IRC-Galleria

jehTorstai 07.02.2008 14:25

Piia päätti herätä henkiin maailmaan eräänä kuivana aamupäivänä. Sukkelaan näki että hänestä tuli sekasikiö. Perhe oli valtava ja he söivät vain sipulinkuoria. Koulussa hän ahkeroi kovasti, siellä häntä ei mulkoiltu.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kuvottamaan asuntovaunut, niinpä mielipuuhaksi tuli sanomalehdet.

Piia kehittyi kolmannellakymmenellä varsin kekseliääksi. Päähänsä hän sai tummanruskeat hiukset, sekä mustat silmät.
Jaloudesta johtaen hän oli aika himottava. Lempiruokaansa kasviskeittoa hän sai työskennellen varkaana.

Piia tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan kenkäkaupassa. Alkoholia hän juo puhuessaan politiikasta.

Hän vaihtoi itselleen puolison jonka kanssa meinasi mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.