IRC-Galleria

Rakkaus.

Lueskelin illalla pitkän aikaa irc-gallerian yhteisöjä (oliks sun vanhemmat helmii ku oot tommonen simpukka) ja ht.netin topicia, jossa kyseltiin tuollasia kivoja sanontoja. Aiheen miettiminen johti siihen, että ymmärsin että elämä on lyhyt. Maksimissaan ehkä sata vuotta. Jos rakastumiseen menee päivä, ja unohtamiseen koko elämä, niin onko rakastuminen sitten sen arvoista? Ehkä riittää kun ihastuu, kerran, kaksi, tai ehkä useamminkin. Kauanko kestää unohtaa ihastus?

Moni valittaa, ettei ole vielä kuusitoista-vuotiaanakaan seurustellut. Tarvitseeko seurustella niin nuorena? Tai jopa harrastaa seksiä? Toki se on jokaisen henkilökohtainen asia, mutta sellaiseen on koko elämä aikaa. Ei aika mihinkään karkaa, aina voi odottaa vuoden tai pari täysi-ikäisyyttä, sitä varmuutta itsestään, eikä saa antaa kenenkään painostaa itseään sellaisen suhteen.

Rakastuminen on kaiketi aika iso asia. Entäpä jos toinen ei vastaakaan tunteeseen? Molemminpuolisena se taatusti on ihanaa ja kaunista siihen asti, kunnes uutuudenviehätys menee ohitse ja yhdessäolosta tulee tylsää rutiinia. Entä väkivalta avioliitossa? Voitko vannoa, ettet koskaan lyö aviopuoliosasi, tai avopuolisoasi, tai vaikka ystävääsi. Perusoikeudet antavat ihmiselle suojan fyysiseen koskemattomuuteen, onko sitä siis lupa rikkoa? Sodissa ihmiset tappavat toisiaan, rikkovat tuon koskemattomuuden valan ja se on ok. Miten rakkauden käy, kun toinen lähtee sotaan? Jos toinen ei palaakaan? Muuttuu homoksi tai löytää toisen? Ei kykene enää rakastamaan?

Afganistanin, Irakin ja Venäjällä käytävän Etelä-Ossetian sodat ovat aiheuttaneet paljon kohua. Itse en ollut kuullut Georgian sotavoimien ja Etelä-Ossetian armeijan välillä käytävästä konfliktistä mitään, ennen kuin siitä alettiin puhua jopa nuorten keskuudessa messengerin välityksellä. Miten sodat vaikuttavat nuoriin? Onko oikein antaa lasten leikkiä sotaleikkejä, leikkiä pienillä tinasotilailla ja tykeillä? Tai antaa pelata väkivaltaisia pelejä esimerkiksi Playstationilla tai X-boxilla? Siihen varmasti jokaisen lapsen vanhemmat osaavat henkilökohtaisesti suhtautua kasvatukselleen tyypilliselle tavalle.

Minun mielestäni sodankäynnissä ei ole mitään hyvää, ei ole kenenkään oikeus viedä toiselta henkeä, sama koskee murhia. Entäpä itsepuolustus? Jos sulhanen puristaa kurkuista niin, ettei saa henkeä, onko vaimolla oikeus lyödä maljakolla päähän ja puolustautua tappamalla toisen? Miksi mies saa yleensä pahemman tuomion taposta, joka on johtunut itsepuolustuksesta? Eikö nainen voi käyttää väkivaltaa ihan samalla tavalla kuin mieskin? Tekniikka on tosin erilainen, yleisemmin mies kuolee naisen tappamana Fiskarsin sahalaitaisella leipäveitsellä. Väkivaltainen nainen yleensä puree, raapii, potkii ja heittelee tavaroita, mutta fyysisesti vahvempi mies voi ihan helposti tarttua naista ranteista ja käskeä lopettamaan. Mutta entäpä periaatteistaan kiinnipitävä mies, jonka mielestä naista ei saa lyödä, tilanteesta riippumatta?

Tekstini on äärimmäisen sekavaa, mutta niin ovat kyllä ajatuksenikin. Tuo Georgiassa käytävä sota pisti hieman hätkähdyttämään, tulevatko ydinpommit käyttöön? Syttyykö kolmas maailmansota? Lähtevätkö nuoret suomalaismiehen mahdollisesti laajenevaan sotaan? Kuka tietää.

Sen minä tiedän, että olen rakastunut. Ja tiedän saavani vastarakkautta, ainakin uskon niin hyvin vakaasti ja se on minulle tärkeä tieto. Eiköhän jokainen jossain määrin kaipaa muiden ihmisten hyväksyntää ja rakkautta. Jokaiselle henkilökohtaisesti tarve on eri mittakaavassa, mutta se tunne on silti olemassa. Niinpä mie tahdon kertoa, että rakastan sua oikeasti, enemmän kuin arvaatkaan.

(vuodatus, sekavaa, monimutkaista)

- Tinja