IRC-Galleria

näin kivaa unta :DPerjantai 20.04.2012 00:02

Aluksi (supernaturalin)Sam ja Dean oli jollain telttailu alueella ja Dean kaivoi kuoppaa ja laittoi samin sinne kuoppaan ja peitti sen sinne kuoppaan. Se oli saanu peitettyä sitä kaulaan asti ja sitten toinen Dean tuli ja tappoi sen toisen Deanin ja pelasti Samin sieltä kuopasta. Sitten suomessa oli sota jossa oli toisella puolella melkein koko jukola porukka, iittalalaisia ja Sam ja Dean ja joitain randomeita. (se sota oli siellä telttailu alueella) Sitten minä, Minja, Mallu, Toni, Pete ja Joni lähettiin jollain miehistön kuljetus autolla etsimään porukkaa meidän puolelle sinne sotaan(kaikki ei ollut halunnut osallistua siihen). Löydettiin Riina keräilemässä kukkia joltain pellolta. Yritettiin saada se meijän puolelle siihen sotaan mutta se ei halunnut osallistua siihen. Stten joku puhuva myyrä selitti meille jtn että ”Sota ei ole ratkaisu” yms. Mallulla meni hermot siihen ja ampui sen myyrän. Sitten mentiin jonnekin kauppaan ostamaan ruokaa ja muita tarvikkeita. Kallekin oli yhtäkkiä mukana ja istui siellä autossa odottamassa meitä. Kalle istui siinä auton etupenkillä ovi auki ja joku mies jutteli Kallen kanssa siinä. (jotkut ihmiset oli zombeja, mutta niitä ei tunnistanut ennen kun ne hyökkäs) Mä huolestuin että se mies olis zombi ja menin ulos sinne missä se auto oli. Mun ohi käveli joku mummo jolla oli pussillinen pullia ja se söi yhtä. Se mummo rupes selittään mulle jtn mutta en kiinnittäny siihen huomioo. Menin siihen autolle ja sit se mies hyökkäs Kallen kimppuun ja mä ammuin sen. Sitten mentiin takas sinne kauppaan ja Pete osti sieltä kaupasta jtn tosi randomia jtn ihan turhaa en muista mitä. Pete makso ne ostoksen (7e) ja sitten lähettiin takasin sinne telttailu alueelle.



että tällästä :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 04.04.2012 00:54

Mitä asioita olet tehnyt, tai kokenut? Rastita.

(x) Suudellut.
(x) Tehnyt/Saanut fritsun.
(x) Juonut alkoholia.
(x) Oksentanut.
(x) Polttanut tupakkaa.
(x) Varastanut kaupasta.
(x) Ollut rakastunut.
( ) Käyttänyt huumeita.
(x) Tehnyt lävistyksiä itse.
(x) Haukkunut toista ihmistä.
( ) Saanut turpaan.
( ) Pukeutunut kuin idolisi.

Vastaa rehellisesti!

• Kuka on sinulle tärkein ihminen koko maailmassa? - hmmm... ei voi päättää yhtä
• Voisitko tappaa toista ihmistä - en
• Pop vai Rock? - ihan sama
• Oletko ollut koskaan masentunut? - no en sillee
• Mitä musiikkia kuuntelet ? - räppia
• Pelkäätkö maailmanloppua? - en
• Jaksatko vielä vastata? - njoo
• Mitä haluaisit sanoa sinun ihastuksellesi? - rakastan sua <3
• Onko ihastuksesi IRC galleriassa? - joo
• Mikä sinua pelottaa eniten maailmassa? - et jään yksin
• Paras katsomasi elokuva? - en oikein tiiä

Kumpi?

◘ Maitosuklaa vai valkosuklaa? - maitosuklaa
◘ Mansikka vai banaani? - mansikka
◘ Koulu vai mielisairaala? - koulu
◘ Emo vai pissis? - ei kumpikaan
◘ Kissa vai koira? - kissa
◘ Huulikoru vai kielikoru? - kieli

Muutama vielä, koita kestää !

► Mitä tyyliä edustat? - omaani
► Jos saisit muuttaa itsessäsi ihan mitä vain, mitä muuttaisit ? - vähän pitempi
► Paras asia sinussa on? - en oikein tiiä
► Kuka on pahin vihollisesi? - ei mulla oo kun oon niin ihana :D
► Kuinka monta kertaa olet muuttanut? - oisko 5-6
► Mitä pidät mukanasi aina? - puhelin ja lompakko

SAAT KÄYTTÄÄ VAIN YHTÄ SANAA! On todella hankala vastata vain yhdellä sanalla.

1. Missä kännykkäsi on? - pöydällä
2. Kumppanisi? - pete <3
3. Hiuksesi? - vituillaan
4. Äitisi? - sohvalla
6. Suosikkisi? - häh?
7. Unesi viime yönä? - jännää
8. Mielijuomasi? - es ;D
9. Unelmasi/tavoitteesi? - salasii ;DD
10. Missä huoneessa olet? - eteisessä
11. Harrastuksesi? - ;)
12. Pelkosi? - hylkääminen
13. Missä haluat olla 6 vuoden päästä? - töissä
14. Missä olit viime yönä? - Himassa
15. Jotain, mitä sinä et ole? - pitkä
16. Muffinssit? - nam ;P
17. Toivelistalla? - raha
18. Paikka, missä kasvoit? - iittala...
19. Mitä teit viimeksi? - puhuin
20. Mitä sinulla on ylläsi? - mekko
21. Televisiosi? - olkkarissa
22. Lemmikkisi? - olematon
24. Elämäsi? - jees
25. Mielialasi? - väsyttää
26. Ikävöitkö jotakuta? - Joo
27. Auto? - audi
28. Jotain, mitä sinulla ei ole ylläsi? - housut
29. Lempikauppasi? - k
30. Lempivärisi? - emt
31. Milloin nauroit viimeksi? - Tänää
32. Milloin viimeksi itkit? - sunnuntaina
33. Kuka lähettää tämän edelleen? - nobody
34. Paikka minne menen yhä uudelleen ja uudelleen? - jukola
35. Henkilö, joka s-postittaa minulle säännöllisesti? - nobody
36. Lempiruokapaikka? – linna

Päivä yksi: 10 Asiaa joita odotat :Keskiviikko 04.04.2012 00:41

mun synttäreitä,sitä et pääsee rimmiin,sitä et nään tiettyjä ihmisii,KESÄÄ!,sitä koska saan seuraavan kerran rahaa :D,sitä et pääsee juomaan,viikonloppua,leffa iltaa peten kans :),sitä et pääsee apparalle ilman et jäätyy :D ja sit sit et oon 18

Päivä kaksi: 9 Ihmistä joita et halua menettää
Päivä kolme: 8 Asiaa joita et voi sietää
Päivä neljä: 7 asiaa joita et voi unohtaa
Päivä viisi: 6 Asiaa jotka saavat sinut iloiseksi
Päivä kuusi: 5 Sinulle luontevinta asiaa
Päivä Seitsemän: 4 Luonteenpiirrettäsi
Päivä kahdeksan: 3 pahetta mitä olet tehnyt
Päivä Yhdeksän: 2 Päivämäärää jotka ovat tärkeitä sinulle
Päivä kymmenen: 1 Asia minkä haluaisit unohtaa

[Ei aihetta]Tiistai 03.04.2012 01:30

Tyhmiä kysymyksiä tytöille
1. Nukutko rintaliivit ylläsi? – joskus jos oon kaverilla yöt
2. Nautitko draamasta? – riippuu vähän
3. Oletko tyttömäinen tyttö? – harvoin
4. Ketä halasit viimeksi? – autioo :DD
5. Pieni vai iso laukku? – iso
6. Oletko lyhyt? – joo
7. Ihanne pituutesi? - joku 10 cm lisää
8. Onko sinua läimäytetty takapuolelle? – joo -.-
9. Välitätkö sukkiesi likaisuudesta? – joo
10. Pukeudutko Halloweenina? – jos on pippalot :D
11. Onko sinulla nivelten yliliikkumista? – käsis
12. Oudoin paikka missä olet nukkunut? – hmmm... ei tuu mieleen mtn
13. Onko kukaan suudellut sinua tänään? – joo <3
14. Onko sinusta liikkeellä juorua? – eiköhän
15. Kutsutko joitakin heidän sukunimellään? –joo
16. Kuinka moni ihminen lukee tämän? – en usko et moni
17. Minkä väriset ovat tämän hetkiset rintaliivisi? – pinkki mustat
18. Vaaleat vai tummat hiukset miehellä? – ei välii
19. Oletko tällä hetkellä turhautunut johonkin mieheen? – no jaa
20. Onko sinulla parhaita ystäviä? - joo <3
21. Onko sydämesi koskaan särkynyt? – njoo
22. Oletko koskaan ajatellut/harkinnut kauneusleikkausta? - läpäl
23. Pidätkö elämästäsi? – joo :)
24. Onko kukaan ystäväsi varastanut poikaystävääsi? – eip
25. Oletko hypännyt järveen vaatteet päällä? – joo
26. Onko sinulla enemmän tyttö- kuin poikakavereita? – poikii
27. Kuinka pitkään sinulla on ollut Facebook-tunnus? – en tiiä
28. Oletko koskaan läimäissyt poikaa kasvoille? – jooh :D
29. Mitkä ovat suurimmat pelkosi? – varmaan se et jään ihan yksin
30. Oletko koskaan itkenyt itseäsi uneen? – joo
31. Onko ollut vaikeaa unohtaa joku ihminen? – en oo vielä onnistunu eli joo
32. Uskotko sanontaan ''Kerran huijari, aina huijari''? – en mut kyl se pistää epäilee
33. Onko sinulla ollut koskaan hyvä olo jostakin? – joo :DD
34. Toivotko joskus että olisit kuuluisa? – en oikeestaa
35. Ikävöitkö tällä hetkellä jotakuta? – joo
36. Kumpi mieluummin, kajaali vai ripsiväri? – ripsari
37. Louis Vuitton vai Dooney Bourke? – jaa a kuule
38. Käyttäisitkö mieluummin hametta vai housuja? – emt. hametta jos ois kivoja
39. Entäs sukkahousuja vaiko legginsejä? – legginssit
40. Hupparia vaiko takkia? – huppari
41. Korkkarit vai lenkkarit? – lenkkarit :D
42. Suorat vai kiharat hiukset? – molemmat
43. Rengas vai roikkuvat korvikset? – roikkuvat
44. Vaalea vai tumma? – tumma
45. Smoothie vai latte? – smoothie
46. Light vai normaali kokis? – normaali
47. Timantteja vai helmiä? – timantteja
48. Mary-Kate vai Ashley Olsen? – ei kumpikaa
50. Ipod vai kännykkä? – känny
51. Perhe vai ystävät? – molemmat
52. Huulikiilto vai huulipuna? – kiilto
53. Manikyyri vai pedikyyri? – manikyyri
54. Rauha vai rakkaus? – rakkaus
55. Aurinkolasit vai käsilaukku? – laukku

Kysymyksiä miehistä
Hauska vai vakava?: hauska
Söpö vai seksikäs?: seksikäs
Tummat vai vaaleat silmät?: ei välii
Pitkät hiukset vai lyhyet?: lyhyet
Kiharat vai suorat hiukset?: semmoset semit
Hyvä tanssija vai hyvä laulaja?: laulaja
Tupakoitsija vai ei?: ei välii
Narkomaani vai puhdas?: puhdas :D
Omistaa moottoripyörän vai urheiluauton?: auto
Parta/viikset vai ajettu pois?: vähän saa olla :D
Nuorempi vai vanhempi?: ei välii
Kasvot vai keho? – molemmat
Lipevä kaupunkilainen vai maalaistollo? – kaupunkilainen

HENKILÖ JOKA LÄHETTI SINULLE TEKSTIVIESTIN VIIMEKSI
Mitä viestissä luki? – home sweet home.. and bathroom! ;D
Uskotko teidän pitävän yhteyttä aina? – toivottavasti <3
Kuinka kaukana hän asuu sinusta? – joku reilu 20 km
Oletko rikkonut lakia hänen kanssaan? – joo :D
Paras muistosi hänestä? - niit on liikaa
Onko hänellä hyvä lauluääni? – joo =)
Kuvaile häntä yhdellä sanalla? – siideripissis ;)
Onko hän varattu vai vapaa? – varattu mulle ;DD

HENKILÖ JOKA TULEE ENSIMMÄISENÄ MIELEEN
Miksi juuri hän? – koska rakastan <3
Milloin näitte viimeksi? – tänää :)
Kuinka tärkeä hän on asteikolla 1-10? – 11 <3
Tykkäätkö hänen musiikkimaustaan? – joo =)
Onko hän sanonut rakastavansa sinua? – joo <3
Onko hän enemmän villi vai rauhallinen? – villi ;DD

[Ei aihetta]Perjantai 30.12.2011 21:52

Noniin naiset, ei muuta kuin rastia ruutuun, jos kuvaus täsmää. Testin tehtyäsi saat selville, kuulutko hihitteleviin pinkkiprinsessoihin vai tunnetko olosi kotoisammaksi karskin äijälauman keskellä. Ja siltä väliltä.

[ ] En juo kahvia
[x] Meikkaan lähes joka päivä
[/] Pidän hameita
[/] Tykkään lauluista, joissa kerrotaan rakkaudesta
[/] Kuuntelen poppia
[ ] Kuuntelen klassista
[x] Olen seurustellut vakavasti yli kolme kertaa
[x] Hihitän
[ ] Pidän kasvoistani
[ ] Minulla on kauniit kasvot
[/] En koske mielelläni likaisiin asioihin
[x] Hiukset ovat ikuinen ongelma
[/] Inhoan sadetta
[/] Minua harmittaa, jos sotken vaatteeni
[x] Kiljahdan, jos säikähdän kunnolla
[x] Pojat on kivoja
[x] Tiedän, että ainakin viisi kundia elämäni aikana on ollut kiinnostunut minusta
[ ] Matkustan kaikki kilometriä pidemmät matkat autolla
[/] Ihastun helposti
[x] Mutta ihastukset menevät myös helposti ohi
[ ] Pidän kilteistä pojista enemmän kuin koviksista
[ ] Pelkään pimeää
[ ] Pelkään korkeita paikkoja
[ ] Pelkään hämähäkkejä
[/olvi ei =)] Kalja on kamalan makuista
[ ] En röyhtäile julkisesti
[/] Rakastan shoppailua
[ ] Ja minulla on varaa kunnon tuhlaukseen
[/] Vaaleanpunainenkin on ihan kiva
[/] En osaa puolustautua, jos kimppuuni hyökkäisi mies
[ei oo tullu tesmittyy] Pysyn hyvin pystyssä korkkareilla, joissa on 15 cm korko
[ ] Syön terveellisesti
[/] Minulla on monta läheistä tyttökaveria.
[x] Tykkään käyttää koruja


Olen...
[x] Vetänyt toista naista tukasta tai raapinut
[ ] Korjannut sukkahousuja kynsilakalla
[x] Kurkkinut kaverin kylpyhuoneen kaappiin
[x] Nyppinyt kulmakarvat
[x] Keikistellyt peilin edessä
[x] Puhunut puhelimessa tunnin jos toisenkin putkeen ystävän kanssa
[x] Vetänyt naamaan ison levyn suklaata kerralla
[ ] Siivonnut hulluna kun joku kertoo tulevansa kylään lyhyellä varotusajalla
[x] Pissannut julkiselle paikalle maistissa
[ ] Silittänyt alushousuja
[ ] Kuunnellut korvat höröllä Dr. Philin viisauksia
[x] Haaveillut rikkaasta miehestä
[x] Kutonut kangaspuilla
[ ] Käynyt manikyyrissä

0-10 = sä oot kuule tosimies!
11-20 = oot yhtä naisellinen ku Marilyn Manson
21-28 = miesmäisiä piirteitä on havaittavissa mutta silloin tällöin sisäinen naisesi pyrkii esiin =D
29-36 norminainen
37-43 = aika diiva
44-49 = oot naiseuden multihuipentuma.. naisellisempaa saa hakea

tylsääkö???Torstai 29.12.2011 10:27

IHMISIÄ:
J
- Kuvaile häntä tasan yhdellä sanalla? - ystävyys <3 =D
- Tiedätkö, ketä hänen parhaat ystävänsä ovat? - jeps
- Voisitko halata häntä? - juh

M
- Rakastatko häntä? - en
- Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? - joo o
- Milloin juttelit hänen kanssaan viimeksi? - tänää

P
- Paljon hän merkitsee sinulle? - paljon =)
- Mitä haluaisit sanoa hänelle nyt? - en oikeestaan mtn paitsi et väsyttää :P
- Kuinka kauan olette tunteneet - 3-4kk?

S
- Minkä kappaleen omistaisit hänelle? - veljenpojat-erittäin hyvä
- Onko teillä koskaan ollut minkäänlaista säätöä? - ainahan meillä ;)
- Kuinka tärkeä hän on sinulle asteikolla 1-10 - 100 <3 ;)

O
- Kerro tähän joku inside vitsinne - pinkki hummeri limusiini
- Kuuluuko hän tärkeimpiin ihmisiin elämässäsi? -no joo kai
- Osaako hän kuunnella? - juu

A
- Oletko koskaan nauranut hänen kanssaan? -viieks eilen
- Annoitko itsestäsi hyvän ensivaikutelman hänelle? -en usko :D
- Onko hän koskaan tehnyt sinua iloiseksi? - joo =)

K
- Milloin ja missä tutustuitte ? - sairaalassa? :D
- Onko sinulla hänen numeronsa? - jep
- Mikä on hänen kumppaninsa nimi? - jonna

T
- Onko hän sinulle tärkeä? - joo <3
- Miten ja missä tutustuitte? - piitkä juttu
- Onko hän kaunis/komea? - ihq

# OLETKO:
Piiloutunut roskikseen? - k
Ihastunut? - juuh tai oikeestaan enemmän <3
Oletko koskaan liftannut? - en
Juonut vieraan pullosta, tietämättä mitä siinä on? - joo
Huolehtivainen? - joo
Kokeillut nuuskaa? - joo
Oksentanut julkisesti? - joo
Oksentanut ihmisen päälle? - en
Itkenyt elokuvan aikana? - ju
Mustasukkainen? - välil
Omistushaluinen? - semi
Särkenyt jonkun sydämen? - kai:<
Valvonut koko yön? - juu koko ajan
Riippuvainen jostakin? - jup
Katunut tekojasi? - juuu u

# ONKO:
Joku vienyt sinulta miehen/naisen? - eip
Sinua syytetty jostakin? - on
Joku ihastunut sinuun? - enemän<3
Joku särkenyt sydämesi? - jep
Jääkaapissasi mitä? - kai sielä jtn on
Mielessäsi alkoholipitoinen viikonloppu? - uv

# YLEISTÄ:
Mihin haluaisit nyt? - jaa a
Haluatko mennä naimisiin? - joskus joo
Haluatko lapsia? - sit joskus
Lempijäätelö? - ben & jerrys
Pitääkö kukaan sinusta? - jooo <3
Oletko pitänyt jostain henkilöstä, joka on kohdellut sinua huonosti? - valitettavasti
Kenet haluaisit nähdä tällä hetkellä? - roopen <3

# RAKKAUS/SUHTEET:
Oletko koskaan ihastunut varattuihin? - juu
Toimivatko kaukosuhteet? - riippuu
Oletko himoinnut kaverin kumppania? - jep...
Seurustelisitko 5 vuotta vanhemman kanssa? - riippuu
Oletko suudellut henkilöä jonka nimi alkaa S:kirjaimella? - en kai..
Minkälainen olisi ihanteellinen kumppani? -luotettava ja mukava ja semmonen ihana
Oletko ikinä herännyt väärästä sängystä? - joo
Ikävöitkö ketään? - juu kaikkia <3

joo o...Sunnuntai 25.12.2011 23:35

tajusin juuri että galleria on TURHA! =D

tylsää taas...Sunnuntai 02.10.2011 18:06

1. MIKÄ on ärsyttävin luonteenpiirteesi?
- näsäviisaus
2. MISTÄ olet riippuvainen?
- suklaasta,tupakista ja ihmisistä
3. MISTÄ suutut?
- jos multa pöllitääs jtn tai sit jos puhutaan paskaa yms.
4. MISTÄ ärsyynnyt?
- turhasta =D
5. MITÄ luulet muiden ajattelevan sinusta?
- emt
6. MITÄ itse olet yleisesti mieltä muista?
- ihan jees suurin osa sit on niitä ihanii ja sit niitä kusipäitä =)
7. MITÄ teet kaikkein mieluiten vapaa-ajalla ja kenen kanssa?
- oon jukolassa parhaitten ihmisten kans =D
8. OLETKO perfektionisti?
- en
9. OLETKO pessimisti?
- en
10. MISTÄ rentoudut?
- hyväst musasta ja seurasta =)
11. MISTÄ menetät yöunesi?
- riitelystä ja jos tapahtuu jtn ikävää
12. MIKÄ on syy miksi lintsaat koulusta?
- väsyttääää
13. MIKÄ saa fiiliksesi kohoamaan synkimmilläkin hetkillä?
- ystävät <3
14. MIKÄ tekee pirteäksi pimeinä maanantaikouluaamuinakin?
- musa ja kaverit
15. MIKÄ biisi masentaa?
- riippuu tilanteesta
16. MILLAINEN on ärsyttävä henkilö?
- itserakas ja sellanen joka puhuu kaikista paskaa seläntakana ja sit esittää päin naamaa parasta kaverii
17. MILLAINEN on täydellinen ystävä?
- luotettava,kuuntelee jos on huolia ja yrittää oikeesti auttaa
18. MILLAINEN suhde sinulla on äitiisi?
- hyvä =)
19. MILLAINEN suhde sinulla on isääsi?
- hyvähän se nykyään =)
20. MILLAINEN suhde sinulla on mahdollisiin sisaruksiisi?
- parempi kun ennen kun nykyään meil on yhteisii kavereita tosi paljon
21. KENEN henkilön vuoksi tekisit ihan mitä vain?
- kaikkien tärkeimpien (en kyl ihan mitö vaan mut melkein)
22. MIKÄ on suurin unelmasi?
- että pääsis muuttaan pois ja sit et pärjäis siel omas kämpäs.
23. MIKÄ oli lapsena vakiotoivomuksesi?
- musta piti tulla eläinlääkäri
24. MILLAISENA näet maailman?
- aika perseestä suurimmaks osaks
25. MILLAISENA näit maailman kymmenen vuotta sitten?
- varmaan aika ihanana paikkana kun ei tienny mistään mitään
26. MILLAINEN maailma on 20 vuoden päästä?
- jaa a
27. MIKÄ on anteeksiantamattomin teko mitä joku voi tehdä toiselle henkilölle?
- että kertoo jtn tosi yksityistä tai sit pettää
28. MIKÄ saisi sinut tappamaan ihmisen?
- emt
29. MITÄ tahtoisit tässä päivässä tehdä toisin, jos sinulla olisi siihen mahdollisuus?
- emt
30. MILLAINEN on kaunis ihminen?
- joka on omasta mielestään kaunis mut ei toitota sitä muille
31. ONKO toisen lyöminen oikeutettua? Jos on, missä tilanteessa?
- ei oo
32. MIKÄ toisen ihmisen ominaisuus saa sinut kiinnostumaan?
- positiivisuus
33. MILLAINEN on mielestäsi naisen unelmavartalo?
- jaa a
34. MILLAINEN on mielestäsi miehen unelmavartalo?
- semmonen kiva =D
35. ONKO ulkonäkö tärkeää?
- on se sillee mut luonne on tärkeempi
36. OLETKO koskaan arvostellut toista ulkonäön perusteella?
- juuh
37. MILLAINEN oli tuomiosi?
- no niin on tullu tehtyy aika monta kertaa nii aika monen laisia "tuomioita" on tullu
38. KUMPAA sukupuolta tahtoisit edustaa?
- tällä hetkellä voisin olla jätkä mut muuten kyl tykkään olla muija
39. MITÄ piirrettyä katsot edelleen?
- emt harvoin kerkeen kattoon tvtä
40. MITÄ itsessäsi olevaa ominaisuutta häpeät?
- en aina aattele mitä sanon
41. MISTÄ teosta olet erityisen ylpeä?
- emt
42. MITÄ olet valmis tekemään saadaksesi ihastuksesi?
- jaa a
43. MITÄ olet valmis tekemään, jotta saisit pienintäkin huomiota vastakkaiselta sukupuolelta?
- emt yleensä rupeen vaan jutteleen
44. OLETKO koskaan unelmoinut olevasi supersankari?
- pienenä joo :D
45. MILLAISIA yliluonnollisia kykyjä sinulla olisi? (Perustuu ylläolevaan kysymykseen).
- lentäminen
46. OLETKO itkenyt rakkauselokuvissa?
- en
47. OLETKO kiljunut ääneen kauhuelokuvissa?
- joo
48. ONKO joku musiikkikappale saanut sinut itkemään?
- jep
49. KETÄ jäisit kaipaamaan, jos sinun täytyisi muuttaa maapallon toisellepuolelle, etkä kuulisi nykyisistä tuttavistasi enää koskaan?
- kaikkia! <3
50. KUKA jäisi kaipaamaan sinua?
- toivottavasti moni <3

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.08.2011 16:27

01 Nimet, joilla kaverit sinua kutsuvat?
- salla,ollipervo =D
02 Neljä asia ylläsi?
- T-paita, alkkarit, yöhousut ja villasukat
03 Seurusteletko?
- en
04 Oletko ikinä saanut ruusuja?
- juu
05 Oletko ikinä nuollut jalkaasi?
- en
06 Uskotko, että jokaiselle on sielunkumppani?
- juu
07 Ongelmasi juuri nyt?
- sellanen kiva pieni juttu vaan...
08 Onko sydämesi ollut särkynyt?
- juu
09 Mitä mieltä olet seksisuhteista?
- nojaa
10 Kuinka monta lasta haluat?
- 1-2
11 Lempivärisi?
-aika lailla kaikki =)
12 Uskotko, että oikean rakkauden voi löytää vain kerran?
- juu
13 Onko vaikeaa kertoa ihmisille, jos tykkäät heistä?
- no riippuu tilanteesta ja ihmisestä
14 Onko sulla nuha?
- Jep
15 Jos joku tykkäisi sinusta, haluaisitko hänen kertovan sen sinulle? - joo
16 Oletko ihastunut?
- joo
miksi et seurustele ihmisen kanssa josta pidät?
- jaa a
miksi olit viimeksi surullinen?
- siksi
miksi teet tätä testiä?
- tylsää

WHEN
milloin viimeksi nauroit ja miksi?
- eilen riinan kans kun vähän failattiin
milloin olit viimeksi autossa?
- sunnuntaina
milloin olet viimeksi syönyt leipää?
- äsken

DO U HAVE
onko sinulla mp3 tai iPod?
- ei olle =(
onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois?
- joo
onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa?
- Ei ole

YOURSELF
monta kirjainta on etunimessäsi?
- 5
missä kuussa olet syntynyt?
- touko
oletko allerginen jollekkin?
- En
kuinka pitkä olet?
- 157
onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto?
- ihan ok

THE LATEST
viimeisin pitkä automatka?
- en muista
viimeisin itku?
- eilen
viimeisin nähty elokuva?
- monty python elämän tarkoitus. oli ihan paska
viimeisin syöty ruoka?
- leipää
viimeisin soitettu biisi?
- en muista

LOVE
haluaisitko halata jotain tiettyä ihmistä?
- joo
mikä on ihaninta, mitä joku sanoi?
- jaa a
rakastatko ketään tällä hetkellä?
- perhettä ja ystäviä
rakastaako sinua kukaan?
- toivottavasti =)

WHO
kuka nukkui viimeksi vieressäsi?
- roope
kuka puhui kanssasi viimeksi puhelimessa?
- riina varmaan
kuka nauroi viimeksi kanssasi ?
- riina

THIS WEEK
onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä?
- On
oletko ikävöinyt jotain kovasti
- no vähän
mitä olet ostanut viikon sisällä?
- suklaata,tupakkia,lonkeroo,lisää suklaata,lisää tupakkia....
oksentanut?
- En
soittanut jollekkin?
- joo
saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta?
- Juu
lähettäny viestiä vastakkaiselle sukupuolelle?
- Jep
tuntenut itsesi tyhmäksi?
- ainahan mä

NOW
mitä aiot tehdä myöhemmin?
- maata kipeenä himassa
teitkö uuden vuoden lupauksia?
- En
aitko pitää niistä kiinni?
- jos teen sellasen
kenen vieressä nukut yön?
- yksin
aiotko tehdä jotain merkittävää
- en usko

tylsääkö??Sunnuntai 28.08.2011 22:17

• Milloin poltit viimeksi tupakkaa? - joku tunti sit?
• Mikä oli viimeinen asia, joka sai sinut todella iloiseksi? - ;)
• Mikä oli paras lahja, jonka sait viime syntymäpäivilläsi? - semmonen aivan ehaana kruunu lelushopista
• Haluaisitko seurustella? - no joo...
• Kenen kanssa? - vaikka kenen
• Oletko ihastunut? - joo
• 5 paikkaa missä olet ollut tänään -tonilla,kotona,seuriksen puistossa,kaisalla
• Saako sua halata? - tietty =)
• Onko sinulla tänään rauhallinen koti-ilta vai lähdetkö jonnekin? - kotona
• Näkyykö musamakusi pukeutumisessasi? - no välillä
• Mitä odotat tällä hetkellä kaikista eniten? - en oikein mitään ihmeellistä

10 totuutta nykyhetkestä:
• Minkä värinen on hammasharjasi? - pinkki
• Seurusteletko? - en
• Oletko lävistetty? - korvat
• Mitä sinulla on päälläsi? - lökärit ja t-paita
• Oletko tyytyväinen elämääsi? - juu =)
• Minkälainen olo sinulla on nyt? - väsyttää ja tekee mieli tupakkia
• Onko koruja päällä nyt? - korvikset
• Onko sänkysi pedattu? - ei

10 totuutta eilisestä:
• Suutelitko ihastustasi? - en
• Oliko kiva päivä? - joo =)
• Olitko tietokoneella? - jen
• Tajusitko jotain uutta? - juu
• Teitkö jotain mitä et tee yleensä? - no joo...?
• Teitkö yhtään urheilusuoritusta? - kävelin...
• Monelta aloit nukkumaan? - kolmen jälkeen

10 totuutta menneisyydestä:
• Missä synnyit? - hämeenlinna
• Kaipaatko menneisyyttäsi? - no jotain siitä
• Entiset opettajasi? - niit on monta mut ainakin aevan ihana vesku<3 =D
• Haluaisitko elää päivän samana, kun olit kuusi vuotias? - en tajuu mut sanotaan että ehkä
• Jouduitko pettymään usein? - valitettavasti
• Teitkö jotain, jota kadut yhä? - jep
• Kuinka monesti olet muuttanut? - 5
• Muistatko ensimmäisen koulupäiväsi? - en

10 haluaisitko:
• Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet? - jep!
• Haluaisitko olla päivän julkkis? - en
• Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? - no en oikeestaan sillee...
• Haluaisitko nähdä jonkun tietyn? - joo =)
• Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle? - jep
• Haluaisitko halata jotain tiettyä? - joo
• Haluaisitko viettää aikaa jonkun tietyn kanssa? - no joo
• Haluaisitko että olisi kesä? - vielä on kesää jäljellä!!! ainakin melkein
• Haluaisitko nukkua ikuista unta? -en!
• Haluaisitko muuttaa maahan jossa kävit viimeksi? - en
• Haluaisitko uuden ystävän? - no ainahan mä =)