IRC-Galleria

sheenan

sheenan

todellisuus on hukkaan heitettyjä vuosia

Blogimerkintä

« Uudempi -
Viime vuosina valtavaan suosioon noussut yhdysvaltalaisyhtye My Chemical Romance palaa Suomeen jälleen maaliskuussa. Vastikään odotetun neljännen albuminsa ”Danger Days: The True Lives Of The Fabulous Killjoys” julkaissut bändi saapuu konsertoimaan Helsingin Hartwall Areenalle sunnuntaina 20. maaliskuuta.

My Chemical Romance on esiintynyt Suomessa viimeksi vuonna 2007 loppuunmyydylle Helsingin Jäähallille ja tuolloin uskollisimmat fanit jonottivat päiviä päästäkseen näkemään suosikkinsa eturivistä. Maaliskuussa suomalaisfanien pitkäksi venähtänyt odotus palkitaan, kun bändi saapuu esittelemään tänne tuoreet kappaleensa ja uuden näyttävän show’nsa.

Hintaa lipulla on 55€ (sama hinta jonka itse olen maksanut), on noudettavissa Kokkolasta tai voin lähettää joko tavallisena kirjeenä tai kirjattuna kirjeenä (jolloin hinta hiukan nousee).

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.