IRC-Galleria

sarvijaakko

sarvijaakko

tyhmä kebab

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

viikko aikatauluniLauantai 19.01.2008 03:01

...on ollut kiireinen. Aamutöitä oli vain kerran, eikä ollut 4h kerhoa tällä viikolla, joten luulisi että olisi helppoa, sillä alkuviikko lähti niin käyntiin.

Maanantaina sain nauttia vielä rauhasta.
Tiistaina minulla oli japaninkielitunti, ja pääsin kotiin vasta illasta
Keskiviikkona sain nauttia rauhasta, mutta se rauha tuntuu jotenkin kadonneen.. en saanut mietittyä asioita..
Torstaina oli aamutyöt, lapualaisooppera harjoitukset (15.00-17.00) ja sitten suoraan kaupunkiin vaikka väsy oli kova. Täytyi mennä erääseen kerhoon, jonne kuitenkin jätin menemättä koska olin ihan liian väsynyt.
Perjantaina menin kouluun Noljakasta käsin, jouduin siis menemään kahdella linja-autolla. Not nice. Koulunjälkeen lähdin ystävälle ja hänen kanssaan kaupunkiin. Tuli kannettua LIIKAA tavaraa, (koulureppu, joka oli täynnä, yksi pussi jossa pari vaatekappaletta, yksipussi jossa kansioita, yksi pussi jossa 3l maitoa, leipää + muuta krääsää. sekä dolly aterioita. -_- (yhyy)

hmm, aika helpolta tuo itseasiassa on näyttänyt, miksi sitten olen näin puhki ja väsy ja argh?
Tekisi mieli itkeä ja avautua jollekkin, mutta Miksi? ei ole syytä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.