IRC-Galleria

Parhaimmat otsikot:

Jollei haudasta oteta yhteyttä, hautaa hoidetaan 25 vuotta veloituksetta.

Väkivalta parisuhteessa on asia, jonka eteen kannattaa tehdä töitä.

Mies löi liikuntarajoitteista miestä pankkiautomaatilla.

Oravan löytyminen ei vielä tarkoita sitä, että niitä pesisi lähistöllä. Se tarkoittaa vain, että kuollut yksilö on liikuskellut alueella.

Hakijaryntäys Espoon hautausmaille.

Ne, jotka ovat päivittäin jutelleet vainajan kanssa, selviävät tablettilääkityksellä.

Malmin hautausmaan liikenne yksisuuntainen.

Vuodepotilaan syöminen voi olla hankalaa.

Etelä-Karjalan ensimmäinen *krematorio tuotantokäyttöön.
* Paikka jossa poltetaan ihmisiä, eläimiä yms.. käytetty esim. hitlerin aikaan.. (jos muistan oikein)

Työkaverinsa rintoja kähminyt sai jättikorvauksen.

Kauppiaan sydän on lihatiskillä.

Eurot näytettiin vain sokeille.

Oppilaiden tasapuolinen kohtelu epäkohta peruskoulussa ja lukioissa.

Kokenut metsästäjä ei huomannut vaimoaan ampuessaan tiheässä ruohikossa riekkoa.

Lahdessa kuollut ampui poliiseja.

Liian pienissä liiveissä rinnat pursuavat kupin reunan yli ja liukuvat ylöspäin selässä.

Sairaankuljettajan arkeen kuuluu väkivallalla uhkaaminen eri muodoissaan.

Miehet ovat tavallisen näköisiä nuoria miehiä. Havainnoista voi ilmoittaa lähimmälle poliisille.

<virne> löytyyköhän mittään erikoista?

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.12.2007 18:59

. Kuka olit viime yönä?
- hmm.. yhes vaihees ainaki itteni, mut sit myös vampyyrin ja ihmisen tytär ;D

2. Mikä herätti sinut tänä aamuna?
- känny ja valot

3. Missä olet?
- tietsikka huoneessa.

4. Tuleeko huomisesta hieno päivä?
- toivon mukaa.

5. Suutelitko tai halasitko ketään tänään?
- en.

6. Milloin viimeksi itkit?
- varmaa joskus viime viikol.

7. Oletko koskaan oksentanut julkisesti?
- en.

8. Sammunut?
- en. ;)

9. Ketä ajattelet juuri NYT?
- räbää.

10. Ottaisitko luodin kenenkään puolesta?
- ehkä.

11. Missä haluaisit asua?
- en mä tiiä. jossain kivas paikas. :D

12. Millaisen kodin haluaisit?
- omakotitalon.

13. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
- no enp tiiä.

14. Milloin viimeksi kaaduit/juoksit johonkin päin?
- jaah.. e muist.

17. Kuunteletko musiikkia joka päivä?
- ju.

18. Mitä söit viimeksi?
- karjalanpiirakkaa.

19. Oletko nopea kirjoittamaan näppiksillä?
- ihan ok.

20. Kuinka monesta ihmisestä olet välittänyt?
- aika monest.

21. Mitä aiot tehdä tänä viikonloppuna?
- pe jtn kivaa <vink> ja la hesaa myllypuroo kattoo mikon säbä turnausta.

22. Lempi virvoitusjuomasi?
- joku kiva limpsa.. vaik pommac.

23. Virvoitusjuoma jota vihaat?
- ööh..

24. Oletko koskaan voittanut palkintoa?
- khyyl. :>

26. Kuunteletko musiikkia juuri nyt?
- jees.

27. Mitä siteerausta rakastat?
- hmmhmhhhhhh...

28. Kuinka pitkä aika on syntymäpäivääsi?
- joku reilu kk..

29. Milloin olit surullisin koko elämäsi aikana?
- hmm.. ehk ku panda kuoli.<3

30. Kuinka paljon kello on?
- 16.57

31. Kuinka paljon haluaisit kellon olevan
- hmm.. 18.00

32. Mikä tekee sinut vihaiseksi?
- välimatka. ja vähän kaikki muuki :D

33. Onko sinusta koskaan kirjoitettu laulua?
- no siis ei ole :D

34. Mikä laulu tekee sinut iloiseksi?
- hmmmh.. vaik brick & lace - love is wicked

35. Mitä tykkäät kuunnella ennen nukkumaan menoa?
- jotainrauhallisii biisei.. vaik tuiskuu.

36. Onko sinulla työpaikka?
- ei.

37. Menetkö suihkuun illalla vai aamulla?
- illalla.

39. Mikä tekee sinut onnelliseksi?
- kaverit, räbän kaa juttelu (useimmiten ainaki)

40. Mikä on seuraava CD minkä aiot hankkia?
- en tiiä..

Oletko maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa?
no jooh.

Kiihottavatko homot sinua?
Ei..

Oletko pummi?
een tai no joskus pummin kyytei muilta.. :D

Oletko ollut koskaan jälki-istunnossa?
kerran 3.luokalla ku kaikki meiän luokan tytöt jäi jälkkää, syytä en tosin muista..

Käytösnumerosi?
10 se ollu muutaman kerran mut ku kriteerit tiukkeni ni ensin laski 9 ja sit 8:n ;D

Kuinka monta kirjainta on ihastuksesi sukunimessä?
10 <3

Juotko kahvia?
no hyi en.

Onko sun kynnet lakattu tällä hetkellä? jos on millä värillä?
jeba, niis on vähän persikkaa ja sit kimalletta :P

Entä varpaankynnet?
on niis jtn varmaa heinäkuus latettuu :DD

Missä kuussa oot syntynyt?
tammessa.

Onks sun hiukset tällä hetkellä värjätyt?
jooh, elokuus tosin viimeks värjäsin..

Pelkäätkö pimeetä?
joskus.

Ootko koulussa, lukiossa, amiksessa, töissä, vai missä .. ?
lukiossa ja amiksessa, eli suoritan kolmoistutkintoo.&lt;vink&gt;

Osaatko mielestäsi laulaa?
no .. en mikää kovin hyvä kyl oo..

Monelta heräsit tänään?
Tais olla jtn 8.20

Syötkö yleensä aamupalaa?
Jup.

Missä nukuit viimeyönä?
Omassa sängyssä.

Kuinka montaa tyynyä käytät nukkuessasi?
kahta tai kolmee.

Mikä on lempi teesi?
ööh..

Minkä biisin kuuntelit viimeksi?
zen café - ihminen, jonka vaihdan kyl just nyt..

Monelta menet yleensä nukkumaan?
yleensä siin vähän ennen 23.00

Mitä tarvitsisit kaikista eniten nyt?
penkkari puvun..tai idean itseasias siihen.

Säästätkö rahaa mihinkään tiettyyn?
hmm..

Millainen yöpuku sulla on?
yöpuvun housut ja t-paita.

Muistatko mitä unta näit viimeksi? no kerro.
tiia (t) oli tulossa hakemaa mua ja myöhästyin ja olin paniikissa et nyt myöhästyn sit koulustaki. mut sit tiia tuliki hakemaa mua meiän pihasta ja ihmettelin et miten se sinne osas tulla ku en oo koskaa kertonu mis mä asun :D

Onko sulla oma tietokone?
noup

Asutko kotona?
joo.

Mitä kaikkia harrastuksia olet lopettanut?
karaten, koriksen 3 kertaa.., yleisurheilun, jumpan/voimistelun, tae kwon don..lentopallon..spinningin, mitähän viel..kyl niit varmaa löytyis..

Mitä odotat innokkaasti?
Joulua ja lomaa.

Milloin olet ollut viimeksi laivalla?
parisen viikoo sit.

Tykkäätkö salmiakista?
juup, mut en lakusalmiakista. hyi hitto.

Milloin olit viimeksi kaupassa? mitä ostit?
hmm..

Oletko mielestäsi köyhä vai rikas?
en mä tälläsii jaksa pohtii.

Mikä oli mieluisin joululahja jonka sait?
jaaaah...


np. antti tuisku - valovuodet <3Maanantai 03.12.2007 18:26

LUETTELE 1 ASIA JOKA SAA SINUT AINA HYMYILEMÄÄN:
1. kyl ne varmaa kamraatit on. <3

LUETTELE 2 ASIAA MITÄ OLET TÄNÄÄN TEHNYT:
1. tehny tentin
2. kävellyt koulusta kotiin.

LUETTELE 4 ASIAA MITKÄ AIOT VIELÄ TÄNÄÄN TEHDÄ:
1. piirtää
2. kattoo telkkuu
3. syödä
4. olla koneel..

LUETTELE 5 ASIAA MITÄ HUONEEN SEINILLÄ ON:
1. juliste
2. pyyhe
3. ripari juttu/lappu
4. tähtimuodostelma jossa kirjain R (hahaa, tunnustin &lt;virne&gt;
5. hmm.. piirrustuksii. *itserakas pikku paska*

S I N Ä
Nimikirjaimesi?: N A T
Minä viikonpäivänä synnyit?: lauantai
Opiskeletko jotain?: khyyl.
Oletko joutunut vakavaan onnettomuuteen?: en .

M I E L I P I T E E T
Pidätkö enemmän lumisateesta vai vesisateesta?: riippuu vähän..
Mistä musiikista pidät?: vähän kaikenlaisesta.. kato lihqboxista ni näät &lt;kieli&gt;
Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?: Kesä: lomaa ja lämmintä.
Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon?: japanin on ihan jees. <3
Minkälaisista elokuvista pidät?: fantasioista enimmäksee, sit tulee noi romanttiset leffat ja komedia ja seikkailujutut..

S U H T E E T
Keitä kuuluu perheeseesi?: äiti,iskä ja pikkuveli.
Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa?: en tiiä, ei voi oikee sanoo.. ku ne on kaikki niin tärkeitä omalta osaaltaan. <3
Minkälaisessa seurassa viihdyt?: sellases missä voin olla oma itteni.
Tunnetko paljon ihmisiä?:jooh ja mua ärsyttää ku ne ei tunne mua!! :D

F R E E T I M E
Pidätkö piirtämisestä?: tjooh. <3
Pyöräiletkö paljon?: kyl mä joo.
Mitä musiikki merkitsee sinulle?: ilman sitä ois aikas tylsää. :S
Harrastatko mitään vakituisesti?: tanssii joo.
Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen?: sillee joo.

K O T I
Asutko vanhempiesi luona?: Jees.
Vietätkö paljon aikaa huoneessasi?: no jooh.. sillee. koht varmaa enemmän ku sinnne tulee telkku. :>
Onko kotisi kodikas?: on se. <3
Mitä muuttaisit kodissasi?: no kylhän aina löytyy jtn..
Millaisessa talossa asut?: omakotitalo

H A A V E E T
Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää?: joskus elän tätä päivää ja joskus ootan huomista. riippuu mitä tapahtuu.
Mihin suurin haaveesi liittyy?: voih kuule, kun noita suuria haaveita on niin monta.. mut eiköhän se onnellisuuteen.
Kerro jokin pieni mukava toiveesi?: päästä disneylandii.

H A L U A I S I N
Olla: räbän kaa.
Syödä: jtn herkku ruokaa.
Juoda: piimää.
Saada: rahaa.
Päästä: savonlinnaan.

V I I M E K S I
Join: mehuu.
Tipuin tuolilta: en muista..
Itkin: viime viikol.
Nauroin: tänää veskun kaa keittös.. :D

K Y S Y M Y K S I Ä
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt?: öhm..
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa?: en toivon mukaa.. :D
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden?: en..
Oletko löytänyt netistä kavereita?: khyllä. <3
Mitä kappaletta kuuntelen nyt?: uniklubi - luotisade.

O L E T K O
Itsepäinen: joo.
Ilkeä: huomattu on kyllä niitäkin piirteitä. *hyi hyi mua*&lt;toru&gt;
Viisas: En kyllä.
Hyvä koulussa: en.
Hyvä soutamaan: :D noo ihan jees.
Satuttanut itseäsi: juu.

O N K O
Vika aina sinussa?: on se mussakin mut muissakin.
Sinulla lainkaan tapoja?: toivon mukaa :D
Sinua kohdeltu huonosti?: noo hmm.. mitä tähän nyt sanois..
Sinulla pelkoja?: on.

K Y S Y M Y K S I Ä
Rakastatko ystäviäsi?: Jeeba.
Kelle puhuit viimeksi messengerissä?: tiialle. <3 mut jos oisin tehny tän loppuu eilen ku alotin, ni tos pitäis olla Risto.
Lause/sana jonka sanoit viimeksi?: "moi!"
Paras sarja ikinä?: jaa että ikinä, paha paha..
Jaksatko elää elämääsi?: yritetään.
Hesburger vai Mc Donalds?: siis mäkki todellaki! heses on pahoja ja kalliimpii ruokia.

no töks, jokos se loppu.

onpa ollu tylsä päivä.Lauantai 01.12.2007 16:47

jstn kumman syystä ollu vähän huono olo ja väsyttäny ja päätä särkeny O.o'
ja ollu kylmä, nytki kaks pitkähihasta päällekkäin :D
hoh.
illalla sit sarille & mikolle..

antti tuisku - valovuodet (varjosi jäi)Perjantai 30.11.2007 16:01

Kaikki maailmatkaan
Meitä ei vois koskaan
Erottaa toisistaan
Valovuodetkaan (koskaan)
Sä laulat mun korvaan
Pohjoistuuli kuiskuttaa
Mua seuraat päivin, öin
Enemmän sua ikävöin
Varjosi luoksein jäi

Vaikka olitkin vain hetken mun kanssain
Luonas sun mä oon vieläkin
Vaikka tämä välimatka onkin suuri
Lähelläin oot täälläkin
Vaikka olitkin vain hetken mun kanssain
Luonas sun mä oon vieläkin
Luokseni varjosi jäi
Nään sut mielessäin

Jos vielä voisin, sulle kertoo tahtoisin
Kuinka tärkee mulle on
Tää ystävyys loppumaton
Varjosi luoksein jäi
Varjosi luoksein jäi

Vaikka olitkin vain hetken mun kanssain
Luonas sun mä oon vieläkin
Vaikka tämä välimatka onkin suuri
Lähelläin oot täälläkin
Vaikka olitkin vain hetken mun kanssain
Luonas sun mä oon vieläkin
Luokseni varjosi jäi
Nään sut mielessäin

Osa susta säilyy täällä
Vaikka ootkin niin etäällä
Etsin sua ja suljen silmät kii
Ja siinä eessäin oot

Vaikka olitkin vain hetken mun kanssain
Luonas sun mä oon vieläkin
Tämä välimatka onkin suuri
Lähelläin oot täälläkin
Vaikka olitkin vain hetken mun kanssain
Luonas sun mä oon vieläkin
Luokseni varjosi jäi
Nään sut mielessäin

Vaikka olitkin vain hetken mun kanssain
Luonas sun mä oon vieläkin
Luokseni varjosi jäi
Nään sut mielessäin

&lt;sydän&gt; niiin ihana biisi ! meinasin alkaa eilen itkee kun antti laulo tän <3

iiiksss!! antti tuisku <3Torstai 29.11.2007 23:58

aaaw, oli aivan mahtavaa!!
tuisku oli jälleen kerran niin ihana ja ylitti ittensä.
ja ne sen uudet biisitki oli niin ihania ja hyviä, et meinasin alkaa parin hitaamman biisin aikana itkemää <3
ja oli annaki ihan hyvä.
ja mariska! joka kävi pyörähtämäs siinä lavalla ja laulamas sen yhen biisin tuiskun kanssa.
ouuuu jea &lt;tuuletus&gt;
ens vuonna viimeistää taas uudestaa &lt;hymy&gt;
mut jaiks kurkku on kyl ihan kipee ja kähee huutamisesta ja kirkumisesta ;D
ja huulet ihan kuivat ja halkeilee :S
ja väsyttää.
vois menn' nyt nukkuu.

löytyykö piilotettu lause? ;)Maanantai 26.11.2007 21:58

katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiin
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso omaa sieluasi
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini
katso syvälle silmiini


löytyikö?? &lt;kieli&gt;

pitäis vissii mennä nuqq.Maanantai 26.11.2007 00:44

mut pakko sitä ennen vähän kirjotella, vaikken kyl vastaa siitä mitä tänne tähän aikaa mun pää vääntää :D
ei mitään kovin järkeviä yleensä.
mut tjooh.. oon oottanu ku kuuta nousevaa ens lauantaita.
ja nyt sit kaikki on musertumassa kun vesku päättikin että se menee vissii sittenki mikkeliin a-poikien turnaukseen eikä savonlinnaan sinne kimmon peliin, jonne mä olisin niiiiiin halunnut mennä.
olin jo ehtiny suunnitellee niin paljon kaikkee kivaa.. ja elinaaki jo pyytäny mukaa.
ehkä ois pitäny vaan noudattaa omaa mottoani : "Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa!" koskaan. mut minkäs mä sille voin ku sen piti olla jo niin varma. monee kertaa oon kyselly ja tarkistanu että oletko sä nyt menossa sinne savonlinnaan vai mikkeliin ja aina tullu vastaus että Savonlinnaan.
mut nyt, äiti ja iskä on saanu veskun suostuteltuu lähtemää Mikkelii vaikka ne tietää kuinka innoissani oon ollu sinne lähdöstä.
Huomenna tulee sit vissii lopullinen tuomio.. täytyy nyt viel kysellä, et onko se vesku ihan varma.. mul ois ehk keino mil voisin suostutella sitä.. mut toisaalta just yhen jutun takia en oo suostutellu sitä..
En nimittäin haluu olla itsekäs.
Voi nimittäin olla sillee ihan fiksuu kyl jos se lähtis sinne mikkelii a-poikien turnaukseen kun siellä se pääsis ehkä jopa vähän enemmän pelaamaan ku kimmossa. niin eikö silloin ois ihan loogista et lähtee sinne missä pääsee pelaamaa?? on, mun mielest ainaki.
joten olis siis itsekästä suostutella vesku savonlinnaan kimmon peliin, jossa se ei pakosti pääse pelaamaan kunnolla.. ton takia en haluis kauheesti käyttää sitä mun ns, valttikorttiani. mulla kun on sinne lähdössä vähän oma lehmä ojassa..
mut kattoo nyt sit huomenna.

nyt meen nukkuu.
hejsan <viittaus>

music in meMaanantai 26.11.2007 00:34


Listaa 10 artistia/yhtyettä josta pidät (Tee tämä ennen kysymysten lukemista):

1. Linkin Park
2. lene marlin
3. da buzz
4. e-type
5. black eyed peas
6. cascada
7. enrique iglesias
8. rihanna
9. basshunter
10. fran perea

Mikä oli ensimmäinen kappale jonka kuulit numerolta 6?
- everytime we touch <3 muistan sen hetken.. kuin eilisen. melkee.

Mikä on lempialbumisi numerolta 8?
- jaah, enpä tiiä. kai se on sen.. good girl gone bad.. tjk tollanen

Mikä on lempilyriikkasi jonka numero 5 on laulanut?
- where is the love

Kuinka monta kertaa olet nähnyt numeron 1 livenä?
- non.

Mikä on lempikappaleesi numerolta 7?
- be with you

Mikä hyvä muisto sinulla on liityen numeroon 10?
- hmm.. serranon perhe? :D

Onko numerolla 3 kappale joka tekee sinut surulliseksi?
- on sillee.. vaik ne onki aika nopeita, mut kyl..

Mikä on lempilyriikkasi jonka numero 2 on laulanut?
- If I said I want you, if I said I need you, f I said I love you, what would you do? (what if)

Mikä on lempikappaleesi numerolta 9?
- boten anna

Kuinka löysit numeron 3 ensimmäistä kertaa?
- Joskus aika kauan sitte.. en muista kyl oikee mistä.. varmaa radiosta..

Mikä oli ensimmäinen kappale jonka kuulit numerolta 1?
- hmm.. oisko ollu in the end.<3

Mikä on lempikappaleesi numerolta 4?
- life

Kuinka monta kertaa olet nähnyt numeron 9 livenä?
- kerran <3

Mikä hyvä muisto sinulla on liityen numeroon 2?
- hmmmmmm.. ei kly nyt tuu mielee.. se on viel mulle sillee uus ettei se oo kokenu viel mitää &lt;vink&gt;

Onko numerolla 8 kappale joka tekee sinut surulliseksi?
- tjaah.. hmm.. noo, kyl sil on.

Mikä on lempialbumisi numerolta 5?
- en muist.

Mikä on lempilyriikkasi jonka numero 3 on laulanut?
- This is my last goodbye 'cause I need you so .. ( last goodbye)

Mikä on lempikappaleesi numerolta 6?
- miracle tai everytime we touch

nyt taitais olla hyvä aika mennä nukkuu...