten voi valittaa ja jos näytät naamaasi meidän konttorilla, niin usutan vahtimestarin heti kimppuun. Tuliko selväksi vai tulenko vääntämään nenästä,hä!

Eläkeleikkaus: Vanhus! Nyt otetaan sinulta vähän eläkkeestä pois. Ei viitsitä vanhaa ihmistä vaivata lainkohtia ja kunnan päätöksiä luettelemalla. Näet sitten, kun tulee eläke, että on pienempi. Tässä vielä selkokielisesti. Eläkkeesi pienenee! Saat vähemmän rahaa! Hyvää kesää!

Lapsilisä: Teille on kuulemma tullut toukka. Mikäs siinä, kai sitä on jotain maksettava. Mutta sen verran tulevaisuuden varalta, että et kai nyt ala niitä urakalla tekemään. Ei se ole pohjaton meidänkään rahamassi.Mistä sitä tietää kuinka kauan tätä riittää. Äitiyspakkaukset pitää olla, Kelakortit painaa näille kakaroillekin. Ei ole halpaa lystiä se. Että pitkin hampain maksetaan. Muumivaippoja ostelet sitten ja persikanmakuisia purkkimössöjä. Kuulepas pikkupiika, kun me toimiston tädit oltiin pienten lasten äitejä, niin sideharsovaipat kuivateltiin, tissiä annettiin kolmevuotiaaksi ja jos jotain sosetta niin pihlajanmarjasta. Silloin ei käyty synnytysvalmenn uksia eikä olleet isät kädestä pitämässä kun saunassa heinätöiden ja iltalypsyn välissä kuusikiloisia pojanjölliköitä syöksysynnytettiin.

Lääkekorvaus: Sinähän nyt Juhani olet kun, perkele, tänne lähetät Viagrakuittejasi,korvauksia. Kuule menee meidän rahat tärkeämpiin lääkekorvauksiin kuin sinun syntymävelton kalusi tukemiseen. Onko tässä mitään järkeä, että sinä, vanha mies, alat sitä akkaasi vuosikausien tauon jälkeen kiusaamaan. Se menee siitä sekaisin ja kantaa tänne sitten päälääkärin kuitteja.Tämähän on päättymätön noidankehä. Kun luonto on jo järjestänyt sinut pois pelistä, niin anna olla hyvä mies. Nauti ettet ole enää vaginan orja. Mitä alat itteäs kiusata mokoman värkin kanssa. Riittäköön sinulle tämän kirjeen liite. Me konttorin likat arvottiin yksi kuka on istunut kopiokoneen päällä. Turha tulla konttorille arvailemaan kuka se on. Hanki terveempiä harrastuksia, käytä liitettä katiskanmallina.

Opintotuki: Teini! Kyllä se on tämän sinun opintotukesi kanssa sillä lailla, että ei makseta mitään. Sen helevettiäkö sinä menit sinne kulttuurituottajakurssille! Mikä se sellainen kulttuurituottaja on?Mitä se kulttuuri on? Pitäisikö sinulle pöljäkkeelle maksaa tuhansia euroja, että narraat jotain patalapunvirkkaajia, joilla on korvat kuin kierrevihko. Säästäisitte ne lävistys- ja tatuointirahat niihin opintoihin? Menisit töihin, iso ihminen."

LIHOTTAJAN KYMMENEN KÄSKYÄKeskiviikko 12.09.2012 02:57

1. Syö aina kun voit. Älä koskaaan ryhdy laihdutuskurille. Pilkkaa laihduttajia. Juo olutta päälle

2. Muista, mitä vanhempasi opettivat sinulle, kun olit lapsi. Syö aina annoksesi loppuun. Tulet näkemään, mihin se johtaa. Juo olutta päälle.

3.Sältä ravitoterapeutin neuvoja. Hylkää vihannekset ja juurekset. Käytä aina rasvaisinta lihaa. Sivele kinkun ja läskin päälle ensin runsaasti voita ja sitten sinappia. Kokeile voissa haudutettua kermaa. Juo olutta päälle.

4.Syö mieluummin yksin. Muiden ihmisten läsnäolo häiritsee. He inventoivat jokaisen suupalasi, etkä voi olla oma itsesi. Jos joku tuppautuu pöytääsi, yritä välttää keskustelua. Juo olutta päälle.

5. Älä keskity syömiseen. Varaa pöytään lukemista. Silloin et kiinnitä huomiotasi siihen, mitä laitat suuhusi. Juo olutta päälle.

6. Hotki. Lapa ruokaa suuhusi kuin lapiolla. Älä maistele makuja tai aromeja. Niele niin isoina paloina kuin uskallat. Ole ahne, älä höllää hetkeksikään. Kyllläisyyden signaali hälyttää aivoissa vasta noin 20 minuutin kuluttua ruokailun alusta. Toimi siis ennen sitä. Juo olutta päälle.

7. Tee ruokaa aina niin paljon kuin kattiloihin mahtuu. Silloin sitä riittää enemmän.
Juo olutta päälle.

8. Syö aina keittiössä. Jätä jääkaapin ovi raolleen, saat pikaisen ensiavun, jos ruoka pääsee loppumaan kesken. Älä missään nimessä kiikuta ruokaa valmiiksi annosteltuna ja kauniisti katettuna olohuoneeseen. Juo olutta päälle.

9. Kilpaile aina, jaksatko syödä enemmän kuin kaverisi. Jos olet naimisissa tai muuten vain elelet jonkun kanssa, kumppaneiden on tuettava toisiaan. Voita virittämäsi syöntikilpa vaikka väkisin. Juo olutta päälle.

10. Syö välipalaksi aina hampurilasia, makkaroita ja ranskalaisia perunoita. Älä yritä näytellä sivistynyttä.
Juo olutta päälle.