IRC-Galleria

sääliss

sääliss

BLAAKKE !

[Ei aihetta]Torstai 01.04.2010 01:32

All you need is love?
Sitä huudetaan lauluissa, näet sen kirjoitettuna ehkä katumainoksiin, kuulet sitä elokuvissa, kuulet sitä muiden huulilta, tunnet sen sisälläsi, näet sitä päivittäin ympärilläsi. Ihmisiä, jotka kävelevät käsi kädessä, suutelevat kadunkulmissa ja lämmittävät toisiaan kylminä päivinä. Näet ehkä niitä, jotka haikailevat rakkauden perään kirjoittaen sanoja ikuisesta rakkaudesta ruttuiselle paperille, myös niitä, jotka ovat ihastuneet ja täyttävät vihkojensa sivut nimelläsi ja sydämillä.
Rakkaus on kaikki mitä tarvitset, eri muodoissa, eri kielillä, kaiken näköisiltä huulilta tai teksteiltä. Jokainen ihminen on varmaan kerran elämänsä aikana sanonut rakastavansa jota kuta tai ainakin tulee sanomaan sen. ”Rakastan sinua.” Onko se todellakin niin hankalaa sanoa? Se on kuitenkin asia, jota et voi sanoa kenelle tahansa, asia, joka on teidän välistä. Se on asia, joka kaikkien on kerran elämänsä aikana kuultava. Kenelläkään muulla ei voi olla kanssasi mitään yhtä ainutlaatuista, kuin teillä on. Kukaan ei voi koskaan päästä sille tasolle kanssanne. ”Rakkautta on se, että voi luottaa toiseen ja uskaltaa muodostaa tulevaisuutta ja unelmia hänen kanssaan.” Teidän yhteisiä unelmia et voi toteuttaa kenenkään muun kanssa, koska ne ovat vain teidän. Kukaan muu ei voi kuulua teidän tarinaanne. Ne eivät tiedä teistä mitään. Rakkaus kestää niinkin kuuluisan ajanjakson, kuin ikuisuuden. Koskaan et voi lakata rakastamasta, jos kerran rakastit todella.
Onko pakko ilmaista rakkauttaan? Ei, se ei ole lainkaan pakollista,
mutta se on monesti niin näkyvää, että sitä on lähes mahdotonta peittää. Mustasukkaisuus tuntuu kammottavalta pistolta, josta haluaisi välittömästi päästä eroon. Sinuun sattuu, haluaisit itse olla sen rakastamasi henkilön kanssa, sen toisen tilalla. Itse olen erittäin mustasukkainen ja tuntuu, että tiedän ehkä liiankin hyvin miltä se tuntuu. Jokaiselta suudelmalta kykenin maistamaan turvallisuuden ja hyvänolon tunteen. Se sai sisälleni valtavan meren, joka kuohusi sisälläni myrskyisästi, kuohun, joka vain tarkoitti; ”Tyttö, olet rakastunut.”
Ensisuudelma. Ensimmäinen suudelma sinun ja hänen välillä. Se on ensimmäinen niistä kaikista suudelmista, joita sinulla tulee olemaan tai on ollut. Se on pieni taianomainen hetki, josta et haluaisi koskaan liikkua eteenpäin. Se tuntuu maailmaa mullistavalta, vaikka onkin vain kahden huuliparin kosketus toisiinsa. Se on voi olla pieni ja hellä, se voi olla intohimoinen ja pitkä, kaikilla se on kuitenkin omanlainen, omalla tavallaan ainutlaatuinen ja tärkeä. Ensisuudelma on pieni hetki täydellisyyttä. Pian sen jälkeen opitte toistenne tavan suudella ja pitää kiinni. Kaikki onkin sitten sitä tuttua ja turvallista, josta et koskaan haluaisi luopua.
Ero on rakkauden kivuliain osuus. Kun rakastettusi sanoo,
ettei enää halua olla kanssasi. Kaikki se hyvä on yht’äkkiä muuttunutkin pahaksi ja inhottavaksi. Sinuun sattuu, syöminen ja nukkuminen hankaloituvat. Rakkaus on kaikki mitä me tarvitsemme. Hän on sinun tukenasi, Hän on sinun kanssasi aina kun tarvitset häntä, Hän on sinun turvasi. Hän on se, joka lausuu sinulle sanoja ikuisesta rakkaudesta ja se, joka suutelee sinua sateessa tai liukuportaissa.
Jos et kopioi tätä alle minuutissa, menetät sen ketä rakastat!
Jaa palveluihinFacebookTwitterWindows Live

:)Maanantai 29.03.2010 02:37

JOS KOPIOIT TÄMÄN BLOGIISI ALLE 5 MINUUTISSA ENSI VIIKOSTA TULEE ELÄMÄSI PARAS VIIKKO
voisitko seurustella jonkun kanssa? - jooo :)
mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi? - kouluuu ja harkat -.-
oletko tyytyväinen omaan elämääsi? -en
mitä teit viime yönä? - nukuin :)))
montako paitaa sinulla on nyt päälläsi? - yks
mitä teit viime uutenavuotena? - elinal kaikkien parhaittenkaa !
onko ihastunut sinuun? - tottakai :)))
onko joku jota et koskaan unohda? - jjoo !
kenen kanssa tekstailet usein? - wiwwe
kuka viimeksi soitti sinulle? - ööö...
kuka viimeksi lähetti sinulle viestin? - wiwwe
viimeisin tärkeä tapahtuma? - emt..

<3Maanantai 29.03.2010 01:35

hahahaaa hajosin näille anikan vanhoille kuville :D:D:D:D::D:D:D:::

sry anika mussu <33333

?Sunnuntai 28.03.2010 22:04

Boksi kuvil ketä sinne ?? :)<33333333

: )Sunnuntai 28.03.2010 22:03

Aiotko viettää kesällä '10 aikaa kanssani ? - jos aiot laita KYLLÄ - jos haluaisit muttet voi laita HALUAISIN - jos et halua laita ÄLÄ VASTAA

: /Lauantai 27.03.2010 23:38

liian moni on täältä syyttä lähetenyt
liian moni on siitä kärsinyt
ehkä mua ei vaan luotu tähän maailmaan
ehkä mun pitäs vaa puukolla selkään painaa
ne arvet jotka mun sydäntä kaivaa
joka kerta ku sut nään joudun kelaa koko elämää
mitä kaikkee mulla oli
mitä kaikkee mä menetin
mitä kaikkee en saanu kokea
ehkä mun täytyis vaan yrittää
sitä julmaa ja kamalaa itsemurhaa
ei kukaa jäis mun perään itkemään
nostettas maljaa ja jatkettais elämää !

jee!Perjantai 26.03.2010 16:29

LISÄÄ TÄMÄ BLOGIISI NIIN SINULLE TULEE MAHTAVA VIIKONLOPPU JA SINULLE TAPAHTUU JOTAIN USKOMATONTA !
akvaarion keskellä on kotiloiden maa
kotilot keksivät suunnitelmaa
kotilot aikovat vallata maan
vaan päästäisiinpä niitä tappamaan

elää akvaariossa kotiloita
ne kasvavat siellä vailla huolen häivää
iso kotilo iloinen on
kun on elämä siellä niin verraton
eikä tarvitse kotilot muuta tehtävää

sitten koittaa yö tuhon yö
kun kalaparvi kotiloa syö
niin siitä syntyy tappelu
aivan hitonmoinen ottelu
ei ole akvaariossa enään liian loistavaa

nyt kalat on paniikissa
koska sara on kun villikissa
on nyt kalaparvi hyytynyt
vaan eipä sara siihen tyytynyt

se alkoi kotiloita syödä iltaruuaksein
sara kaikki kotilot huoli
kaikki kotilot silloin kuolivat
TATATATTIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII !

HAHAHAHHAHA hajosin ! :D:D:D:D:Keskiviikko 24.03.2010 22:29

Tiesitkö että:
~Pojat rakastuvat yleensä brunetteihin, ei blondeihin~
~Mutta blondit ovat yleensä luonnostaan kauniimpia~
~Mustahiuksiset tytöt saavat olla onnessaan, sillä pojat pitävät heistä~
~Harrastatko hevosia? -Pojat eivät pidä siitä~
~Pojat eivät pidä siitä että täytät kansiosi hevoskuvilla/koirakuvilla ym, etkä poikaystäväsi kuvilla~
~Oranssi huone ei ole poikien mieleen~
~Poikien on vaikea myöntää että rakastaa jotakuta~
Tiesitkö myös että, jos et kopioi tätä päiväkirjaasi kuolet huomenna !
-Oletko blondi - no juuu!
-Minkä väriset hiukset sinulla on? - blondit !
-Harrastatko hevosia? - juu :))))))
-Onko sinulla oranssi huone? - NO EI HELVETIS !

kiitos kohteliaisuudesta !Maanantai 22.03.2010 21:50

Saaris on todella miehekäs ! en lähde moittimaan koska se on saariksen vahvuus !