IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Matemaattis-loogisesti älykäsMaanantai 20.07.2009 15:13

Matemaattis-looginen älykkyys ei tarkoita pelkkää laskutaitoa, vaan laajemmin kykyä loogiseen ongelman ratkaisuun, esimerkiksi päässälaskutehtäviin. Tällä tavoin lahjakas nauttii yleensä myös johdonmukaisuudesta ja pyrkii hahmottamaan millaisia loogisia rakenteita ja malleja todellisuudessa esiintyy. Matemaattis-loogisesti älykäs henkilö voi usein käsitellä suuriakin lukuja päässään. Tämä ominaisuus on jossain määrin edellytys hyvälle päättelytaidolle. Matemaattis-loogista kykyä tarvitaan arjessakin, kun pitää esimerkiksi perustella kantansa väittelyssä. Matemaattis-loogisesti älykäs ei tarvitse verbaalista älykkyyttä nimeksikään. Verbalistiikkaa tarvitaan vasta silloin, kun ratkaisua yritetään selittää muille.

Tää on kyl aika pal totta, ja mää ku luulin et vastaus on taas joku hahmotuksen ja kuvaamataidollisesti innostunu. Verbalistiikasta e tiä mut tykkään kyl päässälaskuist ja ongelmien ratkomisist ja oon iha hyväki niis.

JEEKeskiviikko 08.07.2009 14:01

Meitsi lähteeki kohtapuoliin Tampereelle päin, nääs nääs! Kahtomaan itte hra. Suurta <3<3
MORO

miuTiistai 16.06.2009 04:18

> Mistä nickisi on peräisin?
* kekkailin

> Milloin sulla on synttärit?
* kesäkuussa

> Seurusteletko?
* e

> Mitä tekisit, jos naapurisi tulisi ja hakkaisi ikkunasi rikki?
* hankkisin sille häädön

> Kumpi tulee ensin leivälle, juusto vai makkara?
* ei makkaraa ollenkaan

> Käykö ketsuppi kaiken kanssa?
* kyl

> Olet tilaamassa fantasiapizzan, mitkä ovat täytteet?
* ananas, sipuli, feta ja paprika vaikka

> Onko koulu kivaa?
* kamalinta mitä saatan keksiä

> Millä kulkuvälineellä liikut eniten?
* autol ja jaloil

> Kumman valitset tv vai tietokone?
* tietsikka

> Unelmakämppä vai huippumalli haussa?
* kämppä

> Lenkkarit vai tennarit?
* en tiä

> Onko sinulla lävistyksiä?
* o

> Jos vastasit kyllä, missä?
* naamas ja kropas

> Entä onko tatuointeja?
* o

> Jos vastasit kyllä, missä?
* seläs ja käsivarres

> Omistatko iPodin?
* e

> Montako tuntia vietät aikaa koneella/vrk?
* mont

> Tiiätkö kuinka nopea nettisi on?
* se hitain kai

> Minkä merkkistä hiuslakkaa käytät?
* WWW

> Kun katsot peiliin, mitä näet?
* itteni

> Mikä kappale saa tanssijalkasi liikkeelle?
* Roots Bloody Roots

> Mikä kappale saa kyyneleet pakkautumaan silmille?
* Son Song

> Mikä kappale saa sinut iloiseksi?
* Roots Bloody Roots

> Oletko koskaan meinannut kuolla?
* joo

> Pitkä letti tekee miehen, oletko samaa mieltä?
* tekee se joistakin

> Monta kenkäparia omistat?
* emmuista

> Menetkö kesällä ulkomaille?
* tuskin

> Onko ruotsi puhevika?
* ei, se on kieli

> Miksi banaaneissa on kuoret?
* ettei hedelmä menis vituiks

> Kun laitat kädet ristiin, kumman käden peukalo on päälimmäisenä?
* vasen

> Mitä mieltä olet viiltelystä?
* melko turha

> Oletko koskaan harkinnut itsemurhaa?
* o

> Onko sinulla sisaruksia?
* ei

> Minkä ikäisiä?
*

> Millon siivosit viimeksi ja mitä?
* pöydän tos päiväl

> Mitä tällä hetkellä odotat?
* et pääsee nukkuu ja et ex maksaa velkas

> Missä olet nyt ja oletko siellä yksin?
* oon ja himas

> Cocis vai Pepsi?
* pepsi

> Mikä on toinen nimesi?
* Tellu

> Mikä on paras suklaapatukka mielestäsi?
* suffeli tai Fazerin jogurttihomma

> Juna vai bussi?
* riippuu mielentilast

> Osaatko tehdä kärrynpyörän?
* joo

> Entä kuperkeikan?
* juu

> Minkä kohteliaisuuden kuulit viimeksi (siis sinuun kohdistuneen)?
* olen kuulemma hyvässä mielessä suorasanainen

zädämTiistai 31.03.2009 02:28

Oletko koskaan tutkinut salaa kenenkään taskuja? Teetkö niin useinkin?
- tuskin hyötyisin mitään sillaisesta toiminnasta mutta joskus nuorempana varmaan olen

Missä olit tunti sitten?
- täs

Oletko ollut tänään koko päivän kotona?
- en oo ollu himassa koko päivänä..

Oletko ns. nirsoilija vai kaikkiruokainen?
- kasvisruokane

Vai oletko sellainen että vaikka tykkäisitkin jostain ruuasta niin et voi syödä sitä koska kaverisikaan ei syö?
- en tod.

Oletko koskaan ärsyttänyt ketään tahallasi?
- kyl varmaa

Söisitkö viikon ajan mieluummin suklaata vai melonia?
- meloni ois varmaa kaikin puolin parempi vaik nyt rupes tekee hirveest mieli suklaat

Onko Tean Tytöt tykkää hyvä biisi?
- paska

Kännykkäsi viides viesti?
- ei jaks kattoo

Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
- lämpimiä ilmoja

Viimeisin unesi?
- et mul oli Face Bookin Pirates- pelis 400000000 rahaa

Oletko tyytyväinen elämäntilanteesesi?
- joo iha kyl joo

Montako tyynyä sängyssäsi on?
- 2

Onko parempi, että tunnet henkilön, jonka kanssa aloitat seurustelun?
- :D no vittu kyl kai

Nukuitko viime yönä omassa sängyssä, jos et missä sitten?
- Villen sängyssä

Oletko kyllästynyt IRC-Galleriaan?
- no kyl toi naamakirja menee ohi

Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt?
- 3

Kuorsaatko?
- en ainakaa o ite huomannu

Ikkuna- vai käytäväpaikka?
- riippuu menopelist

Paras alkoholiton juoma?
- maito

Kuka sai sinut viimeksi nauramaan?
- Ville

Kenelle lähetit viimeksi tekstarin?
- e muist

Asutko vanhempiesi kanssa?
- e

Milloin viimeksi lähdit kotoasi?
- eile

Kuinka monta viestiä sinulle on lähetetty eilen?
- ainaki yks tai jotai

Koska olit viimeksi kännissä?
- eile

Luuletko että kukaan jaksaa lukea vastauksiasi?
- pare ois

Jos sinulle nyt ilmoitettaisiin että kaikki suomalaiset lähtevät evakkoon venäjälle, miten reagoisit?
- oisin iha hukas

Onko suunnitelmia viikonlopulle?
- Saloon <3

Mitä kaikkea takin taskussasi on nyt?
- emmuista, ainaki sytkäri

Mitä teit viime uutena vuotena?
- olin kännis.. ja Lumpeen luo Ollikkalas, ja Masteris

Luotatko helposti ihmisiin?
- juu

Oletko yksin?
- juu

Mitä teet seuraavaksi?
- meen pesee hampaat

Kenelle puhuit viimeksi messengerissä?
- Lumpeel

Väsyttääkö?
- hiuka

Joulu vai Juhannus?
- juhannus

Oliko keskiarvosi päälle vai alle ysin ?
- al

Pako vai O.C ?
- pako

Onko sinulla serkkua joka on alle viisivuotias ?
- o pari

Ystävät vai kaverit?
- molempia tarttee

Olut vai lonkero ?
- olut

Isi, Isä, Isäntä, Faija vai Iskä?
- faija

Äiti, Äippä, Äiskä, Emäntä vai Mutsi ?
- mutsi

Pikkulapset vai vauvat ?
- ei kumpiikaa

Milloin viimeksi söit pitsaa?
- emmuist

Onko sinulla erityisruokavaliota?
- joo kasvis

Oletko pitkävihainen?
- en kyl, tai no joissain tapauksis vähä enemmä

Oletko hiljainen vai äänekäs?
- en oo iha varma kumpaa oisin enemmä

Mitä alkoholipitoista juomaa joit viimeks?
- olutta

Oletko koskaan istunut poliisiautossa ?
- juu

Minkä bändin vaatteita sinulla on eniten?
- Soulfly

Pahoja tapojasi?
- jottai

Osaatko paistaa lettuja?
- joo tietääkseni

Luuletko itseäsi viisaaksi?
- vitun

Oletko koskaan saanut 10 todistukseen? Jos olet, mistä aineista?
- e

Oletko koskaan väärentänyt vanhempiesi allekirjoitusta johonkin? Mihin ja miksi?
- e

Mitä mieltä olet tupakoinnista?
- tupakoin itsekin

Kuinka pitkä koulu/työmatkasi on?
- riippuu mis o tarjol keikkaa.. joskus muutaman metrin, joskus muutaman kilsan ja joskus vajaat 30 km

piuMaanantai 30.03.2009 05:40

oon ottanu nyt iha iisisti ja lähteny Salosta maailmalle

tota..Perjantai 20.03.2009 13:12

jos ei yhtään valhetella, niin olen kyllä todella iloinen ja tyytyväinen elämään nyt

JAUPerjantai 13.02.2009 17:03

Suoritin tänään kevätsiivouksen (ajoissako?) ja joulusiivouksen tein viime kuussa :D

en saanu tätä keltääPerjantai 23.01.2009 04:34

Kerron mitkä viisi tavaraa minulle on tärkeimpiä kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Ilmoitan ne viisi henkilöä haasteen lopuksi ja käyn ilmoittamassa haasteesta heidän kommenttilaatikkoihinsa ... tattadaa.

5 tärkeetä tavaraa:

1. hima
2. laukku
3. lompakko
4. puhelin
5. avaimet

Enkä haasta

ystävät hyvät :)Torstai 22.01.2009 04:35

http://www.sunverkko.com?ref=19501 tutustukaa tohon, se on mielenkiintone ja hauska sivusto. Pisteitä keräämällä voi "ostaa" kaiken maailman kamaa ihan ilmaiseksi. Siellä on kaikkia toimintoja joista saa niitä pisteitä :) Voi perustaa oman blogin ja jakaa kuvia ja videoita niinku täälläki mut siitä saa vielä korvauksen! Jos haluatte liittyä sinne ni liittykää ton linkin kautta, koska mä käsittääkseni saan siitäki pisteitä :) Siel o kaikkii hesen lahjakorttei ja muistitikkuu, korui, webbikamerakin ja kaikkee tollast pient ja vähä isompaaki. Menkää ihmees tutustumaan mä innostuin ainaki heti tosta :)

Olenko kenguru..Maanantai 15.12.2008 07:23

Laita soittimesi randomille ja vastaa kysymyksiin biisien nimellä.

1. Kuka olen? - 13
* aha

2. Millainen olen? - For Fuck's Sake
* no niinpä

3. Miten voin? - Rite Of Our Cross
* vissii iha hyvi sit

4. Mitä mielessäni liikkuu? - Under Siege
* on kyl iha hyvää dvd-materiaalii

5. Ketä ajattelen? - Fire
* ketä lie?

6. Mitä ajattelen hänestä? - Braindead
* ahaa nyt tiedänki sit ketä hää o

7. Kuka ajattelee minua? - Pentagram Burns
* Kyl nää mun tuntemat henkilöt sit liittyy kaikki tuleen vai

8. Mitä hän minusta ajattelee? - Enter The Machine
* haluu kai suikkaloida mut

9. Millainen päivä huomenna on? - Tortured Soul Asylum
* ahaa eli huome täytyy kiduttaa joku

10. Millainen ensi viikosta tulee? - The Song Remains Insane
* eli iha normi settii

11. Tärkeintä elämässäni? - Manifest
* no en tärkeimmästä tiiä mut oha se tärkeetä juu :D

12. Filosofiani? - Kyynaama
* :D just, no vaikka..

13. Jos kirjoittaisin kirjan, sen nimeksi tulisi... - Pain
* iha siisti nimi

14. Mitä minusta tulee isona? - Guerrillas
* pidetään mielessä

15. Tulevaisuuteni? - Dead Embryonic Cells
* ei hirveen valoisalta vaikuta

16. Mistä minut muistetaan? - Dawn Of Eternity
* hyvä tietää

17. Mitä minun olisi syytä muistaa? - Refuse/Resist
* Täydellinen vastaus, noita kumpaakaan en niin hyvin osaa mut pitäis muistaa

18. Ketä rakastan? - Death Rattle
* hui, en oikein tiedä mitä sanoa

19. Kuka rakastaa minua? - Leeches
* no voi saatana :D onkohan mulla sitte nii maukasta verta..

20. Paheeni? - Sick Life
* no on kyllä

21. Paras piirteeni? - Holy Mountains
* olemattomat tissit?

22. Kuuluisat viimeiset sanat? - Cut-Throat
* Kyllä varmaan onkin