IRC-Galleria

Munasta se kaikki lienee lähtenyt liikkeelle. Sellaisesta kauniista ja puhtaasta oman laisestaan asiasta, joka ei voi kuin odottaa paikallaa. Sitten se murtautuu ulos ja on pieni pöppöinen edelleen avuton ja ihana ahmatti, jolle kelpaa melkein mikä hyvänsä ruoka. Kerrassaan hellyyttävä.

Pikku hiljaa tuon untuva peitteen alta alkavat paljastua todellisen höyhenpuvun värit. Ja samaan aikaa harjoitellaan siipien käyttöä ja kokeillaan niiden kantavuutta oman pesän suojissa, vaikka ne välistä kolahtavatkin pesän reunamien oksiin ja seuralaiset valittavat tilan ahtaudesta. Ne myös äkeissään nokkivat leveilijää ja vaativat tätä vetämään siipensä kasaan. On kuitenkin harjoiteltava että oppisi ja että osaisi sitten kun on aika.

Ensimmäinen uskallikko lähtee pesästä lähimmälle oksalle ja pyrkii sitten palaamaan, vaikkei se ei ole enää mahdollista. Tämä uskallikko on vielä avuton ruuan hankinnassa ja on siksi onni, että vanhemmat huolehtivat, myös tämän tarpeista. Kumminkin pesän tyhjetessä unohtavat he pikkuhiljaa uskallikon, sillä tämä pärjää jo paremmin omillaa.

Ajan myötä unohtaa myös tämä uskallikko sen miten helppoa oli elämä, silloin kun ei vielä osannut lentää. Hän muistaa vaan ahtaaksi käyneen tilan ja kaverit joiden nokkimat jäljet ovat vieläkin olemassa uljaan höyhenpeitteen alla.

Mutta vain unohduksen ansiosta hän voi elää sillä muistoistaan huolimatta hän ei enää voisi palata. Maailmantuulet ovat ajaneet hänet jo kauas synnyinsijoilta ja samaan pesään hän ei enää takaisin mahtuisi. Hän on oppinut myös nauttimaan tuulesta ja tuiskuista kasvoillaan ja rakkaus horisonttiin on nyt hänen suurin rakkautensa.

( Viime soidinmenoilta löytyneen kumppanin lisäksi tietenkin ;) )