IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »
AD/HD tulee englanninkielisistä sanoista "attention deficit and hyperactivity disorder" ja tarkoittaa, että lapsella on vaikeuksia tarkkaavaisuudessa ja/tai ylivilkkautta ja impulsiivisuutta.




AD/HD, eli tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö, on diagnoosi tarkoittaa, että henkilöllä on tarkkaavaisuushäiriö, ylivilkkautta ja impulsiivisuutta. Oireet voivat esiintyä yhdessä tai erikseen siten, että henkilöllä on joko pääasiallisesti tarkkaavaisuushäiriö tai pääasiallisesti impulsiivisuutta ja ylivilkkautta.



Tarkkaavaisuushäiriö:

A. Joko (1) tai (2)

(1) Vähintään kuusi seuraavista tarkkaamattomuuden oireista on jatkunut vähintään 6 kuukauden ajan kehitystasoon nähden epäsopivina:

jättää usein huomiotta yksityiskohtia tai tekee huolimattomuusvirheitä koulussa, työssä tai muussa toiminnassa.
usein toistuvia vaikeuksia keskittyä tehtäviin tai leikkeihin
usein ei näytä kuuntelevan suoraan puhuteltaessa.
jättää usein seuraamatta ohjeita eikä saa koulu- tai työtehtäviään suoritetuksi (ei johdu vastustuksesta tai siitä ettei ymmärrä ohjeita)
usein toistuvia vaikeuksia tehtävien ja toimien järjestämisessä.
välttelee usein, inhoaa tai on haluton suorittamaan tehtäviä, jotka vaativat pitkäkestoista henkistä ponnistelua (kuten koulu- ja kotitehtävät)
kadottaa usein tehtävissä tai toimissa tarvittavia esineitä (esim. leluja, kyniä, kirjoja, työkaluja)
häiriintyy helposti ulkopuolisista ärsykkeistä
unohtaa usein asioita päivittäisissä toiminnoissa.
(2) Vähintään kuusi seuraavista yliaktiivisuuden/impulsiivisuuden oireista on jatkunut vähintään 6 kuukauden ajan kehitystasoon nähden epäsopivina:

Yliaktiivisuus:

liikuttelee usein hermostuneesti käsiään ja jalkojaan tai kiemurtelee istuessaan.
poistuu usein paikaltaan luokassa tai muissa tilanteissa, joissa edellytetään paikallaan oloa.
juoksentelee tai kiipeilee usein ylettömästi sopimattomissa tilanteissa (nuorilla tai aikuisilla voi rajoittua levottomuuden tunteisiin).
usein toistuvia vaikeuksia leikkiä tai harrastaa mitään rauhallisesti.
on usein "jatkuvasti menossa" tai "käy kuin kone".
puhuu usein ylettömästi.
Impulsiivisuus:

vastailee usein kysymyksiin ennen kuin ne on esitetty.
usein toistuvia vaikeuksia odottaa vuoroaan.
keskeyttää usein toiset tai on tunkeileva toisia kohtaan (tuppautuu toisten seuraan)
B. Jotkin haittaa aiheuttaneet yliaktiivisuuden/impulsiivisuuden oireet tai tarkkaamattomuuden oireet ovat esiintyneet ennen seitsemän vuoden ikää.

C. Jotakin oireista johtuvaa haittaa ilmenee kahdella tai useammalla elämän alueella (esim. koulussa tai kotona)

D. Selviä todisteita kliinisesti merkittävistä häiriöistä sosiaalisessa, koulutuksellisessa tai ammatillisessa toiminnassa.

E. Oireet eivät ilmene ainoastaan laaja-alaisena kehityshäiriönä, skitsofreniana tai muun psykoottisen häiriön aikana eivätkä ole ennemmin tulkittavissa muuhun mielenterveyden häiriöön (mieliala-, ahdistuneisuus-, dissosiaatio- tai persoonallisuushäiriö) kuuluviksi



ADHD:ta voidaan hoitaa kognitiivisella terapialla, lääkehoidolla sekä coachingilla (ADD Coaching). Yleisin hoidossa käytettävä lääke on Concerta joka on hitaammin imeytyvänä tehokkaampi kuin aiemmin eniten käytetty Ritalin, molemmissa tehoaineena on samainen metyylifenidaatti. Vastoin yleistä käsitystä, ADHD:n hoitoon käytetyt lääkkeet eivät ole rauhoittavia vaan stimuloivia ja niiden vaikutus perustuu aivotoiminnan tasapainottamiseen.

Joissain tapauksissa myös luontaistuotteilla ja ruokavaliolla on väitetty saatavan tuloksia.

Keskittymishäiriö ilman ylivilkkautta
Pelkkää keskittymishäiriötä ilman hyperaktiivisuutta kutsutaan myös nimellä ADD (engl. Attention Deficit Disorder).




ELI KOROSTAN. OIREIDEN PITÄNYT ILMENTYÄ ENNE 7 VUODEN IKÄÄ! OIREITA TULEE ESIINTYÄ USEAMMASSA YMPÄRISTÖSSÄ(ESIM.KOULUSSA JA KOTONA) ! (tarkoittaa myös että ei jaksa keskittyä itseään kiinnostaviin asioihin. yLLÄ MAINITTUJA OIREITA TULEE OLLA YLLÄMAINITUT MÄÄRÄT!

Tämä tässä ei ollut mikään varsinainen adhd-testi, vain suuntaaantava,kertoo kannattaako vältämättä hakeutua edes tutukimuksiin. AD/HD:ta "testataan" psykologin/neurologin tutkimuksilla, kysely kaavakkeilla ja lääkekokeiluilla,jonka jälkeen lääkäri antaa mahdollisen diagnoosin.



Jos on jotain kysyttävää/lisättävää /huomautettavaa/valitettavaa ni kommatkaa vaa.










[Ei aihetta]Torstai 01.02.2007 14:11

11


Lue huolellisesti läpi, tämä on tosi outo juttu!

1) Nimessä New York City on 11 kirjainta

2) Nimessä Afghanistan on 11 kirjainta

3) Ramsin Yuseb:in nimessä (Terroristi joka suunnitteli Twin Towers:in tuhoamisen 1993) on 11 kirjainta

4) George W Bush:in nimessä on 11 kirjainta

Tämä voisi tähän saakka olla pelkkä sattuma, mutta lue eteenpäin,
juttu muuttuu kiinnostavammaksi:

1. New York on 11. osavaltio

2. Lentokoneessa numero 11 oli 92 matkustajaa
( 9 + 2 = 11 )

3. Lentokoneessa numero 77, joka myös törmäsi Twin Towers:iin, oli 65 matkustajaa
( 6 + 5 = 11 )

4. Tragedia tapahtui 11 syyskuuta, myöskin tunnettuna 9/11
( 9 + 1 + 1 = 11 )

5. Niin kun varmaan myöskin tiedät, "US emergency services:in" puhelinnumero on 911
( 9 + 1 + 1 = 11 )

Edelleen vain pelkkiä sattumia? Jatka lukemista!

1) Yhteenlaskettu uhrimäärä molemmista lentokoneista jotka törmäsivät Twin Towers:iin oli 254
( 2 + 5 + 4 = 11 )

2) 11 Syyskuu on 254:s päivä vuodessa
( 2 + 5 + 4 = 11 )

3) Pommitus Madridissa tapahtui 3.11.2004
( 3 + 1 + 1 + 2 + 0 + 0 + 4 = 11 )

4) Tragedia Madridissa tapahtui 911 päivää Twin Towers tragedian jälkeen.
( 9 + 1 + 1 = 11 )

Nyt tulee jotain vielä oudompaa:

USA:n eniten tunnettu symboli, Stars & Stripes:in jälkeen, on kotka.

Seuraava säkeistö on otettu Islamin pyhästä kirjasta, Koraanista:


For it is written that a son of Arabia would awaken a fearsome Eagle.
The wrath of the Eagle would be felt throughout the lands of Allah
and while some of the people trembled in despair still more rejoiced:
For the wrath of the Eagle cleansed the lands of Allah and there was peace.

Tämä oli siis säkeistö numero 9.11 Koraanissa.

Luuletko edelleen että kaikki tämä on pelkkä yhteensattuma? Kokeile tätä:

Avaa Microsoft Word ja tee seuraava:

1. Kirjoita isoilla kirjaimilla: Q33 NY. Tämä on ensimmäisen lentokoneen numero joka törmäsi Twin Towers:iin.
2. "Tummenna" Q33 NY
3. Vaihda fontin koko numeroon 48
4. Vaihda fontti WINDINGS:iin


aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

Kirjoita kommentti
- Vanhemmat »