IRC-Galleria

alku on muahahah!Maanantai 30.04.2007 13:31

1. kuukausi

Äiti, olen melkein yhtä pitkä kuin minut siittänyt apinan peenis, mutta minulla on kaikki elimet. Äänesi raastaa korviani. Joka kerta kun kuulen sen, minun tekisi mieli jonglöörata munuaisillani. Kuuntelemasi Borgir aiheuttaa minulle rytmihäiriöitä ja menetän tajuntani.

2. kuukausi

Äiti, tänään opin imemään silmääni. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi ruma. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään nakkikiskalla. Täällä on niin pimeää ja tunkkaista.

3. kuukausi

Arvaa mitä äiti! Minä olen pissis! Toivottavasti se tekee sinut onnettomaksi. Haluan sinun olevan aina masentunut. En tykkää siitä kun räkätät, kuulostat ihan korpilta. Se tekee minut surulliseksi myös ja räkätän kanssasi vaikket kuulekaan minua.

4. kuukausi

Äiti, vaaginakarvani ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan hakata päätäni ja katkoa sormiani ja varpaitani ja muljautella käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.

5. kuukausi

Kävit taas vaaginatohtorilla. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole ruma. Minä olen ruma, sinun äpäräsi. Pärskin ja vammaan. Äiti, mikä on abortti?

6. kuukausi

Kuulen taas sen vaaginatohtorin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa karvaiselta ja munattomalta. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä henkariksi. Äiti, mikä se on? Se kutittaa! Laita hänet lopettamaan! En kestä tätä! Äiti! Auta minua!! Äwäwäwäähähähööhö!!

7. kuukausi

Äiti, olen viemäriverkostossa. Olen likaisen rotan hampaanvälissä. Se syö paljon kakkapökäleitä. Mikset sinä halunnut minua äiti?

Jokainen abortti on Yksi pysäytetty sydän enemmän. Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan päiväkirjaasi! kiitos.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.