IRC-Galleria

Kävelen syksyisellä kadulla. Ruskeita vaahteranlehtiä maassa, pian mudaksi muuttuvat. Kaunis keltainen lehti. Niin pieni ja viaton. Otan vauhtia ja hyppään sen lyttyyn. Sekin muuttuu ruskeaksi. Ah, kengänpohjassani oli koiranpaskaa. Mukavaa. Katson nyt paskanruskeaa lehteä. Kaunista, kaunista kuin kuolema, rumaa kuin elämä. Niinkö.
- Ei kulta. Ei elämä ole rumaa, se on yhtä kaunista kuin mikä tahansa muukaan. Et vain ole vielä oppinut katsomaan sitä oikealla tavalla.
- Äh, älä viitsi, tiedät itsekin, että elämä ei ole kaunista, mutisen.
- Ei se olekaan, jos sitä ei katso oikeasta kulmasta…
Kierrät kätesi ympärilleni hiljaa, niin hellästi. Nyt minun on lämmin ja minua harmittaa. Harmittelen vaahteranlehteä, sitä pientä ja keltaista.
Tulee sadekuuro. Katson lehteä, pientä ja keltaista. Sade pesee sen, se ei enää ole ollenkaan likainen. Se on keltaisempi kuin koskaan. Kun sade loppuu, tuuli tarttuu pieneen lehteen ja lennättää sen kauas pois. Sitä jäämme katsomaan, vain minä oikeastaan. Sinä olit siinä vain hetken. Lämmitit minua ja pidit kuivana sateen ajan. Olit olemassa, vain hetken, kauniin hetken, jonka toivon taas pian palaavan.