IRC-Galleria

En jätä sinua.

Faito.

"Close your eyes, give me your hand, darling
Do you feel my heart beating, do you understand?
Do you feel the same, am I only dreaming?
Is this burning an eternal flame?

I believe it's meant to be, darling
I watch when you are sleeping, you belong to me
Do you feel the same, am I only dreaming
Or is this burning an eternal flame?

Say my name, sun shines through the rain
A whole life so lonely, and then you come and ease the pain
I don't want to lose this feeling

Say my name, sun shines through the rain
A whole life so lonely, and then you come and ease the pain
I don't want to lose this feeling

Close your eyes and give me your hand
Do you feel my heart beating, do you understand?
Do you feel the same, am I only dreaming
Or is this burning an eternal flame?

Is this burning an eternal flame?

An eternal flame?

Close your eyes and give me your hand
Do you feel my heart beating, do you understand?
Do you feel the same, am I only dreaming
Or is this burning an eternal flame?" - The Bangles, Eternal Flame

Sinulle.

Sotto dakishimete zutto tsukamaete motto kokoro made kowasu you ni.

Kipeä.

Masentaa.

En osaa enää arvostaa elämän pieniä iloja.
Tiedän, että kaikki paranisi vain näkemällä hänet. Tai edes jos pystyisin kuulemaan hänen äänensä. Mutta ei ole reilua vaatia häneltä sellaisia, koska ei hänkään sille mitään mahda.

Hän valitsi minut ja minä hyväksyin hänet, ja nyt minä hitto vie taistelen meidän takia, vaikka se veisi minulta järjen tai hengen.



Pitäisi syödä. En ole syönyt mitään kahteen päivään. Mutta minusta tuntuu, että jos syön, oksennan. Pääsin taas tähän kivaan kierteeseen; sairastun, jos en syö. Jos syön, sairastun.

Psyyke, my ass.


Haluan hänet luokseni.

Menen nukkumaan ja kuolen pois.

Kuume nousi taas.

Paha olo ja itketyttää, en tiedä miksi. Ehkä ikävän takia.

Minä vain tahdon niin nähdä hänet, halata häntä, olla lähellä.

Sattuu.

Olen heikko.

Voi jestas kun hymyilyttää.





Kuume taisi laskea.

Ikävä.

Ahdistaa.

Ikävä.

Tahdon kuulla hänen äänensä.

Tahdon nähdä hänet.

Itkettää.









En aio itkeä.

Victorine Gohakulle.

"The singer finished singing and she's walking out
The singer sheds a tear fear of falling out
And it's hard to say how I feel today
For years gone by, and I cried

It's hard to say that I was wrong
It's hard to say I miss you
Since you've been gone it's not the same

My worries weighed the world how I used to be
And everything (I'm cold) seems a plague in me
And it's hard to say how I feel today
For years gone by, and I cried

It's hard to say that I was wrong
It's hard to say I miss you
Since you've been gone it's not the same

It's hard to say I held my tongue
It's hard to say if only
Since you've been gone it's not the same

Worse than the fear it's the lie you told a thousand times before
Worse than the fear it's the knife
And it's hard to say how I feel today
For years gone by, and I cried

It's hard to say that I was wrong
It's hard to say I miss you
Since you've been gone it's not the same

It's hard to say I held my tongue
It's hard to say if only
Since you've been gone I'm not the same

It's hard to say that I was wrong
(God, it's hard to say)
It's hard to say that I miss you
(God, it's hard to say)
Since you've been gone
I'm not the same"

Ihk. <3

Pörr.

Potteria luettu vasta 74 sivua 57 minuutissa.

Tunnen oloni vanhaksi. :o En ole tosin tottunut vielä sanomaan, että olen kuusitoista. Olin 15- vuotias niin kauan, tai ainakin tuntui siltä.

En tiedä mitä haluan elämältä. Paitsi no, ehkä Mintun. Joo. Olisi kiva olla Mintun kanssa. Kauan. Hei joo, teenpä kuvitellut tulevaisuuden suunnitelmat ja elän hetken aikaa unimaailmassani!

-

Syksyllä menen Helsingin kuvataidelukioon. Minttu on silloin lukionsa toisella luokalla. Hänen isänsä ja äitipuolensa ovat muuttaneet... Raaheen? Niinkö se oli? No joka tapauksessa, näen häntä todennäköisemmin vain entistä harvemmin. Kesällä näin hänet muutaman kerran. Aluksi hän oli kesätöissä. Sitten hän tuli luokseni koko viikoksi. Voi luoja, miten ihana viikko se olikaan. Seuraavan kerran näimme Animeconissa. Susannekin oli siellä. Meillä oli tosi hauskaa. Cossasimme Mireilia, Haruhia ja Darrenia. Hih. Mutta, lukio... pari ensimmäistä kuukautta menee hermoillen ja stressaillen, ikävöin kovasti Minttua, kihlattuani. Ai niin, olemme kihloissa! Miten hassu ajatus, todellakin.

Pian lukioelämä kumminkin on helpompaa. 08.00-17.30 koulupäivä, kyllä sitä jaksaa. Iltaisin tai viikonloppuisin teen osa-aikatöitä, jotta voin maksaa opiskelumateriaalit ja osan nettilaskusta. Haaveilen junalipuista, skannerista ja uudesta kännykästä. Pian tuleekin talvi. Vaikka Mintun äiti ei siitä nauttisikaan, olen ostanut yhdeksi viikonlopuksi junaliput Kajaaniin. Sen jälkeen en näekään Minttua yli kolmeen kuukauteen. Hän tulee viettämään 17- vuotis synttäreitäni Helsinkiin. 9.3 vietimme kihlauspäiväämme. Seuraavana päivänä Susannekin tuli ja lähdemme isolla porukalla(Laura, Petra, Mariina, miksei muitakin) häröilemään kaupungille. 28. päivä maaliskuuta teen yllätysvierailun Mintun luokse ja toivotan hänelle hyvää 18- vuotis syntymäpäivää. Sitten emme näekkään taas moneen kuukauteen. Minä pääsen ensimmäiseltä lukiovuodeltani kunnialla läpi ja Minttu pääsee viimeiselle luokalle. Abi-tyttöni. Olisinpa voinut tanssia Vanhojen tanssit hänen kanssaan(koulussani on muuten 90% tyttöjä, etteipä tarvinnut huolestua poika-bakteereista. :D)

Näen Mintun taas vasta kuukausien päästä. Hänen näkemisensä on vain entistä hankalempaa. Hänellä on myös kovasti koulukiireitä, viimeinen vuosi edessä. Soittelemmekin harvoin. Minä olen huolissani suhteestamme ja murehdin. Koulu menee hieman huonosti, enkä ole yhteydessä Lauraankaan, Anseen, Danielaan, kenenkään. Kunhan vain istun ja murehdin. En edes huomaa, kun Joulu tulee ja menee. Uusivuosi. Kevät.

En ole kuullut Mintusta mitään yli kahteen viikkoon. Miten hänellä menee? Puhelimeni on rikki, Minttu ei käy koneella. Ilmeisesti hänellä on kiireitä. Laura loistaa koulussa. Olen iloinen hänen puolestaan. Isoveljeni on 22- vuotias, pikkuveljeni 14. Kyllä se aika vain kuluu nopeasti. Koiranikin on 8- vuotias. Synttäreihini tulee paljon sukulaisia, joidenkin nimiä en edes muista. Ei sitä nyt joka päivä täysi-ikäiseksi tulla. Istun kumminkin hiljaa pöydässä, katselen lasittunein silmin vasemman käden nimettömässä olevaa hopeista sormusta. Minua ahdistaa. Tunnen äitini ymmärtävän ja hieman salamyhkäisen katseen kasvoissani, mutta en vastaa katseeseen. Ovikello soi.
"Laura, mene avaamaan ovi, sieltä tulee vielä vieraita."
Nousen hitaasti, hymyilen teennäisesti perheelleni ja menen eteiseen. Oven avaus. Pari vihreitä silmiä. Suuri ruusukimppu.
"Hyvää syntymäpäivää."

Voi hitto, kun kiljaisin kovaa. Hyppäsin halaamaan minua aavistuksen verran lyhyempää tyttöä niin kovaa, että kaaduimme kovalle lattialle. Hoin 'anteeksi, anteeksi', mutta hän vain nauroi ja suuteli huulille. Maailman paras syntymäpäivälahja. Minua onnellisempaa tyttöystävää ei sinä päivänä voinut olla koko universumissa.

Yli kaksi vuotta kihloissa.

-

Okei, nyt riittää. Alkaa jo itkettämään, perkele. Olen liian dramaattinen. -_- Ikuinen haaveilija ja ruusunpunaisten silmälasien takaa katselija. Taidan mennä lukemaan vain Potteriani.

Mutta ehkä sitten joskus...


muoks.
Huomaatteko miten kirjoitusasu alkaa muuttua preesenssistä perfektiin ja sitten imperfektiin? :'D Ikuinen imperfektisni.