IRC-Galleria

tp8

tp8

toteaa kentän olevan turha

Blogi

- Vanhemmat »

Kuvia.Maanantai 05.11.2007 00:01

Itseä hieman häiritsee tämä nykyinen kuvapolitiikka useimmilla ihmisillä.

Liityin joskus muinoin 2003 vuonna galleriaan, ja olen siitä asti pitänyt itselläni aina näkyvillä ainakin yhden tunnistettavan kuvan.

Useimmiten tutustuttuaan ihmiseen irkissä on mukava myös vilkaista millainen persoona ko. tyyppi on IRC-Galleriassa: miltä hän näyttää, missä muualla hän irkkaa. Ärsyttävän monesti törmää kuviin, joista yksi on oletuskuvasäännösten mukainen niin, että kasvot näkyvät, mutta saatetaan silti katsoa muualle. Loput kuvat ovatkin "taiteellisia" värikikkailuillaan ja kuvakulmillaan niin, ettei niistä saa mitään selkoa, jos ei jo tunne ihmistä irl.

Onhan tietysti mukavaa, ettei jokainen kuva ole suoraan kamerasta galleriaan tungettu, mutta silti johonkin voi vetää rajan. Mieluummin pari tunnistettavaa kuvaa ja loput photoshopattuja kuin kaikki hieman vinksallaan niin, ettei mistään saa selvää miltä tyyppi oikeasti näyttää normaalitilanteessa.

Omalta osaltani galleria on yhteisöllistymistä ja tutustumisen syventämistä toisiin ihmisiin. On turha luoda itsestään Photoshopilla imagoa, jos ei ole valmis näyttämään naamaansa edes yhdessä kuvassa kunnolla. Deviantart voipi olla tällöin parempi vaihtoehto.

FiilistelyäSunnuntai 22.04.2007 07:46

Väsyttäisi.

Löysin vihdoin pitkän etsinnän jälkeen Massive Attackin Collected -levyn. 14 pitkää kappaletta ajatuksia, hyvää mieltä, onnellisuuden tunnetta. Musiikki vie mukanaan. En tiedä miten elämässä oikeasti selviäisi eteenpäin kuuntelematta tunteita herättäviä sävelmiä.

Musiikkiakin on monenlaista, nopeasti mietittynä vain Massive Attackin tuotanto, Kingston Wall sekä CMX ovat kunnollista fiilistelymusaa. Jokaista on pakko kuunnella useita kertoja, ennen kuin niiden sisältö aukeaa kunnolla. Fiilistelymusaan sopii myös parhaimmaksi ajankohdaksi yö. Pystyy keskittymään vain musiikkiin, pimeys luo tarpeeksi hyvän tunnelman.

Miten sitten päädyin tänne kirjoittamaan?
Erään herran kirjoitus päiväkirjassaan pakotti etsimään tuon kokoelman piilostaan.

Massive Attack - Teardrop

Irkkaamisesta...Torstai 16.11.2006 17:56

Kirjoitanpa tänne nyt tp8 nickillä irkkaavan henkilön tulkitsemisoppaan. Tästä kun on kerran tullut palautetta.

Tavallisesti irkkaan hyväntuulisena, eikä tarkoitukseni ole kommentoida ketään vihamielisesti. Tässä muutama esimerkki joita ei tarvi ottaa ihan niin tosissaan...

Hei ootko outo? ;)
Hei ooX outoX?
heeeeeeeeei, ooooootkoooo ouuuutoooooo?

Jos taas haluan kritisoida jonkun käyttäytymistä, teen sen yleensä näin:

nick: voisitko rajoittaa tuota, kun ei oikein ketään taida kiinnostaa.

Kyllä, osoitan asian sille henkilölle, ja kyllä, kirjoitan silloin enemmän kirjakieltä.

Ihmiset pystyvät myös seuraamaan irkkaustani ja kehittymään minun lukemisessani. Itsekin pystyn tulkitsemaan, onko joku tosissaan asioissa, vai eikö ole, kunhan kyseistä henkilöä on seurannut hieman pidempään.

Lopuksi, minulta on turha odottaa ":DD:D:D:D:D::D:D:D:D:D:D::D:D:D:D" -rivejä, koska jos sellaisen näette, se on 1) hyvin harvinaista, 2) se on todella paljon ylivedetty.

Lopuksi, kritisoin yleisellä tasolla kyvyttömyyttä kirjoittaa yhdyssanoja oikein.

Tuossapa pieni pätkä, joka syntyi noin viidessä minuutissa.

Elelemistä Helsingissä.Keskiviikko 26.10.2005 01:52

Niin, rahaa kuluu ja matkustus maksaa. Kaukosuhteet ovat kalliita. Nytkin olen viime keskiviikosta asti oleillut maamme pääkaupungissa tyttöystäväni (http://irc.fi/shantar) luona.

Tavalliseen elämään Seinäjoella tottuneena yleisen liikenteen kahden euron helsingin sisäinen lippu tuntuu ryöstöltä siinä mielessä, että harvoin sitä enää keskustaan tullessa tarvii mihinkään käyttää. Ja kun on viimein aika lähteä keskustasta pois onkin jo usein ostettava uusi lippu. Niin kukapa sitä keskustaan alle puoleksi tunniksi tulisi oleilemaan.

Toinen asia liittyen yleiseen liikenteeseen on juuri noiden lippujen kesto. Usein tulee törmättyä kertalippuihin, jotka kestävät vain tunnin. Tänään kuitenkin oli yhtä juhlaa kuluttaa 2e lippuun jolla sai matkata myöhästelevissä kulkuneuvoissa jopa tunnin ja 20 minuuttia. Kuitenkin tulee kaivattua sarjalippuperiaatetta, jottei aina tarvisi ostaa uutta kertalippua.

Jottai tämä ei kuitenkaan menisi liian pitkäksi jatkanen tätä joskus muulloin. Toisaalta tulee myös mieleen kuka tätä oikeasti lukisi?!
- Vanhemmat »