IRC-Galleria

eikä edes juuri väsytä, heräsin tänään vasta puoli kahdelta.
pitäis kai silti mennä sänkyyn, ehkä hurjasti viimeaikoina parantuneilla unenlahjoillani saisinki vaikka unenpäästä kiinni

sit voisin ettiä aamua varten jo valmiiks hyviä biisejä
joitten kanssa on mukava herätä
ja syödä aamupalaa
ja lähteä ajamaan kymmenen asteen pakkaseen kevät-takilla,
tuskaiseen linja-autoon täynnä vanhoja kunnon polvijärveläisiä.

really looking forward to it.

sitten tuskainen koulupäivä.
ei oikein mitään kunnon aineita,
jeesusmainen väsymys,
tylsää.
ja voi äiti just muistin että on vielä kuntotesti <3

voi kaunista. taidan käydä päiväunilla kämpällä hyppärillä.
eikun enpäs käykään
ossi on siellä.

silti sieltä pitää käydä hakemassa liikuntavarusteet.
toivottavasti ossi ei olis siellä niin voisin nukkua päiväunet,
ja skipata vaikka pp-lertsan yhteiskuntaopin.
todennäikösemmin ossi kuitenkin on siellä ja katsoo jotain kaunista sarjaa.

asdfgkalö.

sitten soudeen kiskomaan absinttikännit
vesipiipun suosiollisella avustuksella.


tuskanen olo kun tiedän jo etten saa riittävästi unta
ja sitten huomisesta tulee tuplasti tuskasempi
kun ei kuitenkaan selviä aamulla mitenkään järkevästi hereille
ja koulussa ei tajua yhtään mistään mitään.

oivoi.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.