IRC-Galleria

vois ehkä toimia?!Keskiviikko 09.07.2008 19:40

Olen kuullut ennustettavan,
että bensan hinta saattaa syksyyn
mennessä nousta litralta jopa
€ 1,90 :een!
Haluatko, että bensan hinta laskee?
SE ON MAHDOLLISTA!
Sen puolesta on toimittava NYT HETI ja viisaasti!

Viime vuonna esitettiin mm., että: « Älkää ostako tiettynä päivänä lainkaan bensaa!»
Öljyfirmojen johtajat nauroivat, sillä he tiesivät, että maanantaisin ostamatta jätetty bensa ostettaisiin kuitenkin tiistaina.
Tästä saattoi olla heille hiukan haittaa, mitään merkitystä kokonaisuudelle ei ollut.

Joku fiksu on keksinyt idean, joka saattaa toimia,
JOS TODELLA HALUAMME.
Lue vielä hiukan eteenpäin ja toimi kanssamme, jotta se saataisiin toimimaan!

Bensa myydään tänään noin
1,50 € / Litra
Tiedämme kaikki, että isot öljyfirmat tekevät mahtavasti voittoa kustannuksellamme

Muistelkaapa, mitä sanottiin, kun hinnan aikoinaan anneettiiin nousta lähelle Euroa. Silloin väitettiiin, että öljy on maailmasta loppumassa. Tänään ei edes väitetä, että öljy loppuu – öljyä on käytetettävissä enemmän kuin 35 vuotta sitten. Silloin bensa maksoi 0,20€ litra.

Meidän täytyy toimia agressiivisesti ja näyttää, että kuluttajat voivat hallita markkinoita. Että asiakas saa olla oikeassa!
Ainoa mahdollisuus saada hinnat laskemaan, on lyödä öljyfirmoja sinne ainoaan paikkaan, missä se tekee kipeää: lomapakkoon!
VOIMME TEHDÄ SEN!

MITEN?
Kun kerran kaikki tarvitsemme ajokkejamme, emme voi jättää bensoja ostamatta..
Mutta voimme vaikuttaa hintaan:KUN TOIMIMME KAIKKI YHDESSÄ niin
saamme aikaan HINTASODAN!!!

Ehdotamme seuraavaa ideaa: Emme kukaan koko loppuvuonna
OSTA ENÄÄ LAINKAA BENSAA 2:lta johtavalta yhtiöltä: NESTEeltä tai SHELLiltä

Ajatelkaapa!
Kun 2 suurinta öljy-yhtiötä eivät enää onnistu myymään bensaa, täytyy niiden pakon edessä laskea litrahintaansa. Tämä johtaa välittömästi hintasotaan ja muiden on seurattava.
Mutta, jotta saavutamme toivotun tuloksen, täyttyy meidän tavoittaa ja vakuuttaa satojatuhansia NESTE- ja SHELL- asiakkaita. Ja kaikkien toimia johdonmukaisesti.

Kun jokainen ja taas jokainen kopio tämän sanoman seuraavana päivänä 10 tutulleen, olemme liikkeellä YHDESSÄ VIIKOSSA 300 MILJONAN ihmisen kanssa, hintasodassa öljyfirmoja vastaan!
(jonkun pitää tietysti kääntää tämä siinä välissä saksaksi ja englanniksi)

KYLLÄ, ME VOIMME VOITTAA, MUTTA…
On ehdottoman
TÄRKEÄÄ
ostaa bensamme tästä eteenpäin
MUUALTA
kuin
NESTEEN tai SHELLIN ASEMILTA
saavuttaaksemme tavoitteemme.
Siksi ERITYINEN pyyntö,
VÄLITÄ TÄMÄ VIESTI ETEENPÄIN
Voimmeko laske varaasiÂ…?

...Tiistai 17.06.2008 21:40

OINAS vetää pään täyteen
tunnissa, hoippuu sitten
kokon ympärillä, kourii
muita juhlijoita, lopulta
keksii lähteä soutelemaan
tai uimaan ja hänet on
pakko tainnuttaa omaksi
parhaakseen.

HÄRKÄ makoilee nuotion
äärellä koko illan
toisessa kädessään olut
pullo ja toisessa
makkaratikku. Ahtaa koko
illan makkaraa ja olutta
sisuuksiinsa, sitten
polttaa itsensä nuotiossa
ja sammuu.

KAKSONEN vetää
kuplivaa,
hilluu ympäriinsä, vonkaa
ihmisiä kanssaan
heinälatoon pyörimään,
oksentaa ja jatkaa
hillumista paidan helmat
oksennuksessa. Ei sammu
koskaan.

RAPU juo juo ja juo,
itkee, juo juo ja juo,
muistelee menneitä ja
itkee, juo juo ja juo,
nukahtaa keskelle pihaa.
Seuraavana aamuna taas
itkee koska ei muista
nähneensä kokkoa.

LEIJONA meuhaa ilman
paitaa, rakentaa kylän
suurimman kokon, polttaa
ympäristönsä ja joutuu
lopulta tilaamaan
palokunnan apuun.
Kaljapöhnässä sitten
yrittää flirttailla
palokunnan ja muiden
juhlijoiden kanssa.

NEITSYT juo alkuillan
sivistyneesti, neuvoo
muita kokon sytytyksessä
ja grillauksessa, lopulta
meinaa saada kuonoonsa
jatkuvan neuvomisensa
takia, sitten ratkeaa
ryyppäämään ja seuraavana
aamuna häpeää
heikkouttaan.

VAAKA juoruaa ja juo,
sitten tekee paljastuksia
ja pyytelee anteeksi,
loppuillasta rakastaa koko
maailmaa ja hoippuu
holtittomasti viina pullo
kainalossaan.

SKORPIONI aloittaa jo
aamulla, skorpioni on jo
puolenpäivän aikaan ihan
kaatokännissä, sitä ei
vain hänestä huomaa. Jutut
vain muuttuvat
ronskimmiksi. Juhannus yö
menee rivoja ehdotellessa
ja vastakkaista sukupuolta
ahdistellessa.

JOUSIMIES juo nopeasti
itsensä kaatokänniin,
sitten kaatuu kokkoon,
polttaa itsensä saunan
kiukaaseen, tökkää itseään
grillitikulla silmään ja
sammuu nokkospuskaan.
Aamulla soittaa taksin ja
ajaa lääkäriin.

KAURIS juo hiljaa
totisena, tullessaan yhä
enemmän känniin alkaa
puhumaan, lopulta
riehaantuu ja ehdottaa
yhteislaulua kokon
ympärillä. Aamulla kärsii
morkkista kun kouri
kaverin kumppania.

VESIMIES vääntää sauna
vitsat ja vastat, grillaa
herkkuaterian, huolehtii
muiden hyvinvoinnista ja
kun muut ovat sammuneet
vetää hän koko yön
kestävän humalan.

KALAT on aamusta asti
humalassa, hän runoilee ja
laulaa, itkee ja nauraa.
Sitten loukkaantuu muiden
vitseistä ja menee yksin
saunaan kaljapullo
kainalossa. Ja kun viimein
joku saa raahattua
murjottavan kalan ulos
löylystä hän oksentaa
kokkoon

:PMaanantai 26.05.2008 21:44

kiihotun kun sormesi vaeltelee pitkin runkoani ja hierot tappiani.
ota minut aina mukaasi, älä jätä tai vaihda...
t: oma rakas kännykkäsi

tule luokseni, ota housut pois ja istu päälleni.
nauti kunnes saat tyydytyksen
rakkaudella pyttysi!

minua halutti, tahdoin tehdä sen.
menin esson nurkalle, avasin vetoketjun, otin sen esille,
ravistelin sitä. nautin siitä. VITTU! poliisit!
heitin sprayni pois.

olit meillä, tarjosit sitä minulle, ensin en uskaltanut,
mutta sitten otin sen suuhuni ja tunsin miten vaahto virtasi suupielilläni AAAAHH!
kyllä olut on poikaa

sä annoit väliin huulien, tunsin saavani kokonaan sen.
mä yskin ähkin punastuin ja melkein siihen tukehduin.
se oli kokemus ihmeellinen, kun sain tupakan ensimmäisen

sinä pumppasit ja pumppasit, eteen ja taakse,tasaisin vedoin.
se kovettui ja kovettui kunnes se oli kova ja sileä.
vihdoinkin pyöräni renkaassa on ilmaa!*


Tervetuloa ylläpitotiimiin!

Aktiivisesta ja esimerkillisestä käytöksestä johtuen sinut on valittu mukaan IRC-Gallerian ylläpitotiimiin! Olet toistaiseksi koeajalla ylläpidon avustajana. Pääset vakituiseksi ylläpidon jäseneksi, jos suoriudut ylläpitotoimista hyvin ja ilman valituksia muilta käyttäjiltä.

Koeajalla pystyt jäähyttämään käyttäjiä sekä antamaan kerran päivässä kolmen päivän VIPit lahjaksi itsellesi tai kavereillesi. Molemmat toimenpiteet suoritetaan käyttäjien profiilisivuilta löytyvästä Ylläpitotyökalut-laatikosta.

Muista, että osana ylläpitoa toimit esimerkkinä muille käyttäjille, kertaa siis säännöt ja käyttäydy hyvin! Jos sinulle tulee kysyttävää ylläpitämisestä niin tule rohkeasti kysymään meiltä ylläpitäjiltä. :)

[Ei aihetta]Torstai 06.03.2008 22:51

moi oon tomi ja mä ytykkään ku mua heitellään ja lyödää ja hakataa muffinsseilla t.elli<<33<3<33<<


joonas on kans hottis ja se on iso sieni <3<3<3< t: tomi joka on joonas <3

*huoh*Torstai 06.03.2008 20:14

tämä ilta kävellään, käsi kädessä, ihmisten edessä :P

mun pikkusisko hokee tota ihan kokoajan :D
does she need some help?

juu-u...Torstai 06.03.2008 19:20

Olen: tomi
Missä juuri nyt: siskon luona

VALITSE TOINEN
pätkis vai geisha – hmm, giesha :)
rokkari vai poppari – rock
joulu vai pääsiäinen – joulu
koira vai kissa - kummatki :)
pikku g vai elastinen - elastinen
raha vai rakkaus - no siis raha?! :)

MUUTA
Mitä tekisit jos poliisit tulisivat ovesi taakse? - avaisin oven.
Oletko koskaan nukahtanut koulussa? - kyllä, aika useinkin :)
Onko sinulla silmälasit? - ei
Onko sinulla napakorua? – ei
Kuunteletko joululauluja? – en oikeestaa..
Mikä on parasta juhannuksessa? emt, kai se et on joku syy juhlii :D

PERHE
Kerro perheestäsi, mutta älä paljasta liikaa: mulla on 2 siskoo.
Millä kirjaimella veljiesi/siskojesi nimet alkavat?: D ja A
Minkä ikäisiä he ovat?: 24 ja 5
Asutteko kerrostalossa?: - emme asu :)

SINÄ
Kerro itsestäsi, voit paljastaa kaiken: moon amis :D
Minkä ikäinen olet? - vast 16 :/
Missä koulussa olet? - peltolan amis :)
Onko sinulla lapsia? - ei ole :O
Omistatko yli kolmet kengät? – juu.
Onko sinua kehuttu kauniiksi – ei :DD
Osaatko laulaa? – en oikeestaa -.-

NYKYHETKI
1. Mitä sinulla on juuri päällä? – farkut, ja t-paita ja sukat :)
2. Mitä syöt/juot juuri? - juon kahvia
3. Paljonko rahaa sinulla on tällä hetkellä? kortilla 4 sentiä -.-
4. Millä tuulella olet juuri? – hyvällä :)
5. Millainen sää ulkona? – vähän loskasta, mut muuten ihan kiva :)
6. Oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä? – joo
8. Mitä sinun pitäisi olla juuri tekemässä? – ei mitään koska oon nyt koneella.
9. Mitä sinun tekisi juuri mieli syödä/juoda? – juu, hese ois iha jeessh :P
10. Miten hiuksesi ovat juuri? – hyvin :)

TULEVAISUUS
1. Mitä aiot tänään vielä tehdä? – mennä kotiin ja suihkuun :)
2. Mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulle on tulossa? - yks koe ensviikol :/
3. Mitä aiot ostaa seuraavaksi? - housut ja kengät ja jtn paitoi! :)
4. Mitä aiot tehdä tasan viikon kuluttua? –ei aavistustakaa! :/
5. Entä huomenna? – marie-helenen luo :)
6. Mitä odotat tulevaisuudeltasi? – jtn kivaa :)
7. Mihin ammattiin uskot päätyväsi? – kai joku mekaanikko :o
8. Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua? – syön varmaa.
9. Kenet ihmisen luulet nyt seuraavaksi näkeväsi? – no mun siskon varmaa :)
10. Mitä aiot tehdä viikonloppuna? - juoda toivon mukaan :)
11. Oletko ihastunut? – no en oikee tiiä...enää

VIIME 2 KUUKAUDEN AIKANA, OLETKO
Ostanut jotakin? – joo
Ollut sairas? – en, ellei sellasii lintasaus-sairauksii lasketa :D
Ollut halattavana? – joo
Tuntenut itsesi tyhmäksi? – joo
Ikävöinyt jotakuta? – joo...
Saanut kokeesta nelosen? – juu -.- tai meillä sen on nolla!
Tanssinut? – en
Suudellut? -joo..
Leikkauttanut hiuksesi? – ju :)


RANDOM
Saatko kosketettua kielellä nenääsi? -en
Osaatko kohottaa vain yhtä kulmakarvaasi? – en
Osaatko katsoa kieroon? – juu :)
Petaatko sänkysi päivittäin? – kyllä vain :)

OLETKO KOSKAAN
Sanonut 'rakastan sinua'? - joo.
Odottanut koko yön yhtä puhelinsoittoa? – Joo
Livahtanut yöllä salaa ulos? – juu
Katsellut yöllä tähtiä? – en vissii, tai no joskus :D

TAVAT/RANDOM
Kokkaatko omat ruokasi? - joskus :P
Teetkö kotitöitä? - juu, joskus jos on pakko -.-
Oletko tyytyväinen elämääsi? - yleensä kyllä :)
Käytätkö rahasi viisaasti? - tohon on vaikee vastata ^^
Pidätkö uimisesta? – JOO :D
Kun sinulla on tylsää, soitatko ystävälle? - kyl joskus :)

:DTiistai 15.01.2008 13:35

äiti ei tykännyt yhtään kun istuin frendissä danielan(mun isosiskon) kanssa :D sitten lähti puhelin ja tuli kotiarestia, voi voi :P

:/Maanantai 14.01.2008 13:35

mulla ei ole puhelinta, eli minulle ei voi soittaa...ainoa paikka jossa voit tavoittaa minut on irc.fi :D ja en myöskään pääse minnekkään ainakaan viikkoon :/

niinpä, niinpä :)Keskiviikko 09.01.2008 17:40

MIKSI pizza toimitetaan nopeammin asiakkaalle kuin ambulanssi saapuu perille?
MIKSI luisteluhallin edessä on parkkipaikka liikuntavammaisille?
MIKSI naiset laittavat ripsiväriä aina suu auki?
MIKSI sana lyhenne ei ole lyhyempi?
MITEN kyltti "kiellettyä astua nurmikolle" on saatu keskelle nurmikkoa?
MIKSI täytyy käyttää käynnistä-valikkoa, kun haluaa sulkea Windowsin?
MIKSI kissanruokaa ei ole hiiren makuisena?
MIKSI koiranruoka-tölkissä lukee; "entistä parempi maku" - kuka on testannut sen?
MIKSI painat kaukosäätimen nappuloita lujempaa, kun patterit ovat melkein tyhjät?
MIKSI Nooa ei lyönyt hyttysparia kuoliaaksi?
MIKSI laitoksilla ja paikoilla, jotka ovat 24 tuntia vuorokaudessa auki, on ylipäänsä lukot?
MIKSI Jumala on antanut miehille sekä aivot että munat, mutta ei tarpeeksi verta niiden käyttämiseen yhtä aikaa?


Jos lukiessasi hymyilit edes kerran, sinun täytyy kopioida tämä omaan päiväkirjaasi, jos haluat myös muiden hymyilevän.