IRC-Galleria

muistan kerran lukeneeni suurinpiirtein: on jotain kuolematonta, joka muistaa menneet elämät yms. se on jokaisessa ihmisessä. mitokondriaalinen dna. No niin, sitä ehkä on aina tarkoitettukin kun on puhuttu sielusta. ja jos vielä ajatellaan, että koska se luo ihmisen tahdon, vietit yms. niin eikö silloin voikin puhua sielusta. Tarkemmin ajateltuna, koska jokaisen ihmisen, eläimen (eikä ihminen siinä mielessä ole mitenkään spesiaali, eläinhän sekin) ja kasvin geneettinen materiaali, eli perimmäinen olemus, on peräisin samasta lähteestä (me olemme kaikki sukua), niin emmekkö me silloin olekin vain yksi ainoa olento, jonka jokainen "osa" sisältää kaikki muut osat. olio. Parvi, lauma, jota ohjaa dna itse, joka on kaikissa, jolla itseasiassa on vain yksi sielu, siinä määrin kun dna määrä myös yhteiskuntien rakenteen, sosiaalisen kanssakäymisen, kommunikaation ja muun. Kaksi ihmistä tekevät jotain, kenties siinä vain dna toimii itsensä kanssa. dna mutatoituu ja luonnonvalinta hoitaa pois sopimattomat tapaukset, kuin puutarhuri joka saksii pilaantuneita oksia. Mutta mutta, evoluutiolla ei näytä olevan mitään suuntaa eikä se koskaan pysähdy, tai on pitkiä staattisia vaiheita, kunnes jokin pyrähdys heittää meidät eteenpäin. nämä staasit saattavat johtua ideaalisia olosuhteista: harmonia kaiken olemassaolevan kanssa, tasapaino, kunnes vaikka jokin luonnonmullistus muuttaa luonnonvalinnan kautta olemassaolevaa geeniallasta, joka saavuttaa taas tasapainon myöhemmin (puhutaan kuitenkin geologisesta ajasta). Täydellisyys on myös vain käsite, saattaa olla syntynyt geneettisesti, mutta ehkä jossain vaiheessa on tapahtunut kammotava virhe, ja alkuperäinen "suunnitelma", jos sitä on ollutkaan (epäilen vahvasti), on kadonnut geeneistämme, mikä on johtanut siihen että olemme kaikki pelkkiä lihasäkkejä, "tarpeettomia" olentoja jotka eivät koskaan voi saavuttaa täydellisyyttä (geenien kannalta), koska siihen tarvittava informaatio on kadonnut. ehkä sitä ei koskaan ollutkaan, joka johtaa näkemykseen ihmiselämän pohjimmaisesta tarkoituksettomuudesta ja "satunnaisuudesta" (toinen käsite, siitä lisää myöhemmin. Nyt riittää kun toteamme 'ex nihilo nihil fit', tyhjästä ei tule mitään, eli kaikelle on syynsä). Geenin tarkoituksettomuus. Jos geenit olisivat alunperin sisältäneet "ohjeet" esimerkiksi täydelliseen "autuuteen" (ei ehkä selviytymisen kannalta järkevää), ja kuitenkin juuri nuo kyseiset paketit olisivat ikuisiksi ajoiksi kadonneet, jättäen jäljelle vain kasan mutantteja, joilla ei ole mitään sen tarkempaa tekemistä kuin kopioida "virheellistä" geneettistä materiaaliaan, niin mitä helvettiä siinä tapauksessa tulisi tehdä? Mikä "minä" silloin olen? Miksi "käytän" näin paljon lainausmerkkejä? Onko tämän perimmäinen käsittäminen jo itsessään transendessi, lihan ja egon? Nähdä itsensä (dna) kaikissa (ja kaikessa, sillä mistä se alkuperäinen olio sitten tulikaan?)

Onko kohta jo kahvitauko?