IRC-Galleria

tsikku

tsikku

hengailee feispuukissa.

[Ei aihetta]Perjantai 22.06.2007 20:03

Happoradio on vaan niin parhautta.
__________________________
päivän toteamus. Ja ihan kuin
tätä ette olisi jo tienneet.. ^^

[Ei aihetta]Maanantai 28.05.2007 20:14

tahdon oman bändin, joka nauttisi soittamisesta ja yhdessäolosta, ja juurikin siitä mitä tehtäisiin. Joko omaa mussiikkiani, tai jonkun toisen, vaikka covereita, ei sillä niin väliä. En tahdo jättää musiikkiharrastusta tähän lukioon!
Voisin muuttaa waasaan, potentiaaliseen musiikkicityyn, koettaisin hakea täyttöpaikkoja syksyllä eri koulutuksiin, tutustua uusiin ihmisiin ja koota vihdoin ja viimein oikeasti toimivan bändin.
Istuisin merenrannalla, söisin jäätelöä, soittelisin kitaraa ja laulaisin, hulluttelisin (en välttämättä kaikkea yhtäaikaa mutta kuitenkin)
Kävisin baareissa (ei sillä että paljoa joisin), soittelisin ilmakitaraa ja laulaisin karaokea.
Ottaisin kissani mukaan, kävisin välillä tekemässä töitä että rahat riittäis, kävisin keikoilla ja tapaisin kavereita
Sateella/sateen jälkeen juoksisin ulos ja miettisin että kuinka typerä sitä voikaan olla. :)
Ottaisin punkkirokotuksen keväisin ja sitten leikittäisiin saaristolaisiakin. Vuokrattaisiin tai raijattais oma kanootti rantaan (joo, kiinnittäisin sen ensin jollain kuussataametrisellä köydellä johonkin kiinteään kohtaan rannassa)
Voisin aloittaa vaikka jonkin urheilullisen harrastuksen. Kenties jalkapallon. ;)
Kämppääni sisustaisin aivan onnessani, hankkisin viherkasveja ja kasvattaisin rehuja. Kunnon fengsui vallitsisi yöt ja päivät....
Opettelisin maalauksen jalon taidon.

tulevaisuus...tule jo...

Musateatteri<3<3<3<3<3<3Perjantai 04.05.2007 02:02

Vaikka väsyttää, niin kuitenkin on tämä sellainen kokemus, jossa mukanaolemattomuus olisi jäänyt harmittamaan. Ensimmänen ja viimeinen musikaalini..?
Mutta ihan juhlaa, toivotaan että enskari menee hyvin, ja kaikki muutkin esitykset.

dodihMaanantai 05.03.2007 14:19

Rippijuhlat saatu kunnialla juhlittua ja kakut ei läheskään syötyä. Tästä on hyvä jatkaa.

jeejjeeTiistai 10.10.2006 15:18

Läpi meni!!!!!!!!!! :D

unelmoijat Torstai 05.10.2006 20:11


Onko sinulla toivetta, joka ei ole toteutunut mutta haluat että se vielä joku päivä toteutuu?
Ei sen tarvitse olla mikään suuri toive, sillä kaikki toiveet ovat samanarvoisia!
Tässä teille oiva mahdollisuus kertoa siitä, eikä sitä koskaan tiedä vaikka tämä voisi auttaa sen toteutumisessa!
haastaa ei tarvitse kuin yksi ihminen, tai ei ihmistä ollenkaan jos ei halua!
fiksua kerrassaan!

Hyvä haltija. Toivon..
Että saan inssin läpi ekalla kerralla, ja toivon sellaista kivaa lomaosaketta madeiralta, ja tietenkin sitä omaa rokkipoikaa.. xD

*Silverious

maanantai..on iloa täynnä.Maanantai 02.10.2006 23:31

Kiva päivä. Ajotunti meni loistokaasti. Ja löysin uuden ihanan jogurttimaun!! Vatelmaa..
Ja vähän pistää hymyilyttämään... ;) Loistavuutta.. :D

jooo..Sunnuntai 01.10.2006 22:10

http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/

kuka olen? Olet nörtti. [lähestulkoon joo!]
missä asun? Keltaisessa rakennuksessa. [JOOO!]
Mitä harrastan? ATK:ta [en]
Mitä tahdon? Sitä minkä uskoo oikeaksi. [aika järkeenkäypää..]
onko minulla tavoitteita?Älä kerro kenellekään, mutta ei ole, ennenkuin lehmät lentävät.[jesh]
Mistä en ikinä luopuisi? Selkäsi takaa. [jaaa..]
Paras ystäväni? oletko nähnyt sitä yhtä hiipparii siinä teidän talon kulmilla? se se oli!
[hei Jenni!]
Ketä kaipaan? Roskakuskia Säkkivälineeltä [ei nyt aivan.. x)]
mikä tärkeintä maailmassa? ylensyönti [joskus kyllä tuntuu siltä]
mikä saa minut hyvälle tuulelle? kännykkälaturi [tiettyinä hetkinä,joo]
kuka on hän? se ketä rakastat juuri nyt. [herkkää..mutta..]


Bändejä, bändejä.....Sunnuntai 01.10.2006 21:55

A -
B -
C - Children of Bodom
D - Deep insight
E - Egotrippi, Eternal tears of sorrow
F -
G -
H - HAPPORADIO
I -
J - J.Karjalainen
K - Kotiteollisuus
L - Lostprophets
M - Maj Karma, Moonsorrow
N - Nightwish
O -
P - Poets of the fall, PMMP, Poor Seamus
Q -
R - Relicon
S - Sunrise avenue, Stam1na, Sonata arctica, System of a Down
T - Teräsbetoni
U -
V - Vihreä aurinko :)
W - Wiidakko
X -
Y -
Z - Zen Café
Ã… -
Ä -
Ö -