IRC-Galleria

ursula

ursula

@irc ursula-, @irl mia

Blogi

« Uudemmat -

Yötyöt rokkaa mun yöt!Perjantai 13.07.2007 12:17

Viikko yötyötä takanapäin ja sopivasti sekava olo. Päivät ja rytmi ja kaikki menee lievästi himmeeksi. Nyt pitäis nukkua, mutta kun ei nukuta. Katotaan sit kahentoista aikaan kun pitäis ajaa autoa!! :)

Perjantai ja kolmastoista ja univelkaa... hmm...

Minun elämäni tarina.Maanantai 05.03.2007 15:11

Mia päätti avata silmänsä maailmaan eräänä sateisena aamupäivänä. Jo miltei heti näki että hänestä tuli tyttö.. Perhe oli vaikutusvaltainen ja he nauroivat muille. Koulussa hän suorastaan loisti taidoillaan, siellä hänelle oltiin kateellisia hänen kengistään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kuvottamaan rakkaus, niinpä viihteeksi tuli pinsetit.

Mia kehittyi kuudennellakymmenellä varsin lupsakaksi. Päähänsä hän sai keltaiset hiukset, sekä ruudulliset silmät.
Auringonpistoksesta johtuen hän oli erityisen ikävä. Lempiruokaansa maitosuklaasoppaa hän sai työskennellen aerobikkoordinoijana.

Mia tupakoi päivittäin mutta ei käytä nuuskaa. Alkoholia hän juo mennessään poliisiasemalle.

Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa suurinpiirtein meni naimisiin.

Sen pituinen se.

Maailma pienoiskoossaPerjantai 02.03.2007 00:54

Jos pienentäisimme koko ihmiskunnan 100 asukkaan kokoiseen kylään ja
ottaisimme kaikki kansakunnat huomioon, niin tältä tämä kylä näyttäisi:

Kylässä asuisi:

57 aasialaista
21 eurooppalaista
14 amerikkalaista (pohj. ja etel.)
8 afrikkalaista

52 olisi naisia
48 olisi miehiä

70 ei vaaleaihoisia
30 vaaleaihoisia

70 ei kristittyä
30 kristittyä

89 heteroseksuaalia
11 homoseksuaalia

6 ihmistä omistaisi 59 % koko maailman rikkauksista ja kaikki 6 henkilöä
olisivat USAsta.

80 ihmisellä ei olisi tarpeellisia asuinoloja

70 olisi lukutaidottomia

50 olisi aliravittuja

1:llä olisi tietokone

1:llä olisi akateeminen loppututkinto

Jos tänä aamuna heräsit terveenä, olet onnellisempi kuin miljoona ihmistä,
jotka eivät tule enää kokemaan seuraavaa viikkoa.

Jos et ole koskaan nähnyt sodan taistelua etkä tuntenut yksinäisyyttä
vankeudessa, kidutusta tai nälkää - olet onnellisempi kuin 500 miljoonaa
ihmistä tässä maailmassa.

Jos voit mennä kirkkoon ilman pelkoa vihatuksi tulemisesta, vankeudesta
tai kuolemasta - olet onnellisempi kuin 3 miljardia ihmistä tässä
maailmassa.

Jos sinulla on jääkaapissa ruokaa, vaatteet ylläsi, katto päänpäällä ja
sinulla on sänky missä nukkua - olet rikkaampi kuin 75% maapallon
ihmisistä.

Jos sinulla on pankkitili, rahaa kukkarossa tai kolikoita pienessä
rasiassa - kuulut maapallon 8% hyvinvoivista ihmisistä.

...mieti sitä!

l<3veeMaanantai 11.12.2006 03:15

Ajattele kohtia yksi
kerrallaan ennenkuin luet eteenpäin. Se saa sinut iloiseksi :)



1. olla
rakastunut.



2. nauraa niin
paljon että vatsaan alkaa sattua.



3. lämmin
kylpy.



4. ei yhtään
jonoa kaupassa.



5. erityinen
katse.



6. saada e-mailia.



7. ajaa uudella
hienolla tiellä.



8. kuulla
lempikappaleesi radiosta.



9. maata
sängyssä ja kuunnella sadetta.



10. lämmin
pyyhe.



11. loytää
alennusmyynnistä sellainen paita jonka mielelläsi haluat.



12.
suklaapirtelö. Tai vanilija. Tai mansikka.



13. tunteja
pitkä puhelu.



14.
vaahtokylpy.



15.
hihittää.



16. hyvä
puhelu.



17.
ranta.



18. löytää
kolikoita vanhan takin taskusta.



19. nauraa
itselleen.



20. keskiyön puhelu joka soi monta kertaa.



21. juosta
edestakaisin kastelulaitteen läpi.



22. nauraa
ilman mitään syytä.



23. että on
joku joka puhuu sinulle ylistävästi itsestäsi.


24. hymyillä
vanhalle tarinalle sisäisesti.



25.
ystävät.



26. kohdata
joku joka puhuu sinusta hyvää.



27. herätä ja
huomata että saa nukkua pitkään.



28.
ensisuudelma.



29. saada uusia
ystäviä tai kokoontua yhteen vanhojen kanssa.



30. leikkiä
lemmikin kanssa.



31. kun joku
leikkii hiuksillasi.



32. suloiset
unet.



33. lämmin
suklaa.



34. huviretki
hyvien ystävien kanssa.



35. keinua tosi
korkealle.



36. paketoida
joululahjat ja pistää ne kuusen alle.


37. laulaa tosi
korkealle, kun olet ihan yksin, ilman että tunnet itsesi tyhmäksi.



38. kuunnella
todella hyvää konserttia.



39. saada
katsekontakti hyvännäköisen vieraan kanssa.


40. voittaa
todella vaikeassa pelissä.



41. leipoa
pikkuleipiä.



42. saada
kotitekoisia kakkuja ystävältä.



43. olla
yhdessä ystävien kanssa.



44. nähdä
ystävien hymyilevän ja nauravan.



45. pitää
kiinni sen kädestä kenestä pidät.



46. saada
hali



47. tavata
vanha ystävä ja huomata että tietty asia muuttaa itseään.


48. laskea
liukumäkeä uudestaan ja uudestaan.



49. nähdä
jonkun ilme kun hän avaa sinulta saamaansa lahjaa.



50. nousta
sängystä joka aamu ja olla kiitollinen taas mahtavasta päivästä.

hihii.. :DTorstai 21.09.2006 00:22

Erinlaisii kännejä ja krapuloita..

Tuhkimokänni: Tulee kotiin ilman toista kenkää.
Ruususkänni: Sammuu sadaksi vuodeksi.
Pieni Merenneitokänni: Jalat eivät irtoa toisistaan ja haisee silakalta.
Punahilkkakrapula: Herää isoäidin kanssa samasta vuoteesta.
Keisarin Uudet Vaatteet-krapula: Herää aamulla alastomana kadulla.
Ruma Ankanpoikanen-krapula: Aamulla on vierellä väärät munat.
Nalle Puh-krapula: Aamukankeudessa ei saa sormia varpaisiin ja hampaissa on plakkia, kuin olisi pessyt ne hunajalla.
Roope Ankka-krapula: Huomaa hommanneensa ilman housuja ison kasan rahaa.
Mikki Hiiri-krapula: Korvat ovat turvonneet palloiksi, käsissä on valkoiset käsineet mutta frakista ei ole enää tietoakaan.
Iso Paha Susi-krapula: Henki haisee niin pahalle, että puhaltamalla kaataa ladon.
Hannu Ja Kerttu-krapula: Aamulla voit kätevästi suunnistaa vessaan yöllä oksentamaasi vanaa seuraillen.
Hitlerkänni: Sammuu bunkkeriin.
Kristoffer Kolumbuskänni: Ei tiedä mihin on menossa eikä perille päästyään tiedä missä mahtaa olla, mutta koko reissu menee valtion laskuun.
Kielokänni: Tuoksutaan ja nuokutaan.
Slalomkänni: Ollaan jatkuvassa laskuhumalassa.
Keilakänni: Kaadutaan heti, kun joku tönäisee.
Tehtaanpillikänni: Huudetaan hetki kuin tehtaanpilli, jonka jälkeen päivä on ohi.
Kullikänni: Känninen on koko illan suurin kyrpä.
Formulakänni: Vauhti huipussa alusta lähtien ja kilpaillaan, kenellä on nopein kierrosaika.
Maasturikänni: Neliveto ja maastovaihde päällä koko illan.
Rallikänni: Kaahataan ylikierroksilla sivuluisussa tien laidasta toiseen.
Ristisanakänni: Kapakkaan mennään pystysuorassa ja palataan vaakatasossa.

last day in hellPerjantai 07.07.2006 14:48

Viimeinen päivä keskisuomalaisella työharjoittelussa ja olen iloinen. Olihan tämä mielenkiintoinen kokemus, mutta ei musta taida toimittajaa tulla muutoin kuin vahingossa. JEE! \o/ vapaus!
Paras peli ikinä! Jos jollakin on se niin voisin ostaa.. :P

Oraakkeli kertoo totuuden!:DKeskiviikko 07.06.2006 16:23

Sofialta Mialle.

"Noniin. Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa <http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sana järjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan. Lopuksi haasta neljä kaveriasi tekemään saman."


1. Mikä minun nimeni on?
- Tyyni

2. Missä asun?
-Kotonasi, sängylläsi ehkä matollasi.

3. Mikä minä olen?
- Isyyskokeet eivät valitettavasti paljastaneet mitään.

4. Millainen minä olen?
- Kysy lisää, tää on kivaa sun kaa

5. Kuka minä olen?
- Olet sade katollani, olet tuuli tukassain.

6. Mikä on ollut elämäni suurin saavutus?
- Pitäskö tää kattoa Ennätysten kirjasta? (sama ku sofialla..o_O)

7.Mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni?
- Runollisuus.

8. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa?
- Rakkaus on arvokkainta mitä on. Ja läheisyys. (taas sama ku sofkalla..)

9. Miltä minä näytän?
- Diiselöljyn katkulta.

10. Miltä minä tunnun?
- Kalakeitolta.

11. Miltä minä maistun?
- Oluelta, kuten varmaan salaa toivoitkin.

12. Miltä minä tuoksun?
- Suolalta. mutta tämä on vasta alkua..

13. Missä minun kuuluisi olla?
- Koulussa, mutta enempää en voi asiasta sinulle kertoa.

14. Mikä minun kuuluisi olla?
- Ukkosmyrsky.

15. Mistä minut löytää?
- Vessasta.

16. Miten minut tavoittaa?
- Mikään ei muutu, olen tylsistynyt tähän.

17. Ikäni?
- Sosiaaliturvatunnuksen perusteella laskien 28 vuotta, mutta se itse varmaan sanoo jotain muuta.

18. Sukupuoleni?
- Nyt meni kyllä yli hilseen.

19. Kuka on minulle tärkein maailmassa?
- Internet on pyöreä. / Prinssi Rohkea


..en taida sittenkään vielä tuntea itseäni.

Väittelin just oraakkelin kanssa...Torstai 04.05.2006 17:29

Kysyin siltä et mikä musta tulee isona ja se sano että satulaseppä... no on mulla tulevaisuus. Sit rupesin haukkumaan oraakkelia ja loppujen lopuksi se ilmoitti olevansa mummon vanha pölynimuri... Vammanen oraakkeli!! Se ei itekään tajua mitä puhuu!!

lööv emppu:PTorstai 27.04.2006 15:51

Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

1. Laitan aromaattia kurkun (se syötävä, ei se mikä on ennen sun päätä alhaaltapäin tultaessa) päälle.

2. Ostan aina jotain tosi huonoja levyjä läpällä (tyylin gimmel), mut sit kun pitäis ostaa jotain oikeesti hyviä levyjä, rupean nuukailemaan..

3. Aika usein on vaan pakko palata takas himaan tarkistamaan että hellan levy ei ole jäänyt päälle.

4. Kun syön bilareita, ranskan pastilleja yms karkkeja joissa on kolmea eri väriä, niin mun on aina pakko syödä niitä silleen, et otan jokaista väriä yhen ja huitasen ne yhessä naamaan tai sit erikseen, mut aina pitää kuitenkin olla ne kolme eri värillä edustettua karkkia siinä kädessä..

5. Kun laitan sormuksen sormeen, niin se pitää aina laittaa silleen samanlailla, "oikeinpäin". Sit pitää aina välistä tarkastaa et se on silleen "oikein" siinä sormessa, et otan sen pois, tsekkaan miten se on ja laitan sen takaisin...


ja haastan..
en ketään.
« Uudemmat -