Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla.
Siis vain yhdellä ( ! ), ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta.
Ja tuolta peliarkusta sitä ei saa kun eivät valmista sitä enää.
Katsotaan löydättekö te tätä.
Ja pitäisi olla suomess ako. liikkeen.
Ulkomailta ei käydä tilaamaan.
Vuonna 1933 pieni tyttö joutui murhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan toistaen samalla sanoja �Toma sota balcu�.
Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy makuuhuoneesi kattoon ja tukehduttaa sinut samalla tavalla kuin hän tukehtui itse.
Jos kirjoitat tämän tarinan omaan blogiisi, hän jättää sinut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan
Elikkäs perjantaina 9.3. juhlittiin mun synttäreitä vaik ne nyt oikeesti on 10.3.
Lähdettiin lahden onnelaan niit juhlistaa kullan ja kavereiden kaa.
Hauskaa oli ja tulipahan tanssittua ja nähtyä pitkästä aikaa kavereita =)
Otetaahan tytöt ja pojat joskus uudestaan onnelareissu!
Okei kohta alkaa keittää yli.
Siis nyt mennään jo tammikuun puolta väliä ja onkos maassa kunnon hanget?
No ei.
Vihreä ruohohan siellä pilkistää. voi elämän kevät...
Kiva kun hevosella ei voi tehdä mitään järkevää kun joka paikka on liejussa tai sit jäässä..
prkl...
Lunta kiitos!
Tai sit kunnon kesä eikä tätä ainaista syksyä...
Vois sääukko jo päättää tän kelin eikä vaihdella et on pakkasta ja sit heti perään lämmintä...
Joo ensimmäiset sellaisetkin on nyt sitten tullut vietettyä.
Ihan mukavaa oli. Booli oli sen verran vahvaa et kyl sai jostain ajasta iltaa käydä aina välil halailemassa wc-pyttyä
Mut kyl se siit sit lähti.
Jatkoilla piti käydä kaupungis tottakai ja siel sit näki tuttuja.
Tänä aamuna heräs siihen et pää oli kipee mut sekin helpottu ku sai buranaa..