IRC-Galleria

spiikki

spiikki

art of creating art

ymhyMaanantai 21.07.2008 14:48

olipa hurjan kiva vkloppu. kiitos tästä #kanavan henkilöille, varsinkin Tuskalle.

nyt istun töissä ja murehdin kipeää silmääni. silmäluomi paisuu finnin ansiosta mittoihin ja häiritsee. ja on kylmä. ja on laiskuus. lounastaa pitäisi, mutta ei huvita lähteä liikkeelle. tekisi mieli syödä jotain hyvää, mutta rahavarat ei ole kovin kovat. ehkä silti voisi käydä pikkukiinalaisessa.

tein eilen iltapalaksi riisiä, wokkivihanneksia ja uppopaistettuja kevätkääryleitä ja kananugetteja. oli melko <3

väsy -_-

ruoka, parempi mieliTiistai 15.07.2008 18:03

hirvenliha-feta-oliivi-pyöryköitä valkosipulitomaatti-sipuli hauteessa perunamuusilla. aikaa meni mutta hyvää on.

perästä seuraaTiistai 15.07.2008 12:51

ja nyt olen kipeä. yh. pää tukossa ja kuumeilen. pakko liikahtaa duunista työkone että voin kotona naputella.

rajaportin saunaTiistai 15.07.2008 03:40

Kävin tänään ystäväni Colinin kanssa hieman saunomassa legendaarisella Rajaportinsaunalla. Olen rakastunut! Aivan uskomaton sauna ja tunnelma. Sinne on pakko päästä uudelleen. Tällä hetkellä olo on semmoinen että millään ei ole mitään merkitystä eikä kiirettä. Kyllä asiat sutjaantuu, kuhan ny saunotaan ensin!

laiskaaPerjantai 11.07.2008 00:27

huh että laiskottaa. sain uuden wlan-routterin asennettua ja sisäverkko kärsii vieläkin puutteellisuudesta. ehkä sitä tässä.

seuraavaksi graffikkaa ja saunomista. ja oona tulee kylään illalla/yöllä \o/
mukavaa nähdä ihmisiä noin kuuden vuoden takaa.

hmh.Tiistai 08.07.2008 05:11

hirmu tyhmä fiilis.

eikös kodin pitäisi olla paikka jonne voi aina mennä, paikka jossa on mukava olla ja tuntee olevansa turvassa ja kokonainen?

vääjäämättä semmoinen olo että jotain puuttuu. en tahtoisi myöntää että se on joku ihminen, mutta en oikein pysty ajattelemaan muutakaan. olen aivan liian pitkään elänyt joku vierelläni. en osaa enää päästää irti. tai ainakin välillä tuntuu siltä. pitäisi osata elää itselleen ja vain itselleen.

minusta se ei tunnu oikealta.

nukkuminen tuntuu oikealta. tai ei oikeastaan nukkuminen, mutta herääminen. uusi päivä on aina parempi. paljon mahdollisesti kivoja asioita tulossa. pitää vain ottaa riski ja nousta sängystä. aamulla sängystä nousemisesta on seurannut kaikki parhaat asiat jotka minulle on tapahtunut.

unille menosta puolesta lähes kaikki pahimmat.

tällä hetkellä kaipaan. kaipaan paljon kaikenlaista. suurelti asioita joita en ihan oikeasti tarvi, mutta asioita joista löytäisi todisteen että elän ja teen asioita oikein.

pitäisi olla itsekkäämpi. mutta silti huomaavainen ja rakastava.

maanantaiMaanantai 07.07.2008 22:24

tänään oli vähä parempi maanantai.

elämäntilanne hämmentää vieläkin, mutta ei tunnu enää niin paskalta/pahalta.

jännää.

ärsyttääMaanantai 07.07.2008 03:17

äh. tyhmä päivä.

istuin melkein kokopäivän sisällä ja sit alkoi seinät kaatua päälle.
en saanut tehtyä juuri mitään. sain sentään vihdoin aloitettua paita-graffa projektin joka onkin ollut alla jo kuukausia.

sitten alkoi ärsyttää.
ärsyttää kun joutuu tekemään hurjasti vaivaa saavuttaakseen jotain. eikä silloinkaan välttämättä saavuta. ärsyttää kun asiat ei mene niinkuin haluais. ärsyttää kun ihmiset tekevät asioita siksi että se on fiksua ja hyödyttävät niitä. ja ärsyttää koska mua ärsyttää se että yritän itsekin tehdä asioita niin että ne hyödyttävät minua. kaikkein eniten ärsyttää se että se ärsyttää.

nyt harmittaa kun en saa sanottua sitä mitä haluaisin tänne sanoa.

ehkä mä en vaan kehtaa.

voi kun olisi joku joka ei tuntisi ketää jolle voisi avautua. vaikka se ihminen luultavasti joko tappaisi mut tai hirttäytyisi omaan paksusuoleensa.

toivottavasti huomenna on parempi maanantai.

väsySunnuntai 06.07.2008 05:16

jännä päivä. tein vaikka mitä mutten poistunut kotoa ollenkaan. hyvä kun huoneestani =D

kiitos ystäville seuranpidosta <3

improelämäPerjantai 04.07.2008 03:13

tänään oli hauska päivä. tällaisia päiviä olisi kiva viettää useamminkin, kunhan väliin mahtuisi jotain konkreettisempaa =) en tehnyt oikeastaan mitään, mutta paljon.

mieleen tältä suoritukselta jäi:
- aamuväsymys
- kutiava silmä
- autokoulu
- energiajuoma
- valo-ohjaimen säätöä
- kitaran viritys d:hen ja puolentoista tunnin jammailu
- mp3 soittimen viritys Amarokiin
- lupaus vahata ystävän alapäästä karvat (olen siinä kuulemma hyvä)
- se, että rahat on jo nyt vähissä

huomenna on toisenlainen päivä. lähden roudaamaan aitoon kirkastusjuhlia kasaan. luvassa paljon lapiointia. normityöt hoidan vkloppuna kilta-askareiden ohella. todella rauhottavaa, kun ei ole töistä järkyttäviä paineita.

pitäisi muistaa käydä maanantaina lääkärillä tekemässä terveystarkastus ajokorttia varten. suoritan siis c-osaa. sitten musta tulee rekkamies ja pääsen kuskailemaan tyttöjä ja subbareita ympäri maailmaa.

melko hellyyttävää =)
hyvää yötä ystävät! kosketelkaa toisianne <3