IRC-Galleria

salakuljettaja

salakuljettaja

Je t'aime mélancolie

[Ei aihetta]Torstai 15.01.2009 22:34

Viikonloppu lähestyy.. onneksi. Olen nukkunut taas tosi huonosti. Tällä viikolla homma ei jäänyt pelkkään univajeeseen vaan olen nähnyt painajaisia möröistä ja kuolleista pikkutytöistä. Alkaa pikkuhiljaa ahdistamaan vaikkei noissa olekaan mitään ihmeellistä. Oireet ovat lähinnä kokonaisuuden lopputulos. Huomasin myös tänään 'omaksi ilokseni', että kädet tärisivät kuin viimeistä päivää. Pitäis mitä ilmeisimmin varata aika jollekin uniasiantuntijalle.


Oltiin Ellin kanssa tänään luistelemassa! Se oli aivan mahtavaa taas pitkästä aikaa.. Harmi etteivät nämä Suomen nykyiset talvet ole enään niin luotettavia, että uskaltaisi lähteä luistelemaan Kaukajärvelle. Se on sen verran suuripieni järvi, että sen ympäri luisteleminen ei olisi temppu eikä mikään. Plus sen ympärillä oleva metsä näyttää tosi nätiltä pakkassäällä.

Kävin tänään myös Islamin yhdyskunnassa. Se esitystä pitänyt ukkeli osas kyllä hommansa loistavasti. Kertoi jopa sellaisia asioita mitä oma rippipappini ei olisi osannut (eikä osannutkaan) kertoa. Tuli siellä riparillakin väiteltyä kolminaisuusopin "loogisuudesta" ja tänään sain vasta ensimmäistä kertaa kuulla mistä se on oikeasti peräisin. Muutenkin se esitys toi esille itselleni uusia kysymyksiä, tulkintoja ja avarsi siis jo valmista näkökulmaa islamiin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.