IRC-Galleria

solarflare

solarflare

- koululaisen isi ja nörtin malli

Blogimerkintä

« Uudempi -
Suomi tutustui viimeksi noin 17 vuotta sitten vahvan markan ja terveempään kilpailuun siirtymisen sivuvaikutuksena talouden pahoinvointiin nimeltään lama. Laukaisevana syynä oli silloin kohtuuton riippuvuus Neuvostoliiton kauppasuhteista ja toisaalta liian hölläkätinen kotimainen pankkilainoitus.

Tänään tilanteessa on jotain paljon samaa, mutta myös paljon uuttakin. Tällä kertaa ilmiö ei ole itseaiheutettu kotimainen valmiste, vaan tässä vaiheessa podetaan lähinnä islantilaisten pankkien elämistä yli varojensa, Yhdysvaltojen asuntoluottokriisiä, että muuta sekalaista lainanantokrapulaa, sekä ennen aiemmin täysin tuntematonta ilmastonmuutosvastatoimien aiheuttamaa inflaatiota.

Ensi kertaa ties kuinka moneen kymmeneen vuoteen IMF on astunut Euroopan kamaralle, lähes naapuriin Islantiin, joka juuri nyt haluaisi kovasti lainaa Suomelta ja muilta Pohjoismailta --- jo Venäjältä ja IMF:ltä pian saamien rahojen lisäksi.

Ollaan kenties siis jo päädytty tilaan, jossa rahaa ei ensisijaisesti lainata mihinkään hyödylliseen tarkoitukseen, kuten yrityksien tärkeisiin investointeihin, vaan lähinnä pankkien pitämiseen pystyssä, jotta tavalliset ihmiset eivät menettäisi säästöjään.

Mitä tapahtuu, jos yritys ei saa tarvitsemaansa lainaa? Se heijastuu kuukaudessa tai parissa työmarkkinoihin. Enää ei pian rekrytoida yhtään ketään minnekään. Tuotteiden menekki laskee, inflaatio painuu hermostuttavan lähelle nollaa, jonka jälkeen lainaa ei uskalleta ottaa yrityksiin senkään vertaa. Seuraa lomautuksia ja irtisanomisia. Yksityisen yrityksen päämääränä kun ei voi olla ensisijaisesti nykyisten työpaikkojen turvaaminen, vaan yrityksen pitäminen pinnan yläpuolella vaikeiden aikojen yli jotta edes jäljellä olevat saisivat pitää työpaikkansa.

En voi kuin vain esittää kysymyksen, lähtikö tämä kaikki alulle siitä, että luulotellun ilmastonmuutoksen torjumiseksi haluttiin tehdä ensin perinteisestä ja tehokkaaksi tiedetystä energiantuotannosta kannattamatonta täysin keinotekoisilla hiilidioksidiveroilla? Tarvittiinhan Suomeenkin ihan hallituksen oma "ilmastoasiantuntija" kertomaan kansalaisille, että kyllä markkinat tekevät sitä mikä on kannattavaa. Sitten kun sellainen järjestelmä luotiin, se nosti biodieselin tuotannon kautta ruoan hinnan pilviin ja sähkön hinnan ylös.

Kaikilla itsevalituilla "hyvillä" teoilla on yleisesti varsin ilkeä tapa olla kaksinverroin typerää pahempi hylkäämällä ensin toimivat ja oikeasti hyvät toiminnot ja sitten keksimällä tilalle jotain käsittämättömän järjetöntä. (Ja sen nimenomaan pitää olla järjetöntä, sillä muuten se ei ole vakuuttava poppakonsti huonoon eko-omatuntoon.) Tässä tapauksessa ollaan hylätty alhaisempi verotus ja leimattu ydinsähkö "uusiutumattomana" luomakunnan resurssina pahaksi, hyvin pahaksi asiaksi.

Tästä ironisesta tapahtumankulusta puuttuisi oikeastaan enää vain se, että varsin tehottoman ja epäluotettavan tuulivoiman todettaisiin myöhemmin sekoittaneen maapallon sääjärjestelmää 2000-luvun alussa merkittävästi, joka myöhemmin johti virheellisiin päätelmiin sekä meteorologiassa että taloudessa. Ja että jälkimmäinen johti syvään globaaliin ...

:-)

--- --- ---
Eko-tietoinen jälkikirjoitus: Tämä viesti on valmistettu, koottu ja lähetetty käyttäen 100% kierrätettyjä elektroneja. Koe-eläimiä tai kettutyttöjä ei vahingoitettu kuvausten aikana.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.