IRC-Galleria

nyt sit pelottaa ihan törkeesti. mä vaan tärisen. mä en oik tiedä miten mä kestän nähdä äidin niin rikki ku se tulee olemaan. ja juho. täst tulee jtn ihan ikävämpääkin ikävää.
no yritän sit illaksi piristyä ja tod näk niin käykin, koska pappan on nyt parempi, ei tarvii enää vaan ajatella. mut jos mamma rupee jtn, ni mä varmaan lyön sitä, se on niin pimee nykyään, et sieltä voi tulla mitä vaan. paska. no niin, nyt sit lähden menee. toiv kaikki menee edes suht hyvin.

vittu shentään. en mä nyt jaksais mtään synttärijuttuja, eli mitä hä? eihän tossa nyt ollu mtään järkeä, mitä ihmettä mun nyt sit pitäis oikeen jaksaa? mä oon ihan härö, jos ei joku oo vielä sitä huomannu... joopa joo, se siitä sitten, ei jaksa kirjottaa taaskaan enempää.

ei jaksa enää piisamoitua, tarpeeks hullu muutenkin. palaan tupiloon ja sillä sipuli. ihan pian pitää lähteä kouluun.. voi arse. no kai siitä ihan kivaa voi tulla..? asennoituun oikein teinareihin, jotka muuten kävi riehumassa meidän pihalla tossa yks yö. voi vittu, et otti päähän! ja just ku olin soittamassa poliisit, niin joku muu olikin jo tehny sen mun puolesta. no sit ne onneks häipyivät.ei jaksa kirjottaa tyhjää enää.
myöhemmin: voi herran jestas! kyllä tulee koulunkäynnistä rankkaa, jos ihan oikeeta lukujärjestystä katsastelin... eipä tarvii näin aluks ainakaan kovin paljoo siellä viettää aikaa. tuntuu oikeesti aika tyhmältä, kun päivät niin lyhyitä ja ei kuulemma päästä tekee töitä, ku joskus parin viikon päästä vasta! olis halunnu heti kunnon actionia. nyt vaan sit istutaan ja istutaan. ja ilmeisesti koko koulun henkilökunnalle ainakin ruokailu on se tärkein tapahtuma, koska tänään ei saatu ruokaa ja siitä mainittiin varmaan noin kymmeneen kertaan (tunnin sisällä!).että sellaista, huomennakin onneks vasta kymmeneksi, et vois oikeestaan lähtee furyilemaan!

piisamit taitaa olla aika vitun suolesta. no mut sithän sopii hyvin et oon piisami. laah paskaa.

hitsiläinen, luin noita mun vanhoja päiväkirjajuttuja.. tuntui aika oudolta, nyt on jotenkin jo niin eri tilanne. ainakin jonnin verran. ei vielä olla parhaassa, mut lähellä ja se tuntuu hyvältä. oikeestaan oli ihan hyvä lukea niitä vanhoja, osaa ehkä arvostaa jotain tekemisiään taas vähän, kun on ollut vaihteen vuoksi hieman masennusta ilmassa. hei, en oo kiroillu vielä kertaakaan! joo, mut edetään vielä päivä kerrallaan, ja yritän nauttia aikaansaannoksistani!

kiitos kaikille sikaökyparhaasta synttärilahjasta! se oli niin loistoa! <3

mä oon vaan kiittämätön paska. vituttaa, et kirjotin ton yöllä. mut toisaalt sillon ajattelin niin, ni olkoot sitten. tai vitut ne ajatukset mihinkään oo muuttunut, mut asennoituminen ehkä taas hetkeks. nyt mua ehkä hiukan jo jännittääkin..
mut pääseks mä oikeesti koskaan eroon tästä kaikesta, joka mua vetää? siinä kysymys, johon ei varmaan kukaan osaa vastata. mut vittu, on se ihme, et oon edes päässy näin pitkälle. todellakin ja oon mä siitä ihan saatanan ylpee vieläkin, mut muistan liian harvoin arvostaa sitä. onneks joku aina välil muistuttaa mua =D oikeesti mun pitäis vaan olla niin vitun tyytyväinen ja onnellinen kai, mut kun ei vaan kykene. tallinnan aukiosta setä laulaa. on se sit saatanaa. vittu, kun mä haluaisin kertoa asioita, et vois ehkä olla hiukan helpompi ymmärtää(?). mut se ei oo mahdollista. eli kirjotetaan vaan ku vituttaa ja silleen. vitun hienoo.
kolmekymppisenä ei oo enää kivaa, vittu et on totta. ja jos tää kerran tästä vaan paranee, ni luvassa jtn helvetin hienoa! pitäisköhän näihin mun kaikkiin juttuihin pistää alkuun joku teksti, ettei kersat lue näitä, vittu saatana sentään? elää normaalisti? mitä vittua se on? opinko mä joskus? kertokaa nyt saatana joku!! ei jaksa miettiä koko ajan tällasta paskaa. vai kiinnostaaks mua edes? en mä saatana tiedä. onks jostain vitun elämisest pakko tehdä näin helvetin hankalaa, kun ei me tääl edes kauaa räpiköidä??? nyt mä haluisin olla päivän se pikku piru. se blokkaa vitun hyvin tällaset jutut ja elää vaan hetkessä, siks ei koskaan ymmärtänykään mun stressailuja..
ei nyt jaksa enää jauhaa paskaa, hauskaa kesän jatkoa..

mun tekis niin paljon mieli vetää kaikki vituiks ja haistattaa vitut kaikelle. mut sit kuitenkin mietin, et äiti tulis suruiseks. äiti, miks aina täytyy ajatella sua, etkä silti tiedä siitä mitään??? vituttaa niinb paljon, et luulis jo siihen nukahtavan, mut ei. vaan miettii, et miks taas oon tällanen paskasäkki? voisko joku ystävällisesti hakata vaikka lekalla mun pään tohjoks tai jtn, lainaan kyllä lekaa! perseen perse!!! vittu! saatana! älkää lapset lukeko tätä, rumaa kielenkäyttöä. helvetti. vittu, mä rupeen taikuriks, joka tekee sellaisia taikoja, ettette uskokaan. paskaa, voi vittu mitä paskaa. ja huomenna tekemässä jtn ylisairaan kivaa, mut paska, et ei oikeen kehtais sitäkään. mut ehken ajattele tätä just sillon. hope so.

lopultakin sä pääsit pois. toivottavasti nyt on parempi. ikävä on hirvee, mut helpottaa, kun ajattelee sun kannalta. sä olit ihan liian hyvä ihminen joutuakses kärsimään niin paljon, mut niin se vaan menee..
kun mä olin pieni, muistan et jaksoit kutittaa mua niin kauan ku halusin (ja siihen ei kukaan muu pystyny). sä et suuttunu vaikka heitettiin ne ainoat omenat mereen. jaksoit vaan aina leikkiä meidän kanssa ja opettaa kaikkea kivaa.
sitten tuli aika, kun koko muu suku ei voinut edes katsoa mua silmiin tai sit edes halata, kun sitä olis tarvinnu, mut sä olit aina hyvä. et lässyttäny mitään turhaa paskaa tms mut olit siinä ja sulle voisi jutella tai olla vaan ihan hiljaa.
tästä ei nyt tuu mitään, mut muista et kaipaan ja rakastan sua aina<3
johnusi

en oikein tiedä, miten aloittaisin. tuntuu, että mä viljelen pahaa ympärilleni. yritys kuitenkin aivan päinvastainen. liikaa kuolemaa(en siis ole kuit tappanut ketään.), pahaa oloa henkisesti ja fyysisesti, voisin ehkä äidin mieltä parantaa, mutta sekään ei ole varmaa.. liikaa salaisuuksia. edes tässä tekstissä ei ole mitään järkeä, mut yritän nyt jotenkin saada hieman puretuksi itseäni. en vaan jaksa maata sängyssä ja itkeä tuhatta eri asiaa samaan ja eri aikaan. ei ihminen voi olla päästään näin jäässä, tai oikeastaan ihan päinvastaista; aivot taitavatkin sulaa..? sulaneet jo, koska tämä kirjoitelma on hyvin hämärä. jos jatkan, siitä tulee vielä oudompi, mutta haitanneeko tuo enää? haluaisin niin kovasti antaa äidille yhden hyvän asian edes, mutta voinko luottaa siihen, että pitää sitä pelkästään hyvänä, eikä ala/jatka vanhojen mietintää? vastaa, joku viisas!
ja mitä teen sen yhden paholaisen kanssa? puhuin moneen pvään puhelimessa, haluaisi huomenna nähdä, mutta itse en ole asiasta ollenkaan varma... en osaa enää luottaa, edes niissä asioissa, missä ennen. mutta kuinka kauan on enää aikaa yleensäkään? pelottaa niin paljon, että tekisi mieli antaa periksi liian monissa asioissa. mutta johonkinhan se raja on vedettävä, vai? yrittäisinkö puhua järkevästi? ei tod näk onnistu, liian itsekeskeinen, ettei ymmärrä. mutta en halua mitään typerää 'sotaakaan'. ei vittu oikeesti. pää menee ja lujaa kohti kupittaata, jos vielä mietin paljon näitä, mutta kun ei osaa olla miettimättäkään. voisiko joskus tulla vielä sellainen aika, ettei koko ajan tarvitse miettiä niin paljon ja vaikeita asioita?? jos sellainen on tulossa, tule kiitos pian! kiitokset taas rakkaille, jotka jaksatte kuunnella ja katsoa mua, rakastan teitä ehkä vähän liikaakin<3