IRC-Galleria

polem

polem

תֹהוּ וָבֹהוּ

Blogi

- Vanhemmat »

RakennekaavojaMaanantai 30.01.2006 18:06

"Kiekuraisa olo!", hän hörähti läsähtäessään tuolille. Varmasti on, ajattelin, olihan hän hörähdellyt koko viime yön vierelläni. Yömme oli jokseenkin nautittava, vaikka selkärankaa kutkuttava sentimentaalisuus löysi ääripäänsä jo alkumetreillä. Vodkaa kippistelimme urakalla, siitähän ei kukaan oikeasti pidä, silti siivet syntyivät, eikä homoseksuaalisuus haitannut enää ketään.
Sen kahvilan, tai paikallisen kulmaräkälän, ilmapiiri oli tavallisen tunkkainen, sitä ihmettelin, olihan kello vasta hetkiä yli kahdentoista. Alkoholisoituneet aivoeropuolisot kähisivät ja narisivat outoon malliin, sosiaalipummit tuhlasivat aikaansa -ja rahojansa- humalaan, sellaiseen suhteellisen äänekkääseen.
Ja niin me kaksi kammottavaa synnintekijää siemailimme ilmaisia sunnuntai-aamukahvejamme.
Ei hänen Visansa toiminutkaan, joten sääliätihkuvat tarjoilijaneidot antoivat hälle anteeksi, kuinka hurmaavaa.
Nyt hän virnuilee, savuaa kuin pienkokoinen höyryjuna. Savurinkulat hänen suustaan näyttävät sarastavaa aurinkoa vasten niin haurailta, että melkein säälittää antaa niiden haihtua.
Ozzy Osbourne soi taustalla kappaleella Dreamer, hän hyräilee kevyesti mukana. HÄnen hiuksensa riutuvat rasvaisina, eikä ihme, eihän ollut peseytynyt kahteen päivään ollessaan seurassani.
Nauru raikaa yläkerrassa, pubissa pöytämme täyttyy nopeaa vauhtia pelikorteista.
Minä voitan hänet aina.
"Ryöstö", hän ehdottaa. Eihän me muutakaan osata.
Jokainen ässä polttaa pakassani.
Tälläkin kertaa.
- Vanhemmat »