IRC-Galleria

rumblefish

rumblefish

on se jännä

ab0rtti ;<Keskiviikko 23.08.2006 01:46

1. kuukausi

Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä, mutta minulla on kaikki elimet. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen käsiäni ja jalkojani. Sydämesi syke on lempi unilauluni.

2. kuukausi

Äiti, tänään opin imemään peukaloani. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi vauva. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.

3. kuukausi

Arvaa mitä äiti! Minä olen tyttö! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.

4. kuukausi

Äiti, hiukseni ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella sormiani ja varpaitani ja venytellä käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.

5. kuukausi

Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Äiti, mikä on abortti?

6. kuukausi

Kuulen taas sen lääkärin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti, mikä se on? Se polttaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Äiti! Auta minua!!

7. kuukausi

Äiti, olen kunnossa. Olen Jumalan sylissä. Hän kertoi minulle abortista. Mikset sinä halunnut minua äiti?

Jokainen abortti on Yksi pysäytetty sydän enemmän. Kaksi silmää lisää jotka eivät koskaan tule näkemään. Kaksi kättä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Kaksi jalkaa lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. Yksi suu lisää joka ei tule koskaan puhumaan. Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan päiväkirjaasi! kiitos.

defgLauantai 01.07.2006 05:33

1. Paljonko kello on: 2:04
2. Etunimet: satu hannele
3. Lempinimet: natuu 0,o
4. Syntymäpäivä: 26.11
5. Missä asut?: karttulas
6. Mitä koulua käyt?: ei nyt just hajuu :D
7. Sisarukset?: semo ja saaraaaa
8. Eläimet?: monia
9. Vasen-/oikeakätinen?: oikeee


ULKONÄKÖ
10. Hiusten väri?: mustat
12. Pituus?: taskukokoo :>
13. Silmälasit/piilolinssit?: eijoo
14. Lävistykset?: napa, huuli
15. Haluaisitko?: lisää jooo
16. Tatuoinnit?: dont have
15. Haluaisitko? mikä ettei
18. Käytätkö sormuksia?: harvoin
19. Millainen on tyylisi?: satumaine :>

VIIME AIKOINA
21. Millainen olo sinulla on juuri nyt?: tyylsä
22. Mitkä housut sinulla on jalassasi?: bikineitte alaosa ;o
23. Mikä paita sinulla on päälläsi?: eioo, bikinien yläosa :D
25. Miltä hiuksesi näyttävät?: karvasilta
26. Mitä biisiä kuuntelet?: soilwork - follow the hollow
27. Mitä söit viimeeksi?: jukurttiaa
28. Millainen sää siellä on?: hämärä,. varmaa kosteeta ::D
29. Viimeisin puhelu?: hennaa<3
30. Viimeisin uni, jonka muistat?: äh., en muista :D
31. Kenelle puhut juuri nyt?: shh
32. Paljonko kello on?: 2:07
33. Puhelinnumerosi neljä viimeistä numeroa?: 0617
34. Jos olisit puukynä, minkä värinen olisit?: punane
35. Oletko koskaan melkein kuollut?: e :3
36. Pidätkö siitä henkilöstä jolta sait tämän kyselyn?: pöllin lauralta ;E joo
37. Miten syödään domino?: purraan ja sulatellaan =D hä
38. Mikä saa sinut iloiseksi?: lakkaat kavelit
39. minkä levyn aiot ostaa seuraavaksi?: ei hajuu
40. Paras sinulle annettu neuvo?: ööö,. niitähä riittää kai
41. Oletko koskaan voittanut palkintoa?: jookai ?
42. Tulevaisuutesi?: dunno
43. Tykkäätkö tanssista?: en
45. Tyhmin juttu, jonka olet tehnyt?: varmaa syntyny :o eää, en muista
46. Mikä on lempimuistosi?: ööö, paljon on niitä :>
47. Jos voisit vaihtaa jonkun asian itsessäsi, mikä se olisi?: pituus -.-'
48. Missä shoppailet eniten?: kuopijossa jossaaiin
49. Mitä kuuntelet nyt?: sama biisi ko äskö :D
50. Lempipojan nimi?: lempipojan ? hä? :D
51. Lempitytön nimi?: ööö ;:o evt
52. Maryjane vai crack?: joo just se
53. Juotko?: vois olla aika kuiva elämä ilma :S
54. Mitä shampoota käytät?: mitä löytyy
55. Mitä urheilua vihaat eniten?: harjaman annee :/
56. Mitä pelkäät eniten?: äitiä :P
57. Kuinka monta tv:tä talossasi on?: ehkä 3
58. Omistatko oman puhelinlinjan/kännykän?: kyl
59. Millaisen?: ssamsung
60. Oletko koskaan katkonut luitasi?: en
61. Mistä unelmoit?: matkailusta<3
62. Entä mitä kuuntelet nyt?: 69eyes - betty blue ::D
63. Kuka on mölyisin kaverisi?: öööp,. ne on kaikki iha mölyapinoita :>
64. Kuka on hiljaisin kaverisi?: laura, tuija :DD
65. Onko cheerleading mielestäsi urheilua?: jooo ehkä
66. Kuinka monella nuolaisulla pääsee tikkarin sisään?: ainaki sata

RAKKAUS
67. Uskotko rakkauteen?: sillontällö
68. Oletko vapaa vai varattu?: vapaa
69. Onko sinulla ihastusta?: montaki<3
70. Kuka se on?: kyl ne tietää! ::D kai
71. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: ääh,. ainaha voi unelmoida ainaki :>
73. Minkä laulun omistaisit rakkaallesi?: twiit. paljon onneeaaa vaan... evt =Dd
74. Minkä asian huomaat ensiksi vastakkaisessa sukupuolessa?: hymy
76. Oletko ujo pyytämään treffeille?: j0o :S
77. Oletko omistavainen vai välinpitämätön?: riippuu henkilöstä :P
78. Mikä on kaunein asia joka sinulle on sanottu?: jätetäänpä nää...
79. Ovatko muut kehuneet kauneuttasi?: joskus :'DD

KUMPI ON PAHEMPAA
80. Kookossuklaa vai marsipaanisuklaa?: vihaan sekä kookoksia että marsipaania :S
81. Marilyn Mansonin vai Rob Zombien suuteleminen?: MIKÄ KYSYMYS TÄÄ O?! no toi rob ::S
82. Nälkäkuolema vai jäätymiskuolema?: kääk,. nälkä ehkä

MIELIPITEESI

POJILLA
83. Pitkät vai lyhyet housut?: ilma housuja parempi :;D
84. Pitkät vai lyhyet hiukset?: molempi parempi. vaikka pitkät
85. Kiharat vai suorat hiukset?: lyhyet>kiharat, pitkät>suorat,. mut eipä tuolla välii:>
86. Pitkä vai lyhyt?: pitkä =DD ja mulle jakkara!
87. Lihaksia vai ei?: tervetuloo

MIELIPITEESI

TYTÖILLÄ
88. Hameet vai housut?: housut
89. Hiukset auki vai kiinni?: riippuu hiuksist
90. Pitkä vai lyhyt?: -.-' sopiva
91. Rintaliivien olkaimet näkyvissä vai ei: no aeva sama =D


MIELIPITEESI IHMISILLÄ YLEENSÄ
92. Söpö vai seksikäs?: söpö
93. Tummat vai vaaleat hiukset?: kumpiki kiva
94. Pitkä vai lyhyt?: sopiva
95. Kiharat vai suorat hiukset?: kuka nää kysymykset on keksiny :S
96. Silmien väri?: siniset
97. Pitkät vai lyhyet kynnet?: äh..
98. Hattu vai ei?: ei
99. Hyvä vai paha?: baadd,grr<3 noei. hyvä
100. Hiukset ylhäällä vai alhaalla?: tjaa? jos ne yläpäässä pysyis...
102. Kiva vai tylsä?: kiva
103. Aksentti vai ei?: aksentti olis söötti
104. Metalhead vai hoppari?: toi eka
105. Rusketusrajat vai ei?: rajat on kivoja :>
106. Lasit?: iha ok
107. Koti- vai ulkoihminen?: both
108. Pisamia vai ei?: sopii
109. Ujo vai ylivilkas?: ylivilkas :D
110. Hauska vai cool?: hauskaaa
111. Puhelias vai vaitonainen?: puhelias
112. Kuka on kaunein/komein kaverisi?: voe luoja!


TÄMÄ VAI TUO

113. Valot päällä/pois?: ppooois ? ai hä?
114. Lumi, aurinko vai sade?: aurinko
115. McDonalds vai Burger King?: mäkki ::D kanarialla burgeri<3
116. Komediat vai kauhuelokuvat?: vaik komedia
117. Backstreet Boys vai NSYNC?: bäkkärit :D
119. Kivi, sakset vai paperi?: sakseeett
120. Makkara vai pepperoni?: iy
121. Kesä vai talvi?: kesä
122. Makea vai kitkerä?: makea
123. Suklaamaito vai valkoinen maito?: valkoinen maito ? loool
124. Kalja vai Dr. Pepper?: ällöö :;S kalja
125. Puolityhjä vai puolitäysi lasi?: ttääys
126. CD vai kasetti?: cd
127. Video vai DVD?: dvd
128. Kissat vai koirat?: koirat ehkä.. paitsi erkki ja sohvi voi olla sit jotai terrierejä :>
129. Muta- vai kivipaini?: muta
130. Vanilja- vai mansikkajäätelö?: vanilja ehkä
131. Murtomaahiihto vai lumilautailu?: lumilautailu!
132. Yö vai päivä?: yöö,. ilta... päivä.. ÄÄH evt
133. Kakku vai piiras?: kakku
134. Hopea vai kulta?: hopea
135. Timantit vai helmet?: timagni 8}
136. Auringonlasku vai -nousu?: lasku<3


LEMPI-
137. Väri?: kelt, musta, pun
138. Ruoka?: kaikkiruokane
139. Pikaruoka?: juustoateria :>
140. Karkki?: hedelmänamit
141. Juoma?: mmh...
142. Jäätelö?: ööö lakritsi
143. Urheilu?: penkkiurheilu =D
144. Eläin?: kaikkiruokane :>
145. Musiikkityyli?: rock,
146. Radiokanava?: mmh.. ylex
147. Laulu?: mikä kesäää
148. Bändi/artisti?: klamydia, manson, lullacry, pistolsit, ymymymy..
149. Numero?: 2
152. Kuukausi?: kesäää
153. TV-ohjelma?: eenn seuraa just ny mtn
154. Kauppa?: vaikka leather heaven :;>
155. Tuoksu?: äääh,. emt
156. Opettaja?: kirsi 8]
157. Peli?: twister
158. Sana?: kurnau


OLETKO KOSKAAN...
159. Rakastanut ketään niin paljon, että itkettää?: joo en
160. Polttanut?: tjoo
161. Juonut alkoholia?: kyllä
162. Joutunut petetyksi?: hmm..
163. Rikkonut lakia?: kävelly päin punasia? :Dd
164. Juossut poliiseja pakoon?: eeen
165. Varastanut jotakin?: tjoo. söin viinirypäleen pienenä kaupassa :>>><
167. Yrittänyt oksentaa pakolla?: kyllääää ,_,
168. Huijannut vanhaa miestä?: emmä semmosia :D
169. Itkenyt, jotta pääsisit helpolla?: ehkä joskus =Dd

MILLOIN VIIMEKSI...
170. Halasit kaveriasi?: ööp, ehkä jussina ?
171. Autoit kaverisi pulasta?: tjaaaa :D evt
172. Kaverisi auttoi sinut pulasta?: hm, well. i dunno
173. Käytit punaista paitaa?: varmaan toissapäivänä
174. Joit kahvia?: joku 4pv sitte :P
175. Sait tekstiviestin?: 45min sit
176. Kirjoitit kirjeen?: 2 viikkoo sit ?
177. Kirjoitit kutsukortteja?: mun rippijuhlii vuos sit :D
178. Soitit kaverillesi?: marille tänää
179. Joku kehui sinua kauniiksi?: no siitä nyt on aikaa =D en muista
181. Poltit tupakkaa?: viikon sisää
182. Imuroit?: eeen muista :D varmaa kk sit ? ^^'
183. Nauroit kunnolla?: tänäääään pari tuntii sit
184. Muutit?: joku 2vuotta sitte ?
185. Söit suklaata?: ööh.. viikon sisää ?
186. Hiihdit?: 3,5 VUOTTA SIT!! :D
187. Kävit lenkillä?: eeen muista =D
188. Katsoit Kauniit ja Rohkeat?: öö.. tässä kuukauden sisää ?
189. Itkit?: joskus tässä..
190. Joko riittää?: NO PRKL EI!!!!1

:oPerjantai 30.06.2006 21:16

Kirjoita tunnuksesi..

nenällä: deadlykiss
kyynärpäällä: d4eadlyklioss
kielellä: deadlykissss HUPS :D
leualla: dedz<adcx,.hj,mkjxzxz NO ÄÄÄ :D
varpailla: deadlykiss
silmät kiinni: deadlykiss

Nää mun näppäimet on petolliset ... :DD

abcTorstai 15.06.2006 03:15

1.Kirjoita nimesi siten, että painat nimesi kirjaimien oikealla puolella olevia kirjainnäppäimillä.
dsyi

2.Mikä on koulusi nimi takaperin?
etsaäly nesuukassik

3.katso suoraan jalkojesi juureen. mitä näät?
koiran

4. Ota kännykkä esiin, ja selaa saapuneista viesteistä viides. Kirjoita se tähän.
"No on! :( ***** raukka, toivottavasti paranee! :("

5.
[x] Olen tyttö
[ ] minulla on lyhyet hiukset
[ ] mutta ajattelin kasvattaa ne
[x] minulla on paljon ystäviä
[x] jotka joskus rasittavat kun ovat niin uteliaita
[x] olen kiltti tyttö
[ ] olen lintsannut
[ ] olen juossut pelkil farkuilla ja rintsikoilla pakkasessa
[x] osaan väitellä hyvin
[ ] en ole tyhmä
[ ] olen hieman ujo
[ ] mutta peitän sen mainosti!
[x] kiroilen vaikka en haluaisi..
[x] minulla on huono itsekuri
[x] en jaksa aina tehä läksyjä
[x] vanhempani on eronneet
[ ] se on hyvä asia
[ ] en tule toimeen isäni kanssa
[ ] olen menossa Iron Maideniin 14.11
[x] mokailen usein
[x] isona muutan asuntovaunuun
[ ] johonkin järvenrantaan
[ ] inhoan persoonattomia ihmisiä
[x] joskus tuntuu että olen mielipuoli
[ ] en usko jumalaan
[x] joskus tykkään erikoisista vaatteista
[x] Nuolen aina jogurttipurkin kannen
[x] mulla on Galtsus kuvii
[ ] tykkään sikailla

6.
Ensimmäinen paras ystävä:
:o laura tuli mieleen :>
Ensimmäinen nettinimi:
äh.. joku evt
Ensimmäinen lemmikki:
fieldspanieli miina
Ensimmäinen lävistys:
(korvat) huuli
Ensimmäinen ihastus:
=DD kerhossa
Ensimmäinen lempimusiikki:
spice girls? :D
Ensimmäinen auto:
joku muoviraktori? =)
Ensimmäinen rakkaus:
tjaa'a =D
Ensimmäinen pehmoeläin:
pehmokarvinen oisko :>
7.Oletko koskaan..?

ollut TV:ssä?
en tietääkseni

kirjoittanut päiväkirjaa?
ju

8. Viimeinen sana, jonka sanoit.
oven... en muista =D

11. Jotain, mitä sinulla on kolme.
öh. :D msn keskusteluja auki nyt :b

12. Neljäs sana, joka tulee mieleesi.
en

13. Mitä teet neljän päivän päästä?
voisin potea pahaa oloa. :> en tiiä vielä

14.Biisi, jonka kuuntelit viimeksi.
RHCP - Otherside

15.Montako Messenger kaveria sinulla on?
159. poistin eilen ainaki 60 :D

16.Viime kesän paras muisto?
öyh. ripari?

17.Omistatko mopoa?
noope

18.Äitisi toinen nimi?
annika

19.Lempi suklaa?
se normi fazerin sininen. (:

20.Ketä et ole nähnyt pitkään aikaan mutta tahtoisit?
öö,. reetta, iskä, lapinmummo 8>

21.Mitä teit aamulla ensimmäisenä kun heräsit?
käytin riiviön pissillä

22.Mitä teit illalla viimeiseksi ennenkuin menit nukkumaan?
taisin käyttää riiviön pissillä. :D

23.Mitä tahtoisit syödä nyt?
en ehkä mittään :o

24.Onko sinulla pakkomielle?
voi olla

25.Jos olisit itse saanut valita nimesi, mikä se olisi?
äää. sonja :D

26.ensimmäinen poikaystäväsi?
joku henkka. :D

27.Paras lautapeli?
twister

28.Mikä sinua ärsyttää?
blää :/ elämä

29.Milloin viimeksi pesit kätesi?
sillon ku kävin vessassa viimeks :D

30.osaatko keittää riisiä?
no enköhän :D

31.Mitä odotat eniten?
hmm. tällähetkellä perjantaita ja sitä et saan tietää pääsenkö ib-lukioon :>

32.Oletko kapinallinen?
silloin tällöin

33.Oletko syönyt nikotiinipurukumia?
eeeeen

34.Jos saisit olla yhden päivän ajan joku muu, niin kuka olisit?
ööö,. vaik paris hilton? =D tai tai.. elvis! ää.. ei.. hm. britney! vois tehä jotain mullistavaa :>

35.Oletko maistanut makukondomeja?
en. :D

36.Mikä haju tulee ensimmäisenä mieleesi?
nää hajuvedet,.. tuota joo :D

37.Oletko täysi-ikäinen?
en

38.Minkä ikäinen tahtoisit olla?
just tän (:

39.Oletko menettänyt läheistä?
joku mummo tais kupsahtaa pari kesää sit ? O,o

40.Mikä on kännykkäsi tausta kuva?
bulldog mikä nuolee mun näyttöö puhtaaks 24/7 :D

41.Seuraatko jotan tv-sarjaa?
ju

42.Oletko yhden miehen nainen/naisen mies?
eääää.. hm. :D en

43.Onko joku kiikarissa?
saara hävitti mun kiikarit :<

44.Jos saisit muuttaa jotakin lakia, mikä se olisi?
ööööp. no ennoo perehtyny lakeihin :>

45.Oletko onnellinen?
aina välillä :D

46.Saatko viikkorahaa?
en

47.Missä uit mieluiten?
pallomeressä =D no ei.. öö.. vaikka uima-altaassa bulgariassa 8D

48.Puhutko Englantia?
kyll

49.Aijotko lukea seuraaviin kokeisiin?
no ehkäpä :D

50.Kuinka vanha mummosi on?
olisko.. 85, 57 ja 80. nuo oli arvauksia .:D

51. Aiotko hankkia lapsia, monta?
joooo, niin paljo ku tuntuu sopivalta :>

52.Syötkö näkkileipää?
joskus

53.Onko sinulla terveelliset elämäntavat?
tuskin :D

54.minkä väriset alushousut sinulla on?
turkoosit

55.Onko sinulla ollut täitä?
kyll :/

56.Laulu joka saa sinut itkemään?
öö.. spirit-elokuvan ne jotkut

57.Mitä mieltä olet Turusta?
ööhmm. :D i've no idea

58.Oletko asunut ulkomailla tai tahtoisitko?
en ja joo

59.Mitä aijot syödä seuraavaksi?
ei hajuu

60.Entä juoda?
mehua

61.Lempi pirtelö?
se marin tekemä vaikka <3

62.Millainen kattolamppu huoneessasi on?
tuommonen missä on kolome

63.Sattuuko sinua nyt johonkin?
ei kai

64.Mistä suutut?
öö :D

65.Oletko pelannut The Sims-pelejä?
ju

66.Uskotko yliluonnolliseen?
aina joo välillä :D

67.Moneltako olet herännyt tänä aamuna?
vähä ennen 10

68.Onko sinulla kielikoru? Tahtoisitko?
eijjoooo mutta aion hankkia vielä tässä joskus. :P

69.Onko sinulla tatuointia? Tahtoisitko?
eijjooo ja ei varmaa ihan heti tuu. vois ihan kiva olla kyl. :>

70.Seurusteletko?
en

71.Mitä aijot sanoa seuraavaksi?
diiva, EI. (se varmana puree mua vielä tänä iltana :/)

73.Pitkät vai lyhyet kynnet?
pitkäääätt

74.Kenelle olet vihainen?
ööö ?

75.Oletko tehnyt jotakin mitä kaduit jälkeenpäin ollessasi alkoholin vaikutuksen alaisena?
enpä taija (:

blöääLauantai 08.04.2006 04:58

1.Pitääkö kattila tiskata käytön jälkeen, vaikka siinä on vain keitetty vettä?
- no ei?

2. Oletko onnellinen?
- välilläää~

3. Jos maailma räjähtäisi ja jäljelle jäisi vain yksi elokuva, mikä se olisi?
- elokuva? n.n MATTI!

4. Hyväksytkö ajatuksen, että ihminen on "vain" eläinlaji muiden joukossa?
- niihäc menee (:

5. Uskotko, että perjantai 13. päivä on tavallista vaarallisempi?
- toisinaan :D

6. Oletko koskaan painanut hissin kutsunappia (ylös-alas -napit seinässä) "väärin"? (Eli ylös- nappia mennessäsi alas tai toisinpäin)
- varmaan vahingossa joskus

7. Voiko presidenttikampanja olla onnistunut, jos tavoitetta ei saavuteta eli ehdokas ei voita?
- öö mikäs sit voittaa jossei ehokas?

8. Milloin viimeksi itkit?
- tänää varmaa itkin ja nauroin :D

9. Halonen korostaa olevansa "koko kansan presidentti". Koetko, että Tarja Halonen on Sinun presidenttisi?
- joo se on vaan mun<3

10. Milloin viimeksi valehtelit (ns. "valkoiset valheet" lasketaan), eli tarkoituksellisesti kerroit totuudenvastaista tietoa (motiivista riippumatta)?
- varmaan sit vähä jokapäivä? tänää? evt

11. Milloin teit viimeksi hyvän teon?
- eiks tää kysely kävis vaikka hyvästä teosta!? :):D

12. Mistä tyypillisesti katsot kellonajan?
- hupelimesta

13. Mitä "kehtaaminen" tarkoittaa?
- niiinku että viiittiiiii tjsp :D

14. Kuulutko yleensä mielipideasioissa enemmistöön vai vähemmistöön?
- varmaa toho enemmistöön =D

15. Hyväksytkö eutanasian (armokuoleman)?
- kyl

16. Tanska on joutunut muslimien vihan kohteeksi, kun eräässä maan lehdessä julkaistiin profeetta Muhammadia esittäviä pilakuvia. Onko muslimien tapa suhtautua asiaan ylireagointia?
- no ehkä vähä... tosin kai se niille sit voi ollakki iso juttu. evt, eipä oo omakohtasta kokemusta :D

17. Luetko paljon?
- iiihan riiiiittävästi

18. Pitäisikö parveketupakointi kieltää?
- öö ei?

19. Vaikuttavatko mainokset ostopäätöksiisi?
- jotkut varmaa joo (:

20. Mitä sana "lainaaminen" merkitsee sinulle?
- ööö, lainataan ja sit kans palautetaan

21. Kuinka monta on "me" yleensä?
- enemmän ku pelkkä minä

22. Jos sinulla olisi valta poistaa maailmasta yksi kokonainen eläinlaji (esim. hyttyset, paarmat, kyykäämeet, tarantellat..), tekisitkö niin? Kukaan muu ei tietäisi asiaa ellet itse kertoisi.
- no en varmaankaa

23. Jos sinun pitäisi luopua yhdestä aistista, mikä se olisi?
- hajuuuu ehkä ? :D

24. Oletko tyytyväinen ulkonäköösi?
- vähä riippuuuu

25. Kuinka usein halaat toista ihmistä?
- sillon tällön :D

26. Oletko enemmän sisäänpäinsuuntautunut (introvertti) vai ulospäinsuuntautunut (ekstravertti)?
- oon toi ekstra :D

27. Lempivärisi?
- blööö... vittu ruskee

28. Millainen lapsuus sinulla on/oli?
- ihan elettävä

29. Mikä on "ällöin" eläinlaji tai -tyyppi?
- varmaan minä :D

30. Syötkö kananmunat mielummin kovina vai löysinä (silloin kun ne syödään erikseen, ei esim. leivän päällä)?
- kovina

31. Pitäisikö Suomen sinun mielestäsi yrittää saada talviolympialaiset isännöitäväkseen?
- aaaaivan sama

32. Mitä roolia olisit halunnut esittää Torinon päättäjäisissä?
- rooooli? joku päärooli! =D evt

33. Kannatatko kuolemantuomiota?
- riippuu rikoksesta :/ ei kyl välttämättä hyvä juttu... ihan samanlaine rangaistus olis se et ne joutuu elää sen tekonsa kanssa. ellei sitte oo joku tunteeton ..

34. Kun puhut kauneudesta, tarkoitatko ulkoista vai sisäistä kauneutta?
- ulkosta yleensä

35. Uskotko, että ihminen pystyy muuttumaan?
- hetkellisesti., tuskin niinkään pysyvästi ja ettäkö olis jatkuvaa

36. Oletko kauneusleikkauksien puolella vai niitä vastaan?
- vastaan

37. Uskotko Jumalaan?
- fiftififti. toisinaan

38. Mikä on tärkeintä elämässä?
- ystäväääät

39. Voisitko tappaa rahasta?
- tuskin

40. Mitä nimeä et antaisi lapsellesi?
- yrjö

41. Mistä kirjaimista pidät, mistä et? (max. 3 kumpaakin)
- wtf!? ihan idiootti kysymys :D

42. Muistako vielä viimevuotisen uudenvuoden lupauksesi?
- joooo

43. Kuinka usein pakenet elämänongelmien miettimisestä mukavampiin Internet-ajatuksiin?
- varmaa lähes päivittäin

44. Oletko koskaan valehdellut jossakin gallupissa?
- ehkä

kurnauTorstai 06.04.2006 19:54

1. Kuvaile itseäsi yhdellä sanalla.
- härööö

2. Kerro kaksi asiaa perheestäsi.
- eläimellinen, rasittava äiti sillointällöin :D

3. Kolme asiaa, mitä olet tehnyt tänään.
- vittuuntunu koulussa, ollu koneella, lähettäny tekstareita :b

4. Neljä lempiväriäsi.
- punainen , keltainen, musta, ööö PINKKI!?!+1

5. Jokin viisikirjaiminen sana.
- vittu :o =D

6. Biisi, jonka kuuntelit viimeksi.
- Sentenced - Killing you killing me

7. Kaksi asiaa, mitä teet seuraavaksi.
- käyn veeseessä ja öö lähen kuudelt seurikselle :b

8. Kolme asiaa, jotka ärsyttävät sinua.
- äiti, kokkarinen, joku ääliö msn just nyt :D

9. Neljä asiaa, joista olet onnellinen.
- ystävät, kännykkä, rihveli, et oon tällane NORMAALI :D

10. Viimeinen sana, jonka sanoit.
- eeei voi muistaa. haukuin kokkarisen äitille ihan lyttyy :D

11. Viikon kaksi parasta päivää.
- perjantai ja lauantai

12. Jotain, mitä sinulla on kolme.
- ööö., varpaita :D nojoooo evt

13. Neljäs sana, joka tulee mieleesi.
- neljäs? wtf!? :D

14. Mitä näet nyt yli 5?
- hmmm :D nappuloita näis näppiksis :D

15. Yksi vaatekappale päälläsi.
- huppari saatana..! :D

16. Jotain, mitä on kiva tehdä kaksin.
- jauhoo paskoo

17. Kolme turhaa asiaa elämässäsi.
- minä, minä, minä :D

18. Mitä teet neljän päivän päästä?
- neljän? öö sillo on..maanantai? mennä kouluun? =D

19. Viime kokeesi numero?
- vissii 9 enkun aineesta

20. Mistä olet ostanut kenkäsi?
- tilasin oulusta jostai :b

21. Montako julistetta huoneessasi on?
- 6 + lehtileikkeitä

22. Oletko koskaan fanittanut Antti Tuiskua?
- KHYL! :'DDD

23. mitä koulureppusi sisältää tällä hetkellä?
- ranskan-, enkun-, fyssan-, yhteiskuntaopin-, maantiedon- ja uskonnon kirjat :D sekä penaali, mp3-soitin, nenäliinoja, pattereita, ym muuta roinaa :D

24.Oletko joskus varastanut omenan toisen pihan omenapuusta?
- kyl

25. Mitä lukee lähinnä sinua olevan kirjan 18 sivulla, 3 rivillä?
- Pöytäseurue aloittaa ja lopettaa ruokailun yhtäaikaa. KOTSAN KIRJA =D

LISSEEEE!Maanantai 03.04.2006 02:32

Ei sillä ettäkö olis tylsää...! :D



Syntymänimi: Tanja (!? kai)
Syntymäaika: 26.11.1990
Silmien väri: sinivihreenharmaaaat
Hiusten väri: mustat nytte
Tyyli: jhaa? ihan normaali kai vua
Perhe: emo, isäpuoli, sisko- ja velipuoli + kasa elukoita
Nukkumaanmenoaika: heti pikkukakkosen jälkeen :>
Oikea vai vasenkätinen: oikee
Kaupunki: kuopio. vai sanotaanko karttulaa kaupungiks? =D
Harrastukset: lukeminen, dataaaminennn -.-', laskettelu!? :D
Opiskeletko vai teetkö töitä: ysiä lopettelen (:


Mikä sinua miellyttää…?

Mikä väri: punainen, musta & keltainen
Mikä vuorokauden aika: hmm. sillonku saa nukkua :D
Mikä vuoden aika: kesä
Mikä bändi: Marilyn Manson ny esmes
Mikä kappale: Sentenced - Killing me killing you
Mikä live-esiintyminen: hmmblöö 8| Rockcock oli kokonaisuudessaan ihan mukava (:
Mikä mainos: MEIJÄN ÄITI TEKEE TEIJÄN ÄITEISTÄ RUOKAA!
Mikä elokuva: MATTI! :D
Mikä tv-sarja: Evöwuud
Mikä herkku: HMM, gr :D noei. öö., vähä aina riippuu
Mikä kaupunki: kuopijo esiimm?
Mikä juoma: öö vaik hmm :D evt
Mikä ruoka: kaikkiruokanen
Mikä työ: matkaopas tjsp mis saa matkustella
Mikä nimi: sonjaaaaaaaaaaaaaa vaik
Mikä asuste: possuhousut<3
Mikä tapa: mikä tapa miellyttää? O,o öö, jaa'a
Mikä taideteos: Mansonsedän taide :D
Mikä sanonta, lausahdus tai mietelause: VOI SAATANA!


Mitä mieltä?

Yleiset kulkuvälineet: okei (Y)
Eläinkokeet: eieii :<
Sota: eeeei., huono juttu :<
Prostituutio: vähä makuasia, mut ei mielellään sitä alaikäsillä paritusta :S
Tarja Halonen: grr
Homo-suhde: puolesta
Yksi aviollisuus: hiukka ristiriitasta...
Politiikka: tyyyylsäääää
Suojaamaton seksi, tuntemattoman kanssa: eeei vältmät hyvä :D
Michael Jackson: kurnau<3 :DDD
Alkoholi: puolestaa =D
Huumeet: ilmanki pärjää


Tällä hetkellä…?

Mitä on päälläsi: pyyhe :D
Miten hiuksesi ovat: auki, märät
Mitä syöt: en mtn. pitäskö?
Mitä juot: -"-
Mitä ajattelet: öö tätä typelää testiä ja et kukakohan näitä muka mahtaa sit lukee :D
Kenelle puhut: en kellekkääää
Mitä katselet: ehkä tätä näyttööö
Mitä kuuntelet: Ramones - Punk Rock Xmas
Mitä toivot: öö hmm et joku tekis mun läksyt
Mitä haaveilet: hmm... ;)
Mitä haistat: tuommosen shampoontuoksun minun hiuksista :D


ja viimeisen vuorokauden aikana, oletkoÂ…?

Itkenyt: en
Nauranut: enköhän
Laulanut: khyyl
Peseytynyt: juuri saunasta tulin
Suudellut: en
Tutustunut uuteen ihmiseen: hmm en kai?
Kirjoittanut jotain: tässähän minä naputan
Siivonnut huonettasi: no en :|
Ajanut jollakin kulkuneuvolla: eeenn
Tehnyt sellaista mitä kadut syvästi: noup
Valehdellut: en muistaakseni


Mikä saa sinut…?

Iloiseksi: ystävät aina joskus
Nauramaan: kks. edellinen :D
Surulliseksi: jooonkin menetys :<
Itkemään: ks. edellinen :D
Huutamaan: äiti...
Pelkäämään: öö.,?
Tanssimaan: pakolliset liikkatunnit :D
Nukahtamaan: ihan väsymys vua
Uskomaan tulevaisuuteen: hmmmmmm... O,o


UskotkoÂ…?

Itseesi: välillä
Ystäviisi: välillä
Joulupukkiin: khyl<3
Satuihin: itteeni siis? :D vähä riippuu sadusta =D
Kohtaloon: joskus
Sattumaan: joskus
Yliluonnolliseen: joskus x)
Jumalaan: öö., välillä joskus joo :D
Kuoleman jälkeiseen elämään: oon mä miettiny et sit pomppii pilvien päällä kilpaa mut joo. evt :D


Ystävät ja elämä…?

Seurusteletko: en
Oletko ihastunut: ehket
Kenet kaverisi olet tuntenut kauimmin: tulloo henna mieleen? niinku tän hetkisistä kavereista :D mut onhan sit allu & nurtsi ja kaaaikki viel :D
Montako hyvää ystävää sinulla on: muutama
Entä kavereita: riittämiin
Oletko ikinä pettänyt ystäviäsi: ei tuu mielee :o
Ovatko ystäväsi pettäneet sinut: jhoo...
Kenen kanssa itket mieluiten: iteksee
Kamalin tunne: tuntuu siltä ettei mikää toimi :o
Paras tunne: öö, :D edm. vastakohta ehkä? :D
Mitä pelkäät: äitiä joskus =D


Oletko koskaan Â…?

Ollut niin humalassa, ettet muista eilisestä mitään: ennn
Jättänyt menemättä kouluun, väsymyksen takia: ehkä tosi harvoin
Ollut liikenne onnettomuudessa: en
Potenut sydänsuruja: een kai paljoo
Pitänyt kaikki sinulle uskotut salaisuudet: no en kai kaikkia
Omistanut mielikuvitusystävää: hmm joo :D
Ihastunut kaveriisi: kyl
Itkenyt elokuvan aikana: jep
Rakastunut opettajaasi: no ehken rakastunu... :D jotai lievempää?
Luntannut kokeessa: en
Ihastunut fiktiiviseen henkilöön: ööö,. ehkä
Ihastunut julkisuuden henkilöön: eeeeehkääää
Harrastanut seksiä yhden illan tuttavuuden kanssa: en
Rikkonut lakia: no enkaaii :D
Ajanut/kävellyt päin punaisia? kyl. useinki :P
Lukenut salaa toisen kirjeitä, sähköpostia tai tekstiviestejä: khyyl..

jipii :DSunnuntai 02.04.2006 22:09

1. Isäsi toinen nimi?
~ Tapani
2. Puhelinnumerosi viimeinen numero?
~ 7
3. Mitä kaikkea olet syönyt tänään?
~ öö, lasten lehtipiffin ja purkkaa
4. Paistaako ulkona aurinko?
~ kyl
5. Todistuksesi keskiarvo?
~ 8,8
6. Luetko venäjää?
~ en
7. Kuinka monta hiusponnaria päässäsi on nyt?
~ yksi
8. Pidätkö nallekarkeista?
~ syötäviä
9. Oletko Elijah Wood - fani?
~ en :S
10. Oletko koskaan pelannut mölkkyä?
~ kkyl
11. Ovatko tietokoneesi kaiuttimet nyt päällä?
~ noup
12. Tuuleeko ulkona juuri nyt?
~ ei nähtävästi
15. Oletko koskaan käynyt Amerikassa?
~ en
16. Katsoitko Big Brother -sarjaa?
~ enenen
17. Mikä maa on mielestäsi paras?
~ ks. kaks kymysystä ylöspäi :D
18. Omistatko jonkinlaisen The Sims -pelin?
~ sen kakkosen + lisäosia :P
19. Kuinka monta siskoa sinulla on?
~ yks puolikas
20. Mikä eläin olisit, jos saisit valita?
~ vaikka leopardi :>
21. Milloin kävit viimeksi suihkussa?
~ peljantaina
22. Pidätkö tonnikalasta?
~ kyl
23. Kuka julkimo haluaisit olla yhden päivän?
~ michael jackson vaikkapa! :D
24. Onko teillä kotona sauna?
~ kyyl
25. Paljonko ulkolämpötila on juuri nyt?
~ varmaa plussan puolella (:
26. Oletko koskaan meinannut hukkua?
~ ehkä
27. Monelta heräsit tänään?
~ jotai kymmeneltä
28. Montako A:lla alkavaa ihmistä tunnet henkilökohtaisesti?
~ öö., evt
29. Haluaisitko olla astronautti?
~ mikä ettei
30. Milloin viimeksi nauroit todella makeasti?
~ varmaa eilen vähä nauratti :D
31. Kuinka vanha mummosi on?
~ kuka niistä? oisko 55, 80 ja 85?
32. Paljonko kello on?
~ 18:54
33. Oletko rauhallinen ihminen?
~ harvemmin
37. Aiotko kirjoittaa ylioppilaaksi?
~ yritetää ny..
38. Montako serkkua sinulla on?
~ 10
39. Kuinka monta numeroa puhelimeesi on tallennettu?
~ tasan 100
40. Olisitko valmis rakastumaan?
~ en välttämättä, ehkä
41. Haluaisitko osata lentää?
~ jhoo!
42. Pidätkö sitruunoista?
~ eeeeen paljoa
43. Oletko koskaan käynyt Kolmårdenin eläintarhassa?
~ jaa missä?
44. Mitä ostit viimeksi kaupasta?
~ namiaa
45. Milloin viimeksi laitoit huulirasvaa?
~ aika kauan sitte
46. Pidätkö puujalkavitseistä?
~ en kai
47. Olitko katsomassa kun orivarsat päästettiin laitumelle Suur-Miehikkälässä?
~ öö joo en?
48. Omistatko skannerin?
~ kyl
49. Onko sinulla kuvia netissä?
~ ei tod!!!11
50. Millä sanalla kuvailisit huonettasi?
~ harvinaisen siisti (kulkuväyliä löytyy vielä)
51. Onko kynsissäsi nyt kynsilakkaa?
~ ei
52. Oletko pessimisti?
~ optimisti ehkä
53. Jos saisit toivoa mitä vain, niin mitä se olisi?
~ lissee toivomuksia 8DDD
54. Oletko koskaan karannut kotoa?
~ jaa'a. kyl
55. Omistatko MSN Messengerin?
~ jep
56. Mikä on lempivärisi?
~ punaineeeen
57. Millainen olisi unelma-ammattisi?
~ matkaopas
58. Oletko hyvä koulussa?
~ ihan riittävän
59. Minkä värinen on talo jossa asut?
~ valkee
61. Osaatko tehdä tällaisen Ü?
~ Ü
62. Kasvatatko kaktuksia?
~ en
63. Pidätkö keväästä?
~ jep
64. Minkä väriset verhot huoneessasi on?
~ siniset -.-'
65. Paljonko kello nyt?
~ 19:01
66. Milloin viimeksi luistelit?
~ varmaa kuukaus sitte?
67. Mikä on lempieläimesi nimi?
~ rihveli<3 ja aatu<3
68. Oletko koskaan lyönyt ketään tahallasi?
~ jep
69. Haluaisitko käydä?
~ ehottomasti?
71. Kuinka monta puuta pihallanne kasvaa?
~ öö no ainaki kaks
72. Oletko kuullut koskaan Maroon 5:n biisiä This Love?
~ kyl
73. Mitä mieltä olet edm.?
~ iiihan okei
74. Onko koneellasi PSP7?
~ ei
75. Mikä on lempielokuvasi?
~ la bamba, MATTI!, school of rock, jne
76. Syötkö koskaan riisimuroja?
~ kyl<3
77. Kuinka monta lempinimeä sinulla on?
~ tosi vähä
78. Kuka on paras ystäväsi?
~ salla & laura
79. Onko sinulla mielestäsi siisti käsiala?
~ no jaa
80. Jos olit viime kesänä jollain leirillä, niin missä olit?
~ rippileirillä (:
81. Onko teillä ADSL?
~ kyl
82. Mikä on ärsyttävin mainos?
~ elisan mainokset :D
83. Mistä nikkisi tulee?
~ chevi eyen biisistä
84. Onko tähän galluppiin hauska vastata?
~ ihkua
85. Katkaisetko ketjukirjeet?
~ yleensä joo
86. Oletko koskaan voittanu lotossa?
~ en
87. Blendaatko?
~ hmm?
88. Minkä merkkistä tuoremehua juot yleensä?
~ mittee kaapista löytyy :P
89. Kesä vai talvi, perustele?
~ kesä, lämmintä
90. Pelkäätkö pimeää?
~ en
91. Oletko koskaan kirjoittanut 10:n ainetta?
~ en muistaakseni. jos oon ni joskus ala-asteella :D
92. Mikä on lempikirjasi?
~ niitä on niin moniaaa... härripetterit esmes (:
93. Minkälainen hiirimatto teillä on?
~ ei minul oo O,o
94. Kuinka monta on mielestäsi pari?
~ kaaaaksi
95. Oletko landepaukku?
~ ehkä
96. Mikä on tällä hetkellä puhelimesi soittoääni?
~ conanin tunnus :P
97. Oletko vielä palelluttanut itseäsi?
~ en
98. Milloin viimeksi tunsit itsesi petetyksi?
~ öö täs pari viikkoo sit...?
99. Viimeistä viedään. Oletko tyytyväinen?
~ ai mitenni viimenen? en ole
100. Mikä muu asia kävi mielessä kyselyn aikana?
~ ehti kuule käydä vaikka mitä mielessä!

ääblööPerjantai 17.03.2006 02:04

1.Mielekäs vai houraileva?
~ houraileva O,o

2.Pink vai Destiny's Child?
~ pink

3.Koska viimeksi kävit suihkussa?
~ eilen

4.Mitä biisiä kuuntelet juuri nyt?
~ öää , een tiijä. ylex

5.Mitä sanoit viimeksi kun sanoit jotain?
~ joo , öitä

6.Mitä on oikealla puolellas?
~ aatun häkki (lattialla)

7.Mistä tietokonepöytäsi on tehty?
~ puusta

8.Mitä söit tai joit viimeksi?
~ leipää & kaakaoo

9.Jos olisit väriliitu, minkä värinen olisit?
~ liiiila

10.Mihin haluaisit lähteä häämatkalle?
~ havajille :o

11.Kenen kanssa haluaisit viettää lopun elämääsi?
~ jonkun ihanan... :)

12.Onko sinulla laavalamppua?
~ noup

13.Kuinka monta HYVÄÄ kaveria sinulla on?
~ olisko... ehkä kaksi

14.Millainen sää tällä hetkellä on?
~ iiihan pimmeetä , en minä pakkasasteitä tiijä

15.Oletko koskaan polttanut pilveä?
~ een

16.Kuinka nukuit viime yönä?
~ varmaan mukavasti sängyssä

17. Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?
~ jusun

18.Mikä on KAMALIN asia jonka olet huomannut vastakkaisessa sukupuolessa?
~ niillä ei oo paljoo tavaraa pään sisässä...

19.Ketä ihailet?
~ öö hmm.

20.Ketä näyttelijää INHOAT?
~ esim se roomeo salkkareista!

21.Väsyttääkö?
~ khyyl

22.Kuinka voit tänään?
~ tässähän tää

23.Lempikarkkisi?
~ hedelmänamit

24.Kuka (ei siis mikä)?
~ ai missä!?

25.Muistatko mitä unta näit viime yönä?
~ eei tietoo

26.Lempinimiä?
~ satu vaa moi

27.Ikäsi?
~ 15

28.Hiusten värisi?
~ mustat

29.Silmien väri?
~ siniset kaaai

30.Onko sinulla koskaan ollut hammasrautoja?
~ ei

31.Käytätkö piilolinssejä?
~ en

32.Onko sinulla sisaruksia, jos niin minkä ikäisiä?
~ puolikkaita, olisko 8 ja 9

33.Kuka on läheisin ystäväsi?
~ öö hmm. salla tai laura

34. Mitä tykkäät tehdä?
~ nukkua

35. Mikä on paras neuvo jonka olet saanut?
~ ei sitä ruotsin kieltä tarvita, ku englannillaki pärjää paremmin -äiti

36.Unelma-auto?
~ limusiini med uima-allas JEE :D

37.Mitä haluat olla, kun olet iso?
~ jos nyt ensin kasvettais isoks...

38.Tulevaisuuden suunnitelmasi?
~ ulkomaille!

39.Parasta musaa?
~ oon vähä kaikkiruokanen

40.Lempiruokasi?
~ öö no... ks. ylempi vastaus :D

41.Kuka on hauskin ikinä tapaamasi henkilö?
~ no voeha... evt

42.Lempielokuvasi?
~ varmaan matti :D

43.Paras tv- sarja?
~ everwood, oc, baari ( ei sarja > formaatti tai se :D )

44.Lempikuukausi?
~ varmaanki kesäkuu

45.Pidätkö tanssimisesta?
~ eäää , riippuu tanssista

46.Nopea vai hidas?
~ ai niinku mikä!?

47.Mikä on romanttisinta mitä olet ikinä tehnyt??
~ ööö :D

48.Jos voisit vaihtaa nimesi, mikä olisi uusi nimesi?
~ sonja

49.Nukutko pehmolelujen kanssa?
~ joo erkin ja teklan ja rihvelin + ne oikeet pehmolelut =)

50.Oletko koskaan ollut rakastunut?
~ eenpäkai

51.Mikä on tyhmintä mitä olet koskaan tehnyt?
~ ai minä.. jotain tyhmää!? ..heei, jotain rajaa :D

52.Mikä ensimmäisen tyttäresi nimeksi tulee?
~ sonya tai sonja tai sofia tai fia tai sandra

53.Mikä on lempidrinkkisi?
~ drinkkii? jaaa :D eevt mut veekymppi menee

54.Kauhu vai komedia?
~ kauhu (sekä komedia)

55.Puhelimessa vai päin naamaa?
~ riippuu asiasta... puhelimessa

56.Päivä vai yö?
~ yö

57.Aurinkoinen vai sateinen päivä?
~ aurinkoinen

58.Rakkaus vai himo?
~ rakkaus

59.Suukko vai hali?
~ molempia kiitos

60.Jos voisit muuttaa jotain itsessäsi, mitä se olisi?
~ öö hmm pituus :D

61.Mitä pidit tästä kyselystä?
~ syvältäää

62.Haluatko että ystäväsi vastaavat tähän?
~ eennpä kai. päättäkee työ

Lisseee ^^'Torstai 16.03.2006 02:27

KOLME NIMEÄ, JOITA TOTTELET:
1. satu
2. natu
3. patukka O,o vai oliko se pätkis :D

KOLME NIMIMERKKIÄ, JOTKA SINULLA ON OLLUT:
1. härönatu
2. freak|
3. irvikissa^

KOLME ASIAA, JOISTA PIDÄT ITSESSÄSI:
1. läväri
2. hiukset
3. huumorintaju

KOLME ASIAA, JOISTA ET PIDÄ ITSESSÄSI:
1. pituus
2. hiukset (mulla on viharakkaussuhde mun hiuksiin)
3. kynnet (ne aina katkeee)

KOLME ASIAA, JOTKA PELOTTAVAT SINUA:
1. äiti :D
2. läheisen menetys
3. isot pahat sedät. noeii :D öö, itteni nolaaminen?

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT OLENNAISIA PÄIVÄSSÄSI:
1. herääminen
2. musiikin kuuntelu
3. ystävät

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT PÄÄLLÄSI NYT:
1. toppi
2. alushousut
3. öö , no ei muuta!? :D

KOLME LEMPIBÄNDIÄSI (NYT):
1. marilyn manson
2. sentenced
3. klamydia

KAKSI TOTUUTTA JA VALHE:
1. pureskelen kynsiäni
2. isoukkini nimi oli eino leino
3. äitini kummitytön pojan ukin siskon lapsi olen minä itse

KOLME FYYSISTÄ ASIAA, JOTKA VIEHÄTTÄVÄT SINUA SUKUPUOLESSA, JOHON OLET MIELTYNYT:
1. hymy !
2. persoona itessään , mielipiteet , jne
3. ulkonäkö yleensäkin

KOLME LEMPIHARRASTUSTASI:
1. tekstailu :D
2. dataaminenn
3. eläimet <3

KOLME ASIAA, JOITA KUUMEISESTI HALUAT TEHDÄ NYT:
1. NUKKUA
2. keksiä tähän vastauksia
3. jättää enkun sanat opettelematta

KOLME PAIKKAA, JONNE HALUAT MENNÄ LOMALLA:
1. aamerikkaaa hier ai kam
2. iso-britannia
3. iiiiihan jokapaikkaan ulkomaille !

KOLME NIMEÄ LAPSELLE:
1. sonya
2. amanda
3. fia

KOLME ASIAA, JOITA TAHDOT TEHDÄ ENNEN KUOLEMAASI:
1. perustaa perheen kaukana täältä
2. matkustella niin maan perkeleesti...
3. hyvästellä