IRC-Galleria

hmm en tykkää romanttisista komedioista, enkä muutenkaan mistään lässynlässyn elokuvista, toimintaa sen olla pitää, MUTTA kipeänä ollessani tajusin äsken, kuinka taivaallisen ihanaa oli pitkästä aikaa katsoa jotain erilaista. Nenä on niin tukossa, että silmät vuotaa tahtomattakin, mutta sehän vasta oiva tekosyy väistämättäkin pintaan puskevalle itkulle, on se sitten ilosta itkemistä tai elokuvan liikuttavien kohtausten aikaansaamaa itkua. Joissain kohdin toisaalta itkin myötähäpeästä ohjaaja Cameron Crowea kohtaan.. jokainen saa katsoa elokuvan ja miettiä miksi.
Silti rakastuin kyseiseen elokuvaan, vaikkakin jossain kohdin liikuttiin liiallisen söpöilyn rajamailla. Se on kuin rotko, jos sinne kerran putoaa niin ylös ei ole tulemista, silloin minä vaihdan kanavaa ja se on adios. Elizabethtown seisoi pitkään vain toinen jalka tukevalla maalla. Elokuvan pelkkä "komedia" kuvaus johtunee siitä, että elokuvakriitikot ovat nukahtaneet kesken kyseisen elokuvan, tai sitten se on ollut silkkaa epäammattitaitoa. (?) Romanttinen draama olisi ollut osuvampi kuvaus. Silti elokuvassa oli se koukku, joka sai minut jäämään sohvanpohjalle (osa syy kyllä oli, etten jaksanut nousta). Kirsten Dunst pelasti elokuvan, esittämällä Clairen roolin täydellisesti. Juuri Clairen ylikiltteys ja huumorintaju kolahti minuun, ja se miten ihailtavasti Kirsten roolin esitti!
Olen siis päättänyt, että aina kun olen kipeä, niin vaikka kituutan itseäni ja katson hömppäkomedian, yksin tottakai. Ja jos joku sattuu näkemään minut itkemässä, niin sehän johtuu vain siitä, nuhasta ;>