IRC-Galleria

Istun yksin pimeässä huoneessa ja itken. Ajattelen sinua, yhdessä vietettyjä hetkiä ja kaikkia niitä kauniita muistoja joita minulla on sinusta... Kaikkihan alkoi sinä iltapäivänä kun istuimme joen rannalla kaverini kanssa ja kutsuimme sinut sinne. Olit ohikulkumatkalla ja sinulle sopi että tulisit sinne missä olimme. Olin niin ihantunut sinuun, ettei mikään voinut muuttaa tunteitani. Pitkän aikaa juttelimme kolmestaan. Kaverini lähti ja jäimme kahdestaan. Jatkoimme juttelua kaikesta ja tiesin, että tästä tulee vielä jotain ihanaa ja kaunista joka tulee kestämään pitkään. Minun oli aika lähteä ja kysyin vielä, että voisimmeko tavata joku päivä uudestaan. Se oli ensimmäinen kerta kun tapasimme kasvotusten vapaa-ajalla.
Sain viestin sinulta illalla. Kiitit päivästä ja olin aivan myyty. "Hän muisti vielä ja halusi vartavasten kiittää" ajattelin. Se oli ihanaa. Jatkoimme vielä illalla juttelemista tunti toisensa jälkeen. Olin väsynyt, mutta en halunnut sanoa lähteväni, koska olit niin mukava ja kaikkea mitä pystyin toivomaan. Kysyit vielä, että voisimmeko tavata seuraavana päivänä. En pystynyt enää pidättelemään onnen kyyneleitä.
Seuraava päivä tuli nopeasti. Aamulla heräsin täynnä intoa ja kerrankin halusin päästä kouluun. Vaikkakin vain sen takia, että sinä olit siellä ja sen, että oli perjantai. Näimme koulussa, katseemme kohtasivat, se toi perhoset takaisin vatsaani. Niitä olin kaivannutkin. Koulupäivä kului nopeasti, näimme välitunneilla ja käytävässä useasti. Vihdoinkin oli aika päästä kotiin. Sinulta loppuisi koulu vasta tunnin minun jälkeen, kerkeäisin käymään kotona jotta pääsisin tulemaan teille. Niin tein. Kello oli jo kaksikymmentä vailla kolme. Lähdin pyöräilemään teille päin. Matkaan menisi viisitoista minuuttia. Minua jännitti mitä tekisin kun pääsisin ovellesi, kävelisisinkö suoraan sisään vai soittaisinko ovikelloa. Ja vielä aikaisempi murhe oli miten kerron lähteneeni tulemaan. Soittaisinko vai laittaisinko viestiä. Päätin soittaa. Oli ihanaa kuulla äänesi taas. Unohdin jännityksen ja lähdin innoissani pyöräilemään.
Olin nyt ovellasi. Se oli auki, niinkuin olit luvannut. Avasin sen hitaasti ja astuin sisään. Ovi aukesi suoraan olohuoneeseen. Istuit sohvalla ja kasvoillesi levisi hymy kun näit minut. Minäkään en pystynyt olemaan hymyilemättä. Päivä meni nopeasti sinun ja kavereidesi kanssa. Oli jo ilta ja minun oli aika lähteä. Veljeni oli luvannut tulla hakemaan minua. Saimme jostain päähämme, että tulisit yöksi meille. Tiesin, että siitä ei seuraisi mitään hyvää, mutta en pystynyt vastustamaan. Ajatus ajasta kanssasi oli upea. Veljeni tuli hakemaan eikä yllätyksekseni kommentoinut tuloasi meille mitenkään. Pääsimme kotiini. Vanhempani eivät näköjään olleet kotona. Aina vain parempaa. Pääsimme huoneeseeni. Kello oli jo puoli kaksitoista. Vaihdoin yöpaidan ja menin sänkyyni. Sinä tulit viereeni ja halasit minua. Nukahdin rauhallisesti pää olkapäällesi. Se oli elämäni paras yö. En voisi koskaan toivoa enempää. Sain vain nukkua rauhassa niin paljon rakastamani ihmisen kanssa.
Aamulla kun heräsin olit jo hereillä ja silitit hiuksiani. Sanot, että et ollut pystynyt nukkumaan, koska olin kuulemma ollut niin söpö kun nukuin, että halusit vain katsella minua. Olin aivan myyty. Rakastin sinua jo niin paljon. Sinun oli aika lähteä. Kiitin sinua vielä ja odotin jo onnellisena seuraavaa päivää, koska sovimme, että näkisimme silloinkin.
Seuraavat päivät kuluivat saman kaavan mukaan. Tulin aina teille ja vietimme mukavan päivän yhdessä. Joko kahdestaan tai kavereidesi kanssa.
Sitten tuli maanantai. Olimme taas sopineet näkevämme. Olin päättänyt, että tänään kerron sinulle tunteistani. Niinhän siinä kävi. Tai itseasiassa minun ei tarvinnut kertoa. Ne ilmenivät itsestään, kun olimme sohvallasi. Makoilimme vierekkäin ja katsoimme telkkaria. Sitten käänsin kasvoni sinuun päin. Katsoin silmiisi, suutelin sinua ja toivoin parasta. Yllätyksekseni vastasit suudelmaani. Kyynel valui poskelleni. Tätä olin toivonut jo vaikka kuinka pitkään. Seuraavat viikot menivät nopeasti. Vaikka elämäni muuten ei ollut kovin kiitettävää, jaksoin sen, koska sinun takiasi jaksoin mitä vain. Viikkojen päästä muutuit oudoksi. Et enää ehdotellut tapaamisia. Masennuin. Tiesin, että joku oli vialla. Et puhunut minulle asiasta vaikka yritin kysyä mikä oli hätänä. Sitten sinä yhtenä iltapäivänä soitin sinulle. Olimme sopineet, että tänään näkisimme. Soitin kertoakseni että myöhästyn, koska satoi enkä saanut aikaisemmin kyytiä. Sitten sanoit sen mitä olin pelännyt eniten. Et enää halunnut seurustella. Kysyit vielä, että eihän minua harmita. Tuntui kun sydän olisi revitty irti rinnasta. En saanut henkeä. Ainoa henkilö elämässäni, kenen takia jaksoin joka aamu nousta ylös sängystä uuteen päivään, ei halunnut enää nähdä minua. Itkin puhelimeen. Kysyin syytä, mutta et halunnut vastata. Maailmani oli romahtanut.
Seuraavan kuukauden elämäni oli pilalla. Itseasiassa on vieläkin, mutta ei puhuta siitä. En halunnut puhua asiasta kavereilleni. Istuin joka ilta pimeässä huoneessani kuunnellen musiikkia ja itkien. Itkien monta tuntia ja toivoen, että saisin sinulta edes yhden viestin, että soittaisit. Mitään ei tapahtunut. Koulussa välttelit minua. Poistuit aina ryhmästä jos tulin siihen. Et katsonutkaan minuun päin. Yritin taistella itkua vastaan aina kun näin sinut. Nyt asialle ei enää voi mitään. Olit tehnyt päätöksesi. Päätöksen joka murskasi unelmani ja elämäni....