IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

- 2011-2012Sunnuntai 18.12.2011 15:48

TURHANPÄIVÄINEN ÄLYKKYYS:
1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Niit oli monii, mut ainaki Nikita !

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
eii

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei.

5. Missä maissa kävit?
usa:ssa vaan

6. Mitä haluaisit vuodelta 2012 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2011?
Emmä osaa sanoo tähän mitää

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011?
23.9

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
Oon keskittyny kouluu, enemmän kun viime vuonna ;p

9. …ja suurin epäonnistuminen?
EI tuu mielee

10. Kärsitkö vammoista?
En onneks

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Joululahjat <3

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Ainaki Roosan

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Yhen tytön ja yhen pojan.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
vaatteisii, ruokaa ym

15. Mistä innostuit eniten?
Jääkiekosta..

16. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
No en osaa sanoa, toisaalta oon kyllä onnellisempi mut sitte taas mietin nii viime vuonna oli ehkä helpompi tilanne tähän aikaa. Mut silti mä oon ehkä onnellisempi

17. Lihavampi vai laihempi?
En osaa sanoo

18. Rikkaampi vai köyhempi?
Köyhempi :(

19. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Olisin voinu pitää enemmän tavotteista kiinni..

20. …entä vähemmän?
En keksi mitää

21. Miten aiot viettää joulun?
Niinku aina ennenkii

22. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Muuttaisin mun sanomisia yhtä ihmistä kohtaa.

23. Rakastuitko vuonna 2011?
Rakastuin Adam Brodyyn :D

24. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Ei niitä tainnu olla ollenkaa. En oo oikeen yhen illan tyttö

25. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
awkward , salatut elämåt

26. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En oikeen vihaa ketää, tai ehkä ihan ihan tosi vähän yhtä.

27. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Harry Pottereista joku , koska en oo lukenu muita kirjoja tänä vuonna

28. …entä musiikillinen löytö?
En osaa sanoo

29. Mitä halusit ja sait?
Halusin puhelimen ja sain sen :)

30. Mitä halusit, muttet saanut?
Ei tuu mielee mut varmasti on sellasia asioita tosi paljon

31. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Varmaan napapiirin sankarit

32. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Muistaakseni pakkailin tavaroita

33. Ketä kaipasit?
Joitain ihmisiä sellasina kun ne oli ennen, mut oon nyt tajunnu että ne ajat on menny ja uusia tulee tilalle ja on turhaa jäädä pitkäks aikaa kaipaamaa menneitä

34. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
ystävät <3

- one life , live itSunnuntai 27.11.2011 23:45

t ä n ä ä n
? näitkö ihastustasi? - ...
? oliko kiva päivä? - ihan juuuu
? olitko tietokoneella? - jeps
? opitko jotain uutta? - emmäkai
? teitkö jotain mitä et tee yleensä? - en
? käytitko jotain päihdettä? - eeen
? teitkö yhtään urheilusuoritusta? - noen
? monelta aijot mennä nukkumaa? - en tiiä

n y k y h e t k i
? oletko surullinen? - vähän :(
? jos olet, miksi? - koska siks
? onko sinulla lävistyksiä? - juu
? mitä sinulla on päälläsi? - vaatteet
? oletko tyytyväinen elämääsi? - oon sillee
? minkälainen olo sinulla on nyt? - sekava
? mikä biisi soi? - airplanes <3
? onko sänkysi pedattu? - ei

r e h e l l i s e s t i
? tietääkö ihastuksesi että tykkäät hänestä - emmätiiä ku en tiiä itekkää
? milloin näet hänet seuraavan kerran - entiiädä
? onko sinulla sellaista ystävää, jolle voit kertoa kaikki huolesi? - on
? riiteletkö usein ystäviesi kanssa? - en kovin usein
? voisitko elää ilman ystäviä? - EN TODELLAKAAN
? kuinka onnellinen olet prosentteina 1-100%? - 80
? entä surullinen 1-100%? - 80
? missä kuussa olet syntynyt? - syyskuusssa
? miksi olit viimeksi surullinen - on niin sekavat tunteet
? miksi teet tätä? - tylsää enkä jaksa lukee enkkkuu :D

r a k k a u s
? oletko sinkku? - oleen
? miksi näin? - siksiii
? kuka poika on viimeksi sanonut rakastavasi sinua ja milloin? - varmaa vuos sit joku
? rakastatko sinäkin häntä? - no en kyllllä enäääään

- alle kuukaus jouluu <3Lauantai 26.11.2011 12:48

joululahja.jpg

-Torstai 24.11.2011 21:30

YOU
nimi - sina
syntymäpäivä - 20.9
lempiväri - ei oo
lempinimi - monii

YOUR LIFE
sinkku vai varattu - sinkku !
jos olet varattu, kauan olet seurustellut - -
missä asut - lahes
monta kertaa olet muuttanut ? - monta !
missä haluaisit asua - ööää jossain isommas paikas ;)

YOUR FRIENDS
onko sinulla enemmän tyttö- vai poikakavereita - en osaa sanoo
onko sinulla parasta ystävää - onon
luotatko ystäviisi - juuh
asuuko joku ystävistä eri kaupungissa kuin sinä - joo =((
kenelle voit kertoa kaikki murheesi - monille !

YOUR FAMILY
onko kaikki perheenjäsenesi elossa - jeps
oletko läheinen perheesi kanssa - ihan
kenen kanssa vietät eniten aikaa - empäs tiiä
entäs vähiten - emt
onko sinulla avoimet välit vanhempiisi - jaa
ovatko vanhempasi edelleen yhdessä - ei
vietätkö paljon aikaa perheesi kanssa - emmä

YOUR FEELINGS
onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että kaikki kaatuu päälle - on !!
oletko onnellinen - oleen sillee :)
onko sinusta joskus tuntunut, ettei millään ole enää väliä - on
jos voisit, haluaisitko muuttaa jotain menneisyydestäsi - en haluis enää oikeestaan
onko sinulla ikävä jotakin henkilöä - kyllää ;((

YOU NOW
mitä sinulla on päälläsi - vaatteeet
mitä kappaletta kuuntelet - jotain lapsuuden sankareit :DD:D
miten hiuksesi ovat - auki pipo pääs
oletko meikannut - juu
millainen mieliala - jees

CONFUSING
minkä elokuvan katsoit viimeksi - enmä muista
montako tuntia nukuit viime yönä - jotai 8
mitä aiot tehdä tämän jälkeen - katsoa salkkarit

A PERSON, WHO
kertoi rakastavansa sinua - hmmhhm
piti sinua kädestä kiinni - en muista varmaan nikke luulisin tai sit pekka
halasi sinua - noora tai roosa tai jenna varmaa
lähetti sinulle tekstiviestin - en jaksa kattoo
soitti sinulle - en muista
nukkui vieressäsi - jesse :D:d
on saanut sinut onnellisemmaksi, mitä koskaan olet ollut - monii
kertoi sinulle salaisuuden - noora tai roosa tai jenna
ymmärtää sinua oikeasti - anni roosa noora jenna yms
puhui sinulle viimeksi mesessä - en käy meses
tuntee sinut parhaiten - anni roosa <3

-Lauantai 05.11.2011 00:13

S i n ä t ä l l ä h e t k e l l ä
Miten pyyhkii? - täs tää
Oletko vapaa vai varattu? - sinkku
Millaiset housut on tällä hetkellä jalassasi? - leggarit ja farkkuleggarit
Onko käsissä jotain koruja/rannekkeita? - on
Minkä väriset hiuksesi ovat? - vaaleenruskeet
Entä silmiesi väri? - ruskeee
S i t ä j a t ä t ä
Oletko ajanut ilman korttia? - joo
Minkä värinen on hammasharjasi? - pinkkivalkoi
Kenen kanssa tanssit viimeksi? - eliaksen
V i l l i p u o l i
Haastatko usein riitaa? - emt
Keikutko tuolilla? - välil
R a k k a u s
Oletko koskaan ollut rakastunut? - oon
Onko joku ihastunut sinuun? - enusko
Mitä ovat tämän illan suunnitelmat? - nukkuuuuuu
Rehellisesti, mitä todella haluat juuri nyt? - en kerro
M u u t a
Vietätkö tulevaisuutesi todennäköisesti yksin vai parisuhteessa? - paha mennä sanoo
Mitä laitat kahviisi? - maitoo
Ovatko ikkunasi kaihtimet avoinna/suljettuna? - toinen kii toinen auki
Vaihdatko helposti puhelinnumeroa uusien tuttavien kesken? - en näköjään :(
Millainen olet aamuisin? - puhelias :DD
P u h e l i n
Millainen puhelin sinulla on? - nokia joku
Onko sinulla tekstariliittymä? - ei
Mikä on taustakuvasi? - Enrique Iglesias
Soitatko vai tekstaatko mieluiten - tekstaan
Kenelle soitit viimeksi? - annille vissii
Kenelle tekstasit viimeksi? - annille
M u s i i k k i
Kuunteletko koneella musiikkia? - jooo
Onko sinulla oma iPod tai MP3-soitin? - on
Kuunteletko musiikkia joka päivä? - melkeen ainaki
Soiko nyt joku biisi, mikä? - viimeinen suudelma
Mikä biisi soi ennen sitä? - sama
Al k o h o l i
Käytätkö paljon alkoholia? - sopivasti
Oletko usein humalassa? - en
Mikä on parasta alkoholijuomaa? - skumppa
Kenelle tarjosit viimeksi? - hmm
Tuleeko sinulle helposti krapula? - jep
Tupakoitko, kun olet humalassa? - en
M i n k ä l a i n e n . . .
Minkälainen matto on huoneessasi? - eioo
Minkälainen on unelmiesi seurustelukumppani? - jaa a
Minkälainen perheesi on? - tollai
Minkälainen lemmikkisi on? - ihanii molemmat
Minkälainen paras kaverisi on? - tyhmä idiootti paras yms ♥
M i k ä , m i t ä . . .
Mikä on suosikkihedelmäsi? - eenpä tiiä
Mitä ajattelit tehdä tämän kyselyn jälkeen? - mennä lukee cosmoo
Mikä on suosikkivuodenaikasi? - talvi , kesä ja syksyki on kiva :p
Mikä lahja ilahduttaa sinua eniten? - en oo miettiny tämmösii
I h m i s e t
Kuka osaa aina piristää sinua? - tosi monet
Kenen kanssa syntyy parasta läppää? - kaikkien
Kuka ystävistäsi luottaa sinuun todella paljon? - en oo kyselly
Keneen luotat? - roosaa nooraa jonnaa jennaa annii alluu yms
Kenen kanssa saunoit viimeksi? - yksin
Kenen kanssa söit viimeksi? - no tavallaa yksin mut silti siin oli kaikki

-Torstai 20.10.2011 19:50

RANDOM
- Seurusteletko juuri nyt? - en
- Haluaisitko? - emt
- Kaipaatko jotain tyttöä? - en
- Oletko ihastunut? - emmä
- Edes vähä? - noen
- Keneen ? - jos olisin en kertois sitä täällä :)

FAMILY
- Polttaako joku perheestäsi? - juu
- Matkusteletteko paljon perheesi kanssa? - väähä
- Onko perhe sinulle tärkeä? - on sillee
- Onko sinulla sisaruksia? - on
- Onko sinulla avoimet välit vanhempiisi? - ihan
- Oma koti kullan kallis? - jaa a

HAVE YOU
- Kaivannut jotakuta niin paljon että sattuu? - kyllä
- Laulanut suihkussa? - aina
- Oletko todella iloinen? - nyt vai
- Entä nolostunut? - een

NOW
- Avonaiset msn-keskustelusi? - en käytä
- Millälailla hiuksesi on? - kiinni
- Oletko onnellinen? - oikeestaa joo
- Surullinen? - en
- Masentunut? - emmä
- Tylsistynyt? - vähän
- Missä kännykkäsi on? - en tiedää
- Mikä esine on oikealla puolellasi lähimpänä? - kaappi
- Katso taaksesi mitä näet? - sängyn

LAST WEEK
- Onko joku halannut sinua viikon sisällä? - on
- Entä kenties pussannut? - joo
- Oletko ikävöinyt jotain kovasti? - en
- Mitä olet ostanut viikon sisällä? - karkkii yms
- Oletko kokenut krapulaa? - en :)
- Soittanut jollekkin? - joo
- Saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - joo
- Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - joo o

FRIENDSHIPS
- Näetkö usein sukuasi? - joskus
- Onko sinulla enemmän mies- vai naispuolisia kavereita? - en osaa sanoo
- Minkälaisessa seurassa viihdyt? - mukavassa , huumorintajusessa jne
- Tunnetko paljon ihmisiä? - jonku verran

YOUR FRIENDS
- Tekstaatko paljon ystäviesi kanssa? - aaika
- Soitatko ehkä mielummi? - toisille juu
- Onko sinulla ylipäätään ystäviä? - on
- Kuinka kauan olet tuntenut ystäväsi jonka olet tuntenut pisimpään? - 15 vuotta

RANDOM
- Paha tapa? - emmä tiiä
- Osaatko kohottaa vain yhtä kulmakarvaasi? - en
- Osaatko katsoa kieroon? - joo
- Petaatko sänkysi päivittäin? - en xd

HAVE YOU EVER
- Oletko ollut julkisella paikalla yöpuvussa? - .. en
- Pitänyt jonkun salaisuuden? - joo?
- Itkenyt elokuvan aikana? - juups
- Ollut esintymislavalla? - en muista
- Toivonut olevasi vastakkainen sukupuoli? - en
- Mikä viikonpäivä tätä tehdessäsi on? - torstai

SOMETHING
- Kummat on söpömpiä blondit vai brunet ? - riippuu
- Mitä teet viikonloppuisin? - kaiken näköstäää
- Oletko hyvä koulussa? - juu
- Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä? - emmätiiä
- Mitä mieltä olet kaukosuhteista? - toisil toimii
- Mitä haluaisit tehdä juuri nyt? - katsoa eilisen bb

-Lauantai 17.09.2011 18:48

KYSYMYKSIÄ
kuinka pitkä olet ?- 166
seurusteletko? - en
jos et niin haluaisitko?- emmä
mikä on toinen nimesi ? - jennica
onko sinulla jotain lääkitystä? - no ei sillee
onko jotain lääkkeitä mitä syöt satunnaisesti?- oha niit
juotko alkoholia?- juon
poltatko tai nuuskaatko?- en
onko sinulla lävistyksiä?- onon
millaiset ovat hiuksesi?- tälläset
miten laitat hiuksesi? - riippuu päivästä
miten meikkaat? kerro vaiheet - en jaksa selittää :D
onko sinulla lemmikeitä? kerro nimet,rodut - yes kissa ja koira
mistä haaveilet tällä hetkellä että ostaisit? - niit on paljon
mitä ajattelet juuri tällä hetkellä?- et pitäs lähtee siivoo
kysymykset loppuivat - katos vaa

- xdTorstai 15.09.2011 19:54

http://www.formspring.me/sinapp mäki tein tommosen o;

-Tiistai 13.09.2011 20:54

TEE TÄMÄ NIIN PERJANTAISTA TULEE PARAS JOS JÄTÄT TEKEMÄTTÄ NIIN PERJANTAISTA JA KOKO LOPPUELÄMÄSTÄSI TULEE KAUHEA JA RAKKAUSELÄMÄSI LOPPUU HETI !

Onko söpöä , kun poika punastuu: on :)
Keneltä kännykkäsi viides viesti on: roosalt
Oletko tyytyväinen elämäntilanteesesi: ihan
Montako tyynyä sängyssäsi on : nyt vaa 2
Nukuitko viime yönä omassa sängyssä: joo
Oletko kyllästynyt IRC-Galleriaan: olenn
montako paitaa sinulla on päälläsi nyt?: 1
Ikkuna- vai käytäväpaikka: ikkuna !
Alkoholillinen juoma vai mehu: alkoholillinen juoma
Kuka sai sinut viimeksi nauramaan: emmä muista
luuletko että kukaan ei jaksa lukea vastauksiasi?: jep
Luotatko helposti ihmisiin: aika
Mitä teet seuraavaksi: kasvikansion ..
Väsyttääkö: vähä
joulu vai juhannus?: emmä tiiä varmaanki joulu ;)
Onko sinulla mopokorttia? : ei
Oletko pitkävihainen: riippuu asiasta
onko jääkaapissa coca colaa? : ei
Luuletko itseäsi viisaaksi: en luule vaa tiien et oon
Mitä mieltä olet tupakoinnista: jokasel tapansa
F R E E T I M E
Millainen oli kesäsi? - very gooood =)
Matkustelitko paljon? - en kauheesti
myös ulkomailla? - en :(
Kävitkö risteilyllä? - nouup
Olitko mökillä? - jep
Onko lomapäiviä vielä jäljellä vai onko koulu alkanut jo? - jäljel 1
tai oletko ylipäätänsä enää koulussa? - joo
teitkö jotakin hiuksillesi? - jooo
.. oliko se kallista? - olihan se
kävitkö festareilla? - juu
entä konserteissa? - en tainnu
toivotko että ensi kesästäsi tulisi parempi? - njoo mut tääki oli tosi hyvä !
L O V E
rakastuitko kesän aikana? - ehen
seurustelitko/seurusteletko/aloititko seurustelun? - en :)
vai oliko sinulla kenties vain juttua jonkun
miespuolisen/naispuolisen henkilön kanssa? - eei
kehuiko kukaan ulkonäköäsi? - kehu
teitkö jotakin mistä olet todella ylpeä? - yes !
sanoitko kenellekkään rakastavansa tätä? - sanoin varmaa :d
F R I E N D S
Kenen kanssa parhaat kesämuistot? - monien !
tai kenen kanssa ylipäätänsä vietit useimmiten aikasi? - monien kans
olitko rannalla ystäviesi kanssa? - olin (= ois kyl voinu olla enemmän
tukiko joku ystävistäsi sinua jos jotakin kävi? - jeep
tutustuitko uusiin ihmisiin? - juups
menetitkö ketään? - en
tekivätkö ystäväsi kesästäsi paljon paremman mitä se ei ehkä olisi ollut ilman heitä? - teki !!
riitelitkö jonkun kanssa? - emmä kai
mutta sait kuitenkin riidan sovittua? - -
oletko nyt parempi ystävä jonkun kanssa kuin aikaisemmin? - oleen ja oon tosi tyytyväinen :)
maksoiko joku ystävistäsi jotakin ostoksistasi? - jep xdxd
« Uudemmat -