IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Sunnuntai 16.03.2008 15:38

What the hell you waiting for?! <O_o>

;<Lauantai 15.03.2008 21:10

Sain tämän ystävältäni, joka sai valita kahden asian väliltä. Minä sain myös valita samoin. Olen valinnut. Nyt on sinun vuorosi valita.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamuna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hän ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Vaihtoehtoja on kaksi

1. Ole hyvä ja kopioi tämä päiväkirjaasi

tai

2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sinua!

jotain outoo tuolla emmagaala chatisLauantai 08.03.2008 22:34

20:24 <tonskae> [Taru^: Kysymykset menivät jo
20:24 <[Taru^> nosori
20:25 <[Taru^> miks sitte kaikki kysyy?
20:25 <Ilatrit> [Taru^ on aina oikeassa
20:25 <[Taru^> no tottakai

Iha outoo ^~^

[Ei aihetta]Lauantai 08.03.2008 20:51

Toiset korvikset korvis &lt;kieli&gt; Lällällää :'D &lt;virne&gt;

Otan kantaa :DLauantai 08.03.2008 17:38

Pakko sunkin esittää kaveria saatanan lehemä!!!!! luulet oikee et sulla on kavereita mut me kaikki sua haukutaan!!!!! ristukse idiootti saatana. ainii tiedoksi vaan et kukaa meistä ei sun kaveri oikeesti oo -.- yrität oikee olla muka kovaki mut oot kuitenkin täys kersa! kerran kersa aina kersa vittu miestelet et oot vähä vanhempi voi haista paska järki on kuitenki niinku jollaki 2- vuotiaalla!!!
Ja sellasena pysyt!!!

[Ei aihetta]Perjantai 07.03.2008 23:27

Badadada badadada... Voi ristus, mikähän muhu on menny, ku yks ilta mun pääs soi se "Älä unohda minua..." Yäk XD

[Ei aihetta]Perjantai 07.03.2008 18:42

Jee, nimpparit! Hyvä minää! &lt;virne&gt;

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.03.2008 23:34

1. Kirjoita nimesi siten, että painat nimesi kirjaimien oikealla puolella olevia kirjainnäppäimiä
- Ysti

2. Katso suoraan jalkojesi juureen. Mitä näet?
- Jalat :'D

3. Mitä teet neljän päivän päästä?
- Raadan koulussa

4. Ota kännykkä esiin, ja selaa saapuneista viesteistä viides. Kirjoita se tähän.
- Joo. Lupaan että kukaan ei ota sieltä rahaa (:

7. Viimeisin sana, jonka sanoit.
- Käyttäny

8. Jotain, mitä sinulla on kolme?
- hmmm... Enkelitaulu

9. Neljäs sana, joka tulee mieleesi.
- <O_o>

10. Biisi, jonka kuuntelit viimeksi.
- Red Hot Chili Peppers - Snow (Hey Oh)

11. Montako Messenger kaveria sinulla on?
- 34

12. Viime kesän paras muisto?
- Niitä on monta, mm. synttärit xD

13. Omistatko mopoa?
- En vielä ;)

15. Lempisuklaa?
- Fazerin sininen :P

16. Ketä et ole nähnyt pitkään aikaan mutta tahtoisit?
- Hmm... BB-Timo :D

17. Mitä teit aamulla ensimmäisenä kun heräsit?
- Yritin saada nukuttua pidempää 8D

18. Mitä teit illalla viimeiseksi ennenkuin menit nukkumaan?
- Sammutin koneen xD

19. Mitä tahtoisit syödä nyt?
- Nyt on kyllä aika täysi olo, en tiiä. En varmaan mitää.

20. Onko sinulla pakkomielle?
- On :D Mä näprään koko ajan Johannalla niitä kukkaperhos"verhoja" XD

21. Jos olisit itse saanut valita nimesi, mikä se olisi?
- Nina :>

22. Paras lautapeli?
- Emmäävaantiijä

23. Mikä sinua ärsyttää?
- Koulu ja, ja, ja... Niitä on paljon.

24. Milloin viimeksi pesit kätesi?
- Tos muutama minuutti sitte.

25. Osaatko keittää riisiä?
- Jotenkuten, mutta en lupaa, etteikö se seuraavalla kerralla palais pohjaan :'DD

26. Mitä odotat eniten?
- Kesää ♥

27. Oletko kapinallinen?
- Joskus ku sille päälle satun :)

28. Oletko syönyt nikotiinipurukumia?
- En.

29. Jos saisit olla yhden päivän ajan joku muu, niin kuka olisit?
- En tiiä. Joku superin pesäpalloilija, kai?

30. Mikä haju tulee ensimmäisenä mieleesi?
- Omena

31. Onko sinulla hamsteria?
- Ei

32. Minkä ikäinen tahtoisit olla?
- En tiiä. Eipä sillä oikeestaansa oo väliä, vaikka SATA WEE :D

33. Oletko menettänyt läheistä?
- Joo

34. Mikä on kännykkäsi taustakuvana?
- Joku kukka

35. Seuraatko jotakin tv-sarjaa?
- Salkkarit

36.Oletko yhden miehen nainen/naisen mies?
- -

37. Jos saisit muuttaa jotakin lakia, mikä se olisi?
- -

38. Oletko onnellinen?
- Kaippa mä oon :)

39. Saatko viikkorahaa?
- Joo

40. Missä uit mieluiten?
- Uima-altaas

41. Puhutko englantia?
- Todella huonosti

42. Kuinka vanha mummosi on?
- Toinen 71 ja toinen 77

43. Aiotko hankkia lapsia? Montako?
- Kai?

44. Syötkö näkkileipää?
- Koulus

45. Onko sinulla terveelliset elämäntavat?
- Melko

46. Millaiset alushousut on päälläsi?
- -

47. Onko sinulla ollut täitä?
- Ei

48. Laulu joka saa sinut itkemään?
- Nothing

49. Mitä mieltä olet Turusta?
- Kaupunki seki o. :D

50. Oletko asunut ulkomailla tai tahtoisitko?
- Mitä ny viikon Bulgarias XD

51. Mitä aiot syödä seuraavaksi?
- Aamulla puuroo

52. Entä juoda?
- Appelsiinimehua

53. Lempipirtelö?
- Lakrtisi xP

54. Millainen kattolamppu huoneessasi on?
- Aika pieni, lautane

55. Sattuuko sinua nyt johonkin?
- Kaulaan, leikkaushaavaan ;(

56. Uskotko yliluonnolliseen?
- Ja mikähän se yliluonnollinen o?

57. Moneltako olet herännyt tänä aamuna?
- 24 yli yheksä, en saanu enempää unta

58. Onko sinulla kielikoru? Tahtoisitko?
- Ei oo, en halua

59. Onko sinulla tatuointia? Tahtoisitko?
- Ei oo, ehkä haluaisin, ehkä en, en tiiä,

60. Onko televisio kiinni vai päällä?
- Päällä.

Kerropas ;DPerjantai 29.02.2008 21:31

Jos löydyn sinun kännykkäsi nimilistalta,
niin kerro nyt millä nimellä olen siellä!
Sen jälkeen ota tämä blogimerkintä omaan
blogiisi / päiväkirjaasi ja katso millä nimellä
itse löydyt muiden kännyköistä!

[Ei aihetta]Perjantai 29.02.2008 03:10

Voi vittujen kevätseisaus<O_o>