IRC-Galleria

tipezki

tipezki

You never know what life is like, until you have lived it.

!Tiistai 15.11.2011 23:15

Kun kasvamme, opimme, että se ihminen, kenen ei koskaan pitänyt pettää meitä, luultavasti tekee sen. Tulet särkemään sydämesi luultavasti useammin kuin kerran ja se on rankempaa joka kerta. Tulet myös särkemään sydämiä, joten muista miltä tuntui kun omasi oli särkynyt. Tulet taistelemaan parhaiden ystäviesi kanssa ja syyttämään rakastasi asioista mitä entinen rakkaasi teki. Tulet itkemään koska aika menee liian nopeasti ja menetät jonkun ketä rakastat. Joten ota kuvia, naura liikaa ja rakasta niin kuin sinua ei olisi koskaan loukattu. Koska jokainen 60 sekuntia, jotka vietät vihaisena, on minuutti onnellisuudesta pois jota et koskaan tule saamaan takaisin. Rakkaus on toiselle voiman antamista, jolla hän voi satuttaa sinua, mutta luottamusta siihen, ettei hän tee sitä. Oikeilla rakkaustarinoilla ei ole onnellista loppua, koska oikea rakkaustarina ei koskaan lopu. Tiedät rakastavasi todella, kun vaikein asia on sanoa hyvästi. Älä koskaan anna kenellekään kaikkeasi, sillä kun hän on poissa, on sydämesi viety. Kun elämäsi rakkaus jättää sinut ja sanoo "voimme edelleen olla ystäviä" se on sama asia kun koirasi kuolisi ja äitisi sanoisi "voit edelleen pitää sen". Jos et saa jotain ihmistä ajatuksistasi pois, ehkä hänen kuuluukin olla siellä. Kun todella rakastat jotakuta, olet valmis päästämään irti ja jos hän tulee takaisin, se on tosi rakkautta. Koska tosi rakkaus on aina vaivan arvoista. Älä koskaan luovu asioista, jotka saavat sinut hymyilemään. Elämän suurin haaste on löytää joku, joka tietää kaikki virheesi, eroavaisuutesi ja mokasi, mutta edelleen rakastaa sinua. Rakkaus on kuin sota, helppo aloittaa, vaikea lopettaa ja mahdoton unohtaa. Maailman hienointa ja kauneinta asiaa ei voi tuntea, eikä nähdä, vaan se pitää kokea sydämellä. Älä koskaan riko sydäntä, joka oikeasti rakastaa sinua. Mutta muista, että et tule olemaan rakkaasi ensimmäinen, viimeinen tai ainoa. Hän on rakastanut aiemmin ja tulee rakastamaan uudelleen. Mutta jos hän rakastaa sinua nyt, niin millä muulla on väliä. Hän ei ole täydellinen, mutta et ole sinäkään, ja te ette tule olemaan koskaan täydellisiä. Mutta jos hän saa sinut nauramaan, pidä hänestä kiinni ja anna hänelle osa itsestäsi. Hän ei tule ajattelemaan sinua joka hetki, mutta hän antaa sinulle osan itsestään, jonka tietää sinun pystyvän rikkomaan. Älä satuta häntä tai vaihda toiseen. Älä odota enempää kuin hän voi antaa. Hymyile kun hän tekee sinut onnelliseksi, huuda kun hän tekee sinut vihaiseksi ja kaipaa kun hän ei ole kanssasi.

-Lauantai 05.11.2011 02:39

KYSYMYKSIÄ RAKKAUDESTA

Jos ehdit lukea edes otsikon, etkä tee tätä, sinua seuraa ikuinen
huono tuuri rakkauden suhteen !
Milloin viimeksi itkit? - vähä aikaa sitte
Oletko koskaan kärsinyt sydänsuruista? - joo oon
Milloin nautit elämästä? - täl hetkel (:
Pelkäätkö rakastua? - nojoo
Satuttaako rakkaus? - satuttaa
Mikä on pahin pelkosi? - menettäminen
Kenen kanssa uskoisit olevasi ensivuonna tähän aikaan? - aatun:)
Haluaisitko seurustella? - koko aja :)
Oletko koskaan itkenyt ihastuksesi vuoksi? - olen
Oletko ollut koskaan mustasukkainen? - joo
Onko kukaan sanonut sinulle päin naamaa "rakastan sinua" ? - on :)
Entä oletko sinä? - joo (:
Milloin olit onnellisempi kuin koskaan ennen? - no koko aja oikeestaa:)
Minkä kappaleen omistaisit kumppanillesi? - en tiiä oikeestaa :o
Onko sinulle omistettu kappaletta? - joo on
Minkä kappaleen aikana voisit ruveta itkemään - monta
Haluaisitko olla jonkun tietyn lähellä juuri nyt? - joo!!
Itketkö usein? - no aika..
Oletko herkkä ihminen? - riippuu asiasta
Pyysikö elämässä eniten sinua satuttanut sinulta anteeksi? - pyystyisin varmaa, ajan kanssa
Ketä ajattelet juuri nyt? - aatua (:
Miltä ihastuminen tuntuu? - :)
Muistatko kenestä pidit viime vuonna tähän aikaan? - muistan
Ketä mietit viimeisenä ennen kuin nukahdat? - aatua varmaanki:)
Entä ensimmäisenä herätessäsi? - ^
Saiko tämä gallup sinut miettimään vanhoja aikoja? - ei oikeestaa

-Torstai 08.09.2011 01:37

1. Suositellaan vakavasti, että tämä testi pitäisi kopioida ja täyttää omaan blogiin, tai seuraa jotain hyvin pahaa, josta et helposti pääse eroon.
2. Oletko koskaan?
[x] syönyt päärynää
[x] pessyt hampaitasi sähköhammasharjalla
[x] maistanut alkoholia
[ ] pahoinpidellyt toista ihmistä
[x] leiponut pipareita
[x] nähnyt nalle puh ja möhköfantti -elokuvaa
[x] käynyt särkänniemessä
[x] ollut rukalla
3. Kysymyksiä :
- omistatko kosketusnäyttöpuhelimen? - kyllä
- omistatko oman tietokoneen? - kyllä
- onko keskiarvosi yli 9? - ei enää
- harrastatko jotain soitinta, mitä? - en enää
- pidätkö lady gagasta? - no sillee
- onko mielesi joskus tehnyt alkoholia? - on
- onko sinulla nokian puhelin? - ei
- onko sinulla oma tv? - on
- pidätkö matikasta? - välillä
4. Vähän huoneestasi :
- onko sinulla oma huone? - on
- minkä värinen se on? - beige
- onko se maalattu vai tapetoitu, vai joku muu? - maalattu
- onko sinulla puulattia? - on
- omistatko parisängyn? - pienen parisängyn joo
- minkälaiset lakanat sinulla on? - beiget
- minkä värinen katto sinulla on? - valkone
- onko huoneesi pieni? - ei kauhee
- onko huoneesi ylä- vai ala kerrassa? - yläkerrassa

-Lauantai 20.08.2011 20:56

Pojista ei voi tietää välittävätkö he oikeasti vai teeskentelevätkö vain...
• Poikien takia n . 47 % nuorista tytöistä on tehnyt itsemurhan
• Seurustelusuhteen jälkeen ystävyyssuhde ei voi onnistua, jos poika on satuttanut tyttöä
• Et voi katsoa exääsi silmiin, ajattelematta mennyttä aikaa
• Kun tyttö yrittää etsiä sitä oikeaa, hän pelkää että hän löytää
jonkun, joka satuttaa häntä uudestaan .
• Nyt mieti kuinka monta poikaa tunnet jotka vaihtavat tyttöjä kuin sukkia .
• Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes jotain poikaa, ennen kun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään
• Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu , ja tekisi mieli lintsata koulusta , suurin osa nousee , että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa
• Useimmat tytöt laittautuvat kauemman kotona kouluun , että tekisivät vaikutuksen johonkuhun
• Tytöt etsivät poikaa , joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä , kuin ulkokuoresta
• Tytöt tykkäävät pojista , jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla , ystäviensä edessä
• pojista , jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi , jos jokin olisi vinossa .
• pojista , jotka kuuntelevat
•Lisää tämä päiväkirjaasi , niin huomenna tapahtuu elämäsi yllätys .
• Jos et lisää tätä päiväkirjaasi niin olet onneton lopun ikäsi ..

[Ei aihetta]Torstai 04.08.2011 02:42

minne oon voinut sen ihmisen kadottaa,
jonka joskus tunsin

[Ei aihetta]Lauantai 23.07.2011 03:04

Se kuka

... pussasi sinua viimeksi
Rakastatko häntä? - kyllä
Seurusteletteko? - joo
Jos olisit kuolemaisillasi ja saisit soittaa 5 ihmiselle ennen kuolemaasi, olisiko hän yksi niistä? - olis
Pidätkö hänen vaatetyylistään? - no joo
Jos hän soittaisi sinulle kolmelta yöllä ja tarvisi apua, auttaisitko? - joo
Pidätkö hänen nimestään? - joo
Ihanin asia hänessä? - ku se kattoo sillai kivasti :)

... puhui sinulle viimeksi
Kuinka paljon hän merkitsee sinulle asteikolla 1-10 - 10
Kuinka kauan olet tuntenut hänet? - parisen vuotta
Onko hänen sukunimensä tavallinen vai erikoinen? - semmone jännä
Mitä tekisit jos hän kuolisi? - en haluu ees miettii !
Onko hän kaunis/komea? - tooosi kaunis !
Oletko kertonut hänelle asioita luottamuksellisesti? - oon
Onko hän pitänyt salaisuutesi? - on
Aiotko viettää aikaa hänen kanssaan ensi kesänä? - totttakai

... herätti sinussa inhoa viimeksi
Vihaatko häntä? - en mää aina
Oletko/oletko ollut ihastunut häneen? - en
Paljon teillä on ikäeroa? - vajaa puolivuotta
Paras asia hänen ulkonäössään? - emmää tiiä
Huonoin asia hänen ulkonäössään? - en tiiä
Oletteko/oletteko olleet ystäviä? - ollaan me
Viimeiset sanasi hänelle olisivat? - apuva, emmä tiiä
Luotatko häneen? - joskus luotin, mut en enää oikee kunnolla..

... on puhelinmuistiossa viidentenä
Jos hän kuolisi, menisitkö hautajaisiin? - menisin
Mitä hän merkitsee sinulle? - on se tärkee
Miten olet saanut hänen numeronsa? - siltä
Oletteko tekstailleet joskus? - ollaan me joskus
Mitä hän harrastaa? - sählyy kai?
Onko hän kaunis/komea? - ruma se on, eivaa iha komee
Kauneinta mitä hän on sanonut sinulle? - ei se kauheesti hempeile :D

... tulee ensimmäisenä mieleen
Miksi juuri hän? - mietityttää vähä et mitä senki päässä taas liikkuu
Milloin näitte viimeksi? - vähä reilu tunti sitte
Kuinka tärkeä hän on asteikolla 1-10? - 10
Tykkäätkö hänen musiikkimaustaan? - nojoo
Onko hän sanonut rakastavansa sinua? - on
Mikä hänen toinen nimensä on? - aatu
Onko hän enemmän villi vai rauhallinen? - villi

-Lauantai 16.07.2011 00:42

OLEN:
[ ]Ala-asteella
[x]Yläasteella
[ ]Lukiossa
[ ]Amiksessa
[ ]Jossain muussa
[ ]Blondit
[x]Brunette
[ ]Punapää
[ ]Mustat
[ ]Joku muu
[ ]Alle 150 cm
[x]150-160 cm
[ ]160-170 cm
[ ]Yli 170 cm
[x]Pitkähiuksinen
[ ]Lyhythiuksinen
[ ]Puolipitkähiuksinen
[ ] Kiharahiuksinen
[x]Suorahiuksinen


OMISTAN:
[x]Nokian kännykän
[ ]Siemensin kännykän
[x]Jonkin muun kännykän
[x]Poikaystävän
[ ]Tyttöystävän
[x]Pikkuveljen
[ ]Pikkusiskon
[ ]Isoveljen
[ ]Isosiskon
[ ]Äitipuolen
[ ]Kaksoissisaren
[/]Parhaan kaverin
[ ]Oman asunnon
[x]Oman tietokoneen
[x]Oman teeveen


PIDÄN:
[x]O.C:sta
[ ]24:stä
[x]C.S.I :stä
[x]Huippumalli Haussa -ohjelmasta
[x]Salkkareista
[ ]Lostista
[ ]Diilistä
[ ]Selviytyjistä
[ ]Everwoodista
[ ]Mean Girlsistä
[x]Titanicista
[ ]Kaunasta
[ ]Nemoa etsimässä -elokuvasta
[ ]Notting Hillistä
[x]Kissoista
[x]Koirista
[ ]Hevosista
[ ]Liskoista
[ ]Papukaijoista
[ ]Kaloista
[x]Marsuista
[x]Hamstereista
[x]Hiiristä
[ ]Rotista
[x]Lähes kaikista eläimistä
[x]Pojista kavereina
[x]Tytöistä kavereina
[x]Lapsista
[ ]Keväästä
[/]Talvesta
[ ]Syksystä
[x]Kesästä
[ ]Hiihtämisestä
[ ]Lentopallosta
[x!!]Luistelusta
[x]Jalkapallosta
[ ]Kilpajuoksusta
[ ]Pituushypystä
[x]Laulamisesta
[x]Tanssimisesta
[x]Lukemisesta
[x]Pianonsoitosta
[ ]Kirjoittamisesta
[ ] Piirtämisestä


MIELESTÄNI:
[ ]Paris Hilton on kauneuden perikuva
[ ]Ei, vaan rumuuden
[ ]Green Dayn laulaja on söpö
[ ]Natasha Bedingfield on hyvä
[ ]Britney Spearsilla menee jo vähän yli
[/]Suomessa on ihana asua
[x]Ranska on kaunis maa ja kieli
[x]Lontoo on mahtava kaupunki
[x]Englannin kieli on helppoa
[ ]Ruotsi on hyvä maa
[x]Ruotsalaiset on ärsyttäviä
[ ]Musta väri vaatteissa tekee ihmisestä synkän ja surullisen näköisen
[x]Keltainen on ihanan pirteä väri
[ ]Punainen on kaunein väri
[ ]Sininen väri antaa rauhallisen olon
[ ]Harmaa on ruma väri
[ ]Oranssi on kaikein hienoin väri


LUONTEELTANI OLEN:
[x]Puhelias
[ ]Ujo
[ ]Itsenäinen
[x]Seurallinen
[/]Riehakas
[ ]Rauhallinen


TÄLLÄ HETKELLÄ OLEN:
[x]Ihastunut
[x]Rakastunut
[ ]Sinkku
[x]Varattu

-Torstai 16.06.2011 17:04

Tyttö: Mikä on vialla?
Poika: Pidän hänestä niin paljon...
Tyttö: Puhu hänelle!
Poika: Enpä tiedä, hän ei edes pidä minusta.
Tyttö: Älä sano noin. Olet uskomaton.
Poika: Haluan vain hänen tietävän kuinka tunnen
Tyttö: Sitten kerro hänelle.
Poika: Minäkö?
Tyttö: Odotas, kenestä sinä pidät?
Poika: Hän ei pidä minusta...
Tyttö: Kuinka sinä voit tietää sen?
Poika: Minä vain voin.
Tyttö: No kerro hänelle.
Poika: Mitä minun pitäisi sanoa?
Tyttö: Kerro hänelle miten paljon hänestä tykkäät!
Poika: Minä kerron sen päivittäin.
Tyttö: Mitä sinä tarkoitat?
Poika: Olen aina hänen kanssaan. Rakastan häntä.
Tyttö: Tiedän mitä tunnet. Minulla on sama ongelma. Mutta hän ei ikinä tykkäisi minusta.
Poika: Voi, hänkään ei tykkää minusta.
Tyttö: Kyllä tykkää.
Poika: Mistä sinä tiedät...?
Tyttö: Kuka sinusta nyt ei tykkäisi?
Poika: Sinä.
Tyttö: Olet väärässä, rakastan sinua.
Poika: Rakastan sinua myös.
Tyttö: Joten aiotko mennä puhumaan hänelle?
Poika: Juurihan minä puhuin.

Koska luit tämän viestin, sinä saat huomenna suudelman elämäsi rakkaudelta. ÄLÄ RIKO KETJUA!!
Ihastuksesi pyytää sinua ulos. Huominen tulee olemaan elämäsi paras päivä. Kuitenkin, jos et kopio tätä päiväkirjaasi sinun elämäsi on tuhoon tuomittu rakkauden puolesta.

♥ importantKeskiviikko 15.06.2011 03:39

TEE TÄMÄ YHESTÄ SINULLE TÄRKEÄSTÄ IHMISESTÄ TAI SE KUOLEE HUOMENNA:
kuka hän on? - vilma maria honkaniemi - nick : vilfu
ikä? - 14
siviilisääty? - sinkku, mut juttuu
suhde häneen? - toosi hyvä ystävä
Tunnetko hänen seurustelukumppaninsa? - tunnen mää
onko hän romantikko? - onhan se ;)
millaiset olisivat hänen unelmatreffinsä? - paha sanoo:D
onko hän kaunis/komea? -kaunis :)
tai ruma kuin apina ? - sitäkin :)
pukeutuuko hän paljastavasti? - eei se
käyttääkö hän merkkituotteita? - välillä, ei kauhee usein kyl
meikkaako? - joo mut ei paljoo
kertooko hän sinulle salaisuuksiaan? - kyllä :)
kertooko hän sinulle ongelmista, joita muut eivät tiedä? - kertoo
oletko nähnyt hänen itkevän? - olen
onko hän muuten valittavaa sorttia? - riippuu päivästä :D ei yleensä
arvosteleeko hän muita? - kyllä se arvostelee :D
pidätkö hänestä edes? - en. no joo!
missä hän on nyt? - kotonaa
onko hän nuorempi vai vanhempi kuin sinä? - nuorempi (;
tiedätkö hänen sukunimensä? - tiedän
voitko kertoa hänelle salaisuuksiasi? - voiin!
oletko nähnyt hänet humalassa? - hippprakassa :D
tietääkö hän sinusta paljon henkilökohtaisia asioita ? - tietäähän se
onko hän kenties seonnut? - AINA :D:D
missä hän asuu? - täällä nokialla
miten kuvailisit häntä? - ihana & paras
rakastaako hän ketään tällä hetkellä? - eiköhän se
miten hän pukeutuu nykyään? -
onko hän hyvä koulussa? - onse :)
mitä teette yleensä? - vaikka mitä ;)
kuka/ketkä on(ovat) hänen paras kaveri ? - caamsu

-Torstai 02.06.2011 15:10

Tämän pitäisi olla melko syvällinen gallup.

♥ Oletko valmis? - joo o
♥ Oletko koskaan joutunut valitsemaan kahden pojan välillä? Miten vaikeaa se oli? - en
♥ Onko olemassa poikaa, jolle voit kertoa kaiken? - on
♥ Oletko koskaan menettänyt ystävää? - nojooo
♥ Haluatko hautajaisiisi sen ihmisen joka on vaikuttanut elämääsi eniten? - joo
♥ Ikävöitkö ketään joka ei koskaan palaa? - mm
♥ Riiteletkö mieluummin tekstiviestein vai soittamalla toiselle? - soittamalla, mut kasvotusten ois viel parempi
♥ Onko sinulla ja/tai jollain perheenjäsenelläsi ollut masennusta? - ei semmosta todettua
♥ Uskotko avioliittoon? Toivotko sitä itsellesi? - uskon ja toivon sitte joskus
♥ Kumpi on hankalampaa: jättää se jota eniten rakastaa, vai ottaa takaisin se joka on loukannut sinua pahiten? - ottaa takaisin se joka on loukannut sinua pahiten.
♥ Mikä olisi sukunimesi jos menisit naimisiin sen kanssa jolta viimeinen vastaanotettu viesti on? - koivisto
♥ Oletko ikinä itkenyt puhelun aikana? - oon
♥ Mikä oli viimeisin katsomasi kauhuelokuva? - emmä sen nimee muista
♥ Käytkö usein kävelyillä? - juoksemassa
♥ Jos poikaystäväsi pettäisi sinua parhaan ystäväsi kanssa, kummalle heistä olisi vaikeampi antaa anteeksi? - parhaalle ystävälle
♥ Ovatko sanat "minä rakastan sinua" yksi yleisimmistä valheista? Onko ne helppo valehdella? - emmä tiiä. ei mun mielestä ainaskaa, jos kattoo viel silmiinki
♥ Oletko mukava kaikille? Miksi olet/miksi et? - yritän olla
♥ Oletko koskaan saanut todella pitkää anteeksipyyntöä? - olen
♥ Saako suukko paremmalle mielelle? - yleensä joo :)
♥ Ärsyttääkö jokin asia sinua juuri nyt? - joo
♥ Voisitko elää ilman kännykkääsi? - en!
♥ Pystyisitkö rakastamaan jotakuta jota kaikki ystäväsi vihaisivat? - joo
♥ Haluatko hyväpalkkaisen ammatin, vai sellaisen josta pidät? - josta tykkään
♥ Jos joku katsoisi sänkyysi, mitä hän löytäisi? - peitto, 4 tyynyä, laturi, silmälaput
♥ Kesä tulee, oletko valmis? - kyllä!
♥ Mikä on merkittävintä mitä sinulle on tapahtunut tänään? - ei tänää viel mitää oikeestaa
♥ Miltä sinusta tuntuu juuri tällä hetkellä? - normaalilta, mut vähäse vituttaa & surettaa
♥ Mitä aiot tehdä tänään? - tonne pihalle ja mopokortin teoriatunneille -.-
♥ Onko kanssasi helppo tulla toimeen? - kaippa
♥ Onko sinulla ikinä ollut poikaa parhaana ystävänä? - on
♥ Kumpi kuulostaa paremmalta: Irlantilainen- vai Brittiaksentti? - britti
♥ Uskotko että asiat muuttuvat seuraavina kuukausina? - enpäs tiiä
♥ Onko mielessäsi nyt joku jonka ei pitäisi olla? - ei
♥ Haluaisitko sanoa jotain jollekin, muttet voi? - jooo
♥ Onko maailmassa poikaa jonka vuoksi tekisit mitä tahansa? - no melkein ainaski
♥ Onko söpöä jos poika punastuu? - onhan se yleensä :)
♥ Pidätkö tummista vai vaaleista farkuista? - molemmat menee
♥ Keneen olit ihastunut viime vuonna tähän aikaan? - no en kerro :D
♥ Onko kukaan sanonut sinulle "aina ja ikuisesti" mutta kuitenkin jättänyt sinut? - eeei