IRC-Galleria

undis

undis

temporary insanity.

näitä.Perjantai 21.08.2009 00:43

KYMMENEN TOTUUTTA SINUSTA:
01 Juon luonnottoman paljon kevyt kolaa.
02 Luulisin, että tulevan kirjallisuuden opiskelijan olisi pitänyt lukea kasa maailmanluokan klassikoita, mutta minä olen lukenut lähinnä Harry Pottereita (mites toi Azkabanin vanki 12kertaa..). Olen nyt kuitenkin Sinuhen puolessa välissä ja sen luettuani aion lukea lisää saman kaliiberin teoksia.
03 Puhun paljon ja kovaan ääneen. Kun pääsen vauhtiin, juttuni voivat olla hämmentäviä.
04 Syön aivan helvetisti pakasteita.
05 Oon heppatyttö, mutta aktiivisesta harrastamisesta on melkein kaks vuotta aikaa ja tahtoisin uudelleen herättää tämän erittäin rakkaan harrastuksen. En vain tiedä riittääkö minulla aika tai raha.
06 Kirjoitan paljon, lähinnä runoja. Pitkien tekstien suoni on ollut tukossa jonkun aikaa.
07 Kun saan kylmiä väreitä, päästän kummallisia ääniä. Saatan kuulostaa esim. vihaiselta venäläiseltä tai sanoa "kökköpyppy"
08 Paras ystäväni on Mangusti. Olemme asuneet samalla paikkakunnalla n. 1,5vuotta siitä neljästä vuodesta, mikä ollaan tunnettu ja silti ollaan edelleen erittäin toimivaisia. Ja se neljä vuotta tuntuu noin sadalta vuodelta.
09 Katson paskoja tositv-sarjoja suurella innolla.
10 En juo hirveästi alkoholia, lähinnä siksi, että tiedän olevani humalassa ärsyttävä. Ärsytän humalassa myös itseäni.

YHDEKSÄN SUOSIKKIBIISIÄSI ERI ESITTÄJILTÄ (tällä hetkellä):

01 Cute Is What We Aim For - Navigate Me
02 Help Saferide - The Quiz
03 All Time Low - Break Your Little Heart
04 Jack's Mannequin - The Mixed Tape
05 PMMP - Se vaikenee, joka pelkää
06 Yellowcard - Holly Wood Died
07 Scandinavian Music Group - Letitä tukkani
08 Relient K - Who I am Hates Who I've Been
09 Maija Vilkkumaa - Se ei olekaan niin


SEITSEMÄN ASIAA, JOITA TOIVOT TÄLLÄ HETKELLÄ:
01 Että koulun alku sujuis kivasti
02 Löytäisin hyvät housut
03 Saisin Sinuhen luettua ennen koulun alkua
04 Että saisin kerättyä tarpeeksi rahua toisen tatskan ottamiseen mahdollisimman pian.
05 Että Anatomia jatkuis taas pianpian
06 Että pekkarinne pelaa Olympialaisissa
07 No, jos seksiä sais.

VIISI ASIAA JOITA RAKASTAT:
01 Buffy
02 Mangu
03 Syksy
04 pekkarinne
05 Pitkälle yöhön valvominen

NELJÄ ASIAA, JOISTA OLET RIIPPUVAINEN:
01 sola
02 telkkari
03 tietokone internetillä
04 Mangun kanssa huastelu

KOLME INHOAMAASI ASIAA:
01 Ihmisiä, jotka eivät osaa ajatella omilla aivoillaan.
02 Räppiä
03 Riitelyä. Kartan konflikteja ja suutun ERITTÄIN harvoin.

KAKSI ASIAA MITÄ PELKÄÄT ENITEN:
01 Poliisit
02 Ilmapallot

YKSI TULEVAISUUDEN SUUNNITELMA
01 Valmistua yliopistosta pääaineena kirjallisuus, ensimmäisenä sivuaineena suomen kieli ja toisena sivuaineena aineen opettajan opinnot, joista opettajan pätevyys.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.