IRC-Galleria

rrista-

rrista-

but there's a million another girls like you.

!!Tiistai 26.08.2008 23:58

HAAAAAAAAAAA <nam>

Harry Potter -elokuvien tähti, Harrya esittävä Daniel Radcliffe, nähdään nakuna leffasaagan viimeisissä osissa!

Radcliffe valmistautuu paljastamaan kaiken viimeisissä Potter-elokuvissa, joita aletaan kuvata ensi vuonna. Kirjan viimeisestä osasta, Kuoleman varjeluksista, tehdään kaksiosainen filmatisointi.

19-vuotias tähti ei esiinny housuitta ensimmäistä kertaa julkisuudessa. Nuorukainen oli alasti kohutussa Equus-näytelmässä Lontoon West Endissä viime vuonna. Näytelmä esitetään pian myös Broadwaylla.

Radcliffen mukaan nakkena oleminen tulevassa Potterissa ei jännitä.

– Luulin aluksi, että minulla tulisi olemaan alkkarit jalassa, mutta ilmeisesti ei.

– Mutta olen tehnyt sen jo kerran aiemmin lavalla, joten eipä siinä ole mitään uutta enää.

Radcliffe heiluttaa taikasauvaansa leffateattereissa aikaisintaan vuonna 2010. Mikä lienee elokuvan ikäraja?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.