IRC-Galleria

Lepoo.

Viheliäinen varuskuntasairaalan päivystys ajoi tämänkin aamukasan päiväkirjaa kirjoittamaan. En kyllä koskaan enää tämän kirjoituksen jälkeen. En ikinä.

Tämä lääkintämies täällä on jääkäri Ulmanen, tutuille ihan vaan "hei lämäri". Varusmiespalvelus aloitettu 8.1.2007 Kontiorannan varuskunnassa Pohjois-Karjalan sydämessä. Palvelusaikana hulppeat 270 vuorokautta joista tällä hetkellä kuluneena 201, että hyvissä ajoinpa minä tämänkin päiväkirjan kirjoittamisen aloitin...

Meitähän on kielletty ankarasti kertomasta minkäänlaisia tietoja omista joukoista, joten mainittakoon siis että tämän lääkintämiehen sodanaikainen sijoitus on panssaritorjuntakomppanian ensimmäisen raskassinkojoukkueen lääkintämies. Voin vaan kuvitella minkälaiset rangaistukset minä tuonkin paljastamisesta saan. Eli PSTK:ssa suoritan palvelustani sinkosimojen joukossa. Ja kai tässä itsestäkin on jo täysverinen PST-mies tullut kun linjamarssit sun muut suoritettuna ja singollakin pari kertaa tullut jynksäytettyä. Skädäm!

Lääkintämiehen tehtävä on määritelty hyvin yksinkertaisesti: rynkky käteen ja joukon ensimmäisenä kohti vihollista. Siinä samalla voi yrittää heittää haavoittuneita ensisiteellä. Että normaalina nurmiporanahan minä harjoituksissa palvelen, mitä nyt laavuja rakentelen siinä välissä kun muut hikoilee sinkojensa kanssa. Kasarmiolosuhteissa sitten hoidellaan morttien haavoja peppi-laastareilla.

On muuten uskomatonta miten monet rinnastavat lääkintämiehet vähintäänkin koulutettuihin lääkäreihin. Ihan kiva kohteliaisuus tietysti mutta pitäis ottaa huomioon se pienenpieni tosiseikka että suurimmalla osalla lääkintämiehistä ei ole minkäänlaista lääkinnällistä taustaa ja armeijassa saatava kuukauden mittainen pikakoulutus lähinnä nestehukan ja paleltumien hoidosta ei hirveän pitkälle kanna. Hyvänä esimerkkinä erään alokkaan avautuminen kun en osannut kertoa mitä se virtsan proteiiniarvo tarkalleenottaen tarkoittaa. Että jos luet tätä niin kerrottakoon että lääkintämiehen tehtävä on ihan oikeasti henkeäpelastava ensiapu kenttäolosuhteissa. Ei siinä hirveesti protskut kiinnosta kun mortit rupeaa ihan kirjaimellisesti hajoilemaan ympäriltä.

Mutta tähän päivään, tähän hetkeen. Jääkäri Ulmanen on määrätty kahden muun PSTK:n lääkintämiehen kanssa varuskuntasairaalan päivystäjäksi viikoksi. Toimenkuvaan kuuluu avaimien jakamista saapuville potilaille, ruoan hakemista muonituskeskuksesta, kuumeiden mittaamista ja päivystäjän pöydän ääressä istumista. Hehkeintä tässä työssä ovat ne ah niin ihanat puhelinkeskustelut komppanioiden apupäivystäjien kanssa, jotka ovat tällä hetkellä niitä kolme viikkoa palvelleita alokkaita. Yritä siinä sitten selittää että mistä se hoitotunnille ilmottautuneiden määrä oikein selviää.

Täällä on tylsää. Osastolla ei ole yhtään potilasta eli ainoastaan me kolme lääkintämiestä ollaan paikalla viikonloppuna. Vahditaan vissiin että talo kestää pystyssä - päiväohjelmaan kuuluu ovien aukaiseminen 7:00 ja ovien lukitseminen 19:00. Hei joku oikeesti, hakekaa mut pois täältä.

Mutta päivystysvuoron jälkeen koittaa palkinnoista suurin, järkyttävän pitkältä tuntuva yhdeksän vuorokauden kesäloma. Parastahan armeijassa on se että täältä pääsee aina välillä pois. Tosin kyllä rupeaa jo mietityttämään että miten sitä pärjää kun täältä lopulta ihan kokonaan kotiudutaan. Pitänee tehdä omat viikko-ohjelmat ja nauhoittaa viimeisinä päivinä KOMPPANIASSA HERÄTYYYYYYSSS puhelimeen herätysääneksi.

Sotasalaisuuksia paljastetaan pyynnöstä.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin,

Varuskuntasairaalan päivystäjä
Lääkintämies Ulmanen