IRC-Galleria

unforgiven82

unforgiven82

pysyttelee muualla...

Uusimmat blogimerkinnät

KUR MOO TUSLauantai 09.08.2008 14:58

Kur Moo Tus



Uusvanhan perushärmäläisen itsepuolustuslajin avulla turvaat

henkilökohtaisen koskemattomuutesi, ja pidät paikkasi nakkikioskin

jonossa.



Monet nykyajan ihmiset ovat valitettavalla tavalla harhautuneet

kokeilemaan epämääräisiä itämaisia itsepuolustuslajeja, joiden

tarkoitus on lähinnä kerätä opettajilleen mahdollisimman

suuret tulot, ilman, että ihmisen henkilökohtainen turvallisuus juurikaan parane



Toisin on laita vuosituhantiset perinteet omaavassa suomalais-

kansallisessa itsepuolustuslajissa, Kur Moo Tuksessa. Tätä lajia on

moni suomalainen tietämättään käyttänyt hätätilanteessa

pelkistetyssä muodossa, kun vaaran uhatessa järki jättää, ja vaistot

ottavat vallan.



Kur Moo Tus on jo lähestulkoon tuntemattomaksi käynyttä muinais-

varhais- alkukantasuomea, ja tarkoittaa nykykielellä vapaasti

tulkattuna räkänokkain ojennukseen pistämistä. Lajin nimessä käykin

oivallisella tavalla ilmi sen syvällinen filosofia, jonka perus-

pilarit on kuvattu seitsemässä lajin kultaisessa säännössä:



1. Anna aina vastustajan lyödä toisena.



2. Jokainen ihminen, jolla on vastenmielinen naamataulu,

suunnittelee hyökkäystä. Sovella tällöin sääntöä yksi.



3. Toimi ensin, ajattele sitten.



4. Humalassa jokainen meistä voi päihittää kenet tahansa.

Kannattaa ainakin yrittää.



5. Ei suuret sanat suuta halkaise. Älä siis turhaan hukkaa

aikaa sovintoyrityksiin.



6. Pakoon lähteminen ei ole kiellettyä, mutta on helvetin-

moinen häpeä. Älä siis pakene.



7. Mitä enemmän nostat penkistä, sitä röyhkeämmin voit

etuilla jonoissa.



Liity nyt sinäkin yhä kasvavaan Kur Moo Tuksen harrastajien

joukkoon, ja löydä sisältäsi se mitään pelkäämätön öykkäri,

jollainen jokainen meistä pohjimmiltaan on. Unohda siis kaukoidän

tekosyvälliset käsien huitomishömpötykset, ja paranna itseluottamustasi perisuomalaiseen tyyliin.



Kur Moo Tuksen peruskurssi alkaa 24.06.2008 Nurmon liikuntahallilla.

Päättökuulustelu Torikadun grillillä lauantai-iltana 15.7.

klo 02:35.

Kurssimaksu 60e, Suoritettava heti kurssin alussa.



--



Hariootella voi Seinäjoella joka perjantai ja lauantaiehtoo

vekseliaukialla.

Menöö paikalle ja sanoo kovalla äänellä notta kaikki Ilimajokiset ja

Jalasjärviset on mulukkuja, jokka tarttis panna turkinhiahan

ja naira uurestansa, ja pesäpallo on hinttien laji.

Harijootusvastustajia alakaa

tuolla kuttulla muorostua jonoksi asti.



-Raaka-Arska- "Moon Eteläpohojammaalta, mullon rahaa evähänä!"

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.