IRC-Galleria

Eilen tuli käytyä Messilässä ihmettelemässä. En osannut suhteuttaa pukeutumistani pakkaseen, joten kaipasin paria lisä layeria kuorivaatteiden alle ja yritin kärvistellä paleltumatta sielä.
Edellisen kerran oon tainnu käydä Messilässä joskus yläaste aikoina (siis vuosikausia sitten), ainoa muistikuva paikasta oli se, etten silloin kauheasti pitänyt siitä. Enkä tälläkään kertaa innostunut noista rinteistä sen enempää. Kaikista paikoista ei voi eikä tarvitse pitää. Tuo kylmäkin hieman häiritsi, että en nyt lähde laittamaan Messilää boikottiin tämän takia. Eiköhän sinne vielä tämän kauden aikana tuu päädyttyä.
Tosin jokin Messilässä - tai siinä säässä - sai mut kaipaamaan kovasti suksille.


Pakkasista huolimatta veri vetää yhä pohjoiseen. Kaipaan jo kevät hankia. Tänään töistä lähtiessä huomasi ensimmäisen kerran, ettei vielä ole pimeää, vaan vasta hämärää. ...Vaikka kyllä tämä pakkanen hieman vie uskoa siihen, että kohta on kevät hankien aika. Ja sitten ennen kun mä tajuankaan on kevät ja kesä. Ja sitten taas uusi talvi.

maanantaina lähti viisauden hampaat suusta. oon kaiken sen jäljiltä loppu viikon sairaslomalla. Sain jotain antibiootteja, ja ne tuntuu imevän kaikki mehut musta pois. Nukun koko ajan ja lähikauppaan käveleminen tuntuu tosi hankalalta ja uuvuttavalta. Toivoisin että tää lääkekuuri ois jo ohi, ettei enää tarttis syödä noita, että jaksaisi taas tulla ja mennä ja liikkua. Kauhea vimma olisi taas päästä laskemaan.

mutta kaikkien niiden kauhutarinoiden jälkeen olen hieman ehkä jopa pettynyt tähän. itse poisto-operaatio sujui varsin kivuttomasti eikä sen jälkeenkään ole ollut mitään pahempia särkyjä. Kiinteämpää ruokaa söin ensimmäistä kertaa heti poiston jälkeisenä päivänä. En oikein ymmärrä mistä ne tarinat tulevat, jos tämä on näin kivutonta?

pääsin vihdoin taas laskemaan. huolimatta siitä että nää etelän nyppylät tuntuu kohtuu haasteettomilta ja laskut lyhyiltä oli tosi ihana päästä mäkeen. suunnittelen innolla seuraavia pohjoisen reissujani, niitä näyttäisi nyt keväälle kehkeytyvän vielä (ainakin) kaksi kappaletta tälle keväälle. Oli ihana päästä oman laudan päälle ensimmäistä kertaa talven aikana, silloin joulun aikaanhan laskin lainakamoilla - liian suurilla kengillä ja liian lyhyellä laudalla, ei siitä oikein tullut mitään.

Sain uuden sohvan eilen. Se on IHANA. kerrassaan. Vaalea kolmen istuttava divaani sohva jonka verhoilu on sellaista mokka jäljitelmää.
Jossain kolumnissa taannoin - taisi olla uutislehti 100 - kolumnisti pohti valkoisia sohvia ja sitä, millaisille ihmisille ne sopivat. Pitkähköjen pohdintojen jälkeen hän oli päätynyt johtopäätelmään, että valkoinen sohva sopii vain kiireiselle sinkkutytölle, jolla ei ole eläimiä, eikä lapsia ja joka ei käy kotona kuin kääntymässä. Perusteluina tässä oli muistaakseni se, että mikä tahansa eläin kuraisilla tassuillaan sotkisi sohvan siinä missä lapsi hilloleipänsä kanssa.
Nyt panikoin sen sohvan puolesta. En uskalla syödä sen päällä mitään mikä voisi sotkea sen, pidän kaikki mehut ja muut juomat - etenkin punaviinit - kaukana siitä, puhumattakaan mustikoista. Broidi, joka oli ottamassa sohvaa vastaan (kun en itse kiireiltäni ehtinyt *kröh*), totesi, etten mä varmaan ota äidin koiraa hetkeen sitten hoitoon tuon sohvan kanssa, ettei se kuraisilla tassuillaan sotke sitä. En, ainakaan ennen kuin keksin miten saan sohvan suojeltua väliaikaisesti vierailevilta eläimiltä.

Vaalea sohva tarkoittaa myös sitä, että kaikki ne bileet joihin tietyt ihmiset ehtivät jo tottua pysyvät poissa senkin jälkeen, kun taas muutan omilleni. ...Jos olisin ajatellut tämän ihan loppuun asti olisin ehkä suoriltaan ostanut siihen vaihtopäällisen, jolla saan vaalean sohvan suojattua aina tarpeen vaatiessa; ei elämää voi lopettaa yhden sohvan takia, vai voiko?

Sain uudet pikkuiset sunnuntaina. Isi kävi ne kotimatkallaan hakemassa mulle.
Ne on suloisia; molemmat agouti / hooded väriltään ja kuvioinniltaan, eli hieman tummempia kuin Tuli ja Savu olivat. - Aiemmista elukoista nämä eroavat myös siinä, että näiden mukana tuli ihan oikeat rekisteri paperit! Ne on siis ihan virallisestikin olemassa.
Parissa päivässä nuo alkavat nyt hiljalleen sopeutumaan mun luokseni. Ne saivat 'mökin' tyhjästä (isosta) pahvisesta buranalaatikosta. Sielä ne nukkuivat aamulla kun mä lähdin töihin. Eilen ne pääsivät ensimmäistä kertaa meillä ollessaan vipeltämään ulos häkistä; hieman ne vielä aristavat kaikkea, paksu fleece huppari jonka olin jättänyt sängylle tuntui olevan niille mieluisa. Sen sisältä niitä ei enää meinannut sitten saada ulos.

Olen hieman huolissani, kun nuo eivät oikein tunnu syövän. Niillä on ruokaa ja vettä riittämiin, mutta se ei vain tunnu oikein maistuvan. Toivon, että kyse on vain muuttoon liittyvästä stressistä, eikä mistään sen vakavammasta asiasta.