IRC-Galleria

virtahetkiäLauantai 10.10.2009 00:06

ajatuksenvirtaa pistorasiasta

tai kuulokkeista
vaihtovirtana


joku sytytti valot
jätti sormenjälkiä katkaisimelle
mustia


minuutti ikuisuutta
ja viisari pysähtyy kahden kohdalle
sieniä sataa siinä missä puluja aavikolla
pulut pulskia kuin sammakot hattaroilla
makea vesi kieri katolle

ja pingviini läimäytti hännällään nokkosta
hirmu suuri ongelma nyt!

määrittääkö reissun nimeämisen se,
1) mikä on ollut reissun perimmäinen tarkoitus (= poimia mustikoita tai poimia puolukoita)
vai
2) mitä tuli saaliiksi?

lähdin metsään tarkoituksenani palata kotiin puolukkakepullisen kanssa.
no niinhän kävikin!

MUTTA.

keppuuni eksyi pienten puolukoiden lisäksi myös suorastaan jättiläiskokoisia mustikoita, jotka sotkivat koko systeemin!
voisi sanoa, että kävin mustikassa, koska
1) poimimani mustikat olivat tilavuudellisesti merkittävämmässä osassa kuin puolukat
2) sormeni ja hymyni olivat metsästä palatessa siniset - puolukka taasen ei jättänyt minuun minkäänmoisia jälkiä! ulkopuolisten silmissä olin selkeästi käynyt mustikalla ja puolukat tulisi erikseen mainita, mikäli haluaisi suoda niille myös huomiota.

muttamutta! puolukoita oli lukumäärällisesti varmastikin enemmän kuin mustikoita!

lisäpuoluste puolukalle on vielä se, että nyt on puolukka-aika ja mustikoiden näinkin mittava löytymisprosentti oli vain poikkeustapaus.


noni. tän takia en tykkää ylimääräsistä luokituksista.

aihe? rakkausMaanantai 14.09.2009 02:12

harrastukset: musakoomailu

<3

[Ei aihetta]Tiistai 08.09.2009 02:16

vuh, vuh.
pi-piip.
kompur-kompur.
mums.
--

vrum.
bli-blim.
sviuhhh.
pada-pa-pa-daa-pa.

padapappadaapa.
=)

:)
kurn.
mums.
zZZzz.
:)

juputi.
mums.
sviuhhh.
pi-dim-pinpin.
zZZzz.
bli-blim.
*zzZ*

tamdidam.

!
ka-tsing.
:)

--

[Ei aihetta]Lauantai 05.09.2009 16:50

tollon on kai jotain ihan kivaa.

syksy tuoksuu ulkona.Sunnuntai 30.08.2009 01:14

[Ei aihetta]Tiistai 30.06.2009 17:44